Valeäidin tunnustuksia jo yhdeksän vuotta – muistatteko vielä?

Muistatteko tai tiedättekö että tämä blogi oli alkujaan Valeäidin tunnustukset? Tältä se näytti:

Eikö ole upea! Ihan omin pikku kätösin olin askarrellut tuon bannerin. Kirjoitin silloin mielestäni raikkaan ”tunnustuksellisesti”: kerroin rehellisesti fiilikset ja nykyistä paljon inhorealistisemmin lapsiperheen arjesta. Kakat, puklut ja mokailut oli kaikki mitä parhainta sisältöä.

Silloin vuonna 2012 se kyllä oli muusta blogimaailmasta poikkeavaa tunnustaa erilaisia asioita elämässä, vilauttaa muutakin kuin kauniisti aseteltua päivän kuvaa. Kirjoitin kärkkäästi, vitsillä ja vahvoja mustavalkoisia mielipiteitäni rehvakkaasti kärjistäen. Mitään en ole internetistä poistanut mutta osa teksteistä on näin yhdeksän vuotta myöhemmin todella punaisia poskia nostattavia. Tässä ajassa, tällä tiedolla ja ymmärryksellä.

Joka vuosi blogin synttäreiden aikaan on näköjään sama pohdinta, että apua mitä kamaa olen silloin aluksi kirjoittanut!

Sellaista se oli silloin, tämmöistä on nyt. Kirjoitan edelleen aidosti omia fiiliksiä, enkä sensuroi, mutta nyt osaan sentään ottaa huomioon vähän muutkin näkökulmat kuin omani ja tajuan välttää eniten loukkaavia täräytyksiä.

Ehkä sellaiselle täräyttämiselle ei ole enää edes samalla tavalla tarvetta, minusta blogimaailma on monipuolistunut aivan todella paljon ja jokainen löytää varmasti itselleen sopivaa vertaistukea, inspiraatiota tai huumoria!

Valeäidin Tunnustusten ensimmäinen postaus oli 21.1.2012, eli yhdeksänvuotispäivä meni vähän jo ohi kun tänäkin vuonna luulin sen olevan 27.1.. Onnea nyt kuitenkin minä ja Valeäiti, olimme sitten eri hahmot tai emme!

Vuosipäivän kunniaksi muutaman Valeäidin tunnustus!

En pidä marjoista eikä meillä syödä marjoja juuri ollenkaan. Yllättäen marjoista eivät hirveästi pidä lapsetkaan koska niitä ei kukaan niille tarjoa. Tykkään kyllä teoriassa monen marjan mausta, mutta kun niiden joukossa on lähes aina huonoja yksilöitä, liian happamia kavereita tai jotain muuta omituista. Niiden tarjoaminen itselle tai lapsille on myös minusta vaivalloista! Joko pitää kaivaa jotain pakkasesta tai kesällä perata sitä kasaa välttääkseen ne omituiset asiat. Jotain marjaa saamme sentään esim. tästä Biokian jauheesta jota muistan joskus laittaa jugurttini sekaan.

En pidä hedelmistä, joissa on kiviä, kala on mulle vaikee ruoka ja salaatitkin jää usein ostamatta. Katso edellinen kohta. Nämä kaikki liittyy samaan nirsouteen: en tykkää syödä ruokaa jossa saattaa olla jotakin sellaista yllätyksellistä mitä pitää kaivella pois suusta.

Mietin aivan liian usein aivan liian paljon sovinko joukkoon. Monessa seurassa koen jotain omituista riittämättömyyttä, jonka tiedän vallan hyvin olevan vain oman pääni sisällä. Vertailen muiden vaatteita omiini, kuulostelen puhunko liikaa ja pelkään vain olevani jotenkin väärin. En aina, en paljon mutta liian paljon ollakseni kohta 38v.

Sanon olevani hyvä ajamaan autoa, mutta se ei ole ihan totta. Olen reipas ja rohkea kuski ja käsittelen autoa hyvin. Tunnen hyvin esimerkiksi talviajon ja uskon pärjääväni missä vain. Mutta huomioni herpaantuu helpolla, ajan usein ylinopeutta vain koska en huomannut rajoituksia ja peruuttaessa olen aika suurpiirteinen. Osaan ajaa upeasti auton kuin auton taskuparkkiin mutta osaan myös osua kolmen talon kokoiseen rekkaan peruuttaessani koska ”ei se varmaan vielä vastaan tule”.

