Osittainen, jaettu hoitovapaamme oli ja meni. Hirveän pitkään sitäkin jotenkin mietittiin ja nyt tuntuu ihan hassulta että se oli noin lyhyt pätkä ja osittainen! Insinöörin olisi ehdottomasti pitänyt saada kokea taas se viisipäiväinen kotona lapsen kanssa – moodi, jonka hän teki viimeksikin kahden kanssa.
Silloin hän oli hoitovapaalla vain muutaman kuukauden mutta täyspäiväisesti, nyt hän veti kuuden kuukauden rupeaman osittaista työviikkoa, jossa oli torstait ja perjantait lapsen kanssa.
Miltä se sitten tuntui?
Osittainen hoitovapaa: plussat ja miinukset
Tärkeimpänä: Insinöörin ja Kolmosen suhde voimistui, ainakin sillä tavalla että minun merkitykseni Kolmosen elämän ainoana valopilkkuna himmeni. Aloimme kumpikin kelvata hänelle yhtä hyvin.
Plussaa on tietysti se että meistä kumpikin sai pitää kakkunsa ja syödä sen myös: saimme tehdä itsellemme mielekkäitä töitä mutta myös viettää rennon aivottomia (ja tosi pitkiä) päiviä taaperon kanssa. Kotityöt myös jakaantuivat vähän tasaisemmin kun viikon lopussa oli aina lupa odottaa että joku muu tekee ruoat.
Tietynlainen metatason oppikin jakaantui tehokkaammin: Insinöörin oli helpompi muistaa mitä kaikkea kamaa tarvitaan mukaan kun lähdetään kotoa ja hän oppi nopeasti myös mitä tapahtuu kun taaperon kanssa menee liian lähellä päiväuniaikaa autoilemaan (hah).
Minä taas opin kunnioittamaan sitä miten kiireisiä ne työpäivät voi olla kun niitä on vähemmän kuin yleensä. Omat kaksi päivääni oli auttamatta liian vähän. Toukokuussa tein koko blogihistoriani isoimman liikevaihdon ja se kyllä tuntui: torstaiaamusta alkaen hikoilin tietoa siitä että kohta työaika loppuu, nyt on ehdittävä tehdä kaikki.
Tämä oli siis selvä miinus osittaisessa hoitovapaassa tietotyöläisillä: On tosi vaikea suhteuttaa työmäärää lyhenevään työviikkoon. Sitä tuppaa tekemään samat työt vähemmällä ajalla, pahemmalla stressillä ja huonommalla palkalla. Sama miinus tuntui vähän poreilleen Insinöörin ajatuksissa, ei hän ainakaan kovinkaan rentoutuneen toimeton omina työpäivinään ollut.
Yksi itseäni eniten ärsyttävä miinus on se miten itse toimin. En voi sille mitään mutta joka hemmetin viikko minä käytin alkuviikon kotimme siivoamiseen ja valmiiksi laittamiseen.
Sain joka keskiviikkoiltapäivä kaiken valmiiksi: pyykit paikalleen, ruoat hoidettua ja tiskitasot tyhjäksi.
Ja joka kerta se ärsytti mua yhtä paljon. Miksi emme tehneet näitä yhdessä viikonloppuna? Miksi en pyydä Insinööriä tekemään näitä huomenna? Hän yritti kyllä sanoa että hän hoitaa mutta minäpä niitä silti siellä pyykkejä lajittelin.
Tämä on muutenkin mulle poisopittava asia, etenkin nyt kun palaan itsekin täysin töihin. Jos minä toimin niin kuin olisin koko perheen kotityövastaava joka yrittää saada “maailman valmiiksi” aina kun aikaa on, siitä myös tulee normi. Mun vaan oli tosi vaikea päästää irti siitä että nyt kun en ole töissä, mun pitää tehdä näitä hommia.
Vaikka olen pyhästi itselleni luvannut etten niin toimisi! Olemme pyrkineet siihen että hoitovapaa on oikeasti lapsen, ei kodin hoitoa, mutta niin vain se taas tähän ajautui. Onneksi omina työpäivinä osasin kuitenkin ottaa ilon irti ja tein rauhassa pidempää päivää jos tarve oli, tai kävin lenkillä kesken päivää vailla morkkista.
