Onpa ihanaa kirjoittaa. Sillä tavalla laiskasti, vain kirjoitellen. Ihan kuin olisi juoksulenkillä niin hitaasti että se on jo melkein kävelyä, mutta olo on silti ihan voittajan.
Siitä puheen ollen: juoksin aamulla kymmenen kilometriä. Sitä ei ole tainnut tapahtua yli viiteen vuoteen. Olo todellakin voittajan.
Kakkoselta irtosi hammas tänään, pitkän nitkuttelun jälkeen. Jonkun aikaa piti miettiä keinoja irrottaa melkein irti oleva hammas. Ykkösen ehdotus oli että sidotaan naru hampaaseen ja köytetään naru viinilasiin. ”Sitten äiti ottaa sen lasin et ’Mä haluun viiniä!’ ja se hammas irtoaa!” Olisi muuten varmasti ironnut tuolla, mutta harmikseni hapankorppu teki temput jo aiemmin.
Ai hitto, meen muuten just nyt laittamaan sen kaksieuroisen tyynyn alle. Ettei Ykkönen pääse nalkuttamaan.
Nykyään hyvin harvahampainen jäbä kysyi tänään kovaan ääneen rannalla, mitä se seksiminen tarkoittaa. Se on sitä kun pippeli laitetaan pimppiin kultaseni, mutta sitä kyllä sanotaan seksin harrastamiseksi. Vain kuusivuotias osaa kuiskata yhtä aikaa haltioituneena ja itsevarmana ”mä arvasin.”
Mulla on ikävä ystäviäni.
Yksi parhaista tavoista jutella edes vähän niiden kavereiden kanssa on lähteä niiden kanssa lenkille. Se ei juuri koskaan onnistu fyysisesti samassa paikassa, mutta aina voi soittaa! Parasta on jos toisessa päässä huohotetaan myös. Siis juoksemisen takia.
Meidän talo alkaa näyttää meidän talolta. Se on aivan hullua. Kauniit mustat ovet naksahtavat kiinni kuin ajatuksen voimasta, kodinhoitohuone huokuu tehokkuutta ja suihkut odottavat jo paikallaan vettä sisuksiinsa. Yllättävän moni meidän ihan itse keksimistä ratkaisuista tuntuu todella nerokkaalta. Me muutetaan kahden viikon päästä. Aivan kamalaa ja niin siistiä!
Ai muutetaan kahden viikon päästä? Lopetan siis nykyisen asunnon siivoamisen n y t.
Ennen muuttoa olisi ehkä syytä päästä vielä jostakin tavaroista eroon. Ei sillä ettemmekö tarvitsisi vielä muutamaa kuutiota Duploja, neljäätoista Mäkkärin lelua tai muovisäkillistä tarhasta kerättäyjä kiviä.
Meillä on keskiviikkona hääpäivä. Yhdeksän vuotta täynnä. Tänä vuonna juhlin Freskan siivoamassa himassa, Epicin tekemällä ruualla.
Meikkaaminen on niin yliarvostettua. Samoin kuin rintsikat. Ja kaikki muut kuin urheiluvaatteet. Taidan olla melko hemaiseva vaimo!
Valeäidin nauhoitukset mokoma otti ja loppui taas. Toisen tuotantokauden viimeinen jakso (kertoo hedelmöityshoidoista, tsek täältä) tuli ulos jo viisi päivää sitten enkä minä muistanut edes fiilistellä viimeisiä nauhoituksia. Enemmän kuin ennen tuntuu siltä että tätähän on pakko jatkaa. Vielä enemmän kuin ennen tuntuu siltä ettei mulla riitä tähän aika.
Ensi viikko näyttää lupaavasti helpommalta kuin edellinen. Kalenterissa on tyhjiä kohtia ja Supersää näyttää pelkkää aurinkoa. Hameet esiin!
Tänä kesänä aion löytää täydellisen tasapainon laiskuuden ja riittävän sileiden jalkojen välillä.
Pitäiskö nauhoittaa pari jaksoa kesän kunniaksi?