On menossa ensimmäinen normaali uuden arjen viikko ja nyt voin jo sanoa että alan sittenkin tottua tähän jo nyt sillä tämä on m a h t a v a a !
Tänä vuonna jos koskaan me tullaan olemaan tiimi Insinöörin kanssa, siitä on jo nyt hyvät alut käynnissä. Tiimihenki näkyy jo aamuisin kun ei olekaan kummallakaan kiire johonkin kellonlyömään, vaan voidaan nukkua vaikka kummatkin pitkään.
Lol, ei voida, meillä on lapsia.
Mutta voidaan ainakin vuorotella sitä kumpi nousee pienemmän pyjamapyllyn kanssa ylös aikaisin ja kuulkaa: tämä henkilö voi vuorostaan palata takaisin sänkyyn nukkumaan jossain kohtaa! Näin tehtiin tänä aamuna ja voin kertoa että sormeni lentävät tässä näppiksellä kun olen nukkunut yötäni uudestaan aamukahdeksasta kymmeneen.
Olen jo pitkään vähän kadehtien seurannut Iinan ja Oton tai Marian ja Tommin arkea, jossa he elävät arkea yhdessä kaikki sekaisin hoitaen: joskus töitä, välillä kodin hoitoa, välillä lasten asioita. Nyt alkaa tuntua etä tähän se on meilläkin menossa.
Toistaiseksi olemme joka päivä yhdistelleet ja ripotelleet tekemisiä milloin minnekin.
Kolmessa päivässä on surffattu, juostu, tehty ruokaa, otettu kampanjakuvia, kirjoitettu blogia, siivottu kotona, leikitty lasten kanssa (ajan kanssa!), patisteltu läksyihin, viety harrastuksiin ja niin edelleen. Ollaan myös hoidettu tosi monta pientä hallintoasiaa Espanjaan liittyen, selvitetty kirjanpitoa ja hankittu puuttuvia asioita matkaan.
Kaikkea ollaan tehty yhdessä ja erikseen sopivasti, niin ettei (kai) kertaakaan ole kukaan parahtanut ”saanko mä nyt tehdä tän loppuun asti”, tai kysele että monelta tulet jotta minä pääsen vuorostani.
Se ennen noin vartin mittainen aikarako jolloin joku ehtii tehdä muuta kuin pakollista on yhtäkkiä tuntien mittainen ja periaatteessa melkein kaikki onnistuu kun vain vähän suunnitellaan. Se ehkä onkin se ainoa pieni rasite vielä, että minun pääni yrittää suunnitella järkevästi päivää ja huomaan ajattelevani että noin 9-17 välillä mun pitäisi tehdä töitä.
Vaikka ei oikeasti pidä, ellei ole pakko. Voin aivan hyvin myös olla tekemättä (tai tehdä illalla) ja se on seuraava haaste: tässä työssä on aika vähän akuuttia hommaa. Harvoina päivinä on niin että juuri tänä päivänä on pakko juuri tämän verran tehdä töitä. Niinpä jos vetää liikaa lonkkaa (tai harrastaa noroa), ei pian olekaan enää kiirettä ollenkaan.
Hieman saisi kyllä kiirettä olla koska kun tässä aloin katselemaan kuinka paljon mun pitää nostaa palkkaa kaiken kattaaksemme, nousi pieni pala kurkkuun. Että palkata saa kyllä meikää nyt sitten kampanjoihin, konsultoimaan, mitä vain!
Nyt on aikaa.