Meille kuuluu just nyt tosi hyvää!
En uskalla sanoa tätä ääneen, mutta ollaan oltu aika terveitä tässä nyt. Odotan jo oikeastaan vähän että joku marraskuppa tulisi, koska Insinööri on poissa marraskuun vikan viikon ja jos taudit ei just nyt tule, me kaikki tiedämme milloin ne tulee. Ja se on toki silloin sitten vatsatauti, tai joku muu sellainen mihin ei edes muilta apuja voi pyytää vaan itse pitää kärsiä.
No niin mutta siis tällä hetkellä terveitä!
Tosin menin sanomaan myös ääneen tuossa torstaina, että on niin uskomattoman ihanaa, ettei muhun nykyään satu enää arjessa ollenkaan ja sitten sain lapani sillä tavalla jumiin, että kiljuin kotona aina kun piti kättä nostaa. Sellaista.
Työn osalta mulla on tyyntä ennen myrskyä -olo. Asiat on liian järjestyksessä, mulla on liikaa aikaa. Olen varma, että kohta itken täällä sitä, miten olen ihan burniksessa ja olisinpa jotenkin valmistellut näitä asioita silloin, kun oli aikaa. Tämmöinen etukäteen burnista pelkääminen ja liiallisen luppoajan morkkistelu onnistuu vain ihmisiltä, jotka ovat olleet kroonisesti töistään jäljessä ja sen uupumuksen partaalla tahi syövereissä – en tule ehkä koskaan oppimaan tasapainoa, mutta sen sentään jo hyväksyn nykyään!
Lapset on ihania, kerta kaikkiaan. Ykkönen taituroi menemään koulussa ja harrastuksissa ja on ihanaa seuraa. Varaan kalenterista aina kaiken ajan, jos pystyn viettämään sen hänen kanssaan, aivan best. Ei sitä oikeasti tajua siinä uhmaiän pyörteissä, miten uskomattoman siistejä tyyppejä näistä tulee!
Se seuraavakin on niin älyttömän ihana ja taitava monessa asiassa, että saa ihan huokailla. Kakkosella on tosi kivoja harrastuksia ja erityisesti nautitaan siitä, kun hän musisoi. On ihana kuunnella, kun toinen suorastaan hajamielisesti soittelee omassa huoneessaan musiikkia ja selvästi nauttii siitä. Ja mikä ihaninta, välillä me lauletaan yhdessä ❤️ musiikin jakaminen oman lapsen kanssa, huh mikä trippi!
Kolmonenkin on omassa uudessa harrastuksessaan, voimistelussa, aivan liekeissä. Sillä on intoa ja voimaa ja energiaa, jota on ihana seurata. Kolmonen on myös edelleen paras tuntemani ihminen – ei lapsi, vaan ihminen – tunnetaidoissa ja hän siis kehuu minua niinä hiukan harvoin tapahtuvina hetkinä, kun saan pidettyä itseni rauhallisena kaiken tempoilun keskellä. Se saattaa sanoa aamun hässäköiden keskellä, että nyt äiti sä kyllä saisit tästä tarran, et hermostunut yhtään 😅 En kestä mikä tyyppi!!
Sitten on vielä pieni Nelonen, joka puhuu joka päivä enemmän ja on ihana höpsö maskotti. Erittäin kovaääninen ja rajuotteinen maskotti, joka kuulemma istui päikyssä jonkun pienemmän lapsen päälle (😱), mutta söpö takkutukka silti. Se sanoo nyt kaikesta ”mikä tämä on” tai ”missä minun montteriauto on” ja kun sille vastaa, se sanoo ”okei, ahaa” ja se sulattaa mun sydämen joka ikinen kerta.
Tänään tiedossa tortilloja, huomenna yhteistöiden kuvaamista perheen kanssa ja sunnuntaina on isänpäivä, jonka just ja just muistin ajoissa! Ja tietysti paljon sekoilua, kinastelua, sotkuja ja väärinymmärryksiä sekä liian myöhään aloitettuja yöunia.
Mitä sinne kuuluu? 🩷