Tietoa mainostajalle ›

Se toinen tarina kaksosista

Pyysin Suomen ehkä tunnetuinta kaksosten äitiä, Hanna G:tä kanssani podcast-studioon joskus kauan sitten. Olin raapustanut omiin muistiinpanoihin jo viime keväänä aiheen ”monikkoperheet” ajatellen, että siinä jaksossa käytäisiin läpi sitä uskomatonta hulabaloota mikä useamman vauvan lottopotista syntyy.

Ajattelin mielessäni järisyttävää raskausvatsaa (koska olin itse jo yhden kanssa melko…laajentuneen tuntuinen), hankalia uloslähtöjä, taukoamatonta kakkashowta ja älytöntä sosesotkua. Halusin kuulla kuinka kahden yhtäaikaa itkevän sylinkipeän lapsen kanssa pärjää, miten imetys on mahdollista ja saako vauvavuoden aikana nukuttua yhtään. Kuinka mikään pyykkirumba voikaan riittää ja säilyykö tämän kaiken keskellä kertakaikkiaan järjissään.

Olen siis todella ennakkoluuloinen, myönnän. Mutta kun en tiennyt asiasta oikein mitään etukäteen! Lisäksi olin oppinut kaikkialta ympärilläni että kaksosten saaminen on ihan kamalaa. Kohdalleni on sattunut jopa yksi lääkäri, joka ultran aikana totesi että ”onneksi täällä on vain yksi, ei ihminen ole kyllä tarkoitettu useampaa kerralla saamaan.”

Mitä ajattelin elämästä kaksosten kanssa…

..ja miltä se Hannasta tuntui!

Suureksi yllätyksekseni Hannan pääviesti olikin se, että kaksosten saaminen on ollut heille tosi siisti juttu. Hanna kertoi kuinka he ovat arkensa organisoineet ja kuinka onnekkaita he ovat kun lapset ovat terveitä ja nukkuvat hyvin. Toki Hanna myös kertoi vähän muutakin, mm. siitä raskaudesta: Se oli hänellä aivan perseestä, alusta loppuun.

Alla linkatussa jaksossa kuuluukin varmasti minun hämmennykseni kun homma tuntuukin olevan aika jees. Että eikö tämä olekaan ihan kamalaa? Nyt jälkikäteen mietin että on se varmaan kamalaakin monesti ja monella (niin kuin muutenkin elämä pienten vauvojen kanssa), mutta että olipa kiva kuulla tämäkin näkökulma. Että hitto vie, siitä voi selviytyä! Isolla annoksella hyvää tuuria, erinomaisilla olosuhteilla ja hyvällä valmistelulla kaksosten kanssa elämä voikin olla (myös) tosi kivaa.

Ihan niin kuin tavallisen vauva-arjen kanssa. Se voi olla helppoa, voimauttavaa ja ihanaa, mutta myös musertavan vaikeaa, surullista tai yksinäistä. Masentavaa ja mustaa. Olosuhteet vaihtelevat ja jokaisella on oma tarinansa. Hannan ja Joonaksen tarina oli positiivinen, ja se on musta hienoa.

Vaikka olin ajatellut jaksosta aivan erilaista, oli lopulta tosi virkistävää kuulla iloinen tarina kaksosista ja vauva-ajasta ylipäänsä.

Kaikki eivät ole kokeneet jaksoa niin. Jotkut ovat kertoneet pettyneensä siihen, että monikkoelämästä kerrotaan helppo ja iloinen tarina, kun olemassa on myös niin monta vaikeampaa tarinaa. Ymmärrän tämänkin täysin. Minulle ainakin on ollut vaikea kuulla toisten onnellisia tarinoita silloin kun omat fiilikset ovat olleet täysin mustia.

Tässä jaksossa kuullaan kuitenkin vain yhden ihmisen tarina ja se on iloinen, onnellinen ja kepeä.

Kuuntele alta ja päätä itse mitä mieltä olet. Pyytäisin kuitenkin jokaista muistamaan että tässä on yhden ihmisen henkilökohtainen tarina, hänen perheensä arki ja elämä niin kuinka hän on sen kokenut. Jokaisella on omansa.

 

Ps: Tänään julkaistiin myös toinen podcast-jakso, jossa Linda kertoo elämästään Aspergerin kirjoa kantavan pojan äitinä. Siitä lisää myöhemmin myös blogin puolella. Lindan jakso ja kaikki 20 aikasemmin ilmestynyttä löytyy täältä. Viimeistään nyt kannattaa ottaa myös podcast tilaukseen iTunesin, Acastin tai minkä tahansa muun sovelluksen kautta – vielä kaksi jaksoa jäljellä!

JAA
27 Comments
  • eeva
    huhtikuu 24, 2018

    Minkä takia niin monesti se onnellinen vauvavuosi-tarina koetaan vähemmän tärkeäksi? Miten tuntuu niin usein väärältä sanoa vauva-ajasta tai ylipäätänsä äitiydestä mitään positiivista? Miks ei vaan voida hyväksyä sitä, et kaikki lapset, lapsuudet ja vanhemmat ovat täysin erilaisia.

    Olin tosi ahdistunut ja ärsyyntynyt raskaana siitä, miten paljon kaikesta tulevasta peloteltiin. Loppuen lopuksi vauvavuosi on ollut elämäni paras. Onneksi uskalsin, pelotteluista huolimatta.

    • Valeäiti
      huhtikuu 25, 2018

      Tämä on kyllä häkellyttävä ilmiö! Ja miten kamalan voimakas reaktio toisilla on siihen jos joku sanoo asioiden menevän hyvin. Ilmiö on siitäkin hassu että kuusi vuotta sitten tilanne oli musta toisinpäin. Kun perustin Valeäidin, osasyy oli se että äitiydestä puhuttiin vain vaaleanpunaisten lasien läpi, tai ainakin omassa kuplassani. Halusin tuoda sen toisenkin puolen esiin ja nyt yhtäkkiä onkin väärin puhua niistä hyvistä hetkistä?

      Ihmiset on jänniä. Ihanaa että teillä oli hyvä vauvvuosi!

      • Nimetön
        huhtikuu 27, 2018

        Tässä onkin tää vanhemmuuden ydin! Tilanteet ja mielipiteet muuttuu sitä mukaa kun lapset kasvaa tai niitä tulee lisää. Suurin vanhemmuuden vale oli mun mielestä että ”kaks lasta menee samassa kun yks” sillon kun lapset oli pieniä. Siis ihan vitsi 😀 Mutta kas vain, nyt kun he on isompia niin se on välillä (sillon kun ne ei tappele) ihan totta! Ja siinä samassa välillä vielä pari naapurin lastakin. Ymmärrän kuitenkin tosi hyvin sitä turhautumista mikä tulee kun näkee ja kuulee ”helposta” vauva-arjesta, siinä joutuu heti siihen ”mikä mussa on vikana kun en pysty tohon” ajatteluun. Itse en olisi ymmärtänyt vauvakuplasta mitään ilman kuopusta, esikoisen kanssa kokemus oli aikamoinen, heh! Jokaisella on ne omat taistelunsa mutta silti ymmärrystä ja armoa pitäisi aina antaa enemmän heille, joilla on vaikeaa, koska helpommassa tilanteessa oleville on yleensä helpompaa ottaa vastaan kritiikkiä ja vaikka someraivoakin.

        -Henkka

        • Valeäiti
          huhtikuu 27, 2018

          Toi on kyllä todella totta, asiat ja mielipiteet muuttuu hirveästi tässä matkan varrella! onneksi 😀 Ja hyvin sanottu just toi turhautuminen, tunnistan ihan saman fiiliksen itsessäni kun nää eskari-ikäiset ei teekään asioita niin itsenäisesti kuin ”kaikki muut tuntuvat tekevän”.

          Sitä mä en vaan ihan ymmärrä miksi Hannan (tai minun) pitäisi ottaa vastaan kritiikkiä tai someraivoa? Vai ymmärsinkö ehkä väärin kommenttisi loppuosan? Tai siis eihän tässä jaksossa tuomittu ketään vaan hän vain kertoi että heillä oli helppoa. Ymmärrystä ja armoa saisi minusta kyllä jakaa melko lailla tasapuolisesti riippumatta siitä mitkä ovat olosuhteet, ihmisiä tässä kaikki ollaan 🙂

          • Nimetön
            huhtikuu 28, 2018

            Auts,toi loppuhan kuulosti aika töykeältä, tää ei tietenkään ollut mikään henkilökohtainen kommentti kenellekkään. Pointti oli enemmän se että jos on turhutuneena kotona eikä oo muuta kanavaa purkaa sitä ahdistusta kun some niin ylilyöntejä tulee varmasti usein. Ja someraivoajathan ei varmaan 90% tapauksista edes ole ns. ”kohderyhmää” vaan ihan vaan yleisiä trolleja. Mutta jos yhdellä puolella on joku joka kärsii esim. synnytyksen jalkeisestä masennuksesta ja toisella puolella joku jolle kaikki tuntuu sillä hetkellä helpolta niin mun mielestä ymmärtäjän rooli on silloin sillä henkilöllä jolla on helppoa. Yleisenä esimerkkinä siis. Musta on hienoa että sekä helppoja että vaikeita esimerkkejä on olemassa ja tuodaan esiin!

            -Henkka

          • Nimetön
            huhtikuu 28, 2018

            Siis se mun kommentin loppu, ei sun 😀 Ei pitäs lähtee kommentoimaan liian aikasin aamulla tai liian myöhään illalla!

          • Valeäiti
            huhtikuu 28, 2018

            Heh, tunnen tuskan – kirjoitan aina ihan mitä satttuu kun aivot väsyy 😀

            Hyvä tarkennus, kiitos siitä! Musta on tärkeää että tässä keskustelussa ollaan tarkkana siitä mitä sanotaan, kun henkilöityy niin vahvasti Hannaan. Olen toki samaa mieltä että olosuhteet vaikuttaa aina kaikkeen 🙂

  • Walssy
    huhtikuu 25, 2018

    Kopion sen mitä kirjoitin toisaalle. Nimittäin kyllä hämmästyttää tämä loukkaantuminen toisten ihmisten kokemuksista. Ihmiset kokevat asiat niin eri tavalla niin miksi ihmeessä pitää loukkaantua siitä miten joku toinen on kokenut asiat tai miten toisilla on mennyt? Jollekin lapsen nuha on maailman loppu ja elämän äärimmäisen vaikeaksi tekevä asia. Toinen suhtautuu asiaan ”tämä kortti tuli, tällä pelataan”. Täytyyhän ihmisten ymmärtää, että yhden perheen kokemus on sen YHDEN perheen. On niitä muitakin kokemuksia. Kuten jokaisen perheen kohdalla.

    Sanonpa suoraan, että hitto mitä vitinää turhasta asiasta. Aivan kuin mentäisiin laput silmillä eikä nähtäisi metsää puilta.

    • Valeäiti
      huhtikuu 25, 2018

      Nämä on aika monimutkaisia asioita ja kun mennään perheeseen, kaikki asiat ovat tosi henkilökohtaisia. Asioista tulee siis herkästi vakavampia kuin ne ovatkaan ja loukkaantumisia tulee välillä muille kummallisilta tuntuvista asioista. Jokaisella on tosiaan oma sietokykynsä ja erilaiset mahdollisuudet ylipäänsä ottaa asioita elämässä vastaan. Mä pystyn ymmärtämään sen että loukkaannutaan tai tulee paha mieli, siihen on kaikilla oikeus. Mutta siihen vedän rajan että toista ihmistä aletaan arvioimaan, kritisoimaan tai tuomitsemaan vain siksi että hänellä on erilainen elämä ja puhuu siitä. Kunnioituksen voi kuitenkin aina säilyttää vaikka kuinka paljon vituttaa!

      Mut joo, lähtökohtaisesti minuakin välillä silti ihmetyttää tämä ilmiö 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Kaksoset parasta
    huhtikuu 25, 2018

    Olen tuplien äiti. Koen, että olen saanut elämäni lottovoiton, kun sain kaksi ihanaa, tervettä ja vauhdikasta lasta kerralla. Maailman paras asia. En kuitenkaan kykene seuraamaan Hannan postauksia julkkiskaksosperheen elämästä. Kaikella kunnioituksella, helppo, ei ole sana, joka kuuluu kaksosperhearkeen. Ihana, iloinen, värikäs ja intensiivinen, muttei millään helppo. Heidän ammattinsa on todennäköisesti helpottanut heidän kaksosarkeaan niin, että molemmat vanhemmat hoitavat lapsia paljon. Yksi syli yhdelle lapselle, helppoa. Kahdet yhden istuttavat Bugikset ja molemmat vanhemmat lattet kädessä, niitä työntekemässä, helppoa. Mies käy juoksulenkeillä ja treeneissä, töissä, kun lapset nukkuvat – helppoa. Kaikkea hyvää helppoon arkeen! Me jatkamme iloisen ja hieman hullunkurisen, kovaäänisen ja aktiivisen kaksosarkemme mutkikasta tietä, helppo reitti se ei ole.

