Tulot, vauraus, menot, rikkaus. Aihe, josta mua pelottaa puhua enemmän kuin masennuksesta tai lasten kasvattamisen kipuilusta.
Olen aina ollut hyväosainen ja suurimman osan elämästäni myös hyvätuloinen. Osittain taustalla on sattumaa, hyvää tuuria ja hyviä lähtökohtia, aika paljon olen myös tehnyt töitä. En rahan takia, vaan koska olen halunnut. Olen tehnyt asioita, jotka minua on kiinnostanut ja joihin ympäristöni on minua puskenut. Niistä on seurannut aina vain parempaa tuloa.
Olen kaikilla mittareilla rikas, myös lähtökohtaisesti rikkaan Suomen mittakaavassa. En kieri perintörahoissa tai omista miljoonan arvoista osakesalkkua, mutta perheemme tulot ovat kuitenkin aina reilusti tilastojen yläpäätä ja elintasomme korkea. Voimme matkustaa ja rakentaa taloa, kokeilla yrittäjyyttä ja syödä ulkona.
Jo tässä kohtaa tekstiä mun tekee mieli pyyhkiä kaikki edellä mainittu, tai ainakin kovasti selittää etten tässä nyt halua retostella sillä että olen hyvässä asemassa. Mua hävettää paljastaa, että olen hyvätuloinen. Se tuntuu väärältä, paheksuttavalta ja aivan liian etuoikeutetulta.
 |
| Rahat riittää skumppaan, ex-tempore matkaan New Yorkiin ja kohta omaan taloon (ehkä). Nolottaa. |
Nolottaa. Mutta miksi? Osaako joku kertoa?
Vaikka kuinka yritän, en osaa itselleni selittää miksi minua nolottaa se että saan hyvää tuloa. Siitä hyvästä tulostani saadaan aika kivat verorahat valtiolle ja maksan lisäksi joka kuukausi muutamaan eri hyväntekeväisyysjärjestöön rahaa. En paljon, mutta kuitenkin. Äänestän ja yritän vaikuttaa jonkin verran asioihin muutenkin, osallistun kohtuullisesti omalla ajalla hyvän tekemiseen ja yritän kaikin puolin muutenkin parantaa maailmaa.
Ostan paljon palveluita ja suosin suomalaista. Yritän laittaa rahani kiertoon niin että niistä on hyötyä.
Silti. Pelkään julkista lynkkausta jos kerron mitä olen saanut palkaksi. Miksi?
Sen ei pitäisi olla väärin että saan hyvää palkkaa. Se on väärin, että tilanne on todella epätasainen ja Suomessakin tuloerot sen kuin kasvavat. On väärin, että maailman tärkeimpiä töitä tekevät ihmiset saavat aivan liian vähän palkkaa.
Ehkä häpeilyni johtuu siitä, että työ jota teen ei suoraan auta muita ihmisiä. Kansantaloutta, yritystoimintaa ja osittain vihreämpää maailmaa kylläkin, mutta en minä kenenkään sairauksia poista tai ota töikseni ketään syliin lohduttaakseni.
Koen olevani palkkani väärti taidoissa, mutta en ehkä arvoissa.
Onko se vain perisuomalainen ajattelutapa, että liikaa hyvää ei saisi kukaan saada? Tai ehkä en koe tekeväni tarpeeksi muiden eteen, jotta heilläkin olisi parempi elintaso? Ainakaan en pidä omaa tilannettani itsestäänselvyytenä, sen verran kiitän itseäni sentään.
Onko tuo se minun pelkoni? Että muut ajattelevat minun olevan hemmoteltu elitisti, joka ei tajua tavallisen ihmisen arjesta mitään? Ehkä sekin on totta, vaikka yritän parhaani. Ehkä ajattelen, että käytän rahojani väärin. Tuhlaan ne woltiin kun ne pitäisi laittaa vaikka Lastensairaalaan.
Mutta tilaavathan muutkin joskus noutoruokaa.
Rahasta puhuminen on vaikeaa. Ihan sikavaikeaa. Rahan saamiseen ja sen kuluttamiseen liittyy niin hurjasti arvovalintoja, mielipide-eroja, kipeitä paikkoja ja oman arvon mittaamista.
En tiedä edes lähimpien ystävieni palkkoja, vaikka voin toki arvailla. Rahasta puhutaan lähtökohtaisesti niiden kanssa, jotka ovat about samoilla tasoilla. Ei tulisi mieleenkään kysyä, mitä joku opettajana toimiva kaverini tienaa. Tiedän, että liian vähän luotuun arvoon nähden. Tiedän, että hänen mielestään minun palkkani on naurettava ja täysin ylimitoitettu.
Koska emme puhu rahasta, emme osaa muuttaa asioita. Siitä tulee tabu, jota kierrellään. Hyvätuloisten joukossa rahasta hiljeneminen johtaa lasikattoihin, köyhyysrajan alapuolella keskustelun puute hiljentää tarpeellisen kritiikin. Pahimmillaan palkasta ei puhuta edes parisuhteessa, jolloin epätasa-arvon siemen alkaa itää.
Mun tekee tavallaan mieli pyytää anteeksi omaa tulotasoani, enkä tajua miksi.
Just nyt eniten pelottaa tämä teksti, sekä alla oleva Valeäidin Nauhoitusten toinen jakso. Siinä me puhumme Salamatkustaja-Satun kanssa rahasta. Puhumme pintapuolisesti monesta eri aiheesta: kuluttamisesta, törsäämisestä, tuloista, siitä rahan jakamisesta parisuhteessa jne jne. Kerromme omat palkkamme ja menomme. Jakson julkaisu pelottaa ihan törkeästi.
Koska aikaa oli vähän ja keskustelu kuitenkin käsikirjoittamaton, livenä nauhoitettu yhteispohdinta, pelkään että päädyimme kuulostamaan kahdelta elitistiltä. Joita saatamme toki ollakin.
Keskustelu on nyt kuitenkin avattu. Epätäydellisillä ja epähiotuilla kannanotoilla, joihin toivon teiltä kommentteja. Käydään keskustelua, jotta opimme lisää toinen toisistamme.
Jaksoon pääset tästä!
Nyt jännittää.
PS. Lue myös Satun erinomainen teksti ja hienot kommentit samasta aiheesta. Kannattaa sekin lukaista lämmittelynä jaksolle!