Meille voisi syntyä nyt toinen lapsi – ajatuksia pienestä ikäerosta

En ole voinut välttyä miettimistä tätä joka käänteessä viime aikoina: vuonna 2012 tähän aikaan meille olisi juuri tulossa uusi vauva (oksennustaudin kautta, voi sitä riemua). Kakkonen sai alkunsa kun Ykkönen oli vasta 8kk ja syntyi lähes laskettuna aikana Ykkösen täyttäessä yhden vuoden ja viisi kuukautta. Se tuntui silloin alkuun monesti ihan hullulta ajatukselta. Että tämä toinenkin on vielä ihan vauva, mikä homma!

Lopputulokseni joka kerta on että ei se tosiaan niin kamalaa ollut, oikeastaan tosi mukavaa. Kaksi meni tavallaan siinä missä yksikin, koska toiminnat oli niin samanlaisia. Kukaan ei vaadi tekemään yksityiskohtaista pipertämistä ja askartelua vaan kummallekin kelpaa leluksi joku random kauha. Kumpikin nukkuu vielä paljon päivisin, kumpikin viihtyy hyvin vähästä ja kulkee joka paikkaan semihallitusti vaunuilla.

Olin silloin sitä mieltä, ja olen ehkä edelleen, että minulle vaativampaa olisi ollut vaikka kolmen tai neljän vuoden ikäero kun isompi vaatii jo henkisesti enemmän mutta ei kuitenkaan vielä jaksa odottaa vuoroaan tai osaa oikein antaa empatiaa huutavalle vauvalle.

Jotenkin oli tavallaan helppoa että kummatkin oli vielä aivan kaaottisia hoidettavia. Siihen sitten hoiti prosessit kondikseen ja toivoi vain etteivät herätä toinen toisiaan (eivätkä ne sitten oikein herättäneetkään, jotenkin oppivat nukkumaan vierekkäin aika ok). Ainoa haaste oli se jos kumpikin halusi samalla hetkellä syliin, mutta sekin hoitui koska kummatkin oli vielä niin pieniä!

Muutenkin kun nyt katselen tuota Kolmosta, niin sehän on jo vaikka kuinka taitava! Kävelee, syö itse, puhuu ja ymmärtää jo aika monia sanoja, jaksaa puuhailla aika pitkäänkin lelujen kanssa eikä kuitenkaan vielä mahdottomasti uhmaile. Vaipoissa se toki edelleen on, mutta se “kaksi vaippaikäistä samaan aikaan” -kauhistelu on minusta ollut aina vähän kummallista – eipä siinä nyt mitään sen kummempaa ole kun samalla vaivalla menevät.

Kai minusta on helpompaa hoitaa kerralla kahta melkein samoja asioita tarvitsevaa kuin ihan eri asioita kaipaavia. Tosin en tiedä! Ehkä tähän pitäisi saada vertailua! Olisi nämä pienen ikäeron kaksi ekaa, sitten iso ikäero ja tähän loppuun vielä kaksi “normaalilla” ikäerolla? Hah!

On se hurjaa ajatella, nyt meille syntyisi vauva. Mutta oikeasti tuntuu siltä että tässä ollaan jo niin voiton puolella että ihan hyvin voisikin joku pieni vauvakin tässä olla. Sanoisin että oikeasti pieni 11-15kk ikäero olisi hankalampi kun ensimmäinen lapsi on edelleen niin suuren hoivan tarpeessa. Mutta juuri tässä ennen puoltatoista vuotta elämä helpottaa niin paljon että seuraavat hoidokit kyllä onnistuisi!

(Olin muuten tästä aiheesta vieraana Lean Life podcastissa taannoin, voit kuunnella sen tästä!)

Ja mitä se hieman vajaa puolitoistavuotias sitten osaa ja tekee?

Kolmonen 1v5kk

Tänään 1v5kk täyttävä Kolmonen osaa jo puhua aika paljon, varmaankin jo kymmenissä sanat joita hän osaa. Ymmärtää tosi paljon pitkiäkin ohjeita ja selityksiä ja joka päivä tulee joku uusi kieleen liittyvä taito. Se oppi vastikään myös sanomaan oman nimensä, mikä oli jotenkin hirveän liikuttavaa.