    • Valeäiti
      huhtikuu 25, 2018

      Kukaanhan tässä ei yleistänytkään että kaikilla olisi tai pitäisi olla helppoa. Tai edes sanonut että heillä on aina helppoa. Henkilökohtaisia tarinoita nämä, sellaisia joita kerrotaan omasta näkökulmasta. Kivaa jatkoa teidän perheelle, kuulostaa just hyvältä meiningiltä!

  • Katariina
    huhtikuu 25, 2018

    Siinä vaiheessa, kun ko. nainen joutuu tekemään ruuat, siivomaan, huolehtimaan kodista, käydä töissä ja huolehtia lapsista, itse niin voisi Hannakin mieli ”siististä” kaksosarki helvetistä muuttua. Näinköhän enää antaisi haastatteluja ja laittaisi instaan täydellisiä kuvia täydellisestä elämästään, epäilenpä.

    • Tuua.
      huhtikuu 25, 2018

      Se vaan kannattaa pitää mielessä, että kaikki ei ole sitä miltä (etenkään instassa) näyttää. Kaikilla on omat vaikeutensa ja ongelmansa, joista ulkopuolisilla ei ole mitään käsitystä. Siksi ei kannata arvostella toisen helponnäköistä elämää.

      • Valeäiti
        huhtikuu 25, 2018

        Amen! ❤️

    • Valeäiti
      huhtikuu 25, 2018

      En näe tässä kommenttissa mitään asiaa. Toivottavasti päiväsi sujuu paremmin!

  • emmis
    huhtikuu 26, 2018

    Kateus toisten helppoa arkea ja vauvavuotta kohtaan. Saatoin itsekkin hiukan harmistua Hannan suhtautumisesta yöuniin, harvalla 8-9h yössä toteutuu, silläkään uhalla että äiti muuttuu sietämättömäksi eukoksi kun ei saa nukuttua. 4kk ikäisen pienen ja paljon valvovan vauvan äitinä kadehdin tuota tilannetta. Kateutta, ja sitä myöden harmistusta, varmaan herättää myös se, että heidän arkisia ongelmiaan voi ratkoa ostamalla toisen pesutornin. Ei taida olla todellisuutta kovin monessa lapsiperheessä. Myönnän, että vaati hetken päästä siihen toisten helppo arki ei ole minulta pois -ajatteluun, kun pyörittää arkea useimmiten yksin itkuisen vauvan ja yhden pesutornin kanssa, mutta ei sitä munkaan instakuvista huomaa.

    • Valeäiti
      huhtikuu 26, 2018

      Hyvin sanottu ja hienoa että myönnät ton ajattelun – se kateus tässä monilla onkin ollut vaikea hyväksyä. Olisi kyllä mahtavaa jos me pystyttäisiin aina iloitsemaan muiden onnesta mutta myönnän kyllä itsekin että tiukkaa tekee aina tasaisin väliajoin 🙂

      • emmis
        huhtikuu 26, 2018

        Nii-i, olishan se hirveetä jos olis aina parhaimmillaan, ei jäis mitään kehitettävää 😉

        • Valeäiti
          huhtikuu 26, 2018

          Haha, niinpä! Onneksi matkaa on vielä paljon jäljellä 😉

  • Pire
    huhtikuu 26, 2018

    Vitsi koen olevani onnekas, koska en ole koskaan kokenut saavani väheksyntää kaveri/tuttava piirissäni jos omassa vauva ajassa on mennyt joku hyvin! Esimerkkinä kun kakkos vauva on ns. helppo ja tasainen luonne, jonka kanssa vauva elo on oikeasti kivaa (paitsi huonot yöt) , niin ympäriltä olen saanut vain ja ainoastaan positiivisia ja tsemppaavia kommentteja. Kerho tuttu jonka vauva on selvästi vaativampi kuin meidän, jaksaa myös onnitella ja tsempata, vaikka tiedän että heidän vauva arkensa ei ole niin helppoa.

