Tietoa mainostajalle ›

Miksi, oi miksi, edelleen kokkaan kun en halua?

Taas sitä saa miettiä. Että mikä siellä omassa päässä oikein viiraa. Meillä käytiin eilen seuraava keskustelu:

Minä: Voisitko sä tehdä huomenna ruoan?

Insinööri: (syvä huokaisu) no kai mä voin.

Minä: Onko se nyt noin kamalaa?

Insinööri: Kun mä en vain haluaisi tehdä arkena ruokaa ollenkaan.

Minä: No en mäkään jaksaisi aina tehdä.

Ininööri: Ei sit tehdä.

Minä: Täh? Mitä me sitten syötäisiin?

Insinööri: Syödään eineksiä.

Minä: NO EI VARMAAN! Sehän on kamalan epäterveellistä ja kallista ja laiskaa siis ei nyt hyvänen aika voi ihminen olla tekemättä edes ruokaa mikä se semmoinen aikuinen on joka ei edes ruokaansa tee, siivouskin ollaan jo jätetty ja mitä ne lapsetkin siitä oppii?! Täytyy sitä nyt herranjumala oma ruoka jaksaa tehdä. Ehhehei, ei, en todellakaan koskaan suostuisi.

Insinööri: No eihän ne ole epäterveellisiä. Vähemmän suolaa ja rasvaa kuin meidän ite tekemässä ruoassa.

Minä: Joo no..ehkä joo, mutta ei niin vain voi elää.

Insinööri: Miksei?

Minä: No, kun. No, kun. Ei vaan voi. Jokainen solu mun sisällä huutaa ettei se sovi!

No nyt sitten, solut ja kaikki.

Oikeasti, mitä helvettiä? Olen aika tosi huono tekemään ruokaa. En nauti siitä. Siihen menee tosi paljon meidän perheen energiaa ja aikaa. Lopputulos on huomattavasti enemmän epäterveellinen, ravintoköyhä ja tylsä kuin miltä se pääni sisäisessä sädekehässä vaikuttaa.

En minä ennen lapsia tästä vauhkonnut. Silloin käytiin ravintolassa tai syötiin leipää. Ihan oli hyvää elämää sekin. Tämä taitaakin olla yksi vahvimmista äitimyyteistä pääni sisällä. Perheelle tehdään ruokaa. Piste.

Vaikka kuinka olen yrittänyt sanoa itselleni että einekset on tosi ok (ja on mulle sitä aika paljon opetettukin!) ja niitä aina säännöllisesti ostan, kokonaan (arki)ruoanlaitosta luopuminen saa jo ajatuksena minut hyperventiloimaan. Miksei saman tien lopettaisi sitten vaikka hampaiden pesua, tai vaatteiden pyykkäämistä! Ei käydä pöntölläkään kun kerran koko inhimillisyys perutaan!

Tänään ”tein” Insinöörin pakottamana puolivalmista lasagnea kaupan paketista. Lasagne, jos jokin pitäisi minusta tehdä itse. Se on juuri sopivan kärsimyksellistä. Nyt ruoasta tuli vähän pahaa, mutta tulipahan helposti. Samalla luin Lujasti lempeän tekstiä, jossa kehotettiin poistamaan elämästä turhat kuormitukset:

”Esimerkiksi alkoholi, sosiaalinen media, siisti koti, alusta asti itse laitettu ruoka ja ylimääräiset harrastukset voivat olla viisaita karsimiskohteita ruuhkaisessa elämässä.”

Viisaita karsimiskohteita? Eikä ole! Vaan ihan kamalia ajatuksia, nuo kaikki!

On ehkä myönnettävä, että pääni sisällä asuu edelleen joko Jeesus tai äitini. Joka joku sanoo, että ollaksesi hyvä ihminen, sinun on uhrauduttuva. Tee sitä ruokaa saatana (okei, Jesse ei sanoisi noin).

On myös ehkä myönnettävä, että tämä kynsin ja hampain ruoanlaitosta kiinni pitäminen on tosi tosi dorkaa, kun mukavaan repertuaariini kuuluu edelleen vain jauhelihaa ja makaronia.

Tämän tekstin jälkeen tulee varmuudella tapahtumaan se, että Insinööri ostaa kaapin täyteen eineksiä ja ilmoittaa juhlallisesti että näillä mennään. Yhtä varmasti tapahtuu se, että minä sanon ei ei ei se ei sovi, vääntäen samalla kiukulla ruokaa (ja ostan kuitenkin jatkossakin pinaattilettuja kerran viikkoon, koska niitä nyt vaan ei lasketa.)

Otin minä sentään pieniä askeleita kohti äitijumalalle haistattelua. Irtisanoin ensi kertaa sitten yhteistyön Sannan ruokakassin, koska siitä alkoi tulla kuormittava tekijä. Huomenna suostun pinaattilettuihin.

Sitten kun tämä talo rakennettu, minusta tulee taas ahkera siivooja ja ruoanlaittaja. Odottakaas vain.

 

Lue myös: 

29 Comments
  • HePe
    syyskuu 12, 2017

    Vinkki vitosena, meillä tehdään su illalla kahta eri ruokaa jota sitten syödään koko arki vuorotellen. Vähän tylsää mutta säästää rahaa ja hermoja. Usein siis keittoja ja patoja tarjolla;)

    • Valeäiti
      syyskuu 12, 2017

      Näin mekin joskus tehdään mutta sekin on kuulemma liian tylsää. Ja mä en jaksa itsekään koko iltaa seistä sen surkean hellamme ääressä. Siitä muuten johtuukin osa tuskasta – meidän nykykeittiö on niin huono!

  • Emmi Nuorgam
    syyskuu 12, 2017

    Rakas Hanne, ei ole pakko syödä vain itse tehtyä ruokaa tai vain eineksiä. Voi miksata! Ajattele miten vallankumouksellista! Osta valmista pastakastiketta ja keitä itse vain pasta. Tai paista kalapuikkoja ja tee itse muusi. Tai pakastefalafeleja ja itse maustettua couscousta. Kalapuikkoja ja falafelejä voi myös laittaa leivän väliin ja avot, siinä sulla on valmis ruishamppari! Ja itseasiassa esim. Kokkikartanon tuotteet on ihan tavallista kotiruokaa, valmiissa paketissa vain.

    Mitä jos aloittaisit pienin askelin, ja huijaisit ruuanlaitossa vaikka vaan kerran viikossa? Sitäpaitsi ne onneksi saa kotiruokaa jo päivisin, ihan hyvin voi illalla syödä paistettua kaalia ja jauhelihaa. 😅😘

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      Ei kai sentään?!?! Herranen aika!!

      Myönnän että unohdan aina puolivalmisteet, olen aika ”kaikki tai ei mitään” ihminen. Pitää kyllä ottaa ne nyt haltuun!

  • Nanna
    syyskuu 12, 2017

    Olipas hyvä aihe. Olisin sitä mieltä, että jos ei teidän talossa kumpikaan tykkää kokata, niin ei sitten. Riko tabuja ja lakkaa kiduttamasta itseäsi ja insinööriäsi kokkaamisella. Ei se maailmoja kaada jos syö valmista ruokaa, varsinkin jos pyrkii ostamaan niitä terveellisempiä vaihtoehtoja, noin pääsääntöisesti. Ja olen samaa mieltä Emmin kanssa, että sitähän voi sekoitella.

    Ruuhkavuosien aikana – ja yleensäkin elämässä – kannattaa miettiä mikä on tärkeää ja vaivan arvoista. Jos ruoanlaitto on yhtä tuskaa ja ahdistusta, niin älä tee sitä. Piste. Kivointahan se on, että istutte pöytään yhdessä ja kaikilla on (toivottavasti) suht hyvä mieli ja pöydässä on ruokaa!! Viis siitä mitä pitäisi ja mikä olisi oikein. Kanan pyllyt. Nyt vaan einesten ostoon ja siitä se elämänlaatu taas kasvaa.

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      Joo näin se taitaa olla. Tämä tabuhan on kaikkien eniten mun omassa päässä, ei mua muiden mielipiteet kai (?) edes kiinnosta. Pahin ajatus on kai se että ”näytän lapsille vääränlaiseen elämän mallia” 😀 koska ruoanlaitosta taisteleminen on toki tosi hyvä malli…;)

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      Ps. ”Kanan pyllyt” – paras! 😂

  • mari
    syyskuu 12, 2017

    Hyvä, että otit puheeksi. Täytyykin työpaikan lounasruokalasta kysyä, saako sieltä ostaa kotiin ylijäämäruokaa.
    Olis aika helppo. Halvasta en ole varma, mutta siitä viis.

    • Maira__
      syyskuu 12, 2017

      Meillä on työpaikan pääkonttorilla tämä mahdollisuus ja ai että mä oon kateellinen!!!! Ne mainosmeilit tulee meillekin melkein päivittäin ja juma mitä herkkuja (ja mihin hintaan!) niitä saisi… olisi niin ihanan helppoa. Tartu tilaisuuteen, jos on mahdollista!

      • Valeäiti
        syyskuu 14, 2017

        Oh mäkin haluan!! Ehkä siksi muuten koenkin että pitää tehdä itse ruoat kun itse syön kaikki lounaat ravintolassa! Ahaa elämys!

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      No olis! Olisipa työpaikkaruokala!

  • Anna
    syyskuu 12, 2017

    Meidän laiskasti mutta vääjäämättä kertyvä #pikku2kokki -häsä instassa laastaroi just näitä tuntemuksia, jotka meilläkin jaetaan. Ja pelastaa silloin tällöin pulasta kun kaupassa lyö tyhjää ja lapset huutaa nälkää klo 16.50. Bongannet joukosta myös useampia ylpeitä einespostauksia ja hyväksyvää hyminää niiden/kin ympärillä. Pikku kakkosen aikana köksän tuntien himmenneillä opeilla valmistettavat jutut FTW!

    Koska kyseessä on alun perin kaveripiirin sisäinen juttu, niin osa kuvista saattaa muuten olla kyllä yksityisiltä tileiltä. Muutta mutta, soisinpa häsän taas lähtevän uuteen kiitoon kun tää syksyn suorittaminenkin on jo alkanut tuntua taas rutiinilta. Kaikki laiskat ja/tai kiireiset kotikokit rohkeasti mukaan kuvia jakamaan siis, ja se tunnistehan oli #pikku2kokki!

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      Voin ottaa haltuun! Samalla kun opettelen nämä helpommat ruoat ja teen niistä jonkun niksipostauksen!

  • ailaa
    syyskuu 13, 2017

    Mua rassaa eniten se mitätänäänsyötäisiin-mantra, jota hoetaan päivästä toiseen. Tuntuu että ruokien miettimiseen menee aikaa ihan liikaa. En yleensäkään harrasta mitään tuntikausien patoja tai monen ruokalajin illallisia (edes viikonloppuisin), joten varsinainen kokkaaminen ei ole ongelma. Vaan jokapäiväisen ruuan vaatima aivotyö. Pitäisi olla monipuolista, terveellistä jne.

    Perheeltä jos kysyy, niin meillä syötäisiin vain maksalaatikkoa, spagetti+jauhelihakastiketta ja nakkeja. Viikosta ja vuodesta toiseen. Olen excelöinyt osaamistani ruokalajeista viikkolistoja, googletan näppis sauhuten nopeita arkiruokia ja vakoilen koulujen ja päiväkotien listoja. Silti tuntuu että meillä syödään aina samoja ruokia. Olen _niin_ kyllästynyt, ja melkein kadehdin letku-/tipparuokinnassa olevia.

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      Sama. Se metatyö on niin raskas. Aina välillä saan sen haltuun viikkolistoilla, yleensä en. Silloin tyydytään niihin muutamaan ruokaan mitkä aina uppoo ja voi tehdä ihan vasurilla.

  • TuuliaK
    syyskuu 13, 2017

    Minuakin ahdistaa juuri sama aihe: täällä Saksassa usein syödään iltaruoaksi leipää (onhan päivällisen nimikin ”Abendbrot” eli iltaleipä), mutta kun sisäinen ääneni huutaa jatkuvasti että ”eihän se voi olla Oikeaa Ruokaa!!1!”. Ja saksalainen vaimo sitten argumentoi että onko muka melkein joka päivä pakko kokata jotain (minkä siis teen aina minä, hänhän kattaa pöytään sitä leipää jos on iltaruokahuki), menee aikaa ja sitten taas pitää heittää ruokaa pois kun se ylijäämäannos menee jääkaapissa vanhaksi ja ja ja… Argh. Samoja hiilihydraatteja ja protskuja ja vitamiineja kai leipäpöydässäkin saa kun vaan iskee erilaisia vihanneksia, leikkeleitä, levitteitä yms pöytään leivän seuraksi. Kaipaan siis myös neuvoja että miten tätä oikea-ruoka-syndroomaa oikein työstetään?

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      No tämäkin! Samaa ruokaa se on, oli se kylmää tai lämmintä. Mut mulla ainakin joku kouluterkkari / neuvolantäti päässäni huutaa että lämmintä sen olla pitää. Idiootti, minä siis 😀

  • Minde
    syyskuu 13, 2017

    Mä kannatan vapautumista tästä vankilasta:D Tykkään tehdä ruokaa ja ihan tosissaan kokkailla ja leipoa kaikenlaista, mut arkirumbassa me ollaan jotenkin ajauduttu siihen, et mun mies hoitaa pääasiassa arkiruuat – jos hoitaa. Mua ei vaan huvita yhtään käyttää ruokarumbaan aikaa. Vedän surutta kaupasta eineksiä, tilaan woltista safkaa ja isken itsetehdyksi päivälliseksi eteen kirsikkatomaatteja, keitettyä kananmunaa ja pilkottua mozzarellaa. Jälkkäriksi saatte leivät. Hyvin on pärjätty, ja en kyllä kaipaa yhtään hellan ääreen. Viikonloppuisin usein iskee jopa inspis jompana kumpana päivänä ja sit ollaan höyryävien patojen ja lämpösten sämpylöiden äärellä suut muikeina. Mut arkena oon todennut et rima saa olla alhaalla. Vapaus!

    • Valeäiti
      syyskuu 14, 2017

      Oi ihanaa! Halun liittyä sun vapausrintamaan!!

  • Heidi
    syyskuu 15, 2017

    Mulla on ihan sama päänsisäinen vankila! Tosin sillä erotuksella että periaatteessa tykkään ruoanlaitosta, siis silloin kun siihen on viikonloppuisin enemmän aikaa. 2,5-vuotias lapsihan söisi mieluiten leipää tai nakkeja kylmänä suoraan paketista…

    Muistan edelleen sen jonkun kauppareissun ja paniikin vauva-ajalta, kun ostimme pelkästään vauvan purkkiruokaa ja olutta. OMG. Pelkäsin suunnilleen että joku tekee meistä lasun.

    • Valeäiti
      syyskuu 15, 2017

      Haha mä niin ymmärrän!! Samaa miettisin todellakin 😂

  • Sanni
    syyskuu 15, 2017

    Mä olen kanssa vapauttanut itseni. Tykkään laittaa hyvää perusruokaa tuoreista, puhtaista raaka-aineista. Se tuo jotenkin sellainen perustavanlaatuisen hyvän olon, ja on sitten kai jonkinlainen arvo mulle. Tulee olo, että elämä on mallillaan.

    Olen mm. opiskeluaikoina kokkaillut ja leiponut ihan säännöllisesti. Mutta. Kolme lasta, työt, harrastukset, remontit, elämä. Pikkuhiljaa olen antanut erilaisille puolivalmisteille ja eineksillekin luvan rantautua perheeseemme. Ja olen tehnyt sen ilolla. Harrastusarjessa tärkeintä on, että lapset tulee ruokittua suht hyvin ja täysipainoisesti siinä usein puolen tunnin slotissa, joka on kotiutumisen ja treeneihin lähdön välissä. Pitkään hautunut hirvi-juurespata antaa mulle aika suuren tyydytyksen, mutta tänä päivänä aivan vastaavan fiiliksen saa aikaan se, että olen onnistunut saamaan porukan ravittua, läksyt tarkistettua ja asianmukaiset harrastuskamppeet mukaan kaikille aikavälillä 16.45-17.30. Eri elämänvaiheissa kannattaa repiä ilo eri tyyppisistä asioista.

    Välillä ehtii kokata jotakin ”oikeaa”; keittoja, patoja, kastikkeita, uunikalaa, paistia tai broileria… Keitellä perunoita. Kuoria, pilkkoa ja kuullotella asioita. Maustaa harkiten. Odotella kypsymistä. Se on kyllä mielestäni edelleen ihanaa. Se hitaus ja rauha siinä ”oikeassa” ruoanlaitossa. Vähän sama fiilis kuin paperi-Hesarin lukemisessa.

    Välillä mennään hybridimallilla, eli juuri esim. pinaattilätyt ja itse tehty muusi tai kasvissosekeitto, johon kaikki ainekset pakastealtaasta, mutta kyljessä kotitekoiset sämpylät. Ihan tosi usein meillä on kalapuikkoja / kaupan lihapullia / kaupan makaronilaatikkoa (lasten supersuosikki!) / just niitä pinaatti- ja porkkanalättyjä. Ja joskus mennään hätäpäissämme ”kylmät nakit – keitetyt kananmunat – rasia kirsikkatomaatteja -linjalla”. Ihan terveiltä ja hyvinvoivilta nuo lapset vaikuttavat. Leipää, maitoa ja hedelmiä on aina tarjolla.

    Mä olen ajatellut tämän asian niin, että tässä elämänvaiheessa on ihan ok päästää itsensä vähän helpommalla ruoanlaiton suhteen. (Tai mun puolesta niin voi tehdä vaikka läpi elämänsä, jos haluaa.) Kiireessä ”oikea” kokkailu veisi usein liikaa aikaa, joka olisi sitten pois jostakin muusta. Jostakin, minkä olemme tällä hetkellä priorisoineet tärkeämmäksi.

    Tämä on ihan ok. Tämä ei uhkaa mun identiteettiäni slow foodia rakastavana ihmisenä. Ajat muuttuvat ja lapset kasvavat. Aikaa alkaa taas vapautua, ja sitten voin taas harrastaa kokkailua ajan kanssa. Jos haluan. Toisaalta esim. eilen illalla minulla oli kahden tunnin tyhjä slotti alkuillasta, mutta aloinko väkertää poronkäristystä? En alkanut. Valitsin joogatunnin. Lapset söivät hymyssä suin ison kattilallisen kaupan kasvishernekeittoa, ja kaikki olimme tyytyväisiä.

    • Valeäiti
      syyskuu 17, 2017

      Mäkin haluan oppia tähän hybridimalliin!! Miksi ei kukaan opeta mulle sellaista! Sä olet muutenkin mun guru.

  • Rokkimamma
    syyskuu 15, 2017

    Se on toi rakentaminen rasittavaa.. meillä meni rakennusaika eineksillä ja pizza – mäkkäriosastolla siinä määrin että lapsetkin jo loppuvaiheessa sanoie jyrkän EIn kun ehdotettiin pizzaa tai mäkkäriä..
    Äiti etkö vois tehdä jotain tavallista ruokaa…

    No homma palautui kyllä entiselleen ja nykyään meillä tehdään kotiruokaa, välillä puolivalmisteista ja välillä ihan alusta asti. Tosin… aina välillä kun on kiire syistä xyz ruuan laittaminen jää meilläkin vähiin ja mennään helpomman kautta. Eli hybridimallia minäkin kannatan.. jos on aikaa ja voimia tehdään alsuta asti ja jos ei niin sitten jotenkin muutoin.

    Helpotusta meillä on eniten tuonut se että etukäteen SUUNNITTELEE seuraavan viikon ruuat ja vähän sen mukaan kuka ja missä välissä ruuan ehtii tekemään. Esim. ma meillä on aina laatikkoruokaa koska teen sen su iltana, koska olen harrastuksessa suoraan töistä. Muina päivinä sitten sovitaan erikseen miehen kanssa kuka on ruokavastuussa. Ja tähän kuuluu se että kaupassa käydään kerran viikossa isommin ja tuoretavaraa täydennetään sitten viikolla 1-2 kertaa tarpeen mukaan.

    Nyt täytys taas ottaa itseään niskasta kiinni… suunnittelu on jäänyt, koska aloitin uudessa duunissa ja on ollut muitakin omiin ja lasten harrastuksiin liittyviä kiireitä. Kun sen vaan sais tehtyä olo olis arkipäivinä helpompaa.

    Niin ja vielä, me ei edes olla pikkulapsivaiheessa vaan nuorin on jo yläasteella, keskimmäinen lukiossa ja vanhin muutti justiin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle eli sama näyttää jatkuvan vaikka on jo noin isot lapset.

    • Valeäiti
      syyskuu 17, 2017

      Suunnittelu todellakin on tässä tapauksessa puoli ruokaa, joskus vain tuntuu ettei sitäkään kukaan jaksa tehdä. Siihen se Sannan ruokakassi just oli sika hyvä! Ehkä tämä osin helpottaa kun päästään uuteen upeaan keittiöön (ai niin sekin pitäisi suunnitella ja tilata), nykyinen kun on niin karmea että karisee loputkin kokkausinnot..

  • nuppunen
    syyskuu 17, 2017

    Liputan puolivalmiiden ruokien puolesta! Lidlin instant-perunamuussi (paras jauhemuusi ever!) muodosti kuopuksen vauvavuonna meidän ruokapyramidin perusteet 😀 Esikoinen rupes nimittään kaikkea muusia instant-muusiksi. Myös lasagnepaketit, kalapuikot, nuudelit ym. on ihan vakiosettiä. Tykätään ruoanlaitosta, mutta kun ei sitä vaan arkena jaksa vääntää joka päivä ihan nollasta asti.

    • Valeäiti
      syyskuu 17, 2017

      Niin no meidän viikonloput taas menee näköjään entistä enemmän linjalla pinaattiletut – mäkkäri – wolt. Ei me olla koskaan kotona mitään ruokaa tekemässä! 😂 pakko silti alkaa tutustu tohon puolivalmisteiden maailmaan…

  • T.
    syyskuu 18, 2017

    Puolivalmistemaailman omat suosikit: Kokkikartanon valmiit ateriat, Kivikylän lihapullat, Blå Bland kermakastikejauhe, kaikki pakastevihannekset, pakastepinaattikeitto, valmis sipulikuutio pakasteessa, valmiit pastakastikkeet, täytetyt tuorpastat, kalapuikot, nuudelit.

    Yllä luetellut on meidän perheen vakiokalustoa. Niistä syntyy viikon einesateriat joka päivä 10minuutissa. Omia suosikkeja on ehdottomasti lihapullat mikroon, vedenkeitin kiehumaan, sieltä vesi valmismuussijauheeseen ja liedellä parin minuutin hämmentely kermakastikejauheelle. Jos jaksaa kahdesti viikossa vääntää jumbokulhon salaattia, josta riittää usealle illalle, niin lautasmallikin on turvattu! Toinen meidän perheen kestosuosikki on pakastewokkia, sekaan vaikka mifua ja nuudeleita. Valmista taas siihen 10minuuttiin.

    • Valeäiti
      syyskuu 18, 2017

      Ah, kiitos! Nämä tuli nyt just tarpeeseen 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *