Raskausviikko 20
Tämän viikon päättyessä raskaus on virallisesti puolivälissä. Aivan hullua. Tavallaan tuntuu siltä että onhan tässä jo oltukin pitkään raskaana, toisaalta vasta nyt mahan kasvaessa ja potkujen voimistuessa koko homma tuntuu todelta. Viikon päästä tähän aikaan makaan taas ultrattavana ja jännään onko kaikki ok.
Tietysti jännään vähän myös sitä nähdäänkö sukupuoli. Edustamme kumpikin Insinöörin kanssa sitä joukkoa ihmisistä, joita kiinnostaa tulevan lapsen sukupuoli ja joka toivoo sen saavansa selville. Lapsista puhumattakaan, sillä onkohan se tyttö vai poika on jokapäiväinen keskustelu.
Tietenkään sillä ei ole oikeasti väliä ja tärkeintä on että kaikki on hyvin jne, mutta minulla sille on silti väliä. Janoan tietää kaiken mahdollisen sisälläni elävästä tyypistä.
Helpottaa kun saa miettiä juuri tietylle tyypille nimeä ja olemusta. Minkä tahansa lisäasian oppiminen, sukupuolenkin, auttaa mua suhtautumaan vatsassa elävään vielä tuntemattomaan perheenjäseneen ihan yksilöllisenä tyyppinä. Kieltämättä kiinnostelee myös miten tämän asian voisi lapsille kertoa! Suunnittelin jo päässäni vaikka mitä imelää gender reveal henkistä juhlaa lasten kanssa, mutta sitten luin Juliaihmisen mainion jutun ja nauroin itselleni(kin). Että ehkä ei patonkeja ja karjalanpiirakoita sitten, mutta voisi sitä kai jotain erilaisia karkkituliaisia vaikka miettiä kotiin tuomisiksi..saa nähdä.
Ultraa odotellessa olen ryhtynyt vihdoin varusteluun tosissani. Vatsa on kasvanut jo sen verran että äitiysvaatteiden tarve on jo melko ilmeinen. Tilaan ison laatikon verkkokaupasta ja totean niiden olevan valtaosin huonolaatuista krääsää, joka ei istu kunnolla. Aargh miten vihaan uuden ostamista, erityisesti vaatteiden.
Saan kuitenkin ystävältä kasan istuvia farkkuja ja lisää helpotuksia löydän Kampin Bebesistä. Mietin jo aika aktiivisesti niitä vaunuhommia ja jopa uudet rintsikat saan ostettua. Ostan kolme kokoa isommat ja ne on silti melkein pienet. En vain pystynyt henkisesti vielä isompiin. Kohta ostan nämä Bravadot, jotka edellisissä raskauksissa pelittivät läpi odotuksen ja imetyksen aivan loistavasti. Vielä yritän leikkiä normaali-ihmistä tavallisilla (jätti)rintsikoilla.
Viimeisenä kerrottakoon, ettei selinmakuu enää oikein onnistu. Vauva tulee siinä niin framille, että se alkaa heti ahtaasta paikastaan sisuuntuneena möngertää ihan valtavasti. Aamuisin pötköttelen selälläni mielellään, se on hauska tapa morjestaa tyyppiä. Mutta ah, tulen taas niin kaipaamaan selälläni nukkumista.
Nukkumista tulen kaipaamaan toki muutenkin, mutta ei puhuta siitä vielä.
Jos jaksoit tänne asti, saat palkintona (vai rangaistuksena?) virallisen puolivälin kuvan. Ja lupauksen siitä että huomenna vaihdan hetkeksi vaihteen pois raskausjutuista ja jaan sairaan hyvän reseptin viikonlopuksi, onneksi olkoon!
(Melko huvittavaa että vatsa on tässä pienempi kuin raskausviikkojuttujen kuvituskuvassa viikolta 9).
Lue myös: