Tähtiäni kannattelevat ihmiset

Satu kirjoitti todella mielenkiintoisen jutun ”tähtikuvioista” – siitä kuinka erilaisten asioiden yhteyttä ei aina näy kuin vasta jälkeenpäin. Yhtäkkiä niistä rakentuu kaunis kuvio taivaalle.

Se on muuten just näin! Ei sitä kaikkea vaan voi eikä kannata suunnitella tarkkaan. Usein parhaimmat asiat tulee niistä omituisimmista lähdöistä, joihin heittäytyi mukaan vain jonkin vaiston takia.

uganda matka valeäiti

Tässä kohtaa heitän Satun viisaisiin pohdintoihin oman mausteeni mukaan, sillä minä olen huomannut että melko usein se vaisto onkin toinen ihminen. Hämmentävät, yllättävät ja ohimenevätkin tuttavuudet saattavat olla juuri niitä, jotka aloittavat jotain suurempaa. Yksi irrallinen kommentti siellä, työtarjous (jota et ehkä edes hyväksy) tuolla ja satunnaiset bileet ihan jossain muulla saattavatkin laukaista ketjun jonka päätteeksi taivas on tähdistä sakeana.

Jatkamalla tätä Satun analogiaa, annan näille tyypeille nimen tähdenkantaja: yksittäinen ihminen, joka kantaa mukanaan mahdollisuutta johonkin isompaan. Se on jännä, miten nämä on usein hieman etäisempiä ihmisiä. Tietysti perhe ja ystävät ovat tärkeässä roolissa monessa jutussa, mutta olen tunnistanut myös monta hieman yllättävämpää ihmistä joilla oli lopulta iso vaikutus elämääni.

Kuten Kaisa – Insinöörin bestmanin sisko – joka auttoi minut kahden tärkeimmän osaamiseni pariin. Kaisa toimi yhden illan ajan laulunopettajani ja säestäjänä. Silloin hän sanoi kepeästi olevansa ääneni ”fani”, luoden silloin hyvin epävarmalle äänelleni sen vahvan itsetunnon pohjan, josta opin laulamaan.

Tietämättään Kaisa on myös Valeäidin takana. Hän se oli joka kerran kommentoi Facebookissa päivityksieni olevan niin hauskoja että minun pitäisi perustaa blogi.

Emme tunne toisiamme Kaisan kanssa kovin hyvin, ei minulla ole Kaisan numeroa tai emme me käy kahvilla (tosin taitaisi olla paikallaan pari tarjota näillä krediiteillä!). Mutta Kaisa on kahden tähteni kannattelija.

Päivätöissäni on monta tähdenkantajaa.

Usein muistelen sitäkin yhtä minuutin puhelua, jossa Antti kehoitti valitsemaan yhden projektin toisen edestä. Sillä tiellä olen.

Blogihommat on tähtiä täynnä. Siellä on mm. Katja, joka järjesti mutsien juoksukoulun, jossa tutustuimme ja jonka jälkeen hän pyysi minut aveciksi Blog Awardsiin jossa esitteli Suomen Blogimedian tyypeille sanoen ”Hannen pitäisi tulla osaksi Suomen Blogimediaa”. Ja niin minä en lopettanutkaan blogiani vaikka aikomus oli.

Entäs Ira, joka pyysi apua Ihanat Ipanat -podcastin markkinointiin, jota varten tapasin Hannan joka suostutteli tekemään oman podcastin. Kaikista tekemistä asioistani viime aikoina tässä on eniten tähtipölyä. Podcastia tehdessäni tunnen olevani jonkun suuremman valtauksen äärellä. En malta odottaa että kuvio selkeytyy.

Matkalle on osunut toki monta muutakin säkenöivää kohtaamista, joissa tuntuu olevan sitä jotain josta en ihan vielä saa kiinni. Jotain hämärää, vähäpätöisen tuntuista mutta kuitenkin vähän kiinnostavaa.

Kokemukseni mukaan silloin kannattaa hymyillä, hakea vielä toinen kuppi kahvia ja kuunnella mieli avoinna. Jonain päivänä siitä saattaa muodostua tähti ja osa kauniimpaa kuviota.

Jos tästä jotain pitää oppia niin olkoon se tämä: näe ympärilläsi mahdollisuuksia, tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin. Ja vielä tärkeämpää: ole toisille se tähteä kannatteleva ihminen. Kerro kun näet toisessa jotakin pilkettä tai vinkkaa toisesta tähdestä kauempana. Sano ääneen se mikä kuplii mielessäsi.

Tunnistaako muut vastaavia tähdenkantajia elämästään, kuka on auttanut teitä yllättävän paljon?

 

Lue myös:

Kuvion näkee vasta jälkeenpäin | Salamatkustaja

2 Kommentit

  • mk

    Hetken piti miettiä, vaikka vastaus oli oikesti ilmiselvä.

    Serkkuni suositteli ja rohkaisi suorittamaan asepalveluksen siellä missä sen suoritin. Palveluspaikan henkinen ja maantieteellinen etäisyys lapsuuden kodista antoi välimatkaa lapsuuden ongelmiin jolloin minulla oli mahdollista löytää aikuiseksi kasvamisen polun pää. Palveluksen aikana annettu äärimmäisen suuri vastuu vei pitkälle tuolla kasvamisen polulla ja rakensi säpäläinä olleen itsetunnon ja itseluottamuksen taas kasaan. Lopulta tämä kaikki auttoi päästämään irti lapsuuden vaikeuksista ja teki minusta sellaisen kun olen.

    Meillä oli siellä samaan aikaan todella hyvä ja tiivis porukka, kotiuduttua huomasin ettei yksinoleminen ole kivaa tai hyvä juttu, olin ollut yksinäinen ennen palvelusta. Kun tajusin että yksin ei ole hyvä rupesin korjaamaan tilannetta ja sen polun päässä olikin nykyinen puolisoni.

    Palveluksen aikana saatu koulutus loi pohjan jolle osaamista on kasautunut: vei minut yliopistoon ja lopulta nykyiseen huippuduuniin.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Huh, meni ihan kylmikset tätä lukiessa! Malliesimerkki tähtimeiningistä; näennäisen pieni asia ja ihan valtava vaikutus. DUunissa näitä on usein helpompi nähdä kuin yksityiselämästä. Kiitos kun jaoit!

Tämän viestin kommentit on suljettu.