Tosin, minä typerys myös käytin omia työpäiviäni pakollisten asioiden hoitamiseen: kävin hammaslääkärissä tai selkää hoitamassa kesken työpäivää kun nyt se kerran onnistuu helposti. Tästä maksoin sitten kovana kiireenä kun en saanut hommia tehtyä. Hölmö.
Tämä ehkä oli kuitenkin samalla suurin plussa koko hommassa: meidän yhteenlaskettu vapaus oli aivan mieletöntä. Koko perhe sai niin ison jouston tästä järjestelystä että todellakin kannattaa ja olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin! Vietimme myös paljon aikaa yhdessä, mikä oli vallan ihanaa.
Kaiken kaikkiaan tämä järjestely oli ihana mutta ihan erilaista kuin se että toinen vanhempi on koko ajan kotona ja toinen koko ajan töissä. Myös sitä kannattaa mielestäni joka perheessä kokeilla, siinä oppii kaikki paljon.
Miksi isän jääminen kotiin on niin erikoista?
Valitettavasti huomasin vielä tänäkin vuonna, kymmenen vuotta edellisen jaetun hoitovapaamme jälkeen, että järjestelymme oli poikkeus muiden joukossa. Ilahduin kyllä siitä että tunnen jo muutamankin perheen, jossa ihan vauva-ajasta asti on jaettu hoitovastuuta, mutta kyllä me saatiin taas selitellä tätä ratkaisua. Kun kysyin seuraajiltani mitä haluatte tästä tietää, ainoat kysymykset koskivat Insinöörin kotiin jäämistä, kuten alla:
Miksi Insinööri on sitä mieltä että kannatti jäädä? Miten ne selvisi sen töissä?
Myönnän että vähän ärsyynnyin kysymyksestä, vaikka siis ymmärrän sen täysin ja vastaankin siihen pian. Mutta sellainen feministinen ärsytys minussa aina nousee kun minä tai joku muu ajattelee näin: Miten niin sillä sai olla asiaan joku mielipide? Kysyikö joku minulta erikseen haluanko varmasti jäädä äitiyslomalle, tarkistiko joku pärjätäänkö meidän töissä jossa olin operatiivinen johtaja? Nämä on niin syvälle menneitä juttuja että puistattaa.
Tietysti on vaikeampaa jäädä töistä yhtäkkiä vain hetkeksi tai muutamiksi päiviksi viikossa. Silloin sinua ei korvata vaan jäädään vain kaipaamaan, siinä missä äitiyslomalle jäävä pyritään ehkä sijaistamaan, tai ainakin oikeasti mietitään miten sitten selvitään. Ajatellaan että “se on varmaan kauan sit poissa!”, niin kuin monesti nyt onkin.
Mutta entä jos meistä moni hyödyntäisi erilaisia työelämän joustoja vapaammin? Oltaisiin kotona lasten kanssa, opintovapaalla tai sapatilla? Olisi mahtavaa jos se olisi useammalle mahdollista, ettei työpaikan tarvitse olla sellainen kuristava velvollisuus, jota ei niin vain kevennetä. Olet täällä kunnes lähdet.
Jos meistä useampi olisi välillä vähän lapsen kanssa, välillä vähän omissa projekteissa ja joskus vaikka ihan vain ilman töitä, ei yhtä ihmisryhmää (lisääntymishalukkaiksi arvioidut naisoletetut) syrjittäisi, koska kuka tahansa saa ja voi olla pois töistä yhtäkkiä. Opittaisiin joustamaan.
Vielä se vastaus kysymykseen: Insinööri oli sitä mieltä että kotiin kannattaa jäädä, koska minä ehdotin tätä. Se myös halusi nauttia ajasta pienen tyttärensä kanssa ja vapaammasta arjesta. Se halusi että minäkin pääsen töihin – enkä tekisi kaikkia viikonloppuja töitä. Sen töissä pärjättiin oikein hyvin.
Osittainen vanhempainvapaa on myös mahdollista!
Loppuun mun on tämän paatokseni takia pakko vielä nostaa tämä mullekin vallankumouksellinen ajatus (vaikka ei pitäisi olla): vauvan hoitoa voi alkaa jakaa tasaisemmin jo vanhempainvapaan aikana. Tästä on paljon puhuneet ainakin Nata Salmela ja Merja Mähkä, josta tehtiin myös artikkeli Kelan sivuille, löytyy tästä.
Osittaisella vanhempainvapaalla vanhemmat voi jakaa lapsen hoidon käytännössä miten haluavat; päivä- tai jopa tuntikohtaisesti voi hoitaja vaihtua. “ työtä voi tehdä joustavasti itselle sopivina aikoina, kunhan kokonaistyöaika pysyy enintään 60 prosentissa kokoaikatyöstä.” Sanoo Kela.
Voitaisiinko teidän perheessä jakaa lapsen hoitoa tasaisemmin?
Vaikka nämä ovat jokaisen perheen omia päätöksiä, myös yksittäisillä valinnoilla on iso merkitys siihen miten yhteiskunnassa lasten saaminen, perheiden tukeminen ja urakehitys nähdään. Yksittäisten perheiden valinnat kantavat syvälle rakenteisiin ja sukupuolitettuihin stereotypioihin. Niin kauan kun me emme jaa syntyvän lapsen hoitoa tasaisemmin, saamme vastata kysymyksiin kuten “Miten isä pystyi olemaan poissa töistä”, “mites, auttaako isä vauvan hoidossa” tai “miten raaskit äitinä olla työmatkalla kun lapsi on noin pieni!”.
Niin kauan kun emme jaa näitä tasaisemmin on myös naisten asema työelämässä ahtaampi. Jos vain naiset nähdään kotiin jääviksi osapuoliksi, kolmekymppisten naisten palkkaamista jännitetään ja lain vastaisesti jopa syrjitään. Silloin se on aina nainen joka jää kotiin lapsen flunssapäivänä, ja nainen jolle sanotaan että “tämä on kyllä aika vastuullinen tehtävä, mitenhän se onnistuu kun sulla on noita pieniä lapsia?”
En sano että juuri sinun on käytävä barrikadeille tasa-arvon puolesta ja palattava vastoin omaa toivoasi töihin suoraan synnäriltä, mutta pyydän pysähtymään hetkeksi miettimään teidän perheen päätöstä: onko se oikeasti teidän tekemä vai sisältyykö siihen myös vähän kulttuurista tulevaa odotusta? Ja jos perustelitte valintanne taloudellisesti, laskittehan ihan oikeasti kaiken auki verovaikutuksista eläkekertymiin?
Lue myös: miten rahamme (ja sen puute) diilataan ja mitä kotona oleminen maksoi
Jos olet kotona koska haluat olla, onko mahdollista että myös puolisosi voisi tuosta mahdollisuudesta nauttia?
Puhuitteko avoimesti omista toiveistanne ja peloistanne vai valitsitteko ratkaisun jota olemme kaikki jo vuosikymmenet tehneet?
Sen perinteisen ratkaisun me ainakin olemme tehneet, vaikka kuinka edistykselliseltä tässä kuulostan. Minä olen ollut lasten kanssa nyt yhteensä 4,5v kotona (josta omaksi ilokseni nämä viimeiset 2v tein kyllä töitäkin koko ajan), Insinööri lasten kanssa yksin yhteensä 3kk (täysin) + 6kk (osittain). Siinä on aika iso ero, josta minä maksan loppuelämäni tavalla tai toisella, vaikka kuinka olemme asiat mielestämme jämptisti tasanneet.
Ja niin maksaa muuten Insinöörikin. Häneltä on jäänyt kokematta todella monet asiat, joita minä olen kokenut. Ensimmäisiä sanoja, askeleita ja tunteita. Iloa ja vapautta, raivostumista ja turhautumista.
En sano että yksi valinta on väärin ja toinen oikein mutta sanon että niitä omia valintoja kannattaa välillä kyseenalaistaa.
Kysy itseltäsi edes kerran: Voisinko minä sittenkin olla se, joka palaa töihin?
Lue myös:
- Aloitin tänään työt, vai palasinko sittenkin hoitovapaalle?
- Jaettu hoitovapaa: kokemuksia ensimmäisen kuukauden jälkeen
- Kuinka rahamme (ja sen puute) diilataan vanhempainvapaalla
Kuvat: Satunnaisia otoksia hoitovapaan ja työpäivien verralta – mahdoton sanoa mikä mistäkin päivästä. Viimeinen kuva minusta Aino Heininen.