Tietoa mainostajalle ›

Rakentamisen viha-rakkauslista juuri nyt

Asioita joita vihaan rakentamisessa

Maanalaiset asiat. Kuinka kallio kehtaa lohkeilla niin hitosti. Kuinka maa kehtaa olla erilaista eri kohdissa tonttia. Kuinka kaupungin putki kehtaa kulkea väärässä kohdassa meidän putkia ajatellen. Että vaihtoehtoja on kaksi, kumpikin ihan yhtä paskoja. Hintalappu 5-10.000€ ja aikataulu menee kuukaudella rikki.

Infra- ja lupa-asiat. Kun maalämpökaivoa pitäisi alkaa porata kahden tunnin päästä ja huomaamme pari pientä puuttuvaa asiaa: lupa poraukselle ja kolme kuutiota vettä. Ei siinä.

Muut random ongelmat, melkein joka päivä jotain. Ovea ei saa tuossa värissä. Ulkorappuset ei mahdu tuohon. Sisärappusia ei muuten kukaan ole vieläkään suunnitellut. Helsingin kaupungin hyväksymiä tietyn paloturvallisuusluokan autotallin ovia ei ole olemassa. Lasku X tulikin tuplasti aiottua isompana (no mikäpä ei).

Yksityiskohdat. Pitäisi valita ovipaneelin leveys, pistorasioiden muoto ja kattoon laitettavat valaisimet. Mutta kun ei kiinnosta. Kuka muka edes katsoo jotain rasioita tai kattoa? En edes yleensä huomaa mistä suunnasta kävelin johonkin taloon sisään.

Muiden mielipiteet. Sitten kun vihdoin muodostan mielipiteen niistä saamarin valoista, muut ovatkin eri mieltä (ja vielä hyvistä syistä).  Anna. Mulle. Spottitaivas.

Tuhannet päätökset ja niiden jatkuva pyörtäminen. Ei takkaa, massiivinen takka, takka tohon takka tähän eisaaaaaatana mä sytytän kohta itse itseni tuleen.

Valeäiti rakentaa tontti

Asioita joita rakastan rakentamisessa (ja joista kukaan ei kertonut!)

Ongelmien ratkominen nopein oivalluksin. Niitä hiton ongelmia tulee toki koko ajan. Mutta ne myös ratkotaan yllättävän nopeasti ja joskus jopa halvalla! Autotallin oven osalta arkkitehti keksi monen kuukauden pohtimisen jälkeen, että me voidaan tehdä piharakennuksesta se paloturvallinen osa. Ta-daa, ratkaistu! Se porauskin saatiin hoitumaan: lupa olikin ok ja porari toi vedet itse mukanaan. Kaikki ratkeaa!

Fiksut ihmiset. Kun törmäät vaikkapa HSY:n edustajaan, joka noin vain iloisesti ratkaisee sen vaikeimman eteen tulleen haasteen (se väärässä kohdassa kulkeva putki) ehdottamalla itse että hehän voivat tehdä meille oman putkiliitoksen. Hyvällä asenteella ja fiksulla idealla poistettiin meiltä 5-10.000€ lisäkustannus ja rakentaminen jatkui alle tunnissa.

Muutenkin olemme jo nyt törmänneet niiden kuuluisien rakennusalan mätämunien lisäksi paljon enemmän timantteihin. Ammattitaitoisiin, vastuuntuntoisiin ja rehteihin tekijöihin. Ei tämä ala pelkästään mätä ole!

Oppiminen. Tajuan, että ollaan päätetty jo tosi paljon ja tosi fiksusti, kuljettu jo tosi monta muotoilun mutkaa. Ymmärretään jo paljon valaistuksesta, keittiö alkaa olla toimiva paketti ja moni muiden pidemmällä olevien rakentajien kiroama käytännön ongelma on jo meidän papereilla mietitty. Uusia haasteita on toki tulossa mutta joka kierroksella ollaan fiksumpia!

