Raskausviikko 20
Maha se vaan jatkaa kasvuaan. Olo on edelleen sillä tavalla hyvä että viikko ehtii melkein mennä ohi ennen kuin tajuan sen alkaneenkaan – ensimmäistä kertaa raskausapin notifikaatio oikeasti herättää minutkin huomaamaan että viikko muuttui.
Puolivälin lähestyessä raskaus alkaa ensimmäistä kertaa myös tuntua nimensä mukaiselta, raskaalta. Vatsa tuntuu erityisesti iltaisin oikeasti niin isolta, että se painaa. Tarvitsen sohvaa, lepoa ja rauhaa. Aamulla saatan vielä reippaasti kävellä lenkkejä ja kummarrella, puen tiukat sukkikset (ei mama) päälle ja touhuan töissä.
Illalla tuntuu että avaan sukkahousujen alta paketin, joka lävähtää painavana alavatsalle ja muistuttaa että täällä ollaan, ota iisisti.
Harjoitussupistuksia vai potkuja?
Potkuja tulee paljon, erityisesti ruokien jälkeen ja illalla 20-23 välillä on melkein tauottomat bileet. Välillä tuntuu että joku käännös jää päälle ja ihmettelen pitkään kestävä paineen tunnetta, sitten tajuan ajatella että se onkin ehkä supistus eikä vauva sinänsä. Harjoitussupistukset ovat minulla yleensä alkaneet noin viikolla 18, eli ihan ajallaan täällä taas.
Ne eivät tee kipeää, mutta muistuttavat että on ok ottaa iisimmin.
Muutos on iso esimerkiksi urheilussa. Jos vielä kolme viikkoa sitten pystyin juosta aika lailla vaivatta, nyt pelkkä kävely tuntuu välillä liian raskaalta. Huohotan ja jalat tuntuvat lyijyltä, ei meinaa askel nousta. Sykemittarin mukaan teen jatkuvasti viikottain tehotreenejä, joita ei normaalissa arjessani oikein ikinä kerry. Syke siis nousee tavallisessa tekemisessä entistä enemmän.
Liikkuessa alavatsaan tulee myös helpommin painetta, pientä liitoskipua, tukaluutta. Pissahätäkin yllättää jos yrittää liikaa rehkiä. Unen laatu on laskenut ja suonikohjut alkavat taas paisua oikein mukavan tukeviksi oikeassa reidessä.
Kaiken kaikkiaan olen jo aika raskaana. Mutta samaan aikaan niin onnellinen että meinaan poksahtaa, ja tunnen itseni tosi kauniiksi. Mikään listaamistani ”vaivoista” ei tunnu yhtään pahalta, täysin oikealta vain.
..ja taas on käymässä niin että raskaus on jo puolivälissä ennen kuin edes oikein tajuan olevani raskaana.