Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raskausviikot 21-22: Rakenneultra ja jättimaha

Raskausviikko 21

Raskaus tuntuu edelleen ihan super hyvältä. Pääsen urheilemaan, saan nukuttua ja maha kasvaa. Paitsi että vauva tuntuu löytäneen lantioni. Se majailee jossain niin alhaalla, että välillä on jopa vaikea istua. Tulee..painetta. Kävely pahentaa asiaa, selällään makoilu helpottaa.

Muutaman aktiivisen päivän jälkeen tunne on sen verran voimakas että mietin jo hieman onko tämä normaalia. Ei ole kipuja, eikä supistuksia jotka liittyisivät paineen tunteeseen, mutta on se välillä hurja kun potkut tuntuvat siellä. Päätän kysyä asiasta ultrassa.

Illalla luen lapsille iltasatukirjaa. Kumpikin päätyy mahan päälle korva kiinni nahassa, kuuntelemaan ja tunnustelemaan. Tuntevat kuulemma kovasti potkuja ja yhtäkkiä Kakkonen nousee innostunut ilme kasvoillaan: ”Se kuiskasi mulle että se on tyttö!”

Huomenna se nähdään.

Raskausviikko 22

Leijun onnen kuplassani. Hän näyttää terveeltä, hänellä on kaikki hyvin. Hän on tyttö. Sisälläni on 343 grammaa hyvinvoivaa ihmistä ja minä en voisi olla siitä onnellisempi.

Vauva pyörii koko ultran juuri sen näköisenä miltä se tuntuikin ja ihana kokenut kätilö poisti kaikki huoleni paineen tunteesta. Se kuuluu asiaan, on osa kohdun kasvua ja minkäs teet kun tyyppi siellä potkii sinne. Näkihän sen ihan itsekin ultrassa, pienet neljäsenttiset koivet monottivat aivan hurjasti. Suoraan alaspäin.

Loppuviikko menee nimiä miettiessä ja kas – vaihteeksi flunssassa! Tämä raskaus on kyllä toistaiseksi tehnyt minusta ihan flunssamagneetin. Ehkä se on luonnon tapa ehdottaa lepoa, ja sitä sitten teenkin.

Juuri ennen kuin viikko pääsee vaihtumaan seuraavaan, tapahtuu jokin megalomaaninen kasvuypyrähdys. Tai ainakin minä olen yhtäkkiä jättimäinen. Huomaan ihmisten bongaavan jo itse tapahtuneen (tiedättekö, se alas-ylös-alas-katse) ennen kuin kerron uutisia ja alan saada ”herranen aika toi sun maha on iso” – kommentteja.

Ei se vieläkään ole, ihan normaali. Jopa pieni. Mutta kyllähän nämä kolminkertaistumiset parissa päivässä aina vähän päätä sekoittaa. Että mikäs mikäs, tämä tämmönen pallo tässä yhtäkkiä? Ja miksi nämä uudetkin rintsikat on liian pienet?

Muutaman päivän päästä olen varmasti taas tottunut tähän. Tällä mennään.

Raskausviikko 20: Puoliväli! (ja hyvästit selinmakuulle)

Raskausviikko 20

Tämän viikon päättyessä raskaus on virallisesti puolivälissä. Aivan hullua. Tavallaan tuntuu siltä että onhan tässä jo oltukin pitkään raskaana, toisaalta vasta nyt mahan kasvaessa ja potkujen voimistuessa koko homma tuntuu todelta. Viikon päästä tähän aikaan makaan taas ultrattavana ja jännään onko kaikki ok.

Tietysti jännään vähän myös sitä nähdäänkö sukupuoli. Edustamme kumpikin Insinöörin kanssa sitä joukkoa ihmisistä, joita kiinnostaa tulevan lapsen sukupuoli ja joka toivoo sen saavansa selville. Lapsista puhumattakaan, sillä onkohan se tyttö vai poika on jokapäiväinen keskustelu.

Tietenkään sillä ei ole oikeasti väliä ja tärkeintä on että kaikki on hyvin jne, mutta minulla sille on silti väliä. Janoan tietää kaiken mahdollisen sisälläni elävästä tyypistä.

Helpottaa kun saa miettiä juuri tietylle tyypille nimeä ja olemusta. Minkä tahansa lisäasian oppiminen, sukupuolenkin, auttaa mua suhtautumaan vatsassa elävään vielä tuntemattomaan perheenjäseneen ihan yksilöllisenä tyyppinä. Kieltämättä kiinnostelee myös miten tämän asian voisi lapsille kertoa! Suunnittelin jo päässäni vaikka mitä imelää gender reveal henkistä juhlaa lasten kanssa, mutta sitten luin Juliaihmisen mainion jutun ja nauroin itselleni(kin). Että ehkä ei patonkeja ja karjalanpiirakoita sitten, mutta voisi sitä kai jotain erilaisia karkkituliaisia vaikka miettiä kotiin tuomisiksi..saa nähdä.

Ultraa odotellessa olen ryhtynyt vihdoin varusteluun tosissani. Vatsa on kasvanut jo sen verran että äitiysvaatteiden tarve on jo melko ilmeinen. Tilaan ison laatikon verkkokaupasta ja totean niiden olevan valtaosin huonolaatuista krääsää, joka ei istu kunnolla. Aargh miten vihaan uuden ostamista, erityisesti vaatteiden.

Saan kuitenkin ystävältä kasan istuvia farkkuja ja lisää helpotuksia löydän Kampin Bebesistä. Mietin jo aika aktiivisesti niitä vaunuhommia ja jopa uudet rintsikat saan ostettua. Ostan kolme kokoa isommat ja ne on silti melkein pienet. En vain pystynyt henkisesti vielä isompiin. Kohta ostan nämä Bravadot, jotka edellisissä raskauksissa pelittivät läpi odotuksen ja imetyksen aivan loistavasti. Vielä yritän leikkiä normaali-ihmistä tavallisilla (jätti)rintsikoilla.

Viimeisenä kerrottakoon, ettei selinmakuu enää oikein onnistu. Vauva tulee siinä niin framille, että se alkaa heti ahtaasta paikastaan sisuuntuneena möngertää ihan valtavasti. Aamuisin pötköttelen selälläni mielellään, se on hauska tapa morjestaa tyyppiä. Mutta ah, tulen taas niin kaipaamaan selälläni nukkumista.

Nukkumista tulen kaipaamaan toki muutenkin, mutta ei puhuta siitä vielä.

Jos jaksoit tänne asti, saat palkintona (vai rangaistuksena?) virallisen puolivälin kuvan. Ja lupauksen siitä että huomenna vaihdan hetkeksi vaihteen pois raskausjutuista ja jaan sairaan hyvän reseptin viikonlopuksi, onneksi olkoon!

Raskauden puoliväli

(Melko huvittavaa että vatsa on tässä pienempi kuin raskausviikkojuttujen kuvituskuvassa viikolta 9).

Lue myös: 

Raskausviikko 19: Ensimmäinen mahakuva ja reippaat liikkeet

Raskausviikko 19

Sisälläni möyrii 20 senttimetriä tulevaisuuden voimistelijaa. Jestas tämä kaveri liikkuu paljon ja tuntuvasti! En millään muista että aiemmissa raskauksissa liikkeet olisivat olleet näin selvät, varsinkaan näin aikaisessa vaiheessa. Nämä myös tuntuvat todella kummallisesti hyvin alhaalla.

Siis ihan melkein siellä, tiedättehän.

Suurin osa napakoista potkuista iskee pikkuhousujen alueelle, mikä selittää sen että kaikki äitiysvaatteetkin tuntuvat epämukavilta. Niissä kun on lähes aina sauma juuri siinä kohtaa, mihin tyypin pyörövoima tuntuu keskittyvän. Tuntuu että tyyppi mahtuu pyörimään ihan täysiä voltteja lantiossani. Ilmeisesti pitkä selkä ja leveä lantio = mukava sisäleikkipuisto alle 50-senttisille.

Nämä vauvan liikkeet ovat kyllä raskauden paras puoli. Ne ovat aivan ihania. Voisin koko päivän istua käsi housuissa ja tunnustella kuinka siellä jokin liikkuu.

Tai jotain muuta vähemmän karmivan kuuloista. Tiedättehän.

Vauvan liikkeet on niin voimakkaita että lapsetkin tuntevat ne ihan vaivatta ja yhtenä aamuna Ykkönen jopa näkee yhden voimakkaan potkun vatsani läpi. Lapset silittelevät vatsaa usein ja juttelevat Jokuselle. Päivittäin mietimme onkohan Jokke nyt sitten tyttö vai poika ja minkälainen hän on. Heittelemme nimiehdotuksia ja miettimme miltä elämä tähän aikaan ensi vuonna tuntuu.

Olen melko lailla onneni kukkuloilla. Olo on kaikin puolin todella hyvä ja onnellinen. Ajatukset suuntautuvat yhä enemmän siihen, että meille on oikeasti tulossa vauva.

Nyt se on jo pelkästään kiva asia, eikä pelottavaa. Tiedän, että pärjäämme.

Kaikki alun huolet tuntuvat muutenkin olevan jo paljon kauempana kun tunnen vauvan niin hyvin lähelläni. Toki tiedän silti että monta mutkaa tässäkin on vielä käännettävänä ennen kuin voin ihailla uutta elämää (ja syödä salmiakkia kunnolla).

Tämän viikon aikana viimeistään vatsa alkaa jo ihan kiitettävästi näkyä, mikä on minusta pelkästään kivaa. Uimahallissa totean että uusi uikkari saattaa tulla tarpeeseen, ulkoillessa mietin kenen housuja seuraavaksi lainaan kun Insinöörin pökätkin alkavat olla jo kireät. Otan ensimmäisen vaivaantuneen mahakuvan, joita lupaan itselleni enemmänkin. Haluan tallentaa tämän muutoksen vaikka se nyt hitaalta vielä tuntuukin.

Tämä kuva on oikeastaan jo 19+1 mutta samapa tuo!

Voimistuvien liikkeiden ja pyöristyvän vatsan rohkaisemana uskaltaudun jopa ajatella vaunuja ja muita hankintoja. Annan Ykköselle hänen kauan kaipaamansa ilon ja ostamme yhdessä ensimmäisen puvun vauvalle. Se on lähes sama kuin Kakkosella oli aikanaan ja sama mitä Ykkösen nukke käyttää koossa 44. Koko 56 tuntuu sekin kamalan pieneltä.

Ihanan pieneltä. Awww.

Ainoa pieni harmaa pilvi onnessani on melko tiukka liitoskipu tai lihaskramppi alavatsassani, jonka saan pidemmästä kävelystä tai muutamasta juoksuaskeleesta. Päätän liikkua enemmän, paremmin, ajatuksella. Jos vaikka saisin kaiken maailman lihakset sieltä mukaan tähän hommaan.

Raskaus on myös saanut minut naurettavan pelokkaaksi. Risteilyllä tunnustelen läpi yön laivan rytinää ja mietin, puenko lapsille kengät vai en jos laiva alkaa upota ja mökillä väijyn murhuria jonka luulin kuulleeni etupihalla. Vähemmälläkin friikkaamisella olisin valmis taas vauvaan kiitos vain!

Lue myös: