Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kuinka selvitä järjissään isoista projekteista lapsiperhe-elämässä?

Näittehän eilen että Mammalla oli Instassaan upea ”kysy vanhemmuudesta” nurkkaus jossa kuningatar itse vastasi kaikkiin vanhempia askarruttaviin kysymyksiin? Kuten siihen saako lasta opettaa lyömään takaisin. Ytimekäs vastaus tähän ja muihin kyssäreihin löytyvät täältä.

Yhden kysymyksen Mamma ohjasi minulle, kreisin arjen kruunaamattomalle kuningattarelle. Joku kysyi:

”Miten yhdistää jättiremontti, pienet lapset ja työ /opiskelu? Nimimerkillä tiukkaa tekee jo nyt oman pään kanssa…”

Laura ajatteli että minulla olisi varmaankin joku vastaus tähän, kun on näitä töitä ja perhettä ja tosiaan se yksi raksaprojekti kasassa ja olen ilmeisen järjissäni (vai olenko?)

No tuota, ei mulla oikeastaan mitään ratkaisua ole.

On hyvin mahdollista että todella menetät järkesi tai osan siitä tuossa yhdistelmässä. Minullakin oli lähellä emmekä me edes itse heiluneet täällä vasaran kanssa tai tankanneet tietoa! Sori!

Muuuutta irtoaisi minulta silti muutama (sata) sana ruuhkaisessa elämästä selviämisestä, jos näistä vaikka jotain helpotusta olisi. Vaikka oikeastaan vain tämä virke riittäisi:

Anna itsellesi armoa ja aikaa.

Armoa tarvitaan arkeen ja vanhemmuuteen toki noin niin kuin muutenkin, mutta erityisesti silloin kun käsillä on ns. erikoistilanne – vaikkapa se että rempataan tai rakennetaan. Muista että erikoistilanteet ovat yleensä väliaikaisia, ja että niiden ajan voit hyvin joustaa jostain muusta osa-alueesta elämässä.

Ehkä et aloita rempan aikana uutta harrastusta, ehkä lapsenne eivät harrasta joka ilta, ehkä perheenne ei alakaan vielä täysvegaaniksi, ehkä ruokaa ei ole pakko edes tehdä! Mieti, tarvitseeko kodin oikeasti olla niin siisti kun normaalisti haluaisit, tarvitseeko jokaisesta hammaspesusta riidellä verisesti tai lasta opettaa juuri tässä kuussa kuivaksi jos se ei tunnu natsaavan.

 

Pyydä ja ota vastaan kaikki apu mitä vaan voit saada – myös itseltäsi! Jousta, armahda, alita rima. Sitten alita vielä vähän enemmän.

En sano että heittäydy vuodeksi aivan totaaliselle retuperälle, mutta mieti vaatimustesi tasoa. Pidä perusasioista kiinni; nuku, liiku, syökää jotain. Kaikki muu tämän ulkopuolella onkin sitten sitä kompromissialuetta, jossa voit punnita kannattaako kiristää vai ottaa rennosti.

Melkein aina kannattaa ottaa rennosti.

Niin ja se toinen vinkki, aika!

Muista, että siinä missä jokainen veemäinen uhmavaihe, niin on vain tämäkin hetki väliaikaista (ja jos ei ole, pitää jonkin muuttua tai sinun saada apua ettet oikeasti romahda). Paras vinkki jonka itse kuulin ennen rakentamista liittyi juuri tähän: ”Se on lyhyen aikaa kestävä hieman rasittava projekti. Sitten on taas tavallista.”

Ota käyttöön selviytymisstrategia, jolla pärjäätte taas sinne tavalliseen takaisin. Ajattele että perheenne etenee nyt päivä ja viikko kerrallaan, eikä tavoittele mitään kovin suuria projektin lisäksi. Terveellisenä ja jokseenkin onnellisena nukkumaan menevä perhe on ihan riittävä saavutus.

Tähän väliin muistutan: Muista nukkua!

Aikaan liittyen myös aikataulu on pohdittavan arvoinen asia. Onko kaiken oltava valmista heti?

 

Ylipäänsä haluaisin tuoda maailmaamme sellaista vähän rennompaa aikakäsitystä. Kaikkea ei voi eikä pidä saada – yhtäaikaa. Voit nousta uralla ja kehittyä ihmisenä, rakentaa taloa ja viettää laatuaikaa lasten kanssa, urheilla ja vaikka blogata. Mutta ei näitä kaikkia samoihin päiviin, viikkoihin ja vuosiinkaan ole tarkoitus tunkea.

Elämä on yhtä pitkää tasapainoilua, jossa rajattuja resursseja koitetaan käyttää niin hyvin kuin itselle mahdollista.

Mieti siis sekä normiarjessa että tiukkojen projektien keskellä: miten teen kompromissin juuri nyt itselleni parhaalla tavalla? Loput kohdat toive-/vaatimuslistallasi voi sitten hoitaa joskus myöhemmin.

Viimeiseksi: jos pelkäät sitä että lapset menevät projektin aikana aivan piloille kun tottuvat eineksen makuun, oppivat nukahtamaan autoon betonisäkkien viereen, saavat tuijottaa liikaa pädiä ja hampaiden pesukin aina silloin tällöin unohtuu niin ei ne mene. Lapset, nuo ihanat joustavat peijakkaat, kasvavat lähes väkisin normaalisti ja ne voi aina ohjelmoida uudelleen. Pääsette vielä huonoista tavoistanne pois.

Sehän tehdään sitten kun tämä muu hässäkkä on ohi.

Lue myös:

Loma loppuu enkä enää ikinä ehdi tehdä mitään -paniikki on vakava asia

Mulla on menossa järkyttävä loma loppuu enkä enää ikinä tehdä mitään – paniikki.

Olin hulppeat kuusi viikkoa lomalla, ja se olikin kaikin puolin melko täydellistä. Ehdittiin tehdä paljon ja nähdä ihmeellisiä asioita, mutta ennen kaikkea ehdin olla tunteja, päiviä, jopa viikkoja aivan lahnana tekemättä juuri mitään viisasta.

Ehdin saada elämääni takaisin sellaisen aikatauluttoman zombie-meiningin, jossa pääsee oikeasti rentoutumaan. Tehtiin paljon mutta usein ilman suunnitelmia, hetken mielijohteesta mielitekojen mukaan.

Niinpä olenkin viimeiset kaksi viikkoa stressannut sitä että kohta tämä loppuu.

Tätä kirjoitan viimeisenä lomapäivänä paniikin vallassa, juuri ennen kuin pitäisi mennä nukkumaan. On sama olo kuin kotiäitiaikoina lasten nukkuessa: nyt pitää tehdä k a i k k i, koska sitten kun ne herää ei ehdi tehdä enää mitään.

Huomenna minä herään (liian aikaisin ja herätyskelloon, yök) enkä ehdi tehdä enää mitään.

Vilkaisin tänään työkalenteriani ja väittäisin että huoleni on osin ihan aiheellinen. Töitä riittäisi oikein mainiosti yli kahdeksaksi tunniksi kerrallaan, vaikka jokaiselle viikonpäivälle.

Se taas tarkoittaa sitä, että tähän kaikkeen muuhun – jota nyt olen tehnyt noin 12 tuntia päivässä – ei tule riittämään aika. Jos haluan ruokkia perheeni, pukeutua siisteihin vaatteisiin ja ehkä joskus jopa kirjoittaa blogia, en tule ehtimään enää katsomaan useita jaksoa Hakekaa kätilöä, en ottamaan päikkäreitä, en urheilemaan, en kaivamaan nenää, en mitään. En en en.

Tuntuu että päiväni tulevat taas täyttymään arjen perässä juoksemisesta ja ikuisesti myöhässä laahaavista työtehtävistä. Edelleenkin, jotain pitäisi tehdä asialle. Kukahan sen tekisi?

Sitä maagista muutosta odotellessa olen tänään valmistellut huomisen aamun. Asettanut valmiiksi vaatteet ja ladannut kahvinkeittimen, kaivanut työlaukun esille sieltä samasta nurkasta jonne sen heinäkuussa heitin ja kirjoittanut 30+ – kohtaisen listan asioista joita talossa pitäisi vielä tehdä.

Kesälomalla oli haaveena ehtiä tehdä siitä listasta aika paljon juttuja, joten loogisesti käytin tänään niiden sijaan kallisarvoista aikaani kukkien mullan vaihtamiseen, liesituulettimen pesemiseen ja auton sisäsiivoukseen.

Ihan oikeasti nyt. Auton sisäsiivous? Jos jokin tässä elämässä on turhaa työtä ja hukkaan heitettyä aikaa, se on lapsiperheen auton siivoaminen.

Voi miten ihana tämä kesä olikaan kun oli aikaa tehdä kaikkea turhaa. Hyppiä laiturilta veteen, katsoa telkkaria, telttailla terassilla ja lillua uima-altaassa keskiyöllä. Liian ihanaa.

Onko muita arkeen palaajia linjoilla, ahdistaako teitäkin? Ahdistellaan yhdessä! Toi kuulosti väärältä. Menen nyt nukkumaan.

Uuvuttaako arki, vaikka ei muka pitäisi? Lepää.

Heräsitkö aamulla väsyneenä, vaikka nukuit pitkät yöunet? Mietit ehkä että mitäs tämä, johan olen hetken lomaillut ja kiireet on helpottanut. Miksi en ole virkeä?

Takana on ehkä tiukka kevät (nää kesäviikot ennen lomia, voi luoja!) tai pimeä talvi. Mietit ehkä että missä vuodenajassa me nyt oltiinkaan ja miten mua voi väsyttää vieläkin näin paljon vaikka olen nukkunut ihan hyvin viime aikoina.

Olisitkohan vähän vaan poikki? Uupunut kenties? Tiesithän, että sellainen rättipoikkiväsymys syntyy aika helposti, ja on tavallaan ihan normaali osa meidän arkea.

Ihminen toimii niin että se lepää, sitten se on aktiivinen ja väsyy, joten se taas lepää. Mutta me aika usein haukataan kaikki tehot irti elämästä niin ettei sitä lepäämistä ihan oikeasti tehdä. Väsytään, ihan perkeleesti. Uuvutaan.

Eikä siihen tarvita remonttia, neljää työtä, kuutta lasta tai vaikeaa sairautta. Uupua voi yhden lapsen kanssa, ilman lapsia, nuorena, vanhana, työssäkäyvänä, opiskelijana. Ei ole kaavaa, jolla uupumus mitataan, eikä kenellekään ole niin helppo elämä, etteikö siitä voisi uupua.

On tietysti elämäntilanteita, joissa uupumus on lähes väistämätöntä. Jos elämä on todella vaikeaa ja painitaan suurten murheiden alla, tarvitaan huomattavasti apua, tukea ja huolenpitoa. Arki voi olla loputonta selviytymistaistelua, mutta siitä en tiedä tarpeeksi voidakseni siitä kirjoittaa. (Se kyllä ansaitsee palstatilaa joten siitä voisin ehkä jonkun kanssa jutella? ilmianna itsesi jos haluat podcastiini vieraaksi!)

Nyt puhun sellaisesta perusarjen uupumuksesta, joka voi myös hetkittäin olla syvää ja vähän pelottavaakin. Kutsutaan sitä vaikka arkiuupumukseksi, jotta emme sekoita sitä eri mittasuhteiden avuntarpeeseen.

Arkiuupumus tulee minun logiikalla siitä, että omat odotukset ja toiveet ryyditettyinä oletetuilla muiden oletuksilla ovat suuremmat kuin se, mihin oma energia riittää. Tai siitä, että elämässä on jokin negatiivinen energia, joka kuormittaa henkisesti ja vie siten pois siitä käytettävissä olevasta energiasta.


Se on sitä kun vaikkapa minä romahdan ihan vain työn ja elämän yhdistämisestä kun en huomaa himmailla kiirekausina. Menetän hermoni ja lähimuistini, ajan bensakorkki auki ja saan rytmihäiriöitä sähköpostista. Pinnistän syke korkealla ja hengitys tiheänä läpi arjen ja koko viikonloppu menee palautumiseen. Herään aina vain väsyneempänä eikä lenkillä meinaa enää jalka jaksaa nousta.

Nyt minut pelasti vasta alkanut kesäloma, joka on samalla hyvä hetki muistella miten sitä omaa arkeaan pitikään hoitaa.

Tämä on minulle, ja sinulle.

Arkiuupumus tulee siitä, ettei lepää missään kohtaa. Että tekee, tekee, tekee vain – vaikka se tekeminen olisikin leppoisaa ja rauhallista, jopa antoisaakin. Ystävien näkeminen, urheilu ja omat harrastukset ovat kaikki mahtavia ja antavat paljon! Mutta syövät myös siitä energiakuormasta.

Kroppa ei osaa erottaa milloin siltä pyytää voimaa iloinen nauru ja milloin väsynyt itku – kuormitusta se on positiivinenkin kuormitus.

Ja jos syöt jatkuvasti siitä energiapankistasi lataamatta välillä, pankki sanoo “ei luottoa” ja lähettää perintätoimiston kimppuusi.

Milloin olen, tai olen viimeksi ollut vain? Eihän semmoista muista.

Sitten kun tajutaan, että hitto mää olen loppu, niin muistetaanhan vielä että silloin se väsymys oikeastaan vasta alkaakin? Kun kropalle annetaan lupa levätä, se hellittää aktiivista höyryistään ja alkaa ottaa lepoaan. Joskus ihan tosissaan. Niin että sitä saattaa olla vasta vauvavuosien jälkeen tosi väsynyt, tai nukahdella pystyyn läpi kesälomansa. Ehkä romahtaa itkemään kahvilassa, kun on vain liian monta maitoa josta valita.

No nyt kun olemme päässeet siihen että myönnämme olevamme väsyneitä, ymmärrämme että se on ok ja ymmärrettävää vaikka “muilla on paljon rankempi elämä”, seuraa vaikea kohta. Pitäisi levätä. Olet väsynyt!

Usein uupumus ei ole muuta kuin