Raskausviikko 37
Unohdin viime viikolta raportoida yhden ärsyttävän asian – pahoinvointi on tullut välillä takaisin! Etenkin iltaisin on taas ”kuollut kissa suussa” meininki. Tuntuu että pitäisi syödä tai juoda mutta kuitenkaan ei tee mieli muuta kuin ehkä tunkea suuhun samaan aikaan sipsipala ja joku jäälautta heilumaan suuhun ja huuhtelemaan sitä.
Toki syön silti edelleen niin paljon että vaaka näyttää taas uutta kymmenlukua, synnytys lähestyy senkin puolesta.
Synnytys taitaa muutenkin lähestyä, nyt ekaa kertaa alkaa olla vähän fyysisiä tuntemuksia ilmassa. Supistukset lisääntyy koko ajan ja ne on kipeämpiä. Vauvan pää tuntuu jo välillä tosi alhaalla, se painaa ajoittain lantiota niin että jalat lähtee alta ja kiljaisen vähän tuskasta.
Paine liitoksissa on kova ja oikein tunnen kuinka lantio ja häpyluut tekevät tilaa. Jännä fiilis kun kaikki on jotenkin niin tuttua! Tuntuu että voin melkein nähdä kehoni sisään kuinka se valmistautuu synnytykseen. Vauvan todella voinkin jo nähdä, se tekee niin näkyviä, vahvoja ja isoja liikkeitä että oikeasti sen jalasta voisi napata kiinni.
Eikä se aina ole ihan kivutonta muuten. Semmosia pieniä huutoja tuleekin mun suusta jo joka päivä kun vauva tekee jotain oikein mukavaa – kairaa kyynärpäällä kylkeä tai otsallaan kohdunsuuta. Supistukset ovat yhä herkemmässä ja raskausviikon 36+3 iltana supistuksia on jo aika paljon ja ne on terävöityneet. Ei vieläkään lähelläkään ”oikeita” supistuksia mutta jo vähän enemmän sitä tuttu aaltoa alkaa hahmottaa.
Särkyä, jomotusta tuntuu jo selänkin puolella ja välillä paine down there on aikamoinen. Sitä herkistyy huomaamaan että tosiaan, täältä on aika pian tulossa joku tyyppi pois.
Samana iltana käyn vessassa ja kiinnitän huomion erilaiseen vuotoon. Ei se mikään kuuluisa limatulppa ole mutta selvästi sitä materiaa kuitenkin. Seuraavana päivänä neuvolassa hoitaja vahvistaa omat epäilyni. Vauva tosiaan on huomattavasti alempana ja vuoto varmaankin on merkki siitä että loppu lähestyy.
Tämähän ei tarkoita yhtään mitään, edelleen voi olla että käy niin kuin Ykkösen kanssa ja tästä hetkestä odotellaan vielä kuusi viikkoa. Sen verran kuitenkin havahdun itse tähän uuteen olotilaan että varmistan sentään vauvalle olevan jotain lämmintäkin päällepantavaa kun se oletettavasti joutuu helmikuun pakkasilla ulkomaailmaan.
Ostan yhden villahaalarin käytettynä ja toisen hyvästä alennuksesta, käyn hakemassa Ruskovillan silkkimyssyn joka kaikilla lapsilla on ollut ja skannaan läpi vanhat nukkeleikeissä olleet vauvan vaatteet ja muualta kotiutuneet vauvanvaatteet. Varusteita ei vielä hirveästi ole mutta sen verran että nyt pärjätään kyllä ekat päivät.
Loppuviikon pyhitän vaatteiden inventaarioon, jotta ehdin tarvittaessa metsästää käytettynä housuja, sukkia, mitä näitä nyt on. Annan itselleni luvan myös laittaa vauvan vaatteet johonkin esille ja hommata vaippoja, tehdä sellaista pesänrakentamista mitä äitiyslomalla tehdäänkin.
Käyn myös ostamassa huulirasvan. Se on about ainoa asia neuvolakortin, juomapullon ja laturin lisäksi jotka oikeasti haluan sairaalaan mukaan. Niin ja Insinöörin. Todella toivon ettei mikään kulkutauti estä hänen mukaan pääsyään. Viikon lopulla tietysti alkaa kantautua juttuja Kakkosen luokalta, siellä on nyt taudin leviämisen vuoro. Jännitämme kuinka meidän käy ja kuulostelemme iltaisin jo todella isosti liikkuvaa kaveria.
Hitto vie. Kyllä tässä taitaa kohta ihan tosi kyseessä olla.
Kuvat: Saara Malmström, jo muutaman viikon takaa