Sunnuntai-ilta kello 18.15.
Paistan pannukakkuja ja kuuntelen toisella korvalla kolmen pienimmän meininkiä sohvalla – kohta pitää ehkä puuttua, vielä ei.
Olo on raukean onnellinen. Oltiin eilen kahdestaan Insinöörin kanssa ystävän syntymäpäiväjuhlissa, mikä oli niiiiin ihanaa! Se että saa nauraa posket kipeänä ystävien kanssa ja tanssia taas kerran Villihevosia niin kuin viimeiset 20v ollaan tehty – ja mennä sitten jo puoliltaöin nukkumaan koska nyt me ollaan kaikki 40v ja ymmärretään että on kivempaa mennä ajoissa nukkumaan.
Okei ymmärretään myös että on aivan sairaan hauskaa vetäistä joskus se vastuuttomuuden sokka irti ja mennä nyrkki pystyssä Kalleen koko loppuyöksi, mutta tämä ei nyt ollut se kerta. Nyt lähinnä muisteltiin edellisiä kertoja ja mietittiin että siitäkin on jo tosi kauan aikaa ja laskutoimitusten jälkeen selviää että se oli vuonna 2009.
On tosi arvokasta että on tämmösiä vanhoja porukoita, joiden kanssa voidaan muistella niitä samoja tarinoita vuodesta toiseen. Uusia tarinoita ei ihan samaa tahtia enää synny, koska ollaan viisaita ja vanhoja ja vain harvoin niin tyhmiä että siitä saisi paljon huumoria.
Mutta on niitäkin ja tulee niitäkin, lupaan. Pikkujoulukausi on vasta alkamassa!
Mietittiin tällä viikolla hiukan uudemman ystävän kanssa että vanhoissa ystävyyksissä on sitä jotakin, mutta niin on uudemmissakin!
Että vuodet ja vuosikymmenet eivät millään tavalla määritä ystävyyden arvoa ja me voitaisiin suhtautua vähän vähemmän ”lineaarisesti” ystävyyteenkin. On lapsuuden ystäviä, koulukavereita, mammavaiheen kavereita, työystäviä, heitä jotka ovat päässeet karkaamaan ja ehkä joitain joiden kanssa ei enää hommat toimi ja on päädytty eri teille.
Ystävyyksiä tulee ja välillä myös vähän menee, ja se on ihan ok. Tärkeintä on ymmärtää ketkä on sellaisia, joihin on itse valmis panostamaan vuodesta toiseen, pitämään huolta siitä että muutamien hetkien katkennut yhteys ei tarkoita katkennutta sidettä.
Muuttuvien ihmissuhteiden teemaa on myös siinä kun lapset kasvaa. Jos ennen sitä sai tehdä taulukkolaskentaharjoituksen että milloin voisi saada vartin tai viisi omaa aikaa, tai jopa ihan parisuhdeaikaa ilman lapsia, nyt pitää suorastaan tarkistaa kalenterista että hetkinen milloin viimeksi ehdin jutella tuon pian virallisesti teiniksi muuttuneen kanssa?
Olemme joutuneet ottaa käyttöön ihan uuden sopimuksen, perheajan. Siinä sovitaan joku tietty hetki (yleensä la ilta) jolloin kukaan ei saa sopia itselleen mitään muita menoja vaan ollaan koko porukka kotona.
Isojen ja helppojen, tuollaisten itsenäisten maailmanvaltaajien lasten kanssa voisi helposti käydä niin ettei enää tiedä missä oma lapsi menee eikä oikeastaan edes mitä sille kuuluu, mitä se tekee. Omat salaisuudet jo vähän kuuluukin asiaan, mutta jotenkin pitäisi vielä olla iholla nyt kun se iho on vielä oikeasti tosi tuore ja herkkä.
Huoliakin on vaikea joskus nähdä kaukaa kun nämä itsenäiset seikkailijat touhottavat menemään, siihen ei Snapchat streak riitä.
Tuntuu että siitä on vain pieni ripaus aikaa kun sopi lasten puolesta niille treffejä ja toivoi että menisivätpä nämä välillä oma-aloitteisesti jonnekin kunnes yhtäkkiä sitä laittaa viestejä lähinnä niille lapsille että missäs meette ja tulkaahan ajoissa kotiin.
Tänään torppasin Insinöörin surffitoiveet sanomalla että ollaan nyt hetki taas koko perhe saman katon alla. Nyt se hakee Ykköstä kotiin treeneistä ja käyvät matkalla hakemassa meille illaksi saunajuomaa ja halkoja.
Ennakoin saavani noin viisi minuuttia aikaa kaikilta, ennen kuin läksyt, nukkumaanmeno, iltapuuhat ja mä en kyl ehkä halua saunaan sekä jokumuumikä vie ne taas mennessään, mutta ne muutamatkin minuutit on yrittämisen arvoista.
Tänään pieni rauhoittuminen tekee terää meille kaikille. Jospa munkin migreeni ja sitä seurannut noidannuoli väistyisi kun mamma pääsee pesemään pyykkiä ja saunomaan viimeisetkin meikin rippeet pois. Huomenna taas täysi tohina päälle ja kalenterit laulaa, arki täyttyy kivasta tekemisestä ja iloisesta menosta.
Sitä kohti toverit, minä menen nyt vasta valmistuneiden pannukakkujen kautta saunaan!