”Voisikohan jouluaattona olla meillä”, ajattelin varovasti kuukausi sitten ja niin vain rakensin meille ensimmäistä kertaa koskaan oman joulun. Tai niin luulin, kunnes huomasin kopioivani äitini mallia ainakin ruokien osalta. Minkäs teet kun hyvää on!
Vastoin kaikkia ajatuksiani, jouluaatto oli i h a n a. Jotenkin saimme kaiken valmiiksi niin että pääsimme vain rennosti odottamaan vanhempieni saapumista. Tunnelmasta kertokoon se että luin sohvalla kirjaa siistissä kodissa, joulumusiikkia kuunnellen ja kauniisti puetut lapset taustalla rauhassa leikkien hetki ennen kuin vieraat saapuivat.
ENKÄ EDES LIIOITTELE.
Katoin pöydän! Tein kranssin! Ostin kankaiset servetit! Ansaitsen ehkä jonkin palkinnon tästä. Tämä ei myöskään tule koskaan toistumaan!
Luin muuten kirjaa aika paljonkin, koska unohdin vähän kännykän ja somen. En dramaattisesti taukoilemalla, ilman suurieleisiä lomia en vain ollut siellä. Hyvää teki ja ikävä tuli, nyt taas storyt pauhaa kuin viimeistä päivää!
Siitä täydellisestä jouluaatosta vielä: vein lapset aarrejahtiin, kävimme tunnelmallisessa joulusaunassa ja syötiin ihanat jouluruoat. Lapset laskivat tunteja, milloin saa avata lahjat, jotka ilmestyivät kuusen alle itse joulupukin tuomana jo aamusta.
Vaikka pukin parta oli tuttu (ja ”nää lahjat on paketoitu ihan samoihin papereihin kuin meidän pakkaamat!”), ääntä ei tunnistettu ja niin saivat isot lapset vielä hetken leikkiä mukana tätä suurta satua jonka jo tietävät olevan satua mutta haluavat silti vähän uskoa – tai ainakin leikkiä.
Lapset saivat mielestäni järkevän kasan lahjoja. Kaikki toivottuja ja käyttöön tulevia. Kasa oli niinkin järkevä että Kakkoselle tuli ihan aiheesta suru puseroon kun sai monen sattuman kautta vain yhden paketin mummilassa ja kotonakin siskoaan vähemmän. Onneksi joku löysi kuusen alta oudosti jo paketista revityn Blokus-pelin, jossa selvästi oli lukenut Kakkosen nimi!
Se Blokus on aivan todella hauska peli! Suosittelen!
Kolmonen oli taas täydellinen vauva. Leikki rauhassa lattialla läpi joulun, eikä kertaakaan ollut vaivaksi. Nukkui ulkona kolmen tunnin päikkärit ja hymyili kansalle.
Toki hän teki kaikkensa saadaakseen joulukuusen alas. Oppi ryömimään päivää ennen kuin kuusi tuli ja harjoitteli niin vimmatusti että tänään, tätä kirjoittaessani joudun jo oikeasti repimään sitä sieltä juurelta pois minuutin välein.
Joululahjaksi tuo täydellinen vauva antoi mulle kuuden tunnin yhtäjaksoiset yöunet, ekaa kertaa pariin kuukauteen. Sitten se jatkoi huonompia öitä, taitaa olla hammas numero kolme tulossa. Hampaat yksi ja kaksi osaavat jo jättää hienot purujäljet käteeni.
Ja tissiini. Ai saatana.
Niin se sitten taas alle viikko joulusta alkaa kaikki koristeet tuntua tunkkaisilta eikä kuusta tee mieli enää kastella. Äkkiä eroon joulusta ja kohti uutta vuotta, jee!