Sain muutama kuukausi sitten oudon viestin Valeäidin meiliboksiin. Viesti oli oikein ystävällinen, mutta hieman outo. Lähetetty tekaistusta osoitteesta ja vähän kummallisella agendalla. Eikä se ollut ainoa laatuaan, omituisia viestejä on alkanut tulla.
Pitäisi kai pitää sitä suosion merkkinä.
Sen sijaan ne ovat laittaneet miettimään koko hommaa uusiksi. Olen aina ollut luonteeltani super avoin ja luottavainen. Syytön, kunnes toisin todistetaan, uskon kaikista. Ajaudun usein väittelyihin foliohattujen (termi, jota käytän ihmisistä, jotka mielestäni ovat ylivarovaisia) kanssa, koska elämme ihan eri maailmassa. Minä hällävälisti luottaen, vaikka hyvin tiedän että maailmassa on paljon pahaa – he jatkuvasti pahinta karttaen, vaikka mitään ei ole koskaan tapahtunut.
Ja niin haluan elää jatkossakin. Mutta kun meiliboksiin alkoi tulla kamaa, jouduin pysähtymään. Miettimään, mitä kaikkea minusta netissä lukee, mitä kaikkea olenkaan kirjoittanut.
Vaikka viestit ovat olleet todella epäpelottavia, mielessä juoksee väistämättä hölmöjä ajatuksia. Lopetan koko blogin. En ainakaan kirjoita tästä. En vastaa niille mitään. Vai siitäköhän ne sitten raivostuu?
Hetken jälkeen saan aina kerättyä itseni ja vastattua selkä suorana, asiallisesti, ilman pelkoa. Mutta kyllä se ensimmäinen lukukerta aina saa vetämään vähän syvempään henkeä. Että mitä nyt.
Netissä on se paska juttu, ettet voi arvioida kohtaamaasi ihmistä lainkaan. Et voi katsoa silmiin ja päätellä onko se vain vihainen vai oikeasti epävakaa. Et myöskään näe mitä se tekee. Etkä voi juurikaan estää sitä, että vihaiset, huonosti voivat ihmiset käyttävät sinua terapeuttinaan. Voit vain toivoa ettei niin käy juuri sinulle.
Entäs ne tyypit, jotka saa oikeasti kamalia viestejä? Kiusaamista, piikittelyä, tapppouhkauksia? Miten hemmetissä ne nukkuu yönsä, jatkaa sitä mitä tekivät uhkauksen saadakseen ja vielä kirjoittavat niistä asioista julkisesti?
Sain ilon kuulla Jessikka Aron kokemuksia oikeasta trollaamisesta PING Helsingin studiossa viime viikolla. Sitkeästi tutkivaa journalismia harjoittava mimmi on saanut osakseen oikein kunnon paskamyrskyn, kaiken henkilökohtaisten tietojen levittämisestä tappouhkauksiin. Hän kuulemma selviää saamastaan vihapuheesta rakkauspuheen avulla. Kun muut tukee pyytämättä ja lähettää tsemppaavia viestejä.
Jessikkasta tuli samantien idolini, joten noudatan hänen pyyntöään julkaisemalla tämän tekstin.
Jessikkan viesti meille kaikille oli nimittäin se, ettemme koskaan hiljenisi. Ettemme antaisi trollaavien idioottin vaientaa meitä, pelottaa meitä. Samaa sanoi tilaisuudessa puhunut Suomen Poliisin edustaja Marko. Meidän pitää nostaa meteliä, kun netissä tapahtuu vääriä asioita. Ilmoittaa Facebookille, laittaa Poliisille tänne nettivinkkiä ja tehdä rikosilmoitus matalalla kynnyksellä.
Vihapuheelle voi ja pitää tehdä jotain.
Hattu ylös kaikille, jotka kirjoittavat myös asioista joista se paskamyrsky nousee. Tarvitsemme teitä.
Tarvitsemme meitä.