Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mihin jäivät tunnustukset?

Facebookissa kummittelee vieläkin Valeäidin tunnustukset -niminen sivu, vaikka blogi on ollut jo vuoden pari vain Valeäiti. Oletteko huomanneet? Syy on se ettei Facebook anna vaihtaa nimeä, koska se aina lähtökohtaisesti epäilee että yritän huijata teitä, ihan hyvä käytäntö. Näin ”kissojen ystävät” ei voi kerätä kymmentä tuhatta seuraajaa ja muuttua ”potkitaan kissoja” ryhmäksi.

Olen pyristellyt tätä vastaan aina välillä ja aina saanut torjunnan. ”Nimenmuutostasi ei voi hyväksyä”. Fine.

Mutta aloin tässä miettiä asiaa ekaa kertaa vähän tarkemmin, että mikä tämän nimenvaihdon takana edes on.

”Tunnustukset” pääte jäi jossain kohtaa ihan luonnostaan pois kun tein Instagramiin oman tilin ja tuntui loogisemmalta olla hahmo kuin hahmon tekeminen. Mutta onhan asiat tässä matkan varrella myös sisällöllisesti muuttunut.

Oispa piilarit.

Aloittaessani ja nimen keksiessämme (Insinööri oli vahvasti mukana) tuntui että blogi oli nimenomaan tunnustuksia. Tunnustin julkisesti ettei kaikki mene aina putkeen, että hermostun lapsilleni ja unohdan ottaa vaippoja mukaan. Vuonna 2012 se oli oikeasti vielä ihan tunnustamista, silloin vallalla oli pastellin pehmeät vauvavuodet, jossa kaikki oli aina ihanaa ja helppoa. Oli suuri tunnustus sanoa julkisesti ettei niin oikeasti ole.

Blogi on muuttunut hurjasti menneinä vuosina minun mukanani. Ensin enemmän minuun keskittyväksi kolumniksi, sitten yhteiskunnallisen käänteen ja kasvatuksellisten ajatusten kautta takaisin vauva-aikaan.

Yhtäkkiä vuonna 2019 Valeäidin alkuperäinen kakkasisältö ei enää tunnu ominaiselta. Olisihan mulla tarinaa kerrottavani, voi pojat. Sekin kerta hetki sitten kun ei ollutkaan mitään hoitolaukkua mukana ollenkaan. Teksti on luonnospöydällä vielä koska sen eteen on kiilanneet vähän syvälllisemmät ajatelmat kasvatuksesta. Suoraan sanottuna tuntuu ettei se kakkajuttu oikein enää lähe. En osaa sitä huumoria edes enää! Enkä muutenkaan tunnista alkuaikojen tekstiä omakseni, olen (onneksi) kehittynyt myös kirjoittajana.

Tästä kaikesta sain joskus angstia. Että mites nyt kun lukijat ovat tulleet tänne kakkajuttujen perässä ja tarjoilenkin syväanalyysia koulunkäynnistä. Nyt toisinpäin: jaksaako ne lukea näitä vauvajuttuja kun vielä hetki sitten pohdiskelin itseäni?

Palaan aina samaan tulokseen, siihen ettei tämä muovaantuminen haittaa ollenkaan vaan se on luontaista ja pakollista jotta jaksan tätä. Valeäidin tunnusten takana on Valeäiti, minä. Tämä blogi ja sen monet kanavat kertovat aina lopulta eniten minusta: kommelluksistani ja ajatuksistani. Siksi sen nimeksi on tullut Valeäiti, se olen minä. Tai oikeastaan internet-minä, yllättävänkin tarkkaan harkittu hahmo. Ja siksi se elää minun mukanani juuri sellaiseksi kuin minäkin kulloinkin olen.

Ei täällä enää mitään tunnusteta. Täällä kirjoitetaan harkitusti asioista joita minun joko pitää päästäni purkaa, tai joista haluan kertoa ja keskustella. Siksi olen Valeäiti niin blogissa, instagramissa kuin podcasteissakin.

Toivon, että vielä joku vuosi Facebookissakin. Loppuun siksi virallinen ilmoitus, jota proseduuri vaatii:

Valeäidin tunnustukset tunnetaan nyt ja jatkossakin nimellä Valeäiti.

Tältä kirjoittaminen minusta tuntuu

Ottaen huomioon etten tiennyt vielä seitsemän vuotta sitten osaavani kirjoittaa, olen uskomattoman riippuvainen kirjoittamisesta. Rakastan kirjoittamista ja kaipaan sitä fyysisesti kun en sitä tee.

Jaksan kirjoittaa vaikka kymmenen sivua päivässä – ja kirjoitankin. Töissä sähköposteja, storyboardeja, muistiinpanoja, viestejä ja konseptikuvauksia, iltaisin blogia tai somepäivityksiä. Rakastan näistä kaikkea. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän tekstiä riittää. Sanoja tulvii mieleen ja lauseet jäsentyvät päässä vaikka yrittäisin muuta ajatella.

Olisi niin ylevää sanoa kaikki tämä ollen suuri kirjailija, sellainen kipeän kauniisti kirjoittava. En ole. Kirjoitan pääosin samalla tavalla maneerisesti ja samoja muutamaa sataa sanaa käyttäen. Dramaattisilla lauserakenteilla (lyhyitä päälauseita ilman verbejä) turhan kuvailevasti ja lähes aina liian pitkästi. Silti, uskon että minä ja vaikka Kilven Eevakin olemme kokeneet samaa ihmeellistä taikaa tässä hommassa.*

Tätä kirjoitan nyt siksi että oli pakko saada kirjoittaa jotain blogiin tänään mutta en keksinyt mitään. Yritin tovin väkisin keksiä aiheen tai vitsin jonka voisin muotoilla teille kiinnostavaksi kirjoitukseksi. Ymmärrettyäni että kirjoitin tätä tekstiä päässäni, päätin kirjoittaa sen. Vaikka pelkään että lukisitte ehkä kuitenkin mieluummin jostain muusta.

Kirjoittaminen on tyhjentävintä nautintoa vain silloin kun se tulee itsestään, halusta kirjoittaa. Teksti melkein syöksyy näppikselle ajattelematta ja sitä vain tulee, tulee, tulee. Sellainen hyvälaatuinen noro. Tulee äkkiä, voimalla ja yllättäen eikä lopeta ennen kuin kaikki on tyhjennetty.

Niin, kukaan ei sanonut että se väkisin tuleva teksti olisi jotenkin ylevää tai kaunista. Se voi olla myös kömpelö kielikuva norosta ja silti se on pakko kirjoittaa.**

Parhaat tekstit ja paras kirjoituksen fiilis tulee silloin kun kirjoittaa omista tuntemuksistaan, erityisesti niistä joissa on ristiriitaa. Jotain sellaista jota ei ehkä haluaisi sanoa ääneen mutta samalla se on pakko kirjoittaa. Kirjoittaminen on silloin aivan euforista, se asettaa ajatukset järjestykseen ja luo minusta maailmaan heijastuksen joka on täysin totta mutta kuitenkin irrallaan. Silloin katson itseäni näppiksen takaa kuin vierasta ja osaan olla empaattinen, ratkaisukeskeinen ja hyväksyvä.***

Ne tekstit syntyvät lähes poikkeuksetta hirvittävän nopeasti, tuntuu kuin sen tekisi silmät kiinni. Sormet juoksee, äly ei. Sitä vain kirjoittaa melkein henkeä pidätellen kunnes yhtäkkiä kaikki vain loppuu. Asiat on sanottu ja kirjaimet järjestyksessä. Tarina on eheä eikä korjattavaa löydy. En vieläkään ymmärrä miten tätä taikaa voi tapahtua, se tuntuu musta aivan yliluonnolliselta.

Sellainen lähes hengellinen kokemus, tunne siitä että se teksti todella vain ryöppysi minusta, minä olin vain väline sille.

Yleensä kun ajattelen haluavani kirjoittaa, ajattelen noita tekstejä. Silloin harmittaa etten tunne juuri silloin mitään mistä kirjoittaa. Keksin monta asiaa ja aihetta, joista voisin yhden kelpo tekstin vääntää. Mutta jos mieltäni ei juuri sillä hetkellä paina tai nosta jokin suuri tunne, jotain jää puuttumaan. Ehkä se ei olekaan niin paljon se kirjoittaminen jota kaipaan vaan tunteminen.

Harmi siis kai että elämäni on juuri nyt kovin tasaista.

Sitten on niitä tekstejä, jotka on eri tavalla pakko kirjoittaa. Ne on luvattu jollekin maksavalle kumppanille tai itselleni. Niiden aloittaminen ei lähde samalla kipinällä mutta ihan yhtä lailla niihin löytyy yhtäkkiä kesken arkisten touhujen hyvä kulma, hauska vitsi tai tärkeä asia joka pitää muistaa kirjoittaa. Pian sitä jo huomaa kirjoittaneensa puolet tekstistä johonkin talteen viimeistelyä varten. Sekin on euforista, tyhjentävää, puhdistavaa.

Nyt huomaan että tämä teksti alkaa olla valmis, vaikka en vielä tiedä mitä kaikkea olen siihen kirjoittanut. En ole sitä vielä lukenut, yllätys odottaa vielä purkamistaan. Mutta tahtini hidastuu, sormet jäävät välillä lepoon ja silmät tuijottavat kursoria. Puro on melkein tyhjä. Tässä kohtaa pidän tauon, luen aiemmin näytölle ilmestyneen läpi. Lisään unohtuneita asioita, poistan kokonaisia kappaleita.**** Editoin pahimmat tunteen kärjet sellaisiksi, etten ehkä irvistä niille viiden vuoden päästä. Lopulta joko nyökkään hyväksyvästi, keksin otsikon ja päätän julkaista (äh, blogijutuissa pitää olla aina joku kuva. Mistä minä nyt jonkun kuvan revin) – tai sitten poistan koko tekstin.

Poistan tekstejä silloin tällöin. Ehkä se ei ole muille kiinnostava, ehkä se oli liian paljas, ehkä sen tarkoitus ei sittenkään ollut tulla julki. Mutta kirjoittaa se piti. Eikä tekstin arvo siitä suinkaan vähene että se poistettaisiin. Se silti tuli, oli ja muotoili. Päästi vapaaksi jotain, vangitsi toista.****

Teksti on ihanaa, teksti on elämä. Miten ihmeessä se voi olla mulle niin tärkeää vaikka en ole siinä mikään uskomaton Beethoven vaan ihan tavalllinen pulliainen joka kirjoittelee juttuja? Miksi kaikki eivät ymmärrä tätä salaisuutta, miten tämä on joillekin niin vaikeaa?

Ja miten hemmetissä en tiennyt tästä ennen vuotta 2012?

 

BEHIND THE SCENES:

Tämän tekstin kirjoittamiseen meni 12 minuuttia ja sen kirjoittaminen tuntui kivalta, tuli kepeästi.

* tämän kappaleen lisäsin oikoluvun aikana

** tästä olin iloinen. Että tekstiin tuli vahingossa kuitenkin vähän Valeäitiä mukaan, eikä se jäänyt ihan kamalan melodramaattiseksi.

*** tämä kappale oli nyt juuri sellainen, jota en oikeastaan edes muista itse kirjoittaneeni. Se tuli jostain sieltä.

**** en lopulta poistanut mitään koko tekstistä.

***** tosin tämän voisi poistaa. Vähän liian dramaattista nyt kyllä. Annetaan olla, jotta tiedätte mitä olisin editoinut!

Asiaa bloggaajalle: kannattaako ostaa lippu PING Helsinkiin?

0 Permalink

ping helsinki kokemuksia ping helsinki kokemuksia ping helsinki kokemuksia ping helsinki kokemuksia

Muutaman viikon päästä on taas PING Festival, pohjoismaiden suurin vaikuttaja- ja sisältömarkkinoinnin tapahtuma. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin suurin osa vaikuttajista joutuu ostamaan tapahtumaan itselleen lipun, siinä missä aikaisemmin valittu vaikuttajajoukko on kutsuttu maksutta hakemusten perusteella.

Olen itse ollut reilun vuoden vähän auttamassa Pingin taustajoukoissa (hävettävän vähän kyllä tänä vuonna), joten sain lipun ilmaiseksi vielä tänäkin vuonna. Innoissani olen siis menemässä!

Mutta menisinkö, jos joutuisin maksamaan lipustani sen reilun satasen? Menisin.

En pelkän ohjelman takia ehkä ihan raatsisi satasta laittaa tiskiin, eivätkä ne bileetkään välttämättä satasen arvoiset ole, (vaikka melko eeppisiä ne yleensä tuppaavatkin olemaan), mutta Pingissä on jotain sellaista mitä ei mistään muualta saa: organisoitua myyntitoimintaa jolle kukaan ei nyrpistä nenäänsä.

Pingin keskeinen tavoite on edistää vaikuttajamarkkinointia. Nostaa esille parhaita menestystarinoita, jakaa ymmärrystä markkinoijille inspiroivien puheenvuorojen kautta ja toisaalta syventää myös vaikuttajien osaamista. Ennen kaikkea pointtina on kuitenkin kahden tärkeän ihmisen kohtaaminen: markkinointipäättäjän ja vaikuttajan. Ennalta sovitut tapaamiset ovatkin tärkeä osa koko tapahtumaa. Markkinointi-ihmiset haluavat löytää itselleen kiinnostavia vaikuttajia ja vaikuttajat itselleen yhteistöitä.

Sitten siihen sataseen (oikea hinta on 147+alv mutta satanen on kivempi sanoa): se on tietysti paljon rahaa. Se voi olla todella paljon rahaa, jos olet vasta aloittanut bloggaamisen ja tuloja on nolla. Erityisen paljon se on jos joudut matkustamaan paikan päälle Helsinkiin jostain muualta ja vielä majoittumaan täällä.

Entä mitä maksaa jos et tule paikalle?

Et tapaa itseäsi kokeneempia vaikuttajia, joilta oppia tai joista saat pysyviä tuttuja tärkeän verkostosi luomiseen. Et saa täsmäoppeja siihen, kuinka omaa tekemistä kannattaa mitata, myydä ja hinnoitella. Et tapaa yhtäkään potentiaalista ostajaa, sillä he eivät muuten kovin helposti kiireisessä arjessaan tapaa vasta alkutaipaleella olevia vaikuttajia.

Tämän kaiken voit totta kai saada muutenkin, mutta uskon että siihen menee vuosi, kaksi tai enemmän. Niin minäkin olen tämän homman tehnyt ja joskus neljännen vuoden kohdalla alkoi syntyä ansainnan mahdollisuuksia. Jos bloggaamisesta haluaa tehdä itselleen ammatin tai sivutyön, siihen pitää panostaa. Omalla ajalla, sydämellä ja rohkeudella nyt ainakin. Mutta rahapanostustakin kannattaa harkita.

Investoimalla vähän alan tapahtumiin, välineistöön, somemarkkinointiin tai sivupohjaan luot itsellesi kaikki edellytykset vauhdittaa kanavasi kasvua. Itse olen saanut kahdesta Pingistä aivan tolkuttoman potkun oman verkoston vahvistamiseen, monta hyvää kontaktia ja kolme konkreettista yhteistyötä. Todellakin olisivat maksaneet lippunsa takaisin jo aiemmatkin tapahtumat!

Tänä vuonna tulen siis paikalle ilman rahallista panostusta (kiitos siitä), mutta lupaan panostaa muilla tavoin: omalla ajallani ja kovalla innolla. Jos uskaltaudut satsaamaan lippuun ja tulet paikalle, nykäise hihasta niin sparraillaan yhdessä! Lupaan ainakin yhden konkreettisen vinkin! Lipun saat ostettua täältä jos olet nopea, niitä on vielä muutama jäljellä.

Toivottavasti nähdään toukokuussa!

ping helsinki kokemuksia

ping helsinki kokemuksia

ping helsinki kokemuksia

Kukas se siinä puhuu blogibisneksistä ihan täysii?

Kaikki kuvat: Rabbit Visuals

Lue myös: 

0 Permalink