Viime viikolla minulle tuntematon nainen suuttui minulle kaupassa. Hän tuli takanani kassalla ja hermostui, koska luulin ottaneeni yhden muovipussin vahingossa häneltä. Kun tarjosin pussia takaisin ja sanoin että ”tämä olikin jo varmaan sun”, nainen tuhahti että ei todellakaan ole, hän ei koskaan osta muovipusseja. Totesin että ok, johon hän jatkoi kovempaan ääneen että siis kuka muka ostaa edes muovipusseja, aivan järkyttävää.
Seisoin siinä aivan hämilläni, edessäni viikon ostokset viidelle. Seitsemän muovipussillista. Sanoin takaisin, koska ärsytti. Tilanne eteni ihan naurettavaan suukopuun, jonka tajusin pian osaltani jättää vain ”ok” sanojen toisteluun.
Nauratti jotenkin toisaalta, koska olin juuri käyttänyt tosi paljon aikaa siellä kaupassa jokaisen valinnan äärellä. Tarvitaanko me tätä juustoa? Ei kyllä. Tekisi mieli ostaa olutta, ihan turhaa. Nuo yksittäispakatut jugurtit jätän ostamatta, tämä litran pönikkä saa riittää.
Olin juuri ennen kassaa jättänyt purkat ostamatta, koska mietin että purkan syöminen pitäisi kyllä lopettaa kokonaan, se on vain ympäristöjätettä. Voisimme yrittää siirtyä koko perhe xylitolipastilleihin. Sitä päätöstä mietin siinä samalla kun nainen kertasi kuinka kauan hän käytti edellistä kestokassiaan ja miten hän ei vaan ymmärrä että joku voi ostaa muovipusseja.
Teki niin paljon mieli alkaa jankata vastaan. Analysoida miten iso kestokassienkin taakka on; kuinka muovipussit kiertävät tehokkaasti vielä roskiksina ja takaisin pusseiksi; kuinka niihin käytetään itse asiassa aika vähän materiaalia ja kuinka tämän kaiken merkitys on tosi vähäinen monen muun asian rinnalla. Tärkeä, mutta vähäinen.
Olisin voinut mennä tosi alhaisiin tiloihin ja kommentoida naisen ostamaa yksittäispakattua eväsleipää. En mennyt.
Tänään jaoin Instagramissa kuvan ruokaostoksistamme ja kysyin mitä seuraajat haluaisivat kysyä meidän arkiruoasta. Sain useamman ihan kauniisti muotoillun mutta ainakin jotkin niistä minusta hieman näpäytykseksi tarkoitetun ”miksi ette osta kotimaista kauramaitoa?”.
Vastaus: pidämme huomattavasti enemmän tämän ruotsalaisen mausta, olemme tottuneet juuri sen ostamiseen ja näin me nyt teemme. Toinen vastaus: Olemme lopettaneet lehmänmaidon juomisen kahvin kanssa. Saammeko anteeksi? Kolmas vastaus: Oletko tosissasi tämän kysymyksen kanssa?
Vastuullinen elämä on vaikeaa. Toistaiseksi ekologinen elämä on usein iso vaiva (lopeta autoilu, ala pyöräillä joka paikkaan!) ja usein kustannus (ne kauramaidot vs. tavis), pahimmillaan myös elämäntapavalinta (jätä matkustamatta, älä ota lemmikkiä, harkitse lasten määrää. asu pienemmässä asunnossa).
Moni yrittää parhaansa ja ahdistuu silti, useimmat yrittävät aika paljon mutta kuitenkin oikaisevat monessa kohdassa.
Ja hei kuulkaa. Se on ihan ok. Ei ole tarkoituksenmukaista että jokainen tekee jatkuvasti parhaat mahdolliset valinnat ja ponnistelee loputtomasti vastuullisuuden eteen. Oleellista on tiedostaminen, se että ymmärtää mikä olisi ehkä parempi valinta ja pyrkii sitä kohti. Vähentää lihaa, ostaa enemmän kotimaista, matkustelee lähemmäksi, miettii tavaroiden hankintaa tarkemmin.
Yksilö voi tehdä paljon mutta tämä kaikki ei ole yksilön harteilla. Yhteisönä voimme tukea toisiamme, voimme vaatia isommilta toimijoilta parempaa. Voimme ostaa ruotsalaista jos se on ylivertaista kotimaiseen nähden: maussa, brändissä tai hinnassa.
Toiseksi: jokaisella on oma makunsa. Tosi hienoa että moni jo tykkää juuri siitä ja siitä maidosta, mutta pidätän oikeuden valita itse mistä pidän.
Emme voi loputtomasti vaatia kuluttajaa ponnistelemaan vielä vähän enemmän, jotta maailmaa muuttuu. On vaadittava myös yrityksiltä enemmän, jotta kuluttaminen muuttuu. Tehkää parempia kauramaitoja täällä Suomessa niin ostamme!
Vastuullisen valinnan pitää olla parempi, kiinnostavampi ja halvempi kuin verrokkinsa. Ison massan mukava valinta pitää olla samalla se hyvä valinta.
Jos jostain olen varma niin siitä että kaupan kassalla toisen kyykyttäminen jostain saatanan muovipusseista ei ole se ratkaisu.
Nyt sitten, loppuun vielä listaus kaikesta mistä voitte minua syyttää, sillä ei-kotimaisen kaurajuoman ostaminen ei suinkaan ole ainoa synneistäni!
Kaikki mitä teen väärin ympäristön kannalta:
Minulla on kolme lasta.
Asun uudessa, isossa omakotitalossa.
Ajamme autolla, pieniäkin matkoja. Auto on viherpesty jättivolvo, joka on toki hybridi mutta todellisuudessa kuluttaa aivan sikana silloin kun käyttää bensamoottoriaan.
Talomme sähkö ei ole vihreintä, vaan halvinta.
Käyn pitkissä, kuumissa suihkuissa ja pidän valoja päällä tarpeettomastikin.
Syömme edelleen myös lihaa ja käytämme maitotuotteita, erityisesti paljon juustoja.
Ostamme usein muuta kuin luomua enkä aina katso alkuperämaata.
Ostamme valtaosan lasten vaatteista uutena, osan myös ketjuliikkeistä.
Matkustamme parin vuoden välein koko porukka Kaliforniaan.
Työkseni kannustan ihmisiä ostamaan lisää.
Sylkäisen silloin tällöin purkan tienpientareelle jos roskiksia ei ole.
Syön purukumia.
En aina lajittele muoviroskia, yläkerran kylppärissä nakkaan purkkeja myös sekajätteeseen.
Emme käytä kestovaippoja ja lapsi ei ole opetettu potalle.
Huollamme vaatteita huonosti ja ne päätyvät siksi joskus tekstiilijätteeseen.
Fine, ollaan rehellisiä: myös sekajätteeseen menee t-paita tai pari.
Syömme usein jotain pikaruokaa / noutoruokaa / roskaa josta seuraa yleensä paljon jätettä ja kaikkea muuta ikävää.
En automaattisesti lopeta jonkun palvelun tai yrityksen käyttämistä vaikka kuulisin siitä jotain ikävää.
Siitä, olkaa hyvät, nämä tuli ekana mieleen! Ei kun kiviä heittelemään kaikki synnittömät. Seuraavaksi voidaankin tehdä lista siitä miten monella eri tavalla ruokaostoksemme eivät ole suositusten mukaisia. Voin vinkata jo nyt että sokerissa löytyy.