Talon suunnittelua: Keittiö

Nythän on niin että me laitoimme torstaina nimemme talopakettitilaukseen ja sitouduimme maksamaan talon. Kaksi vuotta kestänyt projektimme on ensimmäistä kertaa ylittänyt point of no return -pisteen. Me joudutaan oikeasti rakentamaan tämä talo. On syytä siis alkaa myös suunnitella sitä enemmän.

Talon sisätyöt tehdään erillisen urakoitsijan kanssa, joten saamme (joudumme) vapaasti päättää kaikki sisustusratkaisut. Tavallaan kiva, joo, mutta en voi väittää että joku vessanpöntön muoto tai napin malli kiinnostelisi. Päätöslistalla on nyt kuitenkin kaikki pihan aidoista, seinien maaleista ja lattiavalinnoista käytävien valaisimiin, saumojen väreihin ja töpseleihin.

Isoin, kiinnostavin, vaikein ja kallein päätös on vuorossa ensin. Keittiö. Muoto keittiölle on jokseenkin lukittu, se näkyy alla.

Vaihtoehtoja varsinaiselle toteutukselle on miljoona, lähtien saarekkeen koosta ja toiminnoista ja kaapistojen sijainnista. Haluaisin ehkä mieluiten kokonaisuuden jossa on vähän kaikkea: avohyllyä, korkeaa kaappia ja väriä mutta kuitenkin myös rauhaa ja selkeyttä.

Saareke tulee olemaan aika monsteri tuossa keittiön edessä. Olisiko sen hyvä olla suosiolla korostettu, erilainen kuin takana olevat kaapistot tai seinä? Entä jos saarekkeessa olisi voimakas väri, muoto, tekstuuri tai ”reunat” ja muu keittiö takana olisi kokovaalea?

Tyylillisesti olen valitettavan moniruokainen. Sytyn sekä maalaisromantiikasta että graafisen modernista ilmeestä. Ainoa, josta (ehkä) olen varma on kontrastin tarve. Haluan jotain, johon katse kiinnittyy. Vetimetön, kokovalkoinen sliipattu keittiö on siis poissuljettu. Jotain väriä tekisi mieli, mustakin on välähdellyt mielessä. Nyt ehkä eniten kuitenkin kiinnostaisi sellaiset pienet vivahteet väriä.

Tämä Kvikin keittiö on vahva suosikki tällä hetkellä. Kuva Kvik.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt kun näitä valkkaamiani kuvia katson niin onhan tässä jo jokin linja havaittavissa. Tästä oli siis hyötyä, ou jee!

Vielä on auki myös se teetämmekö keittiön vaikka puusepällä omien toiveiden (jos ne toiveet osaisi kertoa) mukaan vai ostammeko valmiista mallistosta. Ehkä lähtökohtaisesti eniten houkuttaisi tehdä joku alusta asti meille räätälöity tai vaikkapa A.S.Helsingö keittiö.

Suosituksia, kokemuksia, vinkkejä, mielipiteitä otetaan oikein mielellään vastaan!

Kaikki kuvat Pinterest, paitsi 1, joka Kvikin.