Kesäkuu 2017

Kesäkuun aikana tapahtuu niin paljon ettei meinaa tämä Tonttipäiväkirja tai oma mieli pysyä mukana!

Muutamassa viikossa tehdään se isoin ja pelottavin: [highlight]Maatyöt.[/highlight]

Tontilla kaivetaan, louhitaan, siirrellään ja mitataan melkein joka päivä jotain ja kuun lopussa homma on valmis. Entinen kallionyppylämme on muuttunut valtavaksi kuopaksi, jonka alla on jo kaikki valmiina taloa varten.

Jos nyt kaikki uskomamme muuttuu todeksi, näyttää siltä ettei maatöiden budjetti ylittynyt kuin muutamalla tonnilla. Ihan älytöntä! Olin henkisesti varautunut kymmenien tuhansien eurojen ylittymiseen. Pankki ja ravinnon tarpeemme eivät tosin olleet varautuneet moiseen, että ehkä ihan hyvä että homma hoitui suunnitelmien mukaan.

Koska tekeminen tontilla menee työmieheltä melko itseohjautuvasti, me ehdimme keskittyä muuhun: viimeisten suunnitelmien hiomiseen. Keittiössä ollaan siirrytty jo budjetointiin, lattioissa vertaillaan eri värisiä puita, portaiden osalta jahdataan edelleen tekijää ja muut kiintokalusteet saavat lopullisen (?) muotonsa. (Yläkerran kylppäristä on tulossa niin massiivisen kallis kalusteiden osalta, että ainakin siihen haluan vielä uuden ajatuskierroksen.)

Joka viikko kaksi asiaa yllättää mut: miten nopeasti kaikki kuitenkin etenee, ja miten pieniä detaljeja joutuu pähkimään ja ennustamaan. Kesäkuun viimeisellä viikolla mittaillaan mm. kenkähyllyjen sopivaa korkeutta ja lasketaan mahtuuko tällä takkasuunnitelmalla sittenkään olohuoneeseen sohva.

Mikä on sinänsä ihan vitsi kun se olohuone on melkein yhden kokonaisen kerroksen kokoinen.

Takan suhteen teemme siis vielä kerran täyskäännöksen, mutta muuten asioita alkaa nyt mennä lukkoonkin: heinäkuussa tehdään perustukset eikä niiden jälkeen paljon auta enää arvuutella tehdäänkö piharakennukseen oma vessa vai ei (ei).

Iik.

valeäiti rakentaa tontti
Näin valmista on kesäkuun lopulla.

Ja loppuun vielä cliffhanger: tässä heinäkuun puolivälissä kun kirjoitan niin voin luvata että heinäkuun tonttipäiväkirja se vasta muutoksia näyttääkin!