Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Onkohan minusta kotiäidiksi?

Sain eilen hyvän kysymyksen Instan puolella:

”Jännittääkö tuleva arki kolmen lapsen kanssa?”

Tajusin kysymyksen nähdessäni etten ole missään kohtaa ajatellut tätä kolmen lapsen suhteen, vain yhden. Mua ei jännitä kolme lasta – vaikka ehkä vähän sitäkin olisi hyvä kelailla – mua jännittää se yksi. Vauva. Tai tarkemmin vauva-aika, taaperoaika, kotiäitiaika.

Kotiäitihommat ei varsinaisesti ole mulle kaikista parhaiten sopivia hommia.

Siinä on paljon ihanaa jota odotan ihan superisti: aikataulujen löystyminen, omien projektien työstäminen, blogihommat, kotona puuhailu – niin ja se vauva, tietysti. Ajattelen usein sellaista aamuyhdeksän hetkeä, jossa köllöttelemme valmiina uuteen päivään. Se oli aina mun lempparihetki. Muutenkin lapsen kasvun näkeminen on jotain niin arvokasta etten pystyisi siitä hevillä luopumaan.


Mutta sitten ajattelen myös sitä iltapäivän hetkeä kun pää hajoaa. Jossain kahden aikaan alan miettiä kuinka monta tuntia on siihen että Insinööri tulee kotiin, vaikka kuinka sitä en haluaisi ajatella.

Iltapäivisin olin jo aika tylsistynyt ja erityisesti väsynyt. Pahimmillaan myös katkera. Seison keittiössä ja mietin että taas mä täytän astianpesukonetta. Mä en kyllä nykyään muuta tee kuin täytä astianpesukonetta. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Moni saa arjen rutiineista turvaa ja mielihyvää, minä en. Tai saan, mutta vain silloin kun vastapainona on ollut säpinää ja menoa. Eikä tähän liity pelkästään vauvavuosi, kärsin nytkin samasta rauhattomuudesta. Kun takana on monta rauhallista, kotipainotteista viikonloppua urheiluineen ja ruokailuineen, alan polkea paikallani.

Että aina me vaan täällä kotona ollaan, eikö voitaisi tehdä jotain? Lähdetään vaikka Turkuun käymään!

Vauvan kanssa elämä on yhtä rauhallista kotonaoloa aamusta iltaan, vaikka sitä kuinka täydentäisi vauvamenoilla. Enkä ehkä näe itseäni tällä kierroksella ihan jokaisessa sormivärikerhossa mukana, niin kuin vielä Ykkösen aikana. Vauva tulee hyvällä tavalla mukaan jo täysillä pyörivään lapsiperhearkeen, mutta jääkö sieltä astianpesukoneen ja pyykkien välistä enää aikaa mun omille jutuille?

Ja mitä ne omat jutut edes on? Kun aikaa on yhtäkkiä paljon, tulee tilanteita joissa ei ole enää edes sitä hyödyllistä tekemistä jäljellä. Tylsyys ja tyhjyys ovat mulle niin hankalia! Yksinäisyys myös. Olen äitiyslomalla kokenut aina vaikeaksi saada riittävästi sosiaalista kanssakäymistä itselleni. Miten se onnistuu nyt kun oma viiteryhmä on pienempi?

En ehkä ihan solahda juuri esikoisensa saaneiden maailmaan. Muut kolmen lapsen äidit pyörittävät arkea kaikilla voimillaan (ja vähän päälle), sillä yleensä ne kaksi muuta ovat myös pieniä. Mitä tekevät 2+1 äidit, joilla on pari koululaista ja yksi kuolaava? Onko niillä keskenään mitään verkostoa, onko niitä lähellä?

Ideaalimaailmassa tekisin pari tuntia päivässä aikuisten hommia, niitä rakkaita päivätöitäni. Käyttäisin aivojani ja olisin hyödyksi muille. Ilman kuitenkaan oikeaa vastuuta! Tulisin ja menisin vain. Sitten palaisin kotiin, jossa ihana pieni odottelee ja joku muu on hoitanut arjen askareita.  Tapaisin paljon ystäviä ja aikaa jäisi silti vielä itselleni.

Hirvittävän ihanalta ja epärealistiselta kuulostaa!

