Rakas ystävä,
alan olla lähellä murtumista. Tätä sotaa on nyt käyty viikkoja, ja taistelut tuntuvat väsyttävän minua enemmän joka kerta. Rintamalla on pelottavaa ja rankkaa, kohtaan viholliset usein yksin.
Tänä päivänä käyty taistelu kesti pitkään, liki 180 minuuttia. En voi valehdella ystäväni, minulla oli luovuttaminen lähellä. Suurvalta numero 1 sai minut otteeseensa viekkailla kuvioillaan. Se käytti hyväkseen kaikki taktiikat. Se jopa houkutteli mukaansa suurvallan numero 2, joka liittoutuikin ilomielin. Pahimmillaan taistelin samanaikaisesti kumpaakin vastaan, samassa poterossa.
Ystävä, minulla oli taipuminen lähellä. En enää montaa kertaa voi olla nauramatta, kun Suurvalta 1 seisoo Suurvallan kaksi rinnalla, kaksi pientä taistelijaa ilkikuriset virneet naamallaan. Minun on myös vaikea pitää itseni kylmänä, kun väsymys iskee ruumiseeni. Selkäni suorastaan tärisee kivusta, jonka jatkuva kyykkääminen, nostaminen ja taipuminen saa aikaan. Mutta en voi näyttää kipujani vastapuolelle. On purtava hammasta ja toimittava, kuin minussa ei olisi heikkouksia ollenkaan. Sillä jos ne saavat ne selville, olen mennyttä.
Lähellä on myöskin tilanne, jossa vaivun epätoivoisiin sotarikoksiin. Mieleni tekisi huutaa säädyttömiä ja ilkeitä sanoja, toivoen että näkymätön auktoriteettini saisi vastapuolen luovuttamaan. Tunnen, kuinka käteni painaa kerta kerralta vihaisemmin vastapuolta, miten oma hermostumiseni näkyy ja tuntuu yhä vihaisemmiksi käyvissä nostoissa ja laskuissa. Ystävä, mitä jos menetän hillintäni? Mitä jos aiheutan peruuttamattomia vahinkoja?
Heikkoina hetkinäni haluaisin luovuttaa taistelut, hävitä koko sodan. Mutta tiedän, että tässä on kyse jostain suuremmasta. Tiedän tekeväni hyvää tekemällä ensin vähän pahaa. Mutta luontoni on kovilla, en tiedä kuinka kauan jaksan tätä alati muuttuvaa sotaa. En ole enää nuori nainen, enkä voi luvata että jaksan katsoa tämän sodan loppuun asti. Milloin tämä loppuu? Milloin?
Rakkaat terveiset kaikille kotijoukoille, toivon pääseväni pian vapauteen.
– Naisenne rintamalla
J.k. Lähettäkää suklaata, jos suinkin omilta tarpeiltanne liikenee.