Lapsiperheen keittiön uudistaminen ilman remonttia – siivoa ja järjestä!

Kaupallisessa yhteistyössä IKEA Suomen kanssa

Me rakensimme kaksi ja puoli vuotta sitten omakotitalon ja sinne unelmien keittiön. Ensimmäistä kertaa saimme suunnitella aivan alusta asti kaiken ja tilaakin oli. Tuliko siitä sitten kerralla hyvä ja unelmien keittiö? Joo ja ei.

Tuli juuri hyvä siihen tarkoitukseen silloin, mutta sen jälkeen keittiön “asetuksia” on modattu ainakin neljästi. Muutaman vuoden aikana lapset ovat vaihtaneet mittojaan ja alkaneet itse valmistaa ruokaa. Lasten käytössä olevat astiat ovat siis muuttaneet korkealta alas ja nyt taas takaisin ylös.

Sitten taloon tuli kaiken tuhoava vauva, jonka tieltä piti nostaa vaarallisia asioita pois ja toisaalta laittaa matalalle jotain mitä saa ropeltaa. Ainakin kahdesti vain tämän vuoden aikana olen vaihtanut kuivakaappien järjestystä kun “joku” repi aina kaiken makoisalta näyttävän alas.

Tätä yhteistyötä varten muuttelin vielä viimeiset epäkohdat tämän hetken tilanteeseen ja juuri nyt keittiö on taas aivan täydellisessä kunnossa ja jopa niin toimiva että tekee mieli kokata!

Tässä tekstissä siis muutamia vinkkejä ja oivalluksia sekä kaksi voimakasta suositusta IKEA-sarjoista: VARIERA ja 365+. Paina nimet mieleen!

Juomalasikaappi ennen..

Lapsiperheen unelmien keittiö: Ei ne kaapit vaan niiden sisälmykset

Suurin vinkkini keittiön suunnittelijalle on ”kiinnitä huomiota keittiön muunneltavuuteen”. Onko paljon hyllyjä, laatikoita, kaappeja? Tarvitsetko avohyllyä, entä leveitä laatikoita vaikka isoille pannuille? Mitä osia pystyt tarvittaessa suurentamaan tai pienentämään?

Myös laatikoiden ja kaappien sisuksia kannattaa katsoa sillä silmällä: mahtuuko sinne vain valitsemasi keittiönvalmistajan tuotteita vai sopisiko esimerkiksi IKEA-tuotteet sinne sisälle? IKEAlla on nimittäin ihan mielettömät tuotteet kaappien sisälle! On maustesäilytystä, veitsitelinettä ja tilanjakajaa. Nuo bambusta tehdyt VARIERA-sarjan tuotteet on tosi kauniita ja kestäviä!

Leivontakamat (alhaalla) ennen..

Keittiön järjestäminen: vähennä, vähennä vähennä

Toinen iso vinkki on ärsyttävä ja tuttu: Siivoa ja poista. Suurimmassa osassa keittiöitä on aivan todella paljon turhaa kamaa. Meillä löytyi yhdessä muutossa viidet (!!) salaatinottimet. Nyt ollaan muutettu niin monta kertaa että ollaan jo aika mukavan askeettisessa vaiheessa (ja ottimiakin on vain yhdet). Astioita on juuri sen verran mitä meidän porukka tarvii, tai jos kylään tuleekin toinen perhe, saadaan vielä kiva kattaus aikaiseksi.

Muihin tarpeisiin lainaamme! Meillä oli toissakesänä isot juhlat, joissa kävi yhteensä 75 vierasta viikonlopun aikana (oi, ajat ennen pandemiaa!). Emme todellakaan ole varautuneet sellaiseen määrään vieraita omassa astiakaapissamme, joten lainasimme about kaiken mahdollisen naapureilta: kymmeniä pieniä, valkoisia IKEA-lautasia, viinilaseja, juomalaseja, haarukoita jne.

Hyvin harva tarvitsee yli kuuden hengen astiastoa päivittäiseen käyttöön, isompien juhlaryppäidenkin aikaa (esim YO-juhlat jolloin kaikki tarvitsevat kaiken yhtä aikaa) voi vuokrata kaupallisesti lisää kamaa jos omat ei riitä.

Keittiön järjestys: mihin kaappiin lasten astiat, mihin viinilasit?

Sitten kun kaapit on tyhjinä, alkaa palvelumuotoilu. Miten teidän keittiö toimii parhaiten juuri nyt? Ota vaikka paperi eteesi ja hahmottele asiat sinne ennen kuin siirtelet! Mieti, missä asioita tarvitaan ja kuinka usein asioita tarvitaan. Onko jokin joka päivä käytössä, useasti? Mitä käytetään niin harvoin, että voit nähdä vähän vaivaa sen hakemiseksi?

Tällä logiikalla siirsin meiltä xylitolipastillit, purkat ja vitamiinit pieniin kannellisiin IKEA 365+-rasioihin lieden alle helposti saataville tukevaan laatikkoon ja pois apteekkarinkaapista, joka on aika raskas avata ja vähän ruma silmälle aukinaisena – jota se aina oli kun lapset kävi siellä viisi kertaa päivässä pastillia hakemassa.

…ja jälkeen <3

Lasten astiat on edelleen matalalle heille sopivalla korkeudella, sinne jätettiin nyt myös perusjuomalasit, jotka pystyy pinota kasaksi. Hienommat, ei pinottavat astiat sitten ovat korkeammalla meille aikuisille.

Isoin muutos keittiöön tuli kun viinilasit siirtyi helpommin saataville ja leivontatarvikkeet keittiön vaikeimpaan kaappiin saarekkeen taakse. Kyllä, juomme useammin viiniä kuin leivomme.

Vaikeasti saavutettaviin kaappeihin harvemmin käytetyt asiat

Saarekkeen takana on paljon hyvää tilaa, mutta hankalasti saavutettavissa. Siksi ne on aina olleet ihan kamalat ryönäkasat, vaan ei enää! Nyt on “kattaus- ja juhlakaappi” ja “leivontakaappi” ja tykkään niistä hirveästi. Erityisesti tämä leivontakaappi aiheuttaa nyt suurta tyydytystä mulle!

Siinä missä kaikki kamat oli ennen tungettu yhdelle hyllylle ja laatikkoon täyteen sulloittuina pussukoina ja nyssyköinä, nyt ne ovat niin järkevissä laatikoissa ja rasioissa että! Koko keittiön siivous alkoi siitä että siirsin epämääräiset ryttyyn tungetut, kasassa lymyilevät jauhot jokaisen omaan kannelliseen 365+-purkkiinsa (isot on 1,7L kokoisia, pienempiä 400 ja 600ml, jossa esim. sokeri on).

Kirjoitin vielä Dymolla jokaisen kylkeen mitä niissä on, vaikka toki niistä nyt näkee jo läpikin onko kyseessä vehnä- vai sämpyläjauho. Kovin tyydyttävää silti tämmöinen järjestelmälisyys!

Ja katsokaapa tätä VARIERA-laatikkoon tehtyä serviettikasaa! Ja tätä IKEA 365+ (5,2l) rasiaan tehtyä “muotit ja koristelu” laatikkoa! Ai ettien että!

Täältä sitten nostellaan aina tarvittaessa kaikki leivontakamat kerralla esiin yhdellä rykäisyllä. Sokeria ja jauhoja on muuten omissa 365+-rasioissaan myös siellä apteekkarinkaapissa, koska niitä käytetään myös muuhun kuin leivontaan. Vinkki: asioita voi siis säilyttää myös kahdessa paikassa yhtä aikaa, kunhan ovat fiksusti laitettu ja mietitty.

Tee-se-itse-aamiaiskaappi ja muut “tarvehyllyt”

Kantavin ajatus tässä muutostyössä oli käyttötarkoituksen miettiminen. Yhdistimme samoihin paikkoihin yhtä aikaa tarvittavia asioita. Esimerkki: Aiemmin meillä oli yhdellä hyllyllä juomalaseja ja kahvimukeja, ja näiden yläpuolella kahvi + tee -välineistö ja “harvemmin käytettävät mukit”. Eli hirveä kaaos johon asiat mahtui vain vähän väkisin työntämällä. Mukeista osa lähti kierrätykseen ja osa uuteen kattauskaappiin, loput asiat järjestettiin kolmeen osaan. Nyt on erikseen juomalasihylly, kahvihylly ja teeosasto!

Kahvihyllystä tuli suorastaan aamiaiskaappimainen, sillä nyt on kaikki aamiaiseen tarvittavat asiat yhdessä paikassa.

Teeasiat (teepussit, hunaja) siirtyivät lieden alle sillä keitämme teeveden omassa kannussaan joka sekin nyt majailee siellä. Näille taas tuli tilaa koska aiemmin liian ahtaasti asuneet pannut siirtyivät vanhaan leivontakaappilaatikkoon.

Anteeksi mutta otetaan taas hetki sen fiilistelylle miten iso ja tärkeä muutos tämä koko keittiöhässäkkä on! Ymmärrättekö miten ihanaa on että kaikki pannut mahtuvat ilman tetristä samaan laatikkoon? Ah!

Vinkki: laita saman tarkoituksen asiat samaan paikkaan, eikä välttämättä saman kategorian asiat samaan paikkaan (esimerkiksi mukit, jos tykkäät käyttää yhtä kahviin ja toista teehen).

Muita vinkkejä keittiön järjestämiseen

Tarvitsetko tiskeille kuivauskaappia? Me emme, mutta en ole vielä saanut sitä muutettua hyllyksi. Se tila olisi niin paraatipaikalla juomalaseille että ehdottomasti haluan siitä kuivauspuolen pois. Emme edes pese käsin juuri mitään joten tänne kasaantuu aina ihan turhaan juomapulloa ym sälää. Pois vain!

Pinoa vain samanlaista päällekkäin. Harva jaksaa nostella lautasia saadakseen pinon alle toista laatua. Yhtä kokoa aina kerrallaan yhteen pinoon. Tässä auttaa taas VARIERA, ja sarjan hyllysisuste. Tällä saa kahta laatua yhteen pinoon ja tosi ovela tekee näistä myös hyllyn tason päälle!

Onko jääkaappi järjestyksessä? Mieti samalla vaivalla jääkaapin järjestys oikeaksi ruokahävikin minimioimiseksi: Alas kylmintä vaativat lihat, maidot, juustot, ylös vihannekset, hillot, munat. Me mittasimme sattumalta oma jääkaappimme juuri taannoin tarkasti. Alhaalla vihanneslokeroissa oli 3,5 astetta ja ylhäällä 9. Aikamoinen ero! Vaihdoin kaiken toisin päin ja nyt on niin paljon parempi myös käytettävyyden kannalta: pienet silput maitotuotteet kansineen (ja päiväyksineen) näkyy helpommin lasihyllyjen läpi.

Parasta olisi säilyttää asiat läpinäkyvissä astioissa. Silloin näkee mitä on sisällä ja jääkaappi pysyy hallussa kun ei rönsyile epämääräiset pussukat ympäriinsä. Lasiset on minusta parhaat kun ne saa pestyä hyvin, noi 365+ purnukat ovat mainioita kun taipuvat tähänkin.

Kuvaa ette saa koska jääkaappi on vielä pesemättä ja siksi aivan liian ällöttävä näin tyydyttävään järjestelyjuttuun, hah!

IKEA-ostoslistalle laatikoita ja säilytyspurkkeja, ajattele luovasti!

Jos en vielä riittävän monta kertaa sanonut, niin tsekkaa IKEA VARIERA– ja 365+ – sarjat, niillä olemme pystyneet modailemaan keittiötä jo moneen otteeseen helposti. Nuo bambukantiset on tosi nerokkaita kun käyvät kaikkeen tarjoilusta lämmittämiseen ja jääkaapissa säilömiseen. Näitä on nyt joka nurkassa meillä ja siellä tyhjiksi muodostuneilla ylähyllyillä (!) pari odottamassa seuraavaa tarvetta.

VARIERA-laatikot taas on sellaisia etten edes viitsi laskea kuinka monta mellä on niitä kotona. Tuo 24x17cm koko on täydellinen! Se on mainio kynälaatikoksi, kylppärissä kamojen jakamiseen, pystyviikkaukseen vaatteille, leivontatarvikkeiden pikkupurkkeihin ja ilmeisesti tarkoitettu kuitenkin servieteille (ei ole). Aivan tosi monikäyttöinen ja hyvä, ei voi olla näitä liikaa!

On muuten sallittua käyttää tavaroita muuhunkin kuin ilmeiseen tarkoitukseen! Siitä todisteena tuo yllä näkynyt RISATORP-hedelmäkori, jonka sielu selvästi sanoo hänen olevan oikeasti leipäkori. Tottelimme.

10 Kommentit

  • Alma

    Olipa kivasti toteutettu yhteistyö!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiiiitos! Ihana kuulla! ?

  • A

    Olen täysin samaa mieltä Variera-laatikoiden kätevyydestä! En todellakaan ole laskenut montako niitä meiltä löytyy, mutta ovat käytössä ainakin keittiössä, kylppärissä, lasten lelulaatikkoina ja vaatehuoneessa. Rakennamme tällä hetkellä ja keittiö tilattiin viime viikolla. Odotan niin, että pääsen täyttämään sen kaappeja ja järjestämään vihdoinkin kaikki omistani astiat paikoilleen.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Oi ihanaa, se järjestely tyhjiin kaappeihin on kyllä best!

  • Sylvia

    Hei, tää oli kiva ja inspiroiva kaikessa ”arkisuudessaan”, hyvältä näyttää! Täytynee itsekin harkita erilaisten järjestystä lisäävien hankintojen tekemistä. Meillä 10 v. sitten edellisen omistajan toimesta tehty keittiöremppa ja kaappitilaa on vaikka muille jakaa, meillä niistä vaan n.puolet käytössä. Järjestystä toki voisi petrata. Kuiva-aineet meillä on pystymallisessa kapeahkossa kaapissa, jossa useassa tasossa olevat ulosvedettävät hyllyt, tästä olen tykännyt. Kätsy. Luulen, että aiemmin niissä pidetty astioita. Aamiaiskaappi (yöh) syntyi vahingossa lasiovelliseen, mutta sopivan kokoiseen kaappiin, mutta oikeastaan eriväriset teelaadut ja kahvit näyttää vaan ihan kotoisalta sen läpi. Parasta kyökissä on sen valo, mikä tulee ihanasti sen kahdesta eri ikkunasta ja toisaalta myös olohuoneen ikkunoista.

    Ja mistä tässä meidän uudessa kodissa (meille uudessa) olen eniten innoissani on se että aiemmasta varastohuoneesta, joka on heti sisääntultaessa ensimmäinen ovi, teimme ns. walk in eteishuoneen. Eli sen oven takana meillä on kaikki ulkovaatteet ja jonne ne myös päivittäin riisutaan. Tilaa on sopivasti viiden hengen kamppeille, myös kengille, kypärille ja luistimille jne. Muuta eteistä meillä ei ole vaan purimme sisääntuloaulasta naulakot jne. Tilalle saatiin avaruutta ja siisteyttä. Moni epäili, että ei tule toimimaan, mutta todella näppärä on ollut tällainen erillinen eteishuone. Vielä kun sinnekin saisi koodattua tarkemmin kaikkien omat kamat, vaikka ikealaisia laatikoita hyödyntäen.

    Ihanaa viikkoa sulle!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hei ihana kuulla, kiitos! <3 Toi varastohuone kuulostaa ihanalta!

  • Saana

    Tulipa siistiä! Sama savotta pitäisi ottaa meidän keittiössä.

    Minua kiinnostaisi kuulla näin pidemmän käytön jälkeen sun kokemuksia niistä Vm-carpetin matoista. Oletko edelleen niihin tyytyväinen? Kuinka puhtaaksi saa imuroimalla? Oletteko pesseet/pesettäneet niitä ja miten se ylipäänsä onnistuu? Harkinnassa olohuoneen matto, mutta arvelluttaa maksaa monta sataa kun pelkään että sotkemme ja pilaamme heti. Miten muuten Kide ja Hattara eroavat toisistaan, ja kumpaa suosittelisit olohuoneeseeen jossa on paljon elämää?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo olen! Kide on olkkarissa ollut tosi tosi hyvä musta: riittävän pehmeä mutta kuitenkin sen verran lyhyempinukkainen että uskaltaa imuroida ja hinkata aika roimasti. Tässä näkyy siis jokainen lika mutta ne kaikki lähtee myös pois! So far hinkattu on ainakin kahvia, punaviiniä ja pissaa 😀 Eli uskallan suositella että tekään että ihan heti saa pilalle.

      Hattarassa on aavistuksen pidempi nukka ja siksi enenmmän ”kiiltoa” ja elämää. Sen karvat vaihtaa suuntaa ja matossa on vähän enemmän vaihtuvaa ilmettä. Mutta, se myös minusta näyttää siksi aavistuksen keinotekoisemmalta ja siksi edelleen valkkaisin olkkariin Kide-maton kun se on jotenkin vähän ylellisemmän näköinen. Makkarin mattokin on edelleen ihana <3

  • Joksu

    Kiitos inspiraatiosta! Josko tämä 9 vuotta odottanut keittiöremontti onnistuisi ainakin osittain näin.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Toivottavasti tulee ainakin pientä helpotusta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.