Raskausviikko 8
Voin edelleen ihan uskomattoman hyvin. Jo monen kilon verran kertynyt turvotus vatsassa toki tekee olon tukalaksi. Tuntuu ettei mitään voi syödä kun siitä menee niin tukkoon.
Tämä on silti tuhannesti parempi tilanne kuin se ettei voisi syödä koska on niin paha olo. Tämän kestän mennen tullen, samoin kuin matalan verenpaineen (100/51) tuoman voimattomuuden ja huimaukset.
Raskausviikko 9
Edellisen viikon teksti on jäänyt tyngäksi, varmasti siksi että sen jälkeen alkoi hurlumhei-viikot. Pahoinvointi ja väsymys alkaa viedä voittoa naisesta niin, etten jaksa oikein mitään. Pystyn juuri ja juuri tähän kesälomaamme, mutta ei voisi vähempää kiinnostaa blogin päivittäminen.
Olen edelleen niin täynnä minuun kertyvää ilmaa, etten oikeasti voi edes kävellä. Usein aterian jälkeen menen sellaiseen “kolme jouluateriaa peräkkäin” -tilaan, että voin vain maata sohvalla. Kerran tämä kävi siksi että erehdyin syömään kolme leipää, en kaksi.
Tilannetta on lähes mahdoton kontrolloida, koska se menee aina niin että aterian jälkeen olen 4-5h aivan pelistä pois kunnes yhtäkkiä olon alta löytyy järkyttävä nälkä. Sellainen “kuolen NYT jos en saa ruokaa” -nälkä. Sitten on pakko syödä ja sama rumba alkaa alusta.
Pahoinvointi on samaa tuttua mitä Kolmosenkin kanssa: Ei okseta mutta hitto että ei nauratakaan. On vain tosi etova olo, ja erityisesti se suussa viipyvä kalman maku on kamalaa. Tuntuu että pitäisi juoda koko ajan mutta mitään nestettä ei tee mieli. Ainoa mitä pystyn vähän juomaan on tosi laimea omenamehu.
Pahenevat oireet helpottavat vähän jatkuvaa huoltani, mutta silti edelleen pelkään pahinta. Tämä huolen määrä selvästi pahenee jokaisen raskauden myötä – kun tiedän mitä kaikkea voi käydä ja tiedän miten onnekas olen jo ollut, ajattelen että ei voi olla enää niin hyvä tuuri.
Yritän silti muistuttaa itselleni että niin kauan kun syytä huoleen ei ole, sitä ei vain ole. Päivä kerrallaan.