Naapurit. On ihan mieletön onni ja luksus, että jo nyt pienen korttelimme ihmisissä on tyyppejä, joita halataan joka kerta kun nähdään ja joiden kanssa vaihdetaan jo ihan kaikkia elämän kuulumisia usein. Vähemmänkin tutut ovat valmiina auttamaan aina kun voivat ja vertaistukea, vinkkejä ja huumoria jaetaan päivittäin. Jos tämä on jo nyt näin kivaa, miten kivaa täällä onkaan sitten asua?

Edistyminen. Yhtäkkiä tänään oli se päivä, kun rakentamisen pelottavin, kallein ja suurin mörkö (kuiskaan sen: maatyöt) saatiin päätökseen. Vieläpä kehujen saattelemana! Kuulemma harvoin on maan alla työt näin pitkällä perustusvaiheessa. Että tähän voi sitten vain talon pykätä.

valeäiti rakentaa tontti

Jos tämä kuva ei teillä nyt ihan yhtä paljon ihastuta muutoksen valtava määrä, niin tässä tilanne kuukausi sitten aloituskokouksesta:

On siihen aika iso ja tasainen kuoppa saatu!

Seuraavaksi sitten perustushommiin ja taloa nostamaan. Luulen että edessä on taas aika paljon vihattavaa ja rakastettavaa, joten nämä listat saavat varmasti jatkoakin. Samalla aloitan “In bed with Valeäiti” -kuvasarjan, jossa minä asetun tulevalle sängylleni makaamaan aina kulloisenkin rakennusvaiheen sallimalla tavalla. Tässä ensimmäinen osa, enjoy!

valeäiti rakentaa tontti

Kaikkea sitä kuuleekin!

Käytiin loman viimeisenä päivänä vesipuistossa.

Voitteko uskoa, miten jollekin perheelle siellä kävi?

Ne meni koko porukka sellaiseen hienoon vesiliukumäkeen, jonka ilmoitettiin olevan ok yli neljävuotiaille. Ihan ohjeiden mukaan menivät niin että aikuinen aina ensin ja perässä lapsi.

Perheen äiti meni ensin. Vesiliukumäki oli pitkä ja ihan sairaan hurja vaikka meni istuen. Sitä äitiä kuulemma pelotti vähän itseänsäkin matkalla ja se mietti että oh shit, tulipa valittua vähän liian hurja liukumäki, mitenhän lapset pärjää. Ja että miten ne täällä ulkomailla päästäkin näin pienet lapset näin hurjiin mäkiin.

Sinne korkeuksiin ei tietysti auttanut varoittavia sanoja huudella kun seuraava, se viisivuotias, oli jo tulossa alas. Eikä ne olisi kuulleetkaan.

Äiti nosti napaan valahtaneen yläosansa vahdin harmiksi ylös ja jäi odottamaan poikaansa.

No tiedättekö, voitteko uskoa, sille pojalle oli käynyt sitten niin että se oli siellä ylhäällä odottanut omaa vuoroaan iloisesti tanssahdellen. Jotenkin ihan ihmeellisesti siinä sitten pääsi käymään niin että se oli sitten kompuroinut siinä tanssiessaan suoraan siihen liukumäkeen – ja kaatunut siihen sitten mahalleen.

Tietäähän sen mitä käy kun liukkaaseen mäkeen kaatuu. Se tuli sitten naama edellä sen mäen se poika.

Ylhäällä odotellut lapsen isä oli kuulemma vain todennut jonossa kauhistelleille että o-ou.

Alhaalla se nyt vähän paremmin puettu äiti oli sitten vain kuunnellut, kuinka putkesta tulee ihan kauhea huuto ja lopulta sieltä sitten oli putkahtanut oma poika mahallaan, naama edellä ja kauhua silmissä.

Se poika oli kyllä kuulemma hetken jälkeen ollut sit taas ihan ok eikä ”se mäki ole nyt enää koko ajan mielessä”. Ostivat sitten muistoksi paidan, jossa kerrotaan että hän selviytyi (tosin eri mäestä kuin siitä traumamäestä, mutta siihenkin ne sitten lopulta meni ja siitäkin se ihan hienosti kuulemma selviytyi eli paita on ihan oikeassa).

Aikamoinen liukumäki ja aikamoinen perhe.

Kuvan poika ei liity tapaukseen (eipä)

 

Pitäisi haluta enemmän

Oletteko huomanneet, että me teemme tosi paljon asioita koska pitäisi tehdä jotain? 

Pitäisi käydä lenkillä ja nähdä ystäviä, lukea enemmän kirjoja ja roikkua vähemmän netissä. Hirvittävän vähän asioita tehdään siksi että niitä halutaan tehdä. 

Laitan tämän nyt stereotyyppisesti äitimarttyyrien piikkiin. Usein se on perheen äiti jonka on kovin vaikea tehdä asioita joita haluaa tehdä.  Osittain varmasti siksi, etteivät ruuhkavuodet anna ihan kaikelle periksi. Joka duunipäivän jälkeen ei voi mennä spontaanille terassiviinille. 

Mutta on paljon sellaista, mitä voisi järjestää helposti tai jopa sellaista mitä jo tehdään, mutta usein teemme niitäkin sitä asiaa suorittaen, pitäisi takaraivossa.

Portugalin viimeisinä päivinä tämä äitimarttyyri sai eräässä turistibussissa pienimuotoisen uhmakohtauksen kun tajusi ettei tee juuri nyt todellakaan mitään sellaista mitä haluaisi tehdä. Ystävä katseli (melko) kärsivällisesti kiukutteluani ja kysyi sitten hellästi; mitä sinä sitten haluaisit tehdä? 

Jatkoin kiukuttelua hiljaa, koska en tiennyt vastausta hänen kysymykseensä. Jouduin miettimään ihan kunnolla, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Huomasin listan olevan tärkeä myös kotiin vietäväksi joten tein siitä vähän pidemmän.

Haluan tyhjää aikaa.

Parasta on aikatauluista vapaa aika, jonka voi käyttää ihan niin kuin haluaa. Että ehtii haahuilla Lissabonin kaduilla, pötköttää sohvalla tai hypistellä ihania kenkiä mitään ostamatta. Puhua maratonpuheluita kaverin kanssa tai lueskella vanhoja naistenlehtiä. Tärkeintä on ettei erehdy selailemaan somea. 

Haluan kirjoittaa.

Melkeinpä ihan sama mitä kirjoitan, pääsen siinä armolliseen onnelliseen flow-tilaan. Rakastan asetella sanoja hyviksi lauseiksi ja toimiviksi tarinoiksi. 

Kirjoittamiseen liittyy salattu, maaginen hetki, jonka jahtaaminen oikeuttaa kaikki tylsät ja turhat lauseet siinä välissä. 

Maagisella hetkellä päässä (tai näppiksellä) muodostuu lause, joka toimii. Se on kaunis, se on näppärä, se kuvastaa täydellisesti sitä mitä ajattelit. Se soljuu ajatuksissa kauniisti, maistuu hyvältä ja tuntuu silkkiseltä. Ah. Writer’s high, sanon.

Haluan kirjoittaa blogia.

Rakas blogi, välillä niin rasittava riippakivi. Mutta haluan jatkaa sitä vielä hamaan tulevaisuuteen. Kirjoitan tänne minusta, lapsista, elämästämme, koska haluan muistaa. Nämä ruuhkavuodet sulattaa aivot, jotenkin nämä hetket pitää tallettaa.

Haluan laulaa.

Lauluun on piilotettu se sama maaginen hetki kuin kirjoittamisesssa. Kun avaan suuni ja laulan, jotain ihmeellistä tulee minusta ulos. 

Tunteita, ilmaisua, ääntä, minua. Peittelemätöntä ja voimallista minua. Joskus tuntuu että olen eniten oma itseni kun laulan. Olen lopettanut laulamisen viimeisen vuoden aikana lähes kokonaan, enkä oikein tiedä miksi.

Laulaminen on hyvinvoinnilleni niin tärkeää, että kun pakotin itseni laulamaan taas ja osuin ensimmäiseen melodiseen kertsiin joka sopii täydellisesti äänialaani, aloin itkeä. Lisää autossa laulamista kiitos.

Haluan tanssia.

Tanssissa on sama efekti kuin laulamisessa. Kummassakaan en ole maailman tai edes korttelin paras, mutta sillä ei ole väliä. Oleellista on se raaka fiilis, joka purkautuu kun musiikki vie mennessään. 

Nolona myönnän että lempparitapani tanssia on baarin lattialla, jonkun ihanan kermaisen pop-biisin vietävänä. Tanssia tapahtuu todella harvoin koska ne baari-illatkin on aika harvassa. Mutta voisiko kotona tanssia samalla tavalla?

Haluan pelata koripalloa.

Korispelin aikana ei voi ajatella mitään. Sydän hakkaa parhaansa mukaan, jalat yrittää jaksaa hypätä vielä kerran ja aivot raksuttavat parasta pelipaikkaa etsien. Se on ihanaa. 

Valitettavasti sellaisen touhun jälkeen ei voi ajatella mitään muuta kuin kipeää selkäänsä. Niinpä olen raskain sydämin sanonut toistaiseksi hyvästit Sukkiksille. Toivottavasti en lopullisesti. Kesähöntsä mainittu!

Haluan kävellä metsässä.

Rakkaus, jonka olen löytänyt vasta tässä keski-iän lähestyessä mutta voih miten ihanaa se on. Olen kulkenut metsässä koko lapsuuteni, koulumatkatkin meni metsän kautta. Silloin metsässä oli koko maailma, leikisti koti ja oikeasti reitti kotiin. 

Nyt menen havujen ja juuristen polkujen ääreen purkamaan vaikeaa hengittämistä ja mustia ajatuksia. Metsän suojainen, raikas ilma saa joka kerta olon kevyemmäksi.

Asetan itselleni kesäpäätöksen: näitä kaikkia pitäisi haluta lisää. Mitä sinä haluat tehdä?

Ei se ohi ole

Vuosi sitten keväällä uin masennuksen syvissä vesissä. En pitkään, enkä kovin syvästi. Hoidin homman tapani mukaan nopeasti räpeltäen, kärsimättömästi kuvitteelliseen maaliin. Vähän juttelua, vähän saikkua ja vähän lepoa.

Tässä tämä nyt oli, kaikki ok!

Eihän tietenkään ole. Eivät masennus ja ahdistus ole mitään flunssia jotka podetaan pois muutamalla sohvapäivällä. Ne elävät inhimillisinä taipumuksina mukana elämässä päivästä toiseen.

Ne vievät välillä enemmän mukanaan ja joskus saattavat imaista kuukausiksi pimeään. Uskon että se viikkoja kestävän pimeän aika on minulla aidosti takana (vaikka saattaa toki olla edessäkin), mutta niitä pienempiä aaltoja kyllä tulee edelleen.

Joskus on vaikea hengittää, vaikka edessä on uskomattoman kaunis vuoristo Portugalissa ja lämpö hellii ihoa. On helppo ahdistua.

Joskus huomaa, ettei rinnassa tunnu sellaista läikähtelevää intoa mitä pitäisi tulla kun edessä on uima-altaallinen onnesta kiljuvia lapsia ja kädessä olut. On vaikea innostua.

Haasteena on se että muistaisi olevansa toipilas. Että näitä fiiliksiä pitää edelleen työstää ja käsitellä, eikä mennä möllöttää välillä vaikeasti hengitellen.

Kun ei muista olevansa vielä matkalla jonnekin, päähän nousee harmaita ajatuksia. Olenko onneton? Olenko vain tosi vaikea tyyppi?

Sitten sitä tajuaa olevansa vain vähän vinksahtanut. Että ai niin, tää oli tää juttu, eihän tässä! Otan sen vastaan, annan sen tulla ja kirjoitan sen ulos.
Sitten voi taas elää.

Ja kyllä kuulkaa voikin kylmä olut maistua hyvältä kun antaa sen maistua hyvältä.

Watson testissä mökillä (+ leffa-arvonta)


Kaupallinen yhteistyö: Watson

Perinteisiä syitä olla menemättä mökille:

  • Siellä on huono keli
  • Siellä ei ole mitään tekemistä (= telkkaria)
  • Hirvee vaiva

watson kokemuksia

Watson kokemuksia

Kaikki totta, ainakin vielä aikana ennen suoratoistopalveluita.

Korkattiin mökkikausi viikko sitten. Autossa matkalla mökille tajusin yhden tärkeän unohtuneen asian: Vain elämää oli tulossa samana iltana. Seurasi klassinen ei-jes-ei-jes tilanne.

Ensin olin et ”EI! me unohdettiin Vain elämä!”, sitten olin et ”JES! Voidaan katsoa se tässä matkalla mun kännykästä livelähetyksenä!” ja Watsonin avattuani huomasin että ”EIH, Nelosen kanavat ei näy Watsonista mobiililaitteissa” (muut kanavat ja ohjelmat, kuten se Euroviisujen finaali taannoin kyllä onnistuu).

Seuraavana päivänä sain tietysti olla taas ”JES, me voidaan katsoa se nyt tallenteista tietokoneesta”.

watson kokemuksia

watson kokemuksia



Tämän hetken syyt mennä mökille:

  • Onhan meillä ulkovaatteita
  • Onhan meillä Watson
  • Yksikin virvelin heitto laiturilla on vaivan väärti

Olisin nytkin tätä kirjoittamassa mökillä, mutta vuoden toinen vatsatauti iski toisen potilaan eilen aamulla. Jos sinä pääset mökille asti ja kärsit tekemisen puutteesta suomalaisen kesäsään piinatessa, hoida tästä arvonnasta itsellesi tekemistä.

EDIT: arvonnan sääntöjä muutettu ja arvontaa jatkettu koska nimeltä mainitsematon bloggaaja oli kärsinyt lyhytaikaisesta dorkuudesta. Yksi voittaja, viisi koodia hänelle. Arvonta: Jätä kommentti! Kommentillasi osallistut arvontaan, jossa voit saada 5 leffakoodia. Leffakoodit voittanut lukija voi aloittaa kuukauden maksuttoman kokeilujakson, jonka aikana saa vuokrata ilmaiseksi viisi vapaavalintaista elokuvaa Watsonin Makuuni –vuokraamosta. Arvonta suoritetaan perjantaina 16.6.2017 klo 23.

Ja muistathan että vaikket arvontaan osallistuisi tai siinä voittaisi, voit aina ottaa sen kuukauden ilmaisen kokeilujakson Watsonia (normaalisti 9,90€/kk).

Meidän testaamisemme loppuu pian, mutta näyttää siltä että jäämme Watsonin asiakkaiksi.

Vanhaa telkkaria ja sen palveluita ei olla kertaakaan jakson aikana kaivattu ja Watsonin kuukausimaksu on alle puolet nykyisistä TV-maksuistamme. Kaikki on toiminut tosi hyvin, jopa siellä mökillä jossa nettiyhteys on vähän huonompi, vaikka aiemmin varoittelin teitä ettei huonolla netillä kannata kokeilla. Ainakin mökillä kannattaa!

Raportoin myöhemmin jäikö palvelu meille oikeasti käyttöön vai ei. Täältä voit tsekata meidän ensimmäiset tunnelmat Watsonista muutama viikko sitten.

Ps.Voisiko tämä sairastelu jo loppua kiitos.