Hi, I’m Jessie. Kävin englanninkielisen lukion, jossa valitsin puhuttelunimeksi toisen nimeni, etten olisi ”häännääh” kolmea vuotta. Yhdistettynä tyttönimeeni olin jo aika runollisen kuuloinen Jessica Roschier. Tästä ajasta on myös syyttäminen sitä että puhun hölmöä finglishiä ja tungen englantia vähän joka lauseeseen.

En pysty ottamaan vastaan käskyjä, komentoja, kehotuksia tai neuvoja jos oma sisäinen motivaationi on toista mieltä. Tai oikeastaan edes vaikka olisin samaa mieltä: saatan asettua ihan poikkiteloin ihan vain siitä tunteesta että joku nyt yrittää minua hallinnoida. Jäätävän ärsyttävä kontrollifriikin piirre, jolle en oikein voi mitään. Saatan heittäytyä aivan lapseksi jos joku sanoo että ”maista vähän tätä hei” ja musta tuntuu just sillä hetkellä että en muuten maista.

En hikoile juuri ollenkaan. Todella vähän urheillessanikaan, harvoin kuumassa, vain vähän edes raskaana ollessani. Hikoilen kun jännittää, muuten en.

Vaihdamme lakanat tosi harvoin, ehkä kerran kuussa eikä se kiinnosta minua yhtään. Johtunee edellisestä kohdasta, kun ne eivät tunnu menevän mulla niin kovin likaiseksi.

Haluaisin ehkä neljännen lapsen, mutta en halua kuormittaa itseäni ja perhettä vielä yhdellä. Uskon että se söisi viimeinen rentouden pois arjestani. Tai oikeastaan: Mulla on sellainen raskaus- vauva- ja synnytyskuume, jonka tunnistan olevan vai haikea ajatus. En mä oikeasti enää halua neljättä.

Ehkä.

En osaa olla valokuvissa ja se vaivaannuttaa mua loputtomasti. Näytän totaalisen urpolta kun yritän poseerata. Osaan nykyään ottaa naurettavan hyviä selfieitä itsestäni ja hyvän kuvaajan otteissa (kuten Aino Heinisen, joka otti nämä kuvat!) onnistun kuin mikäkin huippumalli. Mutta perustilanteessa, kun joku sanoo että hei otetaan kuva! ja yritän näyttää kivalta, tulos on Chandler.

Kammoan vaivaannuttavia tilanteita niin paljon että saatan päätyä valehtelemaan tilanteen helpottamiseksi. Kerran salilla respan tyyppi luuli minua toiseksi ja kysyi että missä se sun kaveri tänään on? En tiennyt kenestä on puhe enkä kehdannut sanoa että hän on sekaantunut, joten sanoin että kaveri on Meksikossa (?!??!). Varttia myöhemmin sama respan tyyppi sanoi että hei se sun kaverihan on täällä, näitkö jo?

Luikin pakoon kesken ekan sarjan.

Loppuun kysymys: Tunnistitko jotain edellisistä tunnustuksista? Näistä monet, ellen kaikki, olen jo aiemmin kertonut. Mitä useampi tuntui tutulta, sitä kauemmin olet matkassani ollut! Siitä kiitos <3 Olen iloinen ja kiitollinen että saan edelleen tätä kirjoittaa yleisölle, että olette matkassani mukana. Vieläkään ei loppua näy, kai se on ainakin pakko se 10v hoitaa kunnialla!