Kolmonen juoksee, kiipeää ja möyrii. Koristelee piparkakkutaloa ja piirtelee. Nauraa ja naurattaa, piiloutuu ja tekee jekkuja. Sanoo ”au” kun sattuu eikä välttämättä itke – pidän tästä ohjelmistopäivityksestä! Osaa tehdä hyviä hiekkakakkuja ja rakastaa keinumista. Tulee väliin jos joku muu yrittää halata minua ja työntää tuon pahiksen pois samalla kun kiipeää itse syliini. Syö ja juo itse ja on alkanut myös harjoitella pukemista.

Aivan siis valmis isosiskoksi, eikö? (vitsi vitsi).

Kaikki kuvat ihan aitoja vanhoja kuvia niiltä ajoilta kun meillä oli kaksi tosi pientä lasta. 

JAA
19 Comments
  • Sonja
    joulukuu 21, 2020

    Kivaa pohdintaa. Riippuu varmaan aika paljon lapsen luonteesta. Meidän esikoinen on ollut aivan villikko täynnä energiaa ja uhkarohkeutta siitä asti kun oppi liikkumaan joten en missään nimessä olisi voinut kuvitellakaan hoitavani vauvaa kun hän oli 1.5-vuotias. Hän vei kaikki mehut kun minuutissa saattoi olla pöydän päällä keikkumassa tai kadota kulman taakse ulkona ja elämä oli yhtä kaaoksenhallintaa kun tyypillä oli pienen kylän verran vauhtia ja taitoa mutta ei yhtään ällliä. Nyt kun meillä on toinen tulossa 2.5-vuoden ikäerolla niin tuntuu jo siltä että tämän voi handlata. Isona syynä se, että esikoinen on päiväkodissa ja sen ikäinen että koen että on ihan ”perusteltua” että hän on siellä ja pystyn keskittymään päivisin vauvan tarpeisiin. (Tiedän että tästä on eriäviä mielipiteitä mutta tämää on meidän perheen kanta).

    Toisekseen hänen touhukkuutensa ja rohkeutensa on johtanut siihen että hän on mielestäni hyvin taitava ja omatoiminen niin pieneksi. Hän puhuu jo erinomaisesti, hän syö itse, menee itse pesemään kädet ruuan jälkeen, vie astiat koneeseen itse (!), käy potalla itse, tyhjentää potan pönttöön ja vetää itse jne. 😀 Siivoaa iltaisin huoneensa lelut itse omille paikoilleen. Ja tärkeimpänä, nukkuu 11h yössä putkeen. Toki hän on 2v 3kk eli ihan aina ei kaikkea tee huvita tehdä täysin smoothisti mutta you know… Kaikissa ikäeroissa on hyviä ja huonoja puolia, kiva kuulla pohdintaa niistä. 🙂

    • Valeäiti
      joulukuu 22, 2020

      Riippuu toki! Meillä on kaikki kolme olleet ekan vuoden tosi rauhallisia luonteeltaan. Mutta toisaalta sanoisin myös että asiat menee yleensä pareemmin kuin mitä ajattelisi. Kyllä mullakin nyt vähän kylmäisi ajatella että tässä olisi toinenkin mutta muistan että aika hyvin se sitten kuitenkin meni. Ehkä kuukaudet 2-4 oli hankalimmat, sitten helpotti tosi paljon!

      Kaikissa ikäeroissa on todellakin puolensa! Mikään ei ole ”helppo” tai ”vaikea” ainakaan pelkästään 🙂 Ehkä halusin tällä tekstillä sanoa sitä että he joita jännittää tuleva ikäero voi ainakin vähän ehikä ajatella että kyllä se voikin mennä ihan hyvin 🙂

  • Hanna
    joulukuu 21, 2020

    Hei, nyt rauha tän lapsimäärän kanssa 😂 Pääosin sun blogista intoutuneena nro 3 on jo matkalla 🤣 On hienoa, kun suht normaali ja vielä töissä käyvä äiti kertoo arjestaan, kai se tämä blogi sai miehenkin kääntymään kolmannen kannalle. Eli ei nyt vielä neljättä 🤣 (Vitsinä vain, jokainen perhe tietää ja tuntee oman perheensä oikean lapsimäärän ❤).

    • Valeäiti
      joulukuu 22, 2020

      hahahah OKEI OKEI sovitaan et se oli tässä!

  • Gh
    joulukuu 21, 2020

    Minä luulen, että tämä aihe on vähän sellainen juttu, että aika kuultaa muistot. Ja niin siis käy, oli se lähtötilanne ja välivaiheet (melkein) mikä tahansa. Lopulta tuntuu että juuri näin oli hyvä ja hyvinhän siitä selvittiin. Eikä niin muista miltä se oikeasti arjessa joskus tuntui.

