Jäin näemmä sittenkin vähän lomalle! Ainakin tänään on sellainen olo. Kävin aamulla lenkillä (10km, pitkästä pitkästä aikaa sain tämmöisen itse…
Selaa katekorioitaElämää
Vartin ikuisuusprojektit piinaavat
Eihän siihen menisi kuin vartti, kuulen jonkun äänen sanovan päässäni. Ton kukan latvominen, varmaan vaan kaksi minuuttia jahka ryhtyisi. Noi paperit…
Lainan korot nousi, yöunet meni
Viime yönä makasin hereillä ja mietin ahdistuneena rahaa. Tonnikolmesataa enemmän kuussa, ihan joka kuussa. Mistä se saadaan? Pyörittelin jo Only…
Elämäni ihanin juoksu – puolimaraton 12v tauon jälkeen
Mä tuun pääsemään maaliin, mietin ja liikutuin vähän. Mittarissa oli 5/21,1 km ja juoksin tasaisen rullaavasti jossain Kaivarin edustalla. Olin…
Tämä järkevä aikuinen kaipaa joskus vastuuttomuutta
Viime aikoina olen taas miettinyt ihan hirveästi sellaista yhtä jännää tunnetta, joka on syntynyt vasta perheellistymisen myötä. Tai ennen en…
Kirsikankukkia, pääskysiä ja melkein liikaa menoja – ihanaa!
Näin pitkiä taukoja blogin kirjoittamisessa ei ole ollut kuin muutamia koko 11 vuoden aikana, eikä siihen ole oikeastaan mitään syytä.…
Onko kiusaava valmentaminen vielä elossa?
Okei: maila lähellä kasvoja. Ylemmäs. Sitten se menee vasempaan takataskuun. Pitää muistaa liikkua pallolle, mutta ei saa kiirehtiä. Pallo minun…
Yksi arkinen päivä Fuengirolassa
Tiistai 21.3. Yöllä Kolmonen huutaa jotakin kolmen aikaan, Insinööri käy paijaamassa sen takaisin uneen viereisessä huoneessa. Nelonen inahtaa mutta jatkaa…
Avoin kirje 11-vuotiaalle vesipedolle
Rakas Kakkonen, Sinä täytät tänään 11, onnea niin kovasti! Tämä hetki vuodesta on aina niin omituinen. Vasta lokakuussa täytti siskosi…