16 Kommentit

  • H.Else

    Hei ! Kyllä löytyi tuttuutta, hitokseen nauratti?
    Onneksi ollaan erilaisia, kaikkia meitä tarvitaan muuten elo olisi ankeaa.E. H

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Sanos muuta! ?❤️

  • Mama

    Tuo vika kohta, best!! Vähän aika sit kaupassa eräs nainen tuli maski päässä tuttavallisesti tervehtimään ja kyseli että mitä kuuluu? Näytin ilmeisesti niiin hämmentyneeltä, että hän vielä kysyi, että ”tunnistatko ees mua kun mulla on maski?”.. Ja mitä mä sanon? ”tottakai, heheh…” vaikka ei mulla ollut mitään hajua. Miksen vaan voinut myöntää?? Jatkoin sit kertomalla hermostuksissani kailki työ ja perhekuulumiset ja liukenin paikalta?

    Mies tuli sit toisen hyllyn takaa, et kuka toi oli? ”en mä tiedä, lähetään täältä” 😀

    Ja samaistun myös mm. Ikuiseen vauvakuumeeseen!

  • Annukka

    Ihana tuo ehkä-sana neljänteen liittyen ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ikuisesti ehkä!

  • Jenspa

    Mua järkytti vähän toi hikoilemattomuus. Siis ei toki se, että et normitilanteessa hikoile.. mutta eikö sulla oo tullut koskaan edes sitä imetyshikeä maidon nousun aikaan, kun heräät yöllä ja uit hiessä? ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Nope! Ehkä silloin hikoilin edes vähän, sillai normaalin verran ? mutta vain maidossa uin! ?

      • Jenspa

        Vau! Vähänkö oon kateellinen ?

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          I know! Tämä on yksi parhaista ominaisuuksistani!!

  • Tr

    Haa, minäkään en hikoile! Johtunee kyllä kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Nykyään hikoilen vähän superhelteillä kun on lääkitys. Samaistun muutenkin aika moneen kohtaan!

  • Tytti

    Täällä toinen samanlainen autokuski! Tosin sillä lisäyksellä, että ajan jatkuvasti ohi risteyksistä tai käännyn vääriin suuntiin ihan siksi vaan, että en keskity. Lapset osaa nykyään jo muistutella että kohta sitten pitäis huomata kääntyä kaverin pihaan, älä aja taas ohi… Kotipihastakin saatan kääntyä väärään suuntaan kun en lähtiessä kiinnitä huomiota siihen mihin olen menossa ?

  • Hanna M

    Ei liity (ainakaan paljoa) tähän. Mutta kuuntelin just TAAS Valeäidin nauhoitusten jakson, missä sekoilette Päivin & Lauran kanssa satasella pitkistä parisuhteista. Ettekö mitenkään vois tehdä comebackiä? Se jakso on ihan timanttia. Tää maailma tarttee lisää älyvapaata naurua. ❤️

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      oi ihana kiitos! <3 täytyy jotain miettiä kyllä, olen tätä hiljaa itsekseni harkinnut 🙂

      • J

        Joo! Tuoreita Valeäidin nauhoituksia! Olis parasta!

  • Joanna

    Matkassa 9vuotta! Tulin aikanaan ”sisään” googlen ohjaamana hakusanalla ”unikoulu”. Luin ekan postauksen jumbon penkillä oman kakkoseni kanssa ja mietin, että mitä helvettiä!? Osaako joku pukea tämän kaiken näin hyvin sanoiksi. Meille ei tullut kolmostakaan, mutta silti edelleen niille, jotka vaikkapa kipuilevat oman ykkösensä kanssa, niin kehoitan palaamaan sun vanhoihin teksteihin. Ihan viihteen, mutta myös vertaistuen takia. En seuraa ”tämän päivän” äitejä tai blogeja, mutta epäilenpä, että ihan niin rehellinen ei tämän päivän blogi maailmassa olla… Oli miten oli, niin olet myös vaikuttaja, kuka mielestäni on vuosia jo osannut aina miettiä asiat myös muistakin näkökulmista kuin omasta. Puhukoot tämä uusin vastuullisuus kirjoitus taikka ig stoorin lappi pohdinnat tästä. On häkellyttävän hienoa, kun ei lähdetä syyttelemään ketään. Edes sitä muovipussi muijjaa.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mitä helvettiä?! että puhuuko joku näin ihanasti minusta!!!! <3 <3 KIITOS, tämä oli aivan ihana kommentti. Tekee tosi iloiseksi, pitkäksi aikaa tämmöinen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.