    Lasten vauvavuosina koin aika vahvasti, että niillä keillä oli vauvavuosista jo hyvän aikaa, oli hyvin kevyesti sellainen asenne, että ”tuohon vaiheeseen nyt vain kuuluu se, että ei nuku, ei ole omaa aikaa ja koko ajan pitää pomppia tekemään sitä sun tätä”, ja valittaminen on täten vähän hassua. Että parissa vuodessahan se menee ohi. Mutta kukaan sitä vaihetta elävä ei ikinä kuulosta siltä!

    Sinulla toki on vauvavaihe vielä kovasti menossa, enkä sano että teillä olisi oikeasti ollut kamalaa silloin kuin oli kaksi pientä. Olenpahan vain todennut, että ihmisen muisti on jännä juttu. Enkä edes tiedä mitä pitäisi muistaa; pikkulapsivaiheessa elämä on hyvin täyttä ja monenlaisia hetkiä riittää joka päivälle. Hyvät asiat ja hyvin sujuneet päivät ovat ihan yhtä totta kuin raskaat.

    Tämäkään ei koske teidän perhettänne, mutta itse kuitenkin olen erittäin tietoisesti valinnut pidemmät ikäerot lapsilleni. Siinä kuitenkin takana se, että olen itse esikoisena joutunut venymään, kun sisaruksiani syntyi jälkeeni varsin nopealla tahdilla. Äiti ihmettelee, miksi ihmiset niin kauhistelivat hänen lapsisarjaansa. Että olihan se työlästä, mutta hyvin pärjättiin, äiti muistelee nyt. Siellä arjen tasolla tapahtuu kuitenkin monenlaista, ja ihmisellä on jaksamista ja tunteja vain se määrä, mikä hänellä on.

    • Valeäiti
      joulukuu 22, 2020

      No joo ja ei! Mä muistan ajatelleeni siis silloin että tää ei muuten ole niin paha kuin mitä pelkäsin. Sitten taas jälkikäteen oon ollu siillai et MITÄ HITTOA sekin tilanne oli. Et osittain aika kultaa muistot, mutta osittain myös niissä tilanteissa on joskus vähän sillai et tän on nyt mentävä näin!

      Mut ymmärrän täysin mitä tarkoitat ja oon samaa mieltä. Samoin toi esikoisen saama paine pienempien sisarusten myötä on kyllä ihan tosi!

  • kata
    joulukuu 22, 2020

    Meillä ekan ja tokan ikäero 15kk ja tokalla ja kolmannella 4vuotta ja pari kk. Itsekään en muista tuota pientä ikäeroa mitenkään erityisen raskaana.
    Jos meillä olisi vain kaksi lasta, joiden ikäero olisi tuon neljä vuotta, olisi se takuulla raskaampaa kuin nyt, kun näistä kahdesta isommasta on niin paljon seuraa toisistaan! Minusta näin on erittäin hyvä!

    • Valeäiti
      tammikuu 7, 2021

      Tuo toinen toiselle seurana oleminen on kyllä niin hyvä! Tuun olee ihan pulassa tän kolmosen kanssa kun on ”yksin” 😀

  • Silmäpussi
    joulukuu 23, 2020

    Meillä on kaksi lasta, ikäero huimat 12 minuuttia. Sanoisin tällä kokemuksella, että ottaisin mieluummin sen 12 kk ikäeron! 😀 Vaikka nyt ollaan jo voiton puolella, lapset on yli 2 v ja varhaiskasvatuksen piirissä (halleluja!) ja aikakin on kullannut muistoja. On ollut aika hevi setti. Mutta niinkun aiemmatkin ovat kommentoineet – tää riippuu niin lasten temperamenteista ja aikuisten voimavaroista ja temperamenteista. Tiedän pienen ikäeron perheitä, joissa on tosi lungia koska lapset ovat niin rauhallisia tyyppejä eivätkä säntäile ja ryntäile ja touhota yhtä paljon kuin esim. nää omani. Ja jos on hyvät tukiverkostot ja lastenhoitoapua, niin meneehän se pienikin ikäero!

    • Valeäiti
      tammikuu 7, 2021

      Tuplat on kyllä aivan asia erikseen, huh!

