Heräsin seitsemältä siihen kun Ykkönen toi Kolmosen meidän makkariin. Tein meille aamiaisen ja kahvin tippuessa imetin sylissäni muhittelevan taaperon. Se tutki taas tarkkaan kaikki paitani nurkat ja leukani ihon. Vein Ykkösen kouluun puoli yhdeksäksi lenkkivaatteissani, kävin juoksemassa äänikirja korvilla. Suihkun jälkeen puin oikeat vaatteet (rintsikatkin!) ja meikkasin, patistelin samalla Kakkosen kouluun Insinöörin häipyessä pulkkamäkeen Kolmosen kanssa. Kymmeneltä istuin piharakennuksessa työpöydän ääreen.
Olen palannut töihin.
Tästä hetkestä kesään asti olen torstait ja perjantait virallisesti töissä ja Insinööri Kolmosen kanssa kotona. Jaamme hoitovapaata tämän talven ja kevään, syksyllä Kolmonen aloittaa päivähoidossa ja minä täyspäiväiset työt. Siihen asti teen kaksi päivää viikossa sitä mitä olen tähänkin asti tehnyt kahden tai kolmen työpäivän ajan, mutta nyt sille on oma häiriötön aikansa.
Kirjoitin tämänkin tekstiä pätkiä keittiössä seisten mutta tällä kertaa se johtui siitä että halusin jo kirjoittaa, ei siitä että saarekkeen äärellä olisi ainoa mahdollinen aika sitä tehdä.
Osittainen hoitovapaa, paluu töihin. Olen suhtautunut siihen koko ajan vähän vähätellen, että eihän tässä oikein mikään muutu kun Insinöörikin on ollu etätöissä kohta vuoden. Mutta kyllä muuttuu, tajusin sen vain vasta tänä aamuna.
Morkkis yrittää nostaa päätään, milloin mistäkin: kun Kolmonen itki surkeana perääni jo siitä että vein Ykkösen. Kun imetin Kolmosta ja tajusin että hetkonen, mites tämä imetys sitten kun olen aiemmin imettänyt vain päivisin? Tähänkö se loppuu? Kun juoksin lenkkiäni ja mietin onko tämä nyt sitten hyvää työajan käyttöä. Miettiessäni pitäisikö kaupassa käydä, pastakin oli loppu. Minun olisi nyt helppo tästä mennä, mitenhän Insinööri sitten lapsen kanssa. Jaksaako se käydä kaupassa, tehdä ruoat, siivota?
Tuleeko kotiin aivan hirveä sotku ja jääkö ruoka kuitenkin minun kontolleni?
Kuuntelin kaikki fiilikset läpi ja päätin jättää ne omaan arvoonsa. Ne heijastavat vain muutosta, näin käy aina. Olemme ennenkin tehneet näin ja tiedän että pakka menee uusiksi mutta että se tekee lopulta vain hyvää kaikille. Meidän tai minun pitää vain sopia rajat näin alkuun: työpäiväni olkoot jonkun mittainen ja sen sisällä saa tapahtua mitä itse kulloinkin parhaaksi näen.
Yrittäjänä vastuullani on joka tapauksessa työtehtävien kehittäminen tyhjästä, on hyväksyttävä se luksus että vastuu tuo mukanaan vapauden – on enemmän kuin ok jos joku päivä en teekään mitään tuottavaa vaan olen vain. Voimme vaikka viettää yhteistä vapaata.
Niin, siis jos sen hetken laskutus antaa myöden vapaiden pitämiseen.
Taloudellinen puoli jännittää väkisinkin vaikka kuinka tiedän tehneeni viime vuoden puolella hirveästi töitä sen pesämunan eteen. Vakuuttelen itselleni ettei se haittaa vaikka en saisi juuri ollenkaan uusia asiakkaita. Tulihan niitä sitten viime vuonnakin, pärjäämme kyllä. Eikä kyse ole kuin kahdesta päivästä, muut kolme Insinööri saa edelleen palkkaa. Vastuu on silti eri, kun vielä viikko sitten kaikki minun sisään tuomani raha oli vain iloinen yllätys.
Nyt rahaa pitää tulla, palkkaa on nostettava.
Samaan aikaan olen niin fiiliksissä ettei mitään rajaa. Minulle sopii töiden tekeminen hirveän hyvin, nautin siitä että teen, saan valmiiksi, syntyy vaikutusta. Tarvitsen muita ihmisiä ympärilleni rakentamaan jotain, haluan olla mukana miettimässä vaikeita asioita. Haluan välillä taukoa maailman rakkaimmasta taaperosta, selkänikin haluaa välillä olla kantamatta sitä sylissä tuntikaupalla. Toisinaan haluan maata lapsen kanssa puoli tuntia matolla kikattelemassa.
Nyt tälle kaikelle on aikaa kun eri asioille on varattu omat hetkensä eikä tarvitse täyttää kaikkia vapaita (ja ei-vapaita hetkiä) töillä tai niiden miettimisellä!
Tuntuu että elämään tuli juuri valtavasti uutta aikaa. Tämä efekti näkyi jo nyt joululomalla. Olin tekemättä mitään kaksi viikkoa vaikka hommia olisi ollut, koska tiesin että heti 7. tammikuuta minulla on aikaa hoitaa kaikki rastit. Ei tarvinnut laskelmoida Insinöörin vapaita sen mukaan, ehdinkö minä tehdä silloin töitä. Aikaa vapautuu elämääni hurjasti kun tiedän että kalenterissa on päiviä, jolloin on lupa (ja velvollisuus) tehdä töitä.
Olinkin jo joululoman aikana melko ihmeissäni kun päiväuniajat eivät menneet töihin ja urheillakin ehti ihan milloin halusi. Mitä tällä kaikella ajalla kuuluisi tehdä? Tähän asti olen jo leiponut ja siivonnut, herranjestas sentään piirsin eräänä päivänä huvikseni. Tätäkö se oli silloin ennen, kun blogi oli vielä vain rakas harrastus eikä myös vastuullinen työ?
Kaksi päivää viikossa autuasta työntekoa, kolme ihanaa joutenoloa. Tämä kuulostaa kaikkine alun morkkiksineenkin täydelliseltä.
Ehkä en palaakaan töihin vaan aloitan vihdoin hoitovapaan.
