Vitsi missä onnenpöhnässä olen, vaikkakin vähän väsynyt.
Oltiin koko viikonloppu Insinöörin kanssa kahdestaan festaroimassa Flow:ssa (liput osa yhteistyötä) ja lapset oli Mukkilan hellässä huomassa.
Sen lisäksi että oli ihanaa nauttia aurinkoisesta Helsingistä ja hyvästä musiikista ja festaritunnelmasta, meillä oli myös tosi hauskaa kahdestaan. Se ei ole aina itsestään selvää kun perhearki vie ”työmoodiin” ja asioita hoidellaan vuorovedoin ja ollaan päivästä toiseen aika järkeviä aikuisia.
Joskus mun on vaikea siitä arjen pyörityksestä irtauttaa itseni sellaiseen rentoon hulinaan, joka mahdollistaa kivan yhteyden löytymisen myös kahdestaan ilman lapsia. Mutta nyt se onnistui ja meillä oli tosi hauskaa!
Nähtiin myös paljon kivoja tyyppejä rakkaista ystävistä satunnaisempiin tuttuihin, kollegoihin ja vanhoihin koulukavereihin. Lauantaina vietettiin kiireetön parituntinen naapureiden kanssa, kaikki samassa Flow-pöhnässä ja ilman lapsia.
Öisin palattiin festareilta kotiin niin vastuuttomalla laatikkopyörämeiningillä etten tohdi edes kertoa mutta voi vitsi näin hauskaa ei ole pitkään aikaan ollut. Tulen varmaan loppuelämäni muistamaan lämmöllä sitä kuinka porukassa luukutettiin lasten lauluja kajarista keskellä yötä Itäväylän varrella ja muut katsoi meitä silmät pyöreinä.
Veikkaan että muutamassa kodissa oltiin perjantaina sillai että who the fuck is Ville Viikinki.
Mutta ei onneni pelkkää festaripöhnää ole, tämä on syvempää.
Koen kiitollisuutta siitä että meillä on mahdollisuus mennä ja kokea, että on terveyttä ja turvaa. Onnea meidän naapurustosta jossa on ihana tunnelma ja samanhenkistä elämää ympärillä. Iloa siitä että on monesta eri paikasta kivoja ihmisiä ja hyviä ystävyyksiä. Fiilistelyä siitä että pieninkin lapsi on jo sen verran iso että ne uskaltaa hyvillä mielin antaa toisten ihailtavaksi yhden viikonlopun ajaksi.
On ylpeyttä omista isoista koululaisista, etenkin siitä yhdestä joka hoitaa tämän kaiken keskellä itsenäisesti omaa harrastusta. Loputonta ihailua ja onnen tunnetta herättää ne kaksi pienintä ihmettä, jotka tekee ja sanoo jatkuvasti jotakin hauskaa ja söpöä.
1,5v on ihanin aika, 4v on ihanin aika, 11 & 12v on ihanin aika lapsen kasvussa.
Ylpeyttä myös siitä että me Insinöörin kanssa edelleen hoidellaan tätä kaikkea yhdessä, 17 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Kepeän kesäfiilksen alla ja univelkojenkin keskellä on vielä lisäksi kihelmöintiä tulevasta syksystä, kunnianhimon terävää kärkeä jossakin aivojen perukoilla ja myös isoja työmahdollisuuksia pöydällä.
Olen myös iloinen että olen oppinut oikein uimaan näissä fiiliksissä, painamaan mieleen sen hetken kun kello on seitsemän illalla, aurinko paistaa ja Anna Puu laulaa täydellisesti eikä edessä ole vastuita tai aikatauluja kymmeniin tunteihin ja olen vain läpeensä rentoutunut ja onnellinen.
Perhe-elämä on sen verran hetkistä ja kuormittavaa, että se tarjoaa ihan itsessään mahdollisuuksia uida vähän toisenlaisissa fiiliksissä. Siksi on ollut tärkeää oppia pysähtymään tosi pientenkin ilojen äärelle, laji jossa olen aika mestari (iloitsen mm uusista jäteastioista).
Mutta juuri tänään nuo kaikki pienet ilot ovat lyöttäytyneet yhteen tosi isoksi möntiksi, joka säteilee lämmintä onnea vielä pitkään. Elämä on juuri nyt tosi hyvää.