Todellisuudessa pitänee miettiä vaihdetaanko tällä kierroksella nopeammin rooleja, minä töihin ja mies kotiin. Katsotaan sitä sitten kun tiedetään miltä se arki meillä näyttää.

Että joo, kyllä tässä taitaa sittenkin vähän jännittää.

Kuvat blogin kätköistä löytyneitä muistoja edelliseltä kotiäitikierrokselta.

JAA
24 Comments
  • Tiuhtis
    maaliskuu 11, 2019

    Olen ollut nyt vuoden hoitovapaalla ja usein pohdin, mitä seuraavan vuoden päästä. Kotona, töissä, sekä -että?? Välilä kun itse syö seisovilteen lounaaksi lapsen karjalanpiirakan reunoja ja selaa somea, missä joku kollega on supermielenkiintoisessa koulutuksessa ja postaa ruokakuvaa nepalilaisesta, niin todellakin tuntuu, että elämä on tuolla ulkona.

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      Ah, niin tunnistan ton ”elämä on tuolla ulkona”! On se vaan ihanaa kun on montaa eri juttua elämässä. Töitä ja perhettä.

  • Nimetön
    maaliskuu 11, 2019

    Täällä juurikin tällainen 2+1 äiti. Totta on, että viiteryhmä on nyt pienempi. Jotain olen kuitenkin onnistunut kehittämään tämän ekan 5kk aikana. Ensinnäkin käyn liikkumassa pari kertaa viikossa päivisin vauvan kanssa ja iltaisin ilman vauvaa. Toiseksi, olen aloittanut harraste-projektin, jota voin tehdä kotona ja joka vaatii keskittymistä, aikaa sekä uuden oppimista (mahdollista, koska tämä vauva nukkuu paljon!). Kolmanneksi, sosiaalinen media: Twitter – on osoittautunut erinomaiseksi aivotoiminnan aktivoijaksi ja sen avulla pystyn seuraamaan mistä mun alalla puhutaan ja mitä jännää siellä tapahtuu; Whatsup – Oon mukana parissa Äitien keskusteluryhmässä, jossa oon tutustunut hauskoihin naisiin. Lisäksi illat on kolmen lapsen kanssa niin kiireisiä, että huomaan etten oikeastaan tarvitse päivisin niin paljon menoja kuin vaikka esikoisen vauva-aikana. Mutta myönnän, että identiteettikriisiä pukkaa, kun kuulen sanovani, että olen nyt kotiäiti.

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      hei toi liikuntapuoli! Sen otan kyl sit haltuun! joka päivä jonnekin mammatreeneihin 😀

  • Sanni
    maaliskuu 11, 2019

    Mä nautin aikoinaan kolmosen kanssa äitiyslomalla olemisesta tosi paljon. Oikeastaan ensimmäistä kertaa ihan todella nautin.

    Oli kiva, kun ei ollut koko ajan kamala kiire. Vauva oli rauhallinen, joten itseni tuli esim. luettua paljon, kun se on mulle tärkeää. Iltapäivisin oli kivaa, kun isot tulivat koulusta ja eskarista ja mulla oli tarjota rauhallista aikaa ja läsnäoloa niillekin.

    Plus jokusen vuoden melkoista hc-ruuhkavuosielämää eläneenä osasin nauttia siitäkin, että sai tehdä kotitöitä ilman kiirettä.

    Olin kolmosen kanssa kotona vuoden, enkä olisi millään malttanut antaa vuoroa puolisolle, kun se oli niin ihanaa. Hän oli kotona puoli vuotta ja totesi sen päätyttyä saman: elämän ehkä mukavinta ja leppoisinta aikaa.

    Nyt onkin sitten ehditty taas juosta ja touhottaa monta vuotta, eikä loppua näy. Mutta tuosta kuopuksen vauva-ajasta jäi kyllä meihin kaikkiin jonkinlainen kiireettömyyden arvostus ja rauhan vaalimisen tarve. Jollakin tavalla se rauhallinen sunnuntailapsi rauhoitti meidät kaikki.

    Varmasti säkin löydät oman tyylisi ja rytmisi kotieloon. Ja heh, joo, muskareissa ja sormivärikerhoissa ei tosiaan tullut kyllä kolmannen kanssa rampattua. Enemmän panostin sitten omaan aikaan omien, vanhojen, aikuisten ystävien kesken, ohne Kinder. 🙂

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      Ai että, kuulostaa iiiiihanalta! Sovitaan että mullakin menee noin!!

  • Suzie Q
    maaliskuu 11, 2019

    Hyvä teksti!! I feel you.

    Meillä ”isot” oli 5,5v ja 3v kun kolmonen syntyi. Mulla alkoi tehdä kotielämä tiukkaa n. 5kk jälkeen joten menin takaisin töihin kun beebo oli himpun vajaa 11kk ja isänsä jäi seuraavaksi 6 kuukaudeksi kotiin hoitamaan. Oli ihan mahtava ratkaisu, koin saavani kaiken. Kolmosen päiväkotiura alkoi sitten 1v4kk kypsässä iässä, ja sekin on rullannut alusta asti hyvin, aluksi kolmipäiväisellä viikolla ja nyt nelipäiväisellä (isovanhemmat hoitavat kuopusta muun ajan).

    Päivä kerrallaan? Kuukausi kerrallaan? Isä kehiin ajoissa. Äiti Mothers in Businessiin jäseneksi. Halaus ja tsemppiä! Kolme lasta on ihan parasta, ja töissä on i-ha-naa.

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      Se on just näin: päivä, kuukausi ja fiilis kerrallaan. MiB on juu listalla, oon menossa sinne puhumaankin huhtikuussa 🙂

      • Nimetön
        maaliskuu 13, 2019

        Mua kiinnostaisi kovasti tuo MiB, mutta en ole kaupallisella alalla. Kuinka bisnekseen keskittyvää porukkaa siellä on?

  • Tytti
    maaliskuu 11, 2019

    Täällä toinen samanlainen levoton sielu, joka kaipaa säpinää ja on huono olemaan kotona. Äitiysvapailta monen vuoden takaa muistan, että viikonloput ei todellakaan olleet mitään parasta aikaa. Mies tykkää enemmän olla kotona kuin minä, ja työviikon jälkeen ei ymmärrettävästi halunnut aina singahdella sinne sun tänne. Mä taas kotiviikon jälkeen edelleen täytin sitä tiskikonetta. Jos jäisin nyt kotiin, niin tämä olisi varmaan edelleen haaste.

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      HYVÄ pointti! Just toi kun toinen haluaa vaan chillata ja ite haluaisi kaikkea muuta. Huh on tässä vielä kaikenlaista edessä 😀

  • Hnaa
    maaliskuu 11, 2019

    Mothers in business aktiiviksi siis heti! 🙂

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      Agendalla! 🙂

  • Nimetön
    maaliskuu 11, 2019

    Lapset ei oo vielä ees ajankohtaisia, mutta tiedän kyllä haluavani. Mutta kamppailen nyt jo samanlaisten ajatusten kanssa. Tuleeko mulla niiden kanssa tylsää?! 😅 Mitä mä teen kaikki päivät?!

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      Tulee! Siivoat! ja totut siihen! 😀 Ajoissa sit vaan takaisin töihin ennen kuin katkeroituu!

  • Nimetön
    maaliskuu 11, 2019

    Kannattaa selvittää, olisiko mahdollista palkata kotiin osa-aikainen hoitaja. Hoidin itse aikoinaan vuoden verran kahta lasta noin 30h viikossa (paperilla oli tuon verran, oikeasti hoidin kyllä varmaan 20-25). Palkkaa sain kotihoidontuen (toinen muksu oli alle 3v) sekä kuntalisän (tämä toki oli turussa 2015-16, eli en tiedä miten muissa kunnissa tai edes turussa nykyään).

    Palkka oli noin tonnin kuussa, ja lisäksi sain pientä työttömyystukea, koska työ oli osa-aikainen, sekä muistaakseni myös asumistukea. 21-vuotiaalle pääsykokeisiin lukevalle tämä oli täydellinen järjestely (melko vähän työtunteja ja työ ei vaatinut aivoja ja oli joustavaa) ja rahaakin tuli yhteensä varmaan 1500e kuussa mikä oli kuitenkin tosi hyvä.

    Perheen vanhemmat olivat opiskelijoita, joten heilläkin oli epämääräisiä päiviä: joskus oli 9h, joskus 2h päiviä. Joskus jäin vielä auttelemaan lasten kanssa vaikka vanhemmat tulivat kotiin (esim lähtivät vielä koirien kanssa lenkille, kokkasivat, siivosivat jne) ja välillä tein tunteja myös illalla. Tämä oli heille täydellinen systeemi (kuinka paljon helpompaa on jättää lapset aamulla nukkumaan eikä repiä sängystä päiväkotiin, tai toisaalta tulla kotiin niin, että pieni nukkuu rattaissa ulkona (eikä tarvi esim aikatauluttaa päiväkodin aikataulun mukaan hakemista yms). Heille jäi maksettavaksi työnantajalisät tms ja lomarahat (plus tarjosivat minulle ruuan) eli kovin isosta summasta ei heidän kohdallaan ollut toisaalta kyse.

    Tämä ei ainakaan tuon kuntalisän osalta ole toki kaikissa kunnissa mahdollista, mutta kannattaa selvittää. Tietenkään ihan pienen vauvan kanssa ei välttämättä toimi, mutta siinä kohtaa kun raaskii hoitajalle jättää, saa aika helposti tehtyä esim töitä puolipäiväisesti itse yms. En toki ihan kunnolla tiedä/muista miten tämä koko kuvio työnantajan osalta meni, mutta olimme molemmat tyytyväisiä ja olen vieläkin heihin silloin tällöin yhteydessä ja esim viime kesänä olin hoitamassa näitä lapsia kolme vrk putkeen.

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      OMG jos tommonen on mahdollista niin toihan kuulostaa aivan täydelliseltä!! Kiitos tästä!

  • L
    maaliskuu 11, 2019

    Lapsia on vain yksi mutta pää hajosi kotiäitihommiin. Tai ei edes siihen kotoiluun – lapseni oli niin kyläluuta että järjestään kitisi kotona ja kokoajan piti olla menossa. Mielellään jo seiskalta aamulla. Pää hajosi siihen että piti hoitaa ne kotihommat ja olla kuitenkin kokoajan viemässä vauvaa johonkin (koska ei sitä tyytymätöntä huutoa jaksanut kuunnella kukaan…). Ei saanut levättyä ja yleisesti ottaen mieliala oli aika musta koko vauvavuoden. Tai siihen asti kun palasin tyypin ollessa 10kk töihin – elämäni paras päätös! Kaikkien perheenjäsenten elämänlaatu parani 🙂

    Miten olisi Mothers in Businessin kaikki moninaiset tapaamiset missä voi vauvan kanssa olla mutta tapahtumien sisältö on urahaasteissa ja itsensä kehittämisessä urallaan? 🙂

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      Ah, tässäkin paljon tuttua. Kaikki riippuu tietysti hirveästi vauvasta ja minkälainen arjesta tulee, mutta on tässä vähän taipumusta mustuuteen..

      MiB on listalla joo!

  • -R
    maaliskuu 12, 2019

    Tuohon MiB.iin toteaisin vaan, että jos olet todella IN BUSINESS niin mitenkä osallistut tutustumiskahveille klo 14 arkipäivänä? Siihen tyssäs minun osalta.

    Asiaan. Itse lähdin töihin lapsen ollessa 6kk ja isän jäädessä vanhempainvapaalle. Osin koska en tod ole kotiäitityyppiä ja koska puoliso halusi jäädä kotiin, enkä kokeunut että minulla olisi mitään oikeutta sitä häneltä viedä ja vaatia saada pitää kaikki ansiosidonnaiset vapaat. (Tämä minua muuten aina mietityttää, uskaltaako isät edes ääneen ehdottaa että voisivat pitää osan vanhempainvapaasta vaikka haluaisivat? Uskaltaavatko puolustaa oikeuttaan sitä pitää?)

    Hoitoon muksu lähti vuoden ikäisenä ja isänsä kanssa tehtiin molemman nelipäivästä viikkoa, minä jatkan sitä edelleen. Toimi meillä. Ja imetys meillä loppui taaperon ollessa vähän yli kaksi, että ei sekään mikään este töihin paluulle ole. Tai ollut ainakaan meillä.

    Ja arvatkaapa löytyikö kokemuksia tai vertaistukea kun näitä lasta odottaessa internetistä etsiskelin. Ei löydy ei. Paska-mutsi-leimaa vaan.. Ja miettikääpä vielä se, että äiti joka on 6kk lapsen kanssa kotona on paska mutsi mutta isä joka on lapsen kanssa 6kk kotona on mieletön superisä ja vau ja miten siistiä ja hienoo! Että sen puoleen minusta olis Hanne ihanaa, jos palaisit töihin pian ja kertoisit siitä ja näyttäisit esimerkkiä, että niinkin voi tehdä 😀

    Mites muuten, voiko vanhempainvapaalla olla osa-aikaisesti? Vähän töitä ja vähän vauva-aikaa sekä isälle että äidille?

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      Tää on niin mielenkiintoinen aihe! Kun roolien jakaantumiseen vaikuttaa kulttuuri (paska mutsi), parisuhde, taloustilanne, oma asenne ja se antaako nainen miehen jäädä kotiin! Monta elementtiä jotka voi estää tasaisen jaon.

      Voi kai vähän olla osa-aikaisesti, sitä tässä just pohdin että varmaan yhdistän jotain töitä tähän hommaan? Selvitän!

    • Nimetön
      maaliskuu 13, 2019

      Hyvä että löysitte teille sopivan tyylin! Hep, täällä on muuten kokemuksia vähän vastaavasta. Ekan kanssa olin 6 kk kotona ja sitten vaihdettiin miehen kanssa ja palasin töihin. Muksu meni p-kotiin 1 v iässä ja hyvin sujui. Huono äiti ja sankari-isä leimat tulivat kyllä tutuiksi. Toinen lapsemme syntyi kun asuimme ulkomailla, jossa oltiin siis mun työn perässä. Olin kotona max äitiysloman eli 3 kk ja mies siihen perään 3kk perhevaipailla. Sitten palkattiin lastenhoitaja kotiin ja maksettiin siitä ittemme kipeäksi. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen se oli todella hyvä sijoitus (säätämistä oli muutenkin tarpeeksi kun molemmat oltiin töissä ja esikoinen aloitti koulun). Imetin muuten kakkosta 2 vuotta, tuolla työnantajan oli järjestettävä tilat maidon pumppausta varten. Nyt oon kotona meidän kolmannen lapsen kanssa (5 kk). Ollaan ajateltu, että tämä lapsi menisi hoitoon 1.5 vuotiaana ja että jaetaan tälläkin kertaa näitä vapaita. Arvostan sitä että Suomessa on mahdollista hoitaa vauvaa itse, mutta täällä on aika paljon syyllistämistä asiaan liittyen (tekee sitten miten päin tahansa)

  • Yksis
    maaliskuu 12, 2019

    Mä oon vähän kade sulle… saat sen ihanan lattevauvan, sen jonka kanssa voi tehdä kaikkea kivaa ja vaikka pyörähtää töissä koska tietysti tää on se kaikkien aikojen helpoin ja rauhallisin vauva, ihan varmasti on. Ja kun se on se kolmas se menee silleen vähän sivussa kun jokaista inahdusta osaa olla jännittämättä…

    Mulla yks tuttava palas just töihin kahdeksanviikkoinen vauva kainalossaan, täällä kun nää viritykset on aika paljon yleisempiä kuin suomessa jossa on se äitiysloma ja sitä myös oletetaan kaikkien hyödyntävän. Täällä etenkään yksityisyrittäjällä ei ole mitään turvaa, joten vauvoja ja lapsia näkyy säännöllisesti töissä mukana.

    Oma kokemus meidän kolmikon kanssa oli se että ensimmäinen oli suoraan saatanasta, sori, mutta oikeesti ekan vaikeusaste oli jotakin ammattilaistasoa kun se ei koskaan nukkunut tai viihtynyt yhtään missään ja huusi suoraa huutoa jos ei ollut mussa jollakin vekottimella kiinni ja aika usein se huusi silloinkin. Sitten se leppoisa toinen lapsi osoittautui kaksosiksi, joten se siitä rennosta vauva-ajasta. Tässä vaiheessa niitä oli jo kolme enkä tosiaan ollut enää valmis kokeilemaan onneani…

    • Valeäiti
      maaliskuu 12, 2019

      oooo sovitaan että se menee mulla noin! Tosi monet muutkin vaihtoehdot on mahdollisia (paitsi ei enää ne kaksoset) 😀

      REhellisesti tämä jättimäinen ikäero oli osin harkittu just tällä logiikalla. Et olisko sit helpompaa kun on vähän kokemusta ja perspektiviiä (en usko kyllä että auttaa, friikkaan salettiin silti) ja isommat jo niin isoja. Kohta nähdään!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.