Voi että minun mini! Tässä on Kolmonen yksivuotiaana, viimeisissä kuvissaan julkisesti. Nämä osuivat tässä muiden töiden ohella silmiin ja hämmästyin miten eri näköinen lapsi nykyään on. Tai siis ihan samannäköinen mutta kuitenkin eri, tulee enemmän mieleen Nelonen kuin hän itse nyt.
Yksivuotiaskin on jo tunnistettavan itsensä näköinen, mutta kyllä tässä parissakin vuodessa tapahtuu jo paljon sen lapsen ihan omimman, persoonallisen olemuksen suhteen. Varsinkin kun se vuosikas lapsi onkin yhtäkkiä 12, sitten nämä vasta hassuilta tuntuvatkin!
Nelonen lähestyy tuota yhden vuoden ikää eli meidän asettamaamme keinotekoista rajaa siitä, milloin lasta ei enää kuvata suoraan kasvot kohti kameraa tänne – eikä oikeastaan muuallekaan. Olemme vähentäneet lasten kuvien julkaisua sosiaalisessa mediassa reilusti viime vuosina, ei oikeastaan mitenkään kovin tietoisesti edes. Se on tullut jotenkin melko luonnostaan kun lapsi kasvaa ja muuttuu enemmän yksilöksi.
Yritän olla jeesustelematta tästä aiheesta koska tiedän kyllä mitä sanoo yksityisyydensuoja tästä, enkä toimi itse tarkasti sen mukaan. Ei lapsesta oikeasti pitäisi julkaista yhtään mitään ennen kuin hän on sen ikäinen että voi itse päättää asioistaan järkevästi. Eli noin kolmekymmentä, lol.
Tämän tiedän mutta paljon olen lapsistani kuitenkin jo vuosikymmenen ajan julkaissut, tavoitteenani tuoda armoa ja iloa perhe-elämään meille kaikille. Myös toki itsekkäästä halusta julkaista söpöjä kuvia ihanista lapsistani, tai halusta saada omille tunteille lohdutusta. Kokonaisuutena olen ihan ok tekemieni valintojen kanssa ja jatkokeskustelut näistä käyn lasteni kanssa, heillä on sitten myöhemmin lupa kritisoida jos tein väärin. Puoliso toki onkin jo näissä valinnoissa mukana!
Keskustelu lasten kuvien julkaisusta pompsahtaa aina välillä enemmän esille ja se on tosi hyvä, aihe on tärkeä! Teknologia etenee meitä ihmisiä nopeammin ja joudumme jatkuvasti opettelemaan mitä hyötyjä, iloja tai uhkia uusista innovaatioista on. Kenelle tämän sovelluksen sisällöt menee, mihin niitä voisi pahimmillaan käyttää, kuka sisällöt nyt omistaa ja niin edelleen. Siksikin lapsiin liittyvissä sisällöissä kannattaa olla ekstratarkkana.
Me olemme perheenä edenneet kuva ja julkaisu kerrallaan aina harmaan alueella kohdalla pohtien onko tämä ok. Siihen pohdintaan kannustaisin kaikkia muutenkin vähän laajemmin.
Lapsen oikeus yksityisyyteen ei ole mielipideasia mutta jollet piilota lapsen olemassa oloa kokonaan internetiltä, edessä on joukko päätöksiä sillä lapseen liittyvää tietoa liikkuu yllättävänkin paljon netissä.
Liitynkö itse jalkapalloseuran WA-ryhmään, vastaanko muskarin FB-ryhmän kyselyyn, sallinko lapsen kuvat koulun tapahtumissa? Kerronko nimen, syntymäajan, harrastukset, asuinpaikan? Näytänkö kasvot, ihon, hiukset vai en mitään? Lähetänkö perheelle sähköpostilla vaivihkaa kuvatun videon lapsen söpöstä laulusta? Kuvailenko syntymäpäiväkirjeessä minkälainen hän on? Näytänkö somessa suurimmat ilonsa tai vaikeimmat tunteensa ja heikoimmat hetkensä, kerronko mitä vaikeuksia hän kohtaa ja mitä hän saavuttaa? Raportoinko terveys- ja sairaushistoriaa, avaanko diagnoosit?
Listaa lukiessa on ehkä joistain asioista helppo sanoa että no en tuota sanoisi herranen aika sentään mutta aika äkkiä sitä kuitenkin kertoo jossakin lapsen ripuloineen korkeassa kuumeessa koska on itse tosi huolissaan ja kaipaa nopeaa neuvoa ja lohtua. Se on ymmärrettävää. Tärkeintä ei ole olla täydellinen ja puhtoinen vaan olla tietoinen näistä jutuista.
Moneen listan asioista voi olla jossain kohtaa ihan hyväkin peruste (vaikka diagnoosit: vertaistuen tai oman perheen avun takia saattaa olla tärkeääkin), joistain voi sanoa ettei ole koskaan tarpeen laittaa niitä nettiin, lapsen alastonkuvat nyt vaikkapa aika selkeä tässä kategoriassa.
Kaikkiin vaikuttaa myös olosuhteet ja ihmiset, valinnat ovat taatusti erilaisia ns. tavisperheessä kuin vaikkapa pääministerin lapsen kohdalla. Myös somessa ammatikseen toimijan pitää miettiä vähän eri tavalla, koska yleisö on isompi ja haittavaikutusten mahdollisuus on suurempi, mutta ei tämä ole mikään pelkkä vaikuttajiin liittyvä kysymys. Ihan tavallisen ihmisen jäljet internetissä ovat paksut; pelkästään Facebook-ryhmät joihin kuuluu tai IG-kuvat joista tykkää paljastaa jo paljon tuntemattomastakin käyttäjästä.
Monet lapsen yksityisyyttä avaavat julkaisut voi tehdä myös kunnioittavasti ja vahingoittamatta lasta vaikka yksityisyydensuojaa rikotaankin.
Kuvien julkaisu on yksi monista päätöksistä jota vanhempi lapsensa puolesta tekee. Niin on myös uhmakohtauksen tarkka avaaminen, vanhemmuuden vaikeiden tunteiden raportointi tai nettipalstoilla neuvojen kysely haastavan käytöksen kanssa elämiseen.
Minä teen ja olen tehnyt näistä kaikkia mutta muutun jatkuvasti tarkemmaksi ja joka julkaisuhetkellä tsekkaan mielessäni onko tämä ok, usein myös lapselta. Olisiko ok lukea tämä blogijuttu lapselle ääneen, mitä hän sanoisi tämän videon jakamisesta, oliko tuo kaunis hetki liian yksityinen jaettavaksi. Tähän kannustan kaikkia, samoin kuin lempeyteen itseään ja kanssaihmisiä kohtaan – virheitä tekee varmasti jokainen (muutenkin vanhemmuudessa, lol) ja niitä voi sitten yrittää paikkailla.
Kuten alussa sanoin, se yhden vuoden raja on keinotekoinen. Olisin voinut jättää Nelosen kuvaamatta vaikka heti, tai jatkaa vielä monta vuotta. Nautin itse yhtä lailla perhesisällöstä jossa lapsia ei näytetä ollenkaan kuin sisällöistä joissa lapsi on vahvasti mukana myös kaupallisissa yhteistöissä.
Tämän rajan kanssa on kuitenkin helpointa toimia kun ei sitten tarvitse pohtia. Reilun kuukauden päästä vauvani hymyilee enemmän meille ja vähemmän teille, mutta ei se ilo mihinkään häviä! Olen saanut joskus kiitosta siitä että tunnelmat ja asiat välittyy vaikka lapsen naama ei enää näy, joten toivotaan että se jatkuu edelleen.
Katso myös pohdinnat vuodelta 2017: