Oma aika, sun aika, meidän aika, perheaika, jokaisen lapsen kanssa vietetty kahdenkeskinen aika…Jos joku näistä joustaa niin kyllä se on mun ja Insinöörin kahdenkeskinen aika.
Joku kysyi juuri miten paljon käydään treffeillä ja onko se muuttunut lasten kasvaessa. Vastaus on että aika vähän käydään, ja ei ole kauheasti muuttunut – tätä se on ollut viimeiset 12 vuotta. Toisaalta: kun käydään, se on usein aika megaluksusta!
Ollaan alettu käydä kahdestaan jossain heti kun vauva-arjen puitteissa on mahdollista, käytännössä heti kun pienin on oppinut syömään jotakin muuta kuin minua ollaan mielellään annettu lapset illaksi tai nyt jo yöksikin hoitoon.
Käytännössä vasta jossain 8kk kohdalla treffaillut on ollut mahdollista niin ettei se ole kaikille ihan kidutusta: vauvat ei huuda ja minä en vilkuile kännykkää miettien että nyt siellä jo varmaan itketään.
Nyt kun pienin on 1,5v niin ovet ovat auki – eikä silti käydä treffeillä tarpeeksi usein!
Meillä on hyvä tilanne siinä että meillä on kaksi ihanaa mummolaa, joihin kaikki neljä ovat tervetulleita yökyläänkin, tai jopa viikonlopuksi. Toinen Espoossa ja toinen Lahdessa. Tämä on aivan ihanaa ja mahdollisti senkin että muutama viikko sitten vietettiin kahdestaan koko viikonloppu Flow-huumassa.
Siis ehkä ymmärrätte miten ihanaa oli olla kahden aikuisen (+ystävien!) kesken kokonainen viikonloppu, kun sanon että kaipaan sitä nyt joka päivä ja mietin milloin saadaan sama seuraavaksi, haha.
Huomaankin että meidän on suhteellisen helppo varata mielettömiä treffikokonaisuuksia, joista nämäkin kuvat on: hienot juhlat ystävien kanssa, yöpyminen hotellissa, retki jonnekin ulkoilmakohteeseen, puolimaraton tai muut iso urheilusuoritukset yhdessä, päivä Malagassa tai ilta Marbellassa kahdestaan (Espanjassa asumisen aikana, huom :D) jne.
Nämä on ihania hetkiä, vaikkakin niissä joskus minusta on aika iso paine päällä. Tuntuu että nyt kun on oikein “isosti hoidettu treffit” niin pitää olla maagisen upeaa aikaa ja tosi spessua kun on lastenvahdit buukattu ja kuormitetaan muitakin. Silloin yhdessä olo voi joskus tuntua alkuun jopa vähän vaikealta.
Tämä on ratkaistu sillä että vaikeimpina hetkinä ollaan vaan todettu että otetaan tää omana aikana ja bonuksena voidaan nauttia toistemmekin seurasta jos siltä tuntuu. Yleensä alkaa tuntua kun ei ole pakko nauttia!
(Nopea parisuhdevinkki tähän kohtaan: silloin kun tuntuu että ei edes haluaisi viettää puolisonsa aikaa kahden, se on merkki siitä että sitä pitää välittömästi tehdä.)
Ainahan (okei, usein) se on silti ihanaa tehdä jotain ihan kahdestaan tai mitä vain ilman lapsia ja pitäisikin vain ottaa ja suunnitella näitä enemmän! Kyllä ne treffit isommassakin perheessä onnistuu kun näin hyvät tukiverkot on ja kun isommat lapset on jo niin isoja että niistä on lähinnä apua hoitajille.
Mutta se mitä meillä ei kyllä ole, ja mitä huomaan kaipaavani enemmän on pienemmät hengähdystauot arjen keskellä, siis yhdessä! Erikseen pääsemme tosi hyvin kumpikin omiin menoihin ja urheillaankin melkein joka päivä jompi kumpi tai kummatkin.
Päästään näkemään kavereita ja olemaan iltoja pois kotoa, mutta vähän läpystä vaihto -meininkiä se toki on ja joskus olisi ihana kiireettä vaikka vain tavallisena tiistaina tehdä töitä yli päiväkotideadlinen ja käydä yhdessä kaupassa.
Nyt yhteisen ajan löytäminen on ollut helpompaa kun ollaan kumpikin kotona, minä yrittäjänä ja Insinööri hoitovapaalla, ja saadaan jonkin verran enemmän niitä rauhallisia hetkiä kahdestaan.
Se pelastaa paljon, pysyy yhteys helpommin! Ensi vuonna Insinöörikin on taas täyspäiväisesti töissä (jos hoitopaikka Neloselle hoituu) joten sitten meillä on taas merkittävästi vähemmän aikaa.
Silloin arvaan että tulee päiviä, tai useitakin, jolloin ei ehditä puhua oikein mitään. Lapset haluaa meiltä KAIKEN niin kauan kun olevat hereillä (ja silti joku jää vaille, anteeksi Ykkönen!) ja sitten kun vihdoin kaikki nukkuu onkin kello jo kymmenen ja me aivan poikki. Keittiö siivoamatta ja energiat lapsiin valuneina.
Olisi ihana saada enemmän sellaista arjen yhteistä aikaa, että päästäisiin säännöllisesti olemaan hetki kahdestaan silloin kun ollaan vielä virkeitä.
Ei juuri ollenkaan saada kahdestaan tuntia tai kolmea arjessa irroitettua, koska ei tunnu ihan “sen arvoiselta” pyytää jotakin ajamaan 3-4h tai ajaa itse, sitä tunnin breikkiä varten.
Ollaan oltu myös vähän huonoja pyytämään tai hankkimaan tätä apua, sillä olisihan se meille toki mahdollista! Huomaankin olevani välillä kaihoisa heille, jotka asuvat vaikka ihan oman mummolansa vieressä ja lapset voi mennä aika ex-temporekin vain kylään.
Meilläkin on kyllä ihana naapurusto, jossa joskus käy niin että omat lapset onkin yhtäkkiä hetken jonkun toisen kotona tai trampalla. Ja ihan pian nämä on kaikki niin isoja että hoitavat toinen toisiaan ja kaikki helpottuu!
Meidän esikoinenhan (melkein 13v) on tosi hyvä pienten kanssa ja myös mielellään heitä vahtii. Olen myös tehnyt niin että jos pyydän vähän isompaa vahtimista, vaikka omien treenien ajan, se on työtä josta maksetaan palkkaa. Hänellä tosin on paljon omia menoja ja treenejä ja läksyjä, joten ei ihan kovin usein viitsi pyytää.
Jotenkin koen myös että tarvitsisin ihan sovitun lastenvahdin, jotta me voitaisiin lähteä vaikka kahdestaan lenkille tai sinne Ikeaan tappelemaan näistä sisustusratkaisuista, mikä ei kotona onnistu kun joku keskeyttää kolmen sekunnin välein.
(Tämä ei ole tuulesta temmattu luku, laskin pari päivää sitten että about niin usein joko Kolmosella on asiaa tai Nelosella joku ulina päällä. Ei oikeasti tällä hetkellä saada lauseita toisillemme sanottua loppuun asti ilman että joku lapsi keskeyttää.)
Maksetun lapsenvahdin kanssa voitaisiin myös tehdä niin että isot olisi meidän kanssa jossakin mihin pienet ei pääse, sitäkin aikaa tarvitaan välillä! Mutta toistaiseksi en ole jaksanut etsiä tosissani lastenhoitajaa johon meillä olisi varaa JA joka olisi tosi kiva.
Joten: edelleen mennään tällä ”silloin tällöin megana” -moodilla, mikä kyllä toimii meille aika hyvin, vaikka usein menee kuukausia ettei tehdä mitään kahdestaan.
Välillä toki naurattaa että oltiin just päästy siihen että voitiin lähteä kahdestaan juoksulenkille lasten jäädessä kotiin (silloin 6&8v) mutta sitten päätettiin haluta lisää lapsia 😄 Nyt sitä aikaa pitää siis taas hetki odotella, ja yrittää sitä ennen muistaa varata aikaa ihan vain meille, vaikka sitten kalenterin ja ajomatkojen kera.
