En ole voinut välttyä miettimistä tätä joka käänteessä viime aikoina: vuonna 2012 tähän aikaan meille olisi juuri tulossa uusi vauva (oksennustaudin kautta, voi sitä riemua). Kakkonen sai alkunsa kun Ykkönen oli vasta 8kk ja syntyi lähes laskettuna aikana Ykkösen täyttäessä yhden vuoden ja viisi kuukautta. Se tuntui silloin alkuun monesti ihan hullulta ajatukselta. Että tämä toinenkin on vielä ihan vauva, mikä homma!
Lopputulokseni joka kerta on että ei se tosiaan niin kamalaa ollut, oikeastaan tosi mukavaa. Kaksi meni tavallaan siinä missä yksikin, koska toiminnat oli niin samanlaisia. Kukaan ei vaadi tekemään yksityiskohtaista pipertämistä ja askartelua vaan kummallekin kelpaa leluksi joku random kauha. Kumpikin nukkuu vielä paljon päivisin, kumpikin viihtyy hyvin vähästä ja kulkee joka paikkaan semihallitusti vaunuilla.
Olin silloin sitä mieltä, ja olen ehkä edelleen, että minulle vaativampaa olisi ollut vaikka kolmen tai neljän vuoden ikäero kun isompi vaatii jo henkisesti enemmän mutta ei kuitenkaan vielä jaksa odottaa vuoroaan tai osaa oikein antaa empatiaa huutavalle vauvalle.
Jotenkin oli tavallaan helppoa että kummatkin oli vielä aivan kaaottisia hoidettavia. Siihen sitten hoiti prosessit kondikseen ja toivoi vain etteivät herätä toinen toisiaan (eivätkä ne sitten oikein herättäneetkään, jotenkin oppivat nukkumaan vierekkäin aika ok). Ainoa haaste oli se jos kumpikin halusi samalla hetkellä syliin, mutta sekin hoitui koska kummatkin oli vielä niin pieniä!
Muutenkin kun nyt katselen tuota Kolmosta, niin sehän on jo vaikka kuinka taitava! Kävelee, syö itse, puhuu ja ymmärtää jo aika monia sanoja, jaksaa puuhailla aika pitkäänkin lelujen kanssa eikä kuitenkaan vielä mahdottomasti uhmaile. Vaipoissa se toki edelleen on, mutta se “kaksi vaippaikäistä samaan aikaan” -kauhistelu on minusta ollut aina vähän kummallista – eipä siinä nyt mitään sen kummempaa ole kun samalla vaivalla menevät.
Kai minusta on helpompaa hoitaa kerralla kahta melkein samoja asioita tarvitsevaa kuin ihan eri asioita kaipaavia. Tosin en tiedä! Ehkä tähän pitäisi saada vertailua! Olisi nämä pienen ikäeron kaksi ekaa, sitten iso ikäero ja tähän loppuun vielä kaksi “normaalilla” ikäerolla? Hah!
On se hurjaa ajatella, nyt meille syntyisi vauva. Mutta oikeasti tuntuu siltä että tässä ollaan jo niin voiton puolella että ihan hyvin voisikin joku pieni vauvakin tässä olla. Sanoisin että oikeasti pieni 11-15kk ikäero olisi hankalampi kun ensimmäinen lapsi on edelleen niin suuren hoivan tarpeessa. Mutta juuri tässä ennen puoltatoista vuotta elämä helpottaa niin paljon että seuraavat hoidokit kyllä onnistuisi!
(Olin muuten tästä aiheesta vieraana Lean Life podcastissa taannoin, voit kuunnella sen tästä!)
Ja mitä se hieman vajaa puolitoistavuotias sitten osaa ja tekee?
Kolmonen 1v5kk
Tänään 1v5kk täyttävä Kolmonen osaa jo puhua aika paljon, varmaankin jo kymmenissä sanat joita hän osaa. Ymmärtää tosi paljon pitkiäkin ohjeita ja selityksiä ja joka päivä tulee joku uusi kieleen liittyvä taito. Se oppi vastikään myös sanomaan oman nimensä, mikä oli jotenkin hirveän liikuttavaa.
Kolmonen juoksee, kiipeää ja möyrii. Koristelee piparkakkutaloa ja piirtelee. Nauraa ja naurattaa, piiloutuu ja tekee jekkuja. Sanoo ”au” kun sattuu eikä välttämättä itke – pidän tästä ohjelmistopäivityksestä! Osaa tehdä hyviä hiekkakakkuja ja rakastaa keinumista. Tulee väliin jos joku muu yrittää halata minua ja työntää tuon pahiksen pois samalla kun kiipeää itse syliini. Syö ja juo itse ja on alkanut myös harjoitella pukemista.
Aivan siis valmis isosiskoksi, eikö? (vitsi vitsi).
Kaikki kuvat ihan aitoja vanhoja kuvia niiltä ajoilta kun meillä oli kaksi tosi pientä lasta.