Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raskausviikko 31: Käännöskriisejä ja maitoa

Vauva kääntyy toisinpäin?

Viime viime raskausviikon puolella neuvolassa vauva oli selvästi edelleen poikittain. Sitten jotain tapahtui ja nyt en tiedä enää mistään mitään.

Torstaina lounaalla olo alkoi tuntua…ahtaalta. Tuntui hankalalta istua eikä ruoka olisi mahtunut sekaan. (Söin toki vielä vähän jälkkäriä). Palasin toimistolle ja totesin että nyt pitää olla hetki seisten koneen äärellä. Paitsi etten mahtunut edes seisten mitenkään olemaan. Venyttelin itseäni outoon kylkyvenytykseen kun tuntui että tyyppi oli jossain tuossa vasemman kylkiluun alla päänsä kanssa, jalat hakien vauhtia sieltä kohdunsuulta.

Sama ongelma vaivasikin jo edellisenä iltana kun kihomatojen parissa touhotin. Mutta nyt se meni niin pahaksi että päätin lähteä kotiin. Ähkin koko ajomatkan ihan kamalaa oloa. En osaa kuvailla sitä millään muulla kuin että ”ihan kuin se potkisi jotain sisäelimiä vasten”.

Koko ilta meneekin sitten vasemmalla kyljellä, koska kaikki muut asennot saivat aikaan sen oudon tunteen, tavallaan kuin olisi vatsatauti ilman pahaa oloa. Hengittäminen on hankalaa ja kaikin puolin meininki on sellainen rv31 feels like 43.

Seuraavana päivänä olo hiukan helpottaa. Samaa painetta ja sisäelinpotkua tuntuu edelleen, mutta nyt ei enää tunnu siltä etten itse mahdu kroppaani. Vatsakin on ehkä erimuotoinen. Toivon, että tämä kaikki tarkoitti että vauva kääntyi vihdoin poikittaisesta asennostaan järkevästi pitkittäin. Toivon myös että se tapahtui pää edellä eikä pylly edellä. Mutta en osaa sanoa.

Onnistun kehittämään tästä valtavan ongelman itselleni. Tuntuu, että nyt pitää tietää miten päin se siellä on ja sitten jos väärinpäin niin alkaa tehdä ihan hulluna jotain spinning baby harjoituksia. Yhden hyvin nukutun yön jälkeen muistan kuitenkin olevani vasta raskausviikolla 31. Sehän pyörii siellä vielä monta viikkoa ihan miten sattuu! Katsotaan (ja stressataan) asiaa uudestaan siellä 34-36 välillä.

Kiitoksena rentouden löytämisestä tämän asian suhteen saan seuraavana päivänä ensimmäiset kipeät supistukset. Että siitä sitten sitä seuraavaa olotilaa tarkasti tutkailemaan.

Maitoa jo raskauden aikana

Sitten asiaan, jonka arvaan huolettavan joskus muita naisia sekä TMI varoitus, aion puhua tisseistäni. Niistä nimittäin on tihkunut maitoa melko lailla kaikki nämä vuodet Ykkösen raskaudesta lähtien. Tosi vähän, mutta niin että sitä aina välillä kuivuneena näkee. Se on käsittääkseni ihan normaalia eikä aina edes vaadi raskautta. Eli jos joku siellä huolehtii että tisseistä tulee jotain epämääräistä, se voi olla ihan sitä itseään. (Toki kannattaa omilta lääketieteellisiltä neuvonantajilta asiasta kysäistä eikä luottaa johonkin random perhebloggaajaan).

Löysin vanhasta raskauspäiväkirjasta merkinnän että Ykkösen raskaudessa tässä kohtaa oli alkanut tulla rinnoista maitoa. Pakkohan sitä oli kokeilla tulisiko tuoretta kamaa ja kyllä vain – vanha meijeri osoittaa ilahduttavan virkeitä elon merkkejä, kummaltakin puolelta! Olen ihan suunnattoman kiitollinen tästä löydöstä. Vaikka se ei vielä tietenkään tarkoita että imetys tulisi varmasti onnistumaan, se antaa isosti toivoa siitä että tälläkin kierroksella mulla toimii maidontuotanto hyvin.

On aina yhtä hauskan kummallista, että multa tulee maitoa. Ihmeellistä, ainutlaatuista ja suurta kiitollisuutta aiheuttavaa. Että sitä voi ruokkia sen uuden ihmisen, pitää sen hengissä ja saada sille kaiken tarvittavan. Toivon että niin käy taas!

Näillä viikoilla olen alkanut muutenkin miettiä että naisen vartalo on kyllä ihan kreisi. Se venyy ja paukkuu noin vain, antaa omista sisäelimistään tilaa vauvalle tai useammallekin. Osaa puskea sen sisäisen alienin turvallisesti ulos ja sitten vielä ruokkiakin sen.

Raskaus on vieläkin hullumpi juttu, se vauvan ja äidin symbioosi. Siis ihan fyysinen sellainen. Luin jostain (en muista mistä enkä siksi voi linkata, joten joudumme vain olettamaan että muistan suunnilleen oikein) että jos äidillä on raskauden aikana sydämessä ongelmia, vauva lähettää kantasoluja (?) napanuoraa pitkin korjausaineeksi. Miten h u l l u a.

Yritän muistaa tämän sitten kun hän herättää mut viidennen kerran samana yönä viidettä kuukautta putkeen. Että ok nyt vähän väsyttää mut toi tyyppi olis korjannu mun sydämen tarvittaessa. Annetaan anteeksi.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Raskausviikot 29 ja 30: Hikkaa ja sitä todellista raskautta

Raskausviikko 29

Ihmettelen Käpälämäen sohvalla että tunnenko vauvan sykkeen vatsan läpi, en kai sentään? Niin tasainen jumputus yhtäkkiä tuli tähän kädelle.

”Ehkä sillä on hikka”, ehdottaa käly ja tunnen itseni taas aivan amatööriksi. Niin tietysti, semmoinenkin tähän pakettiin kuului! Siellä se nikottelee menemään ja harjoittelee hengittämistä, vau! Hyvä vauva! Tämän jälkeen hikasta tulee päivittäinen ilo, usein monesti päivässä.

Se on tervetullut lisä edelleen ihanilta tuntuviin potkuihin. Rakastan sitä että vauva tuntuu, näkyy ja vaikuttaa luonamme koko ajan. Mitä isommaksi liikkeet käyvät (ja ne todella alkavat olla aika viihdyttäviä!), sitä paremmin myös perhe pääsee tähän touhuun mukaan.

Selkä vaivaa edelleen melko paljon ja kävely on hyvin rajoittunutta. En pysty kävelemään Kluuvin metroasemalta Mikonkadulle hidastamatta ja ähkimättä. Se ärsyttää koska näytän sellaiselta tyypilliseltä raskausmuumilta, vaikka syy on paljon enemmän rangassani kuin vauvassa. Otan kuitenkin iisisti ja onneksi edelleen onnistuu pyöräily, uiminen ja salitreenit.

Tällä viikolla juhlin ystävän 40v synttäreitä melkein puoleen yöhön kunnes hermostun selkäni rajoittavaan meininkiin. Myös Vappu vietetään pallo mahassa, mutta se on vain ihanaa – hengaillaan aatto naapurissa oikein kunnon lähiömeiningillä ja päivä kotona lötkötellen.

Luen terassin auringossa maha pystyssä kirjaa Ykkösen vierellä ja nukahdan päikkäreille hänen kainaloonsa. Ei kai tämän parempaa vappua voi ollakaan?

Raskausviikko 30

Näin eräs päivä kuvan, jossa oli äiti raskausviikolla 33. Vaistomainen ajatukseni oli että huh, siinä ollaan jo pitkällä, hurjaa!

Sitten muistin itse olevani jo viikolla 31.

Kolmosella alkavat viikot ovat jo ihan todellista raskautta. Silloin ollaan oikeasti tukevasti raskaana. Kenellekään ei ole epäselvää mistä on kyse mahan puskiessa kauas eteen (ja sivuille onnekkaiden kuten minun tapauksessa), liikkeet näkyy jo palaverissa kaikkien silmään ja vauva on jonkin sovelluksen mukaan hurjat 35cm ja 1,5kg. Siis aivan jättimäinen.

Tuntuu että on ollut jo kaaaaauan raskaana, toisaalta synnytykseen on vielä helposti kymmenen viikkoa – siis iäisyys. Pelkään olon muuttuvan hankalaksi, että jotain kummallista vielä ilmaantuu. Selkä tässä jo toki vähän menikin mutta sen kestän. Onhan tässä toki kaikkea pientä.

Fysioterapeutin käynti kaksi viikkoa sitten jätti selkään aikamoiset muistot. Siihen läntätty urheiluteippi aiheutti tällä kertaa ihan massiivisen allergisen reaktion, joten rapsutan edelleen karrelle palanutta ihoani koko selän alueelta, erityisesti öisin. Tosin niin moni muukin asia syyhyää ja kutittaa että alan pelätä hepatoosin riskiä. Sovin neuvolassa käyväni labrassa tarkistamassa asian ja kutitukseni loppuvatkin melkein siihen.

Henkisiä kutituksen aiheita toki löytyy ihan muuten vain kihisten muodossa. Olisipa melko mahtavaa välttyä niiltä tässä raskauden aikana.

Jalat kramppailee aika hulluna öisin ja suonikohjut alkavat taas kerääntyä. Painoa kerääntyy jo seuraavaa kymmenlukua ja kaikki rintsikat on taas pieniä. Turvotus alkaa nostaa rumaa päätään ja jalkeilla ei tee mieli ihan koko päivää olla. Silti vastaan edelleen aina ”ihan super hyvin, tosi helpolla menee” kun joku kysyy kuinka voin – koska siltä se edelleen tuntuu.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Raskausviikko 28: Voi selkäni minkä teit

Raskausviikko 28

Onko tämä sittenkin välilevyn pullistuma?

Torstaina ajaessani töihin tajuan että liitoskivuiksi luulemani selän kipu on itse asiassa aika tuttua. Se säteilee jalkaa pitkin ja tykyttelee eri tavalla kuin tavallinen elämänkumppanini, “nikamat lukossa” – särkyni. Muistan tämän kivun pahempana muutaman vuoden takaa kun välilevy otti ja pullistui (räjähti) yhdessä korismatsissa. Kun nyt tarkemmin mietin niin se Levin kävelylenkki oli kyllä aivan todella vaikea. Niin vaikea että jouduin siellä ostamaan itselleni kevyet tennarit että pystyin kävellä vielä loppuillan.

Eipä siinä mitään, välilevyjä pullahtelee tuon tuostakin. Silloin vuosia sitten magneettikuvaa ja hieman yli 50-vuotiaan tasoista rankaani tarkasteleva lääkäri totesi että kaikki yli 30-vuotiaat saa jonkun pullistuman diagnoosin jos ne laitetaan tonne putkeen. Se on ihan tavallista ja hoitona on lepoa, lääkkeitä ja jumppaliikkeitä. Nyt vain en tiedä yhtään mitä ne jumppaliikkeet voisi olla ja (kunnon) lääkkeitä en voi syödä. Lepään siis niin paljon kuin voin.

Käytän kaupassa kärryjä rollaattoreina. Leffateatterissa rotkotan puoliksi ulkona penkiltäni. Liikun kuin (raskaana oleva) mummo aina ensimmäisen metrin ylösnoustuani. Näytän kaiken kaikkiaan tosi raihnaiselta ja olokin on kyllä päivisin aika död.

Pitkän pääsiäisodottelun jälkeen pääsen viimein tutulle fyssarilleni. Hän saa tilanteen auki käsittelemällä sitä vanhaa tuttua SI-nikamaa ja hieromalla hieman kireäksi mennyttä piriformiksen aluetta. Ai. Saatana. Se. Sattui. Saan teipit selkään ja muutaman hyvän jumppaohjeen sekä kehoituksen liikkua rohkeasti kivusta huolimatta. Olo helpottuu heti, erityisesti kun kuulen ettei todennäköisesti kyseessä ole mitään muuta kuin entisestään pahentunut tila selän ennestään löysissä nikamissa.

Tämä raskaus on alun pahoinvointia lukuunottamatta ollut aivan super ja heittämällä vielä helpompi kuin kaksi edellistä. Mutta edellisissä selkäni oli paremmassa kunnossa kuin ennen raskauksia, nyt näemmä toisin päin. Vihdoin se vuonna 2010 fyssarilta kuulemani ”raskaushormoni tulee löystyttämään sun nikamia entisestään ja se voi kyllä olla iso ongelma” tuntuu toteutuneen.

Mutta, onneksi ei sen vakavampaa. Pitää vain jumpata, käyttää SI-vyötä ja kestää. Nyt myös jalkakrampit vaivaavat ensimmäistä kertaa, joten uneni alkavat pikkuhlijaa häiriintyä. Heräilen yöllä joko kramppiin tai yhä kreisimpiä bailuja pitävään vauvaan, joka heiluttelee koko mahaa puolelta toiselle kylkimakuulla.

Kaikesta huolimatta olen edelleen aivan pähkinöissäni tästä. Mietimme lasten kanssa nimiä (suosikkimme: Noni Nut Meni Pelleriina – kaikki ihan oikeita nimiä) ja saamme siirreltyä huonekaluja kotona niin että jonkilainen vauvan tila alkaa hahmottua yläkertaan. Olo on niin kevyt että ajattelen etten näytä edes kovin raskaana olevalta kunnes näen peilikuvani.

Edelleen toivon ettei tämä oikeastaan edes loppuisi, niin kivaa kaikki on.

Pöytään ilmestyvät kesäruoat ja valkoviinit aiheuttavat toki ihan pienen pientä kateellisuutta muita ruokailijoita kohtaan.

RV28 RV28

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut: