On elokuinen perjantai-iltapäivä ja Insinöörin kesäloma päättyy nyt. Maanantaina hän palaa töihin ja isot menee torstaina kouluun. Kolmonen menee päiväkotiin ehkä vasta keskiviikkona koska mulla on torstaina menoa ja kokemukseni mukaan vielä tokana päivänä se ei ole sairastunut, vasta neljäntenä.
(Naapuri tuossa jo raportoikin että kaksi päivää auki olleeseen päiväkotiimme oli jo tullut ”meillä on enteroa” – lappu, onpa ihanaa.)
En oikeastaan halunnut kirjoittaa blogia tänäänkään mutta koska Juliakin oli hienosti koonnut omat kesäviikkonsa blogiinsa aivan liian liikuttavaksi muistoksi, on kai minunkin pakko! (ei ole ja onneksi tätä kirjoittaessa myös Julia ehti päivittää toisen näkökulman, hah!)
Ensi viikolla päättyy siis mun ja lapsien kaksi kuukautta kestänyt lomailu. On ollut ihanaa mutta sanon näin vain tottumuksesta sillä on ollut myös muutakin. Kallista, uuvuttavaa ja sotkuista ainakin.
Niitä ihania hetkiä on ollut joka päivä ja ihan oikeaa lomatunnelmaa kourakaupalla.
Viimeksi eilen istuin lounaan jälkeen bikineissäni merta katsellen ja join pientä lasillista valkoviiniä. Neljä lasta (omat plus serkku) viettivät siestaa laitteiden ääressä ja yksi nukkui. Hengailtiin Insinöörin kanssa kunnes minäkin väsyin ja menin Kolmosen kanssa lepäilemään hetkeksi. Silloin oikein pysähdyin miettimään että onpas ihana lomahetki, tosi chilli olo. Näitä on todella ollut joka päivä, pääsääntöisesti näitä!
Mutta sitten on kyllä ollut joka päivä niitäkin hetkiä kun tekemistä on vain liikaa ja aivot tykyttää kroonisessa vahtimoodissa: missä on lapsi X, mitä kello on, mitä piti tehdä seuraavaksi ettei korttitalo kaadu. Sänky valmiiksi, iltapala, ei voi enää aloittaa leffaa, siksi kun kello on jo kymmenen!, hei toi yks on ihan yliväsynyt nyt nukkumaan, miten saadaan makkariin viileämpää ja missä Nelonen nukkuu tänään.
On pakattavaa, pyykättävää, muistettavaa ja kuljetettavaa. Kuudet lakanat ja sen seitsemät pyyhkeet ja kas, tulikin taas pissavahinko. Laskuja, vakuutuksia ja huoltakin on mahtunut lämmön ja kiireettömien aamujen sekaan.
Ollaan pariinkin otteeseen Insinöörin kanssa toisillemme huokaistu että neljä lasta on kyllä paljon.
Meidän neljä on varmaan vähemmän kuin jonkun muun neljä, mutta aina on mietittävää ja hoidettavaa.
Vauva pieni pamperoinen on edelleen vain ihana ja mutkattoman helppo, mutta on se aina toisaalta pieni ankkuri aiheuttamassa logistisia haasteita: jos vauva on tässä mun mukana, en pysty oikeasti vahtimaan Kolmosta kalliokikkailuissaan. Jos vauva nukkuu mökissä, en pysty menemään laiturille asti toisen kalastusvahdiksi. Hei mä imetän nyt, onko jollain näköyhteys Kolmoseen?
Oikeesti mihin se Kolmonen taas karkasi, tietääkö joku missä se on?!?
Isot lapset on iso apu ja tosi helppoja jo, mutta toisaalta ne osaa riidellä sarkastisesti ja keksii jatkuvasti vaikeampia tekemisiä joita on pakko taas vähän vahtia (tai rahoittaa). Viimeksi äsken Insinööri pelasti niistä kaksi kun olivat viemässä katiskaa soudellen ja peräköysi tipahti mereen venettä keikuttamaan.
Tai jotain sinne päin, en oikeastaan tiedä koska olin samaan aikaan pitämässä vauvaa varjossa ja yrittämässä saada Kolmosta potalle – tuloksetta.
Siitä tuli mieleen miten ihmiset muka ajattelee että kesällä on helppo opettaa lapsi kuivaksi? Meidän jo kuivaksi oppinut tyyppimme ainakin elää nyt aivan pissaisessa pellossa kun se on kirjaimellisesti koko ajan märkänä jossain uikkareissa eikä kukaan tiedä milloin ja mistä kohtaa on edelliset pissat menneet.
Pissaa ja kakkaa se on kesälomakin täynnä. Vaikka kuinka olisi ihanaa kesälööbaa, on edelleen ne ehkä neljä ateriaa päivässä (joista ainakin yhdellä on ruokaympyrässä myös karkkia, sipsiä tai jäätelöä), hammaspesut, nukkumaanmenoajat (joka on isoilla näemmä 23) ja laitemotkotukset. Pyykkikasat, aurinkorasvaukset ja hävinneet uimalasit.
Terassiremontti, hajonnut ilmastointilaite ja laatikkopyörän tyhjentynyt kumi.
Me emme tee upeita kesäruokia grillissä tai syö kaikkia aterioita ulkona. En ehkä ole edes grilliruokaihmisiä ja ulos astioiden vieminen tuntuu aivan liian työläältä, nehän pitää kantaa sieltä vielä sisäänkin!
Emme käy marjassa tai sienessä, pujota mustikoita heinänkorteen tai pidä enää edes pihan kukkia hengissä. Puutarhamme kuivui Italian viikon aikana ja sen jälkeen luovutin ja kastelin vain naapurin kukat. Eläviä on kivempi hoivata.
Kaiken tämän keskellä vauva opettelee uudelleen nukkumaan eikä mulla jotenkin oudosti ole aikaa edes päikkäröidä vaan nukun liian monella herätyksellä sen 00-07 (tai oikeastaan herään vasta 08 niin kipeään selkään etten pääse aluksi ylös) ja olen raato.
Kaiken kaikkiaan olen aika uupunut, enkä edes siksi että oltaisiin järjestetty lapsille jotain upeaa ohjelmaa vaan ihan vain siitä että ollaan tässä koko perhe koko ajan. Sellaista omaa aikaa ilman yhtäkään lasta on ollut ihan liian vähän, jo kuukausia tietysti.
Kuusi ihmistä on joskus paljon. Minä olen joskus aika ohuella sen kaiken keskellä.
Ääää nyt tästä tulee valitusvirsi vaikka meidän kesä ja loma ON ollut ihana ja harmittaa että se loppuu! Mutta halusin sanoittaa tämän huokauksen joka musta välillä lähtee, koska musta tuntuu että ehkä joku muukin on vähän kesäuupunut ja kokee että kaikilla muilla (™) on joku Elämän Kesä menossa: kimput syntyy oman maan kukista ja uusia halloumireseptejä vihkot täynnä.
Aika tavallista arkea tässä kuitenkin elellään, vähemmillä vaatteilla vain.
Oikeasti haluan muistoihin ja talteen jättää kuitenkin ne auringon siloittamat pehmeän lämpöiset hetket: kun vauva peseytyi mökillä saavissa ja opetteli ryömimään toisen terassilla. Kun se sai maistaa avomaankurkkua ja sai elämänsä raivarit kun kurkku otettiin pois.
Se retki Repovedelle kun Kolmonen ei melkein malttanut edetä kun oli niin paljon mustikoita syötävänä. Luonnon uima-altaat Saaren kallioiden välissä ja niissä pulikoiva pieni likka. Paljain jaloin kävelevä ja rikkaruohoja innolla keräävä pieni pellavapää. Isojen kiljahdukset Airtrackilla aamusta iltaan ja yhteinen naurunremakka kun Insinööri harjoitteli laiturilähtöjä laudallaan.
Mansikkarahka, yökylät, liian kuumat yöt ja pari kautta Glow-upia isojen kanssa. Naurava ja saunova vauva, yömyöhäiset lautapelit nelistään, uusi liinavaatekaappi ja suoristettu taulu olkkarissa. Uimahyppykuvan uusiminen, Kakkosen kalasaaliit, Ykkösen kanssa kahdestaan Itiksessä, ystävän nelikymppiset ja tietysti Muumit.
Tämä lämmin kallio, jolla istun ja kirjoitan. Tramppapomput, saippuakuplat, lentävä leija ja sateenkaaret.
Lämpimät kesäillat ystävien seurassa Toscanassa, haparoivat ja lihaksille kivuliaat ensiaskeleet juoksun ja Padelin parissa, kaatosateessa saapuminen Saareen, Kolmosen ensimmäinen oikea huvipuistopäivä tuoreena kolmevuotiaana ja kaiken mahdollistava jättibussimme, joka on kuljettanut urhoollisesti Norjaa myöten kesäseikkailuihin.
Pakko todeta taas sama, jonka olen Insinöörille monesti menneinä viikkoina sanonut: Vitsi meillä on siisti porukka❤️