  • Sofia
    joulukuu 23, 2020

    Mä taas luulen, että monet sanoisivat että juurikin tämä oman lasten ikäero on hyvä. Niin mäkin väitän 2 v 10 kk ikäeroa, kun on meidän lasten välillä. Esikoinen sai lähes 3 v sen kaiken huomion meiltä vanhemmilta sekä lähisuvulta. Kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana rakentuu perusta itseluottamukselle. Tämänkin takia tykkään siitä, että hän sai kokea tuota ensimmäiset kolme vuotta. En sano, että hän olisi ollut lellitty silloinkaan. Mutta hän selkeästi nyt myöhemminkin katsottuna sai kokea sen, että hän on mielettömän rakas ja arvokas itsenään. Oli aikaa osoittaa tätä paremmin. Toisaalta en uskon, että jos olisi pienempi ikäero toinen vain tulisi eikä osaa ajatella että ”toisen kanssa tarvitsee jakaa huomiotaan”. Tällä hetkellä esikoinen kun kuulee, että on maailman rakkain niin toteaa: ”niin oon mutta yhtä rakas on siskokin”. Esikoinen siis nyt 4,5 v ja pikkusisko 1v7kk. Toisaalta välillä sanomme sit ihan, oot maailman rakkain isosisko tai mun vanhemmat keillä ei ole vielä lapsenlapsena kuin meidän tytöt,( ja olemme pitäneet lapsillemme 2 v ikää ensimmäisenä yökylän ikärajana) oot maailman ihanin yökyläilijä…🙂 yms
    Esikoisemme on myös ihan todella ylpeä, siitä että saa olla isosiskona. Saa ja osaa hoitaa pikkusiskoa, mutta myös pikkusisko on ystävä. Kun olemme autossa ovat käsikädessä. Kun käyn vessassa voin rauhassa käydä siellä tietäen, että esikoiseni kyllä osaa huolehtia kuopuksestamme. Tiedätkö äiti kuka on mun para vauvakaverini? Äiti mulle on tärkeintä uudessa vuodessa, että saan olla siskoni kanssa. Toisaalta tiedän myös, että näin ei ole aina kun on tämä ikäero. Meidän esikoisesta on sanottu paikoissa, missä on myös pieniä lapsia kuten päiväkodissa, että osaa ottaa tosi kauniisti ja ihanasti pienemmät huomioon. Samoin kun näemme ystäväperheemme lapsia niin hän nauttii oikein siitä, kun saa näyttää taaperoille ja vauvoille huomiota. Osaa todella taitavasti olla tuon ikäistenkin kanssa(on siis pääasiassa kyllä hoidossa yms.ikäistensä kanssa, mutta aina ku näemme mm.ystäväperheitäkin missä on hänen ikäisiään sekä näitä pienempiä niin antaa huomiotaan myös pienille🙂)
    Niinkuin tässäkin on sanottu jo aiemminkin, niin riippuu tosi paljon luonteesta. Meillä esikoinen selkeästi nauttii siitä, että häneen luotetaan ja hän saa hoitaakin pienempää(kuten katsoa vessassa käynnin ajan siskoa), mutta pitää myös ystävänään toista. Itsestä taas tuntuu, että tässä ikäerossa saa kokea tosiaan sen kun ovat ystäviä, mutta myös sen että toinen osaa huolehtiakin..toisaalta meidän esikoinen ei varsinaisesti oo vielä ollut mustasukkainen ja hän on hyvin sydämellinen, empaattinen ja kaikkien kaveri…ja mitä pienempään tulee. Esikoinen kun on yleensä 2-3 kertaa viikossa päiväkodissa aamupäivät(joo kerhokin riittäisi, mutta tarvitsemme päiväkotia siksi kun kerhoja ei järjestetä perheemme toisella kielellä, mutta päiväkotia kyllä) niin kuopuksemme toistelee useamman kerran siskon nimeään vaikka olemme perhekerhoissakin..ikävöi siis kovin siskoaan ja on tosi iloinen aina kun näkee siskon..kuten aamuisinkin mennään ”riemukiljumalla” siskon luoks kun sisko herää 🙂
    Mitä taas tulee siihen, että isompi ei nuku enää päiväunia, niin mä nautin siitä että se tarkoittaa sit taas mun ja esikoisen kahden keskistä aikaa. Ja on hänelläkin päivälepo(mikä tuon ikäisillä on päiväkodissakin), milloin kuuntelee äänikirjaa. Sekä perheemme iskä on tosi paljon kanssamme töidensä jälkeen, mikä myös mahdollistaa sitä että esikoisenkin kanssa pystymme tekemään silloinkin paljon rauhassa hänenkin ikäistensä asioita 🙂 Toisaalta meillä on myös todella kattava läheisverkko, mikä myös tukee elämäämme. Molempien meidän vanhempien vanhemmat tekisivät esikoisenkin kanssa kahdestaan mielellään asioita viikottainkin. Heitä näemmekin 1-2 kertaa viikossa ja isovanhemmilla esikoinen on tällä hetkellä 1-2 yötä kuukaudessa. Niin monet asiat tosiaan vaikuttavat 🙂

    • Valeäiti
      tammikuu 7, 2021

      todellakin luonteesta ja elämäntilanteesta ja kaikesta riippuu! Ihminen tosiaan on sopeutuvainen ja taipuvainen myös ajattelemaan että just se oma tilanne on paras -mikä on aika ihana juttu 🙂

  • Terppa
    joulukuu 23, 2020

    Meillä myös pieni n. 1v 9kk ikäero ja samanlaiset ajatukset. Molemmat lapset ovat kasvaneet siihen että ollaan vaan ”meidän perhe” eikä esikoinen muista aikaa kun on ollut perheen ainut lapsi. Siksi monia keskusteluja huomiosta tms. ei ole edes tarvinnut käydä. Kaikkia ovat tärkeitä ja samanarvoisia. Teemme paljon juttuja perheenä. Ehkä sitten kun esikoinen alkaa harrastaa enemmän niin tulee eroavaisuuksia kiinnostuksissa ja leikeissä. Nyt menevät kuin paita ja peppu ja me vanhemmat vaan nautitaan siitä. 😊

    • Ainoooo
      joulukuu 24, 2020

      Meillä sama, pojalla ja tytöllä ikäeroa 1 v 10 kk. Täyttävät alkuvuodesta 7 v ja 9 v ja ovat edelleen ne paita ja peppu 🙂 Tykkäsin siitä että ne vauvavuodet meni siinä samassa pötkössä ja silloin oltiin täysillä niissä jutuissa. Sen jälkeen muut jutut. Välillä oli raskasta ja elämä liian pienissä piireissä kahden pienen kanssa, mutta voittopuolisesti hyvää. Ja kiinnostuksen kohteet noilla on hämmästyttävän samat edelleen <3

    • Valeäiti
      tammikuu 7, 2021

      Se on kyllä ihanaa kun on niin läheiset välit <3

  • V
    joulukuu 23, 2020

    Kyllä mulla nousee verenpaine edelleen tappiin, kun ajattelenkin kuopuksen vauva-aikaa. Pojilla on ikäeroa 2 v 10 kk. Ehkä vaan olin luonnostani soveltumaton kahden niin pienen äidiksi. Muistan vain sen totaalisen riittämättömyyden tunteen jakautumisessa avuttomalle vauvalle ja jatkuvaa viihdytystä ja henkistä läsnäoloa vaativalle 3-vuotiaalle, joka ei niin pikkuveljestä perustanut… Nykyisin pojat leikkivät vaikka koko päivän keskenään ja ovat aidosti parhaat ystävät (myös kiistakumppanit toki välillä), iät 5 ja 8. Elämä on ah niin heleppoo 😉

    • Valeäiti
      tammikuu 7, 2021

      no joo todellakin on elämä helpompaa nyt kuin silloin 😀 : D

  • Maijalan Anna
    joulukuu 24, 2020

    Kiinnostavaa pohdintaa! Meidän kahdella vanhemmalla on ikäeroa 1v ja 7kk ja kahlasin sun alkupään blogikirjoitukset hyvin tarkkaan läpi aikanaan 😅 Mutta se oli ihan paras ikäero, kaksi rauhallista lasta jotka on täysin paita ja peppu. Esikoinen puhui hyvin kun toinen syntyi, oli pikkusiskosta aivan fiiliksissä eikä muista aikaa ilman. Muistan että kun toinen oli pari kuukautta, mietin usein että tässä menisi hyvin kolmaskin – ja tämä melkein teidän kolmosen ikäinen kolmonen syntyi kun keskimmäinen oli 2v 4kk. Esikoinen oli silloin 4 ja isosiskoksi tuleminen uusiksi oli selvästi rankempi kokemus. Mutta on ollut ihan parasta miten noista isommista on ollut toisilleen seuraa! Mut ajatus että tähän syntyisi nyt vauva… No, sanotaanko näin että kuopus on hiukan sisaruksiaan vauhdikkampi tyyppi eikä esim puhu vielä kuin pari sanaa – aikamoista olisi elämä, jos tässä olisi kohta vielä vauvakin 😅 (Ei sillä että aina voi haaveilla!)

    • Valeäiti
      tammikuu 7, 2021

      Aina kannattaa haaveilla <3 <3