”Moikka, ihan nopee kysymys…”
”Ei kiitos!”
Istun Espalla tekemässä töitä ja eteeni on pysähtynyt sähköfirman feissariporukka. Katson ihaillen ja myös nostalgisesti muistellen nuorten meininkiä. Minäkin olen tehnyt puhelinmyyntiä, kaupassa maistattamista, feissarointia ja hampurilaisten tehokasta toimittamista.
Tunnistan tuon sinnikkään asenteen, jossa jatketaan vaikka tulokset vaikuttavat huonoilta. Monella nuorella on pakon edessä työmoraali, jota ei kokeneimmilta enää löydy ja luonnostaan energia joka vetää puoleensa.
Ensimmäisen nuoren kysymykseen ei kukaan pysähdy. Se nopea kysymys kuunnellaan kyllä, mutta koska se on “kenelle maksat nyt sähkölaskua”, kaikki jatkaa psyähtymättä matkaa. Kysymys on asteen liian tungetteleva, eikä lupaa mitään. Seuraavan nuoren kysymys pysäyttää heti ensimmäisen asiakkaan, hänen kysymyksensä oli ehkä eri mutta en kuullut sitä kunnolla. Hänkään ei pääse silti pidemmälle, asia ei ole pysäytetylle aiheellinen tai lupausta ei kuulu riittävän nopeasti.
Minun tekisi mieli mennä sparraamaan: kysyä, mitä etua he tarjoaa, millä tavalla uskovat myytävän tuotteensa olevan oikeasti parempi kuin jonkun muun? Laittakaa se esille! Teillä on tosi hyvä energia ja kohtelias ote, tarvitsette vain paremman avauslauseen! Näyttäkää mihin itse uskotte! Tekisi mieli auttaa, olen aivan parantumaton auttaja, lol.
En mene, jatkan omia hommia. Mutta tämä hetki saa mut taas miettimään että vitsi mä rakastan töiden tekemistä, asioiden edistämistä ja hyödyksi olemista. Jo sieltä ekoista puhelinmyyntiajoista lähtien olen tykännyt siitä että on joku tavoite, tehtävä jota ottaa haltuun, vähän haasteita matkalla ja sitten joskus se palkinto.
Nuorena olisin tehnyt melkein mitä vain töitä ihan vain töiden tekemisen ilosta. Jahtasin aina seuraavan vaikean homman, koska se oli hauskaa! Kuin pieni peli: pystynköhän tähän? Sitten kun pystyi, oli mahtava fiilis.
Vielä parempi fiilis oli kun sen tehtävän avulla autettiin asiakasta. Asiakkaan aito ja sydämellinen kiitos on huumaava, niin mäkkärin kassalla kuin somekampanjassa tai jättimäisessä digiprojektissa. Myös tai erityisesti silloin kun asiat ovat ensin menneet sotkuun ja sitten ne on saatu selvitettyä.
Tänä aamuna mulle soitti Esa, jonka herkulliset Pizza Backen -pizzat olin nostanut omaan kanavaani saatuani niitä PR-lähetyksenä. Minähän totta kai kerroin siitä muillekin, tuotteet oli tosi hyviä ja mielelläni jaan sanomaa! Esa soitti henkilökohtaisesti kiittääkseen, kertoi kuinka tärkeää heille kaikki näkyvyys ja palaute on. Esa kertoi firman taustasta ja siitä miten merkityksellistä tämä heille on, yrittäjäpariskuntana. Kiitti vielä lisää.
Siihenkin hetkeen pysähdyin. Ei kissa kiitoksella elä, eikä PR-pizzoilla varsinkaan, mutta työn merkityksellisyydellä minä kyllä elän. Mulle on tosi tärkeää tehdä töitä, joissa uskon tekeväni hyvää ja joissa minun osaamistani hyödynnetään. Ei ihan jokaisen työtehtävän tarvitse olla merkityksellinen (terveisiä hallinnollisille töilleni) mutta jossain kohtaa viikkoa on saatava sellaisia fiiliksiä että jes, musta oli hyötyä ja tuotin arvoa jollekin toiselle.
Tästä taas siirryin ajattelemaan että mulla taitaa olla sellaista kuuluisaa resilienssiä, joka auttaa jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli. Ainakin töihin liittyen tunnistan mielessäni sellaisen joustavuuden. Ei mulla todellakaan aina ole hekumallisen merkityksellisiä töitä tai projekteja ollut, mutta olen kehittynyt aika taitavaksi keksimään niihin sellaisen kulman, jolla saan itselleni hyvän motivaation ja fiiliksen.
Täytyy sanoa että kun marraskuussa 2006 pompin jättimäisessä jänisasussa Erottajalla, oli kyllä vähän tekemistä että keksi perimmäisen motivaation uuden iPodin myymiseen. Muovasin sen mielessäni innovaation kärjessä surffaamiseksi – vettyneillä puputossuilla tosin.
Huomaan ajattelevani että ihan huonoa työtä en koskaan koe tehneeni, vaikka noissa feissariajoissakin paljon kaikenlaista oli. Jos työtehtävät ei aina voikaan olla parasta bestiä, niin silloin yhteisö on korvannut tilanteen.
Ilman kivoja ihmisiä ja hyviä arvoja upeinkaan työ ei tunnu kivalta, tästä juttelin tänään pitkään vanhan konsulttiystävän kanssa lounaalla. Työ ja sen merkitys on aina kaiken ytimessä joo, mutta ihmiset ovat tärkeimmät.
Niinpä innokkaiden nuorten ja Esan innoittamana kiitän minäkin teitä.
Moikka, olisi yksi ihan nopee kiitos…
Kiitos että olette auttaneet luomaan mulle tälläisen työn, jossa pääsen tekemään kaikkea mikä on minusta kivaa, joskus haastavaa ja melkein aina merkityksellistä.
Kiitos kaikille kollegoille, jotka tuette sometyön vaikeissa hetkissä ja joiden kanssa tehdään toinen toisillemme uusia mahdollisuuksia – vaikka ollaan teknisesti aina kilpaijoitakin keskenämme!
Näin kannustavaa työtä en ole tehnyt, jossa niin kilpailijat kuin kollegat kuin asiakkaat tukee, kiittää ja kannustaa. Kiitos ❤️
Ja kaikille vanhoille konsulttitutuille myös terkut, sekin maailman on aina ollut mulle vain ihana, ainakin ihmisten osalta haha. Nähdään pian taas, aion kaivaa taas särmät vaatteet esiin ja alkaa heilutella käsiä aiempaa enemmän!