    • Valeäiti
      huhtikuu 26, 2018

      No on kyllä ihanaa oikeasti! Mahtavaa että teillä on ollut tasainen tyyppi auttamassa kakkosmatkalla, sekin on ihan riittävän rankkaa sellaisenaankin 🙂

  • Hanna
    huhtikuu 27, 2018

    Minulla on lapsia kolme, ikäeroa 1v 11kk. Toiveena oli esikoiselle sisarus pienehköllä ikäerolla, mutta kakkosen lisäksi tulikin bonuksena kolmonen samaan syssyyn.
    Voin rehellisesti sanoa, että refluksitautisen maitoallergikkoesikoisen kanssa vauvavuosi oli paljon hankalampi, kuin se vuosi, jolloin pyöritin arkipäivät yhden kaksivuotiaan ja kahden vauvan kanssa. Kaksoset pääasiassa nukkuivat ja söivät hyvin, olivat tyytyväisiä ja terveitä.
    Monesti olen pohtinut, että luulisinkohan olevani jotenkin erinomainen vanhempi, jos minulla ei olisi kokemusta esikoisen vauvavuodesta. Ei sitä voi ulkopuolinen ymmärtää, mitä unenpuute, jatkuva huoli ja tunne omasta riittämättömyydestä voi mielenterveydelle tehdä.
    Arvokkaan opin ainakin sain – toisten elämästä et voi tietää.
    Siksi hurraan kaikille, jotka pääsevät helpommalla, mutta toivon, että ymmärräystä riittää myös niille, joilla asiat eivät mene kuin Strömsöössä.

    ps. Olen seurannut blogiasi melkein alusta lähtien, ja kiitän tuhannesti vertaistuesta, hyvistä nauruista ja lenkkiseurasta podcastin muodossa 🙂

    • Valeäiti
      huhtikuu 27, 2018

      Hei ihanaa että oot seurannut noin pitkään, mikä kunnia <3!!

      Aivan super kuulla että noinkin voi käydä, aikamoinen setti teillä! Mä kans hurraan kaikille joilla menee helpolla 🙂 Ihan varmuuden vuoksi vielä painotan että eihän tässä jaksossa eikä tekstissä missään nimessä ollut kyse siitä ettei vaikeampia caseja ymmärrettäisi tai arvostettaisi - kaukana siitä! Iso kunnia kaikille tarpojille, oli sitten helppoa tai ei!

  • Maarit
    huhtikuu 27, 2018

    Minä tulin vain ja ainoastaan hyvälle tuulelle ja inspiroiduin isosti Hannan haastattelusta! Kiitos siitä! Olen kahden lapsen (joista toisella kehitysvamma) yrittäjä-äiti enkä ikinä ole ollut halukas osallistumaan siihen ’meillä on rankempaa kuin teillä’ -kisaan. En kerta kaikkiaan ymmärrä miten se on keneltäkään pois jos joku on fine elämäntilanteessaan. Jokainen voi ottaa oppia heiltä joilla homma toimii. That’s it.

    Kiitos blogistasi Valeäiti ja podcasteista-olet ihanan luonnollinen ja hauska, ihan voittaja!

    • Valeäiti
      toukokuu 1, 2018

      Iik mun vastaus on hävinnyt!

      Ihana kuulla että inspiroiduit tästä ja tosi hieno asenne sulla, varsinkin tossa elämäntilanteessa! Respect!

      Kaikkea hyvää sinne ja kiitos <3

  • Asile
    huhtikuu 30, 2018

    Makin huomasin, etta tuo ’8-9 tuntia yossa’ sai verenpainetta vahan koholle… Syyksi paljastuu se, et kay kateeksi, kun joku uskaltaa tuoda omat tarpeensa esiin. Olis ollut omalla kohdalla tilanteita, joissa olis pitanyt sanoo, et tarviin apua / lepoa / whatever. Mutta ei tullut sanottua… Ja keta saa syyttaa? No itteensa. Ei voi olettaa, et kukaan on ajatustenlukija. Kiitos taas kivasta podcastista!

    • Valeäiti
      toukokuu 1, 2018

      Ihanaa kun sanot että ”syyksi paljastui” – just sitähän se on että joskus pitää vähän penkoa ja tutkia että mistä se oma fiilis oikein tuli! Kiitos Asile kivoista sanoista 🙂