”Mä olen niin tuhma ja tottelematon”

Istutaan keittiön pöydän ääressä illalla, yliväsyneinä koko porukka. Lapset selittää toisilleen jotain aivan älyvapaata juttua, johon me vanhemmat lähinnä pyöritellään päätämme. Pierut mainittu.

Totean hajamielisesti hymyillen että ajatelkaa jos olisi vain yksi lapsi, miten tylsää sillä olisi meidän vanhempien kanssa kun kukaan ei heittäisi pierujuttuja. Kakkonen nappasi jutustani kiinni ihan yllättävästä kulmasta:

”Jos olis vaan yksi lapsi niin sen olisi varmaan parempi olla Ykkönen. Mä olen niin tuhma ja tottelematon.”

Ai saakeli kun sattui, syvälle sydämeen. Ei kai voi pieni ihminen oikeasti ajatella itsestään noin? Ollaanko me tehty tämä? Miten voin tämän korjata?

Tietysti selitimme vuolaasti että höpsistä, olet ihana etkä tuhma. Olet pienempi kuin Ykkönen, joskus siksi asiat menee vähän vaikeamman kautta ja joudutaan muistuttamaan säännöistä, jokainen tekee joskus tuhmuuksia ja niin edelleen. Annoin maailman parhaalle kuusivuotiaalle ison halin ja tein selväksi että hän kuten siskonsa on meille aina tosi rakas, myös silloin kun tekevät joskus ehkä jotain ihan pikkuisen tuhmaa. Rakastetaan aina, kaiken läpi ja yli.

Puhuin reippaasti ja hymyilin vaikka sisäisesti tuntui tosi pahalta toisen puolesta. Kelasin pikavauhdilla läpi omaa vanhemmuutta.

Ollaanko me kaikesta yrittämisestä huolimatta sorruttu sanomaan lapselle enemmän olet tuhma kuin teit tuhmasti? Sanotaanko me sille miksi sinä aina tai jotain muuta yhtä tyhmää? Alkaako pientä sielua nakertaa kun siskokin osallistuu usein torumiseen (jonka toki torppaan joka kerta)?

Vai voisiko hänelle olla kehittymässä pikku hiljaa jotain ymmärrystä siitä, että sääntöjä olisi hyvä noudattaa?

Päätin että kyse on jälkimmäisestä, terveestä kehittymisestä jossa lähes kuusi vuotta kestänyt tahtoikä alkaa tehdä tilaa moraalin, empatian ja mittasuhteiden tieltä. En aio ottaa tästä nyt maailman suurinta tuskaa, vaikka se yksi lause aikamoiselta tuomiolta tuntuikin. Voi toki hyvin olla että ollaan mokattukin, mutta nythän on mahis korjata tilanne!

Päätin siksi samalla keskittyä vielä entistä enemmän siihen, että torun tekoja, en ihmistä. Etten sorru sanomaan koskaan, aina ja joka kerta vaikka se joskus siltä tuntuisikin. Minun tehtäväni on jaksaa sitkeästi ohjata, korjata ja rajoittaa joka päivä ja joka kerta johdonmukaisesti, vaikka se paikoitellen tuntuukin mauttomalta versiolta Päivän Murmelina – elokuvasta.

Tämä vanhemmuushomma on kyllä yhtä maratonia. Onneksi juoksuseura on hyvää.

Vahvatahtoinen lapsi

4 Kommentit

  • Lydas

    Hei, sä olet ihana tyyppi ja ihana äiti! Kakkonen voi varmasti ihan mainiosti 🙂

    Ja tarkoitus ei nyt oo olla tässä kauhean advice-y kun lord knows meillä kaikilla on omat vanhemmuus tuskamme.. mutta tuli mieleen että luin jostain ettei lapset (toisin kuin väitetään) pysty erottamaan vielä sitä että teko on tuhma, minä en, vaan ajattelee ’minä teen tuhmaa ergo minä olen tuhma’ (ehkä ne ajattelee sen ilman latinaa mutta kuitenkin).

    Ja neuvottiin että ennemmin kannattaa tekoa arvottamatta kertoa mitä tehdään ja mitä ei tehdä ja perustella miksi jotain ei tehdä realistisilla seurauksilla ja erityisen painottamisella miltä se muista tuntuu (myös ottaa huomioon miltä siitä itsestä tuntuu). Esim ’ravintolassa on tärkeetä istua siististi ja yrittää syödä siististi koska tarjoilijoita harmittaa tosi paljon siivota ruokia lattialta. Huomaan että sulla on tylsää odottaa ruokaa, mitä tänne sopivaa voitais tehdä että saadaan aika kulumaan?’ tai ’mua ottaa tosi paljon päähän kun täällä on sotkuista ja tavarat levällään, ja se auttaisi tosi paljon että siivoot kun kamat pois kun oot valmis. Joo siivoaminen ei oo kauhean hauskaa mustakaan ja se on tärkeetä että täällä kotona kaikki pitää huolen omista taa toistaan ettei kaikki se ärsyttävä siivoamaan jää vaan mulle’. Tai ’ykköstä sattuu kun teet noin! Sua taitaa ärsyttää tosi paljon, mutta käytä sun sanoja kertomaan! En anna sun satuttaa ykköstä.’

    (Ja sitten samat asiat vähän vähemmillä sanoilla, mutta saanet kiinni pointin 🙂

    Ja edelleen, tää ei todellakaan tuu mistään high horselta, täältä samasta vanhemmuusveneestä vertaistukeilen <3

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Oi ihanaa, tämä helpotti tosi paljon! Koska just noin me ollaan kyllä paljon puhuttukin, eli vahvistaa mun fiilistä siitä että hän itse arvottaa niitä tekojaan eli alkaa itse miettiä että ei ole kivasti tehty. Sitä ei ole nimittäin aikaisemmin kauheasti näkynyt ? nää oli hyödyllisiä muistutuksia siis, kiitos!

  • Piia/Piiabiia Atelier

    Voi vanhemmuus, maailman vaikein homma!
    Viittä vaille koululaisen elämä voi olla hitsin rankkaa; kaikkia synkkiäkin ajatuksia se pieni mieli pyörittelee kasvun ja kehityksen tuskissaan. Meillä on molemmille lapsille eskarivuosi ollut tosi rankkaa kriiseilyä, mutta koska esikoinen (ja äiti) selvisivät, luotan kuopuksen (ja äidin – taas kerran) selviävän.
    Ei kai meidän muu auta kuin luottaa, toivoa ja tehdä parhaamme. Ja mä luotan, että hyvin sä vedät!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No nii-i, mäkin mietin että kai tää on vain sitä eskaritunnelin alkupäätä? Kiitos luottamuksesta! <3

Tämän viestin kommentit on suljettu.