Monen viikon jännityksen ja aktiivisen kinuamisen jälkeen tuli tänään aamulla Instagramiin kymmenestuhannes seuraaja.
Ka-pow!
10K on hieno luku, kauniin pyöreä ja ensimmäinen double digit joka Instassa esitetään pyöristettynä lähimpään sataan. Vallan eri asia kuin 9256 siis, tosiammattilaisen merkki!
Kymppitonni on Instagramissa myös siksi merkittävä ominaisuus, että sillä saa storyn puolelle nk. swipe-linkin. Niinpä tätäkin tekstiä pääsi teistä osa lukemaan ihan vain pyyhkäisemällä, eikö olekin uskomatonta!
No eipä se oikeastaan ole, hah. Yksi muuttunut luku ja swipe-linkki eivät oikeasti tietenkään ole se juttu. Somessa parasta on ihan muut asiat kuin luvut ja oman tekemisen mitattavuus, vaikka myönnän niiden olevan ihana ekstralisä.
Tuhannet ihmiset ovat jo pitkään olleet määrä, jonka kanssa täällä toimin. Blogissakin käy kuukausittain 27-30 tuhatta ihmistä, vaikka jo yksi tuhat on niin paljon että sitä ei enää pysty oikein hahmottaa. Muistan vieläkin sen hetken kun tajusin blogissa käyneen tuhat ihmistä. Se tuntuu vieläkin jännältä.
Tämän uusimman pyöreän luvun kohdalla on luonteva syy pysähtyä hetkeksi miettimään mitä tämä kaikki tarkoittaa.
Tuhansien seuraajien joukkoon mahtuu somettoman elämän ystäviä, perhettä, tuttuja, työkavereita, ja iso joukko tuntemattomia. Samankaltaisen elämäntilanteen ihmisiä ympäri maailman, ihan eri elämää eläviä tästä viereltä ja varmasti myös ns. vihaseuraajia, vaikka minulle asti ei onneksi kauheasti marinaa ilmene (ja toivon että he jotka eivät minua jaksa, konmärisevät minut pois somestaan pian.)
Tiedän että suurimmalle osalle ihmisistä olisi todella luotaantyöntävä ajatus kertoa elämästään niin paljon niin useille. Minulle se on rakas harrastus, jota ilman en ehkä enää osaisi ollakaan, mutta myös paljon muuta.
Some on mulle työ, viihdyke ja tapa olla luova. Ennen kuin aloitin blogin vuonna 2012, en tajunnut edes että osaisin, saati haluaisin kirjoittaa ja nyt tajuan sen olevan ehkä intohimoisin asia elämässäni.
Haluan kiittää teitä kaikkia. Sillä vaikka somessa on synkkä puolensa ja joskus se on ihan hassu paikka, minä saan ja olen aina saanut paljon enemmän tästä kaikesta kuin mitä se vaatii – enhän tätä muuten tekisi. Saan teiltä tietysti paljon kannustusta ja rohkaisua, kehuja ja kauniita sanoja mutta myös tervettä kritiikkiä ja uusia näkökulmia. Aidosti uskon myös olevani itse ihmisenä parempi näiden somessa vietettyjen vuosien jälkeen.
Kun kirjoitan vaikeimmat ajatukseni ymmärrettävään muotoon, ymmärrän niitä itse paremmin ja opin hyvin pian että teistä moni muu ajattelee samalla tavalla. Ja juuri niinä päivinä kun möyrin jossain omassa itseinhossa, saan viestin jossa kerrotaan seuraajan saaneen tukea omiin haasteisiinsa, tai kehutaan vanhemmuuttani.
Some on tunteiden kaikukuoppa ja kaikki tulee sinne moninkertaisena. Siksi haluan nyt kiittää teitä siitä että minä saan nauttia täällä kymmentuhatkertaisesti iloa, huumoria, analyyttista pohdintaa ja lohdutusta vanhemmuuden mutkatien sisäkurveissa. Toivon antavani teille vastaavasti rohkaisua, helpotusta tai ihan vain räkäistä naurua!
Matka jatkuu, jännä nähdä mihin suuntaan seuraavaksi. Kiva kun olet siinä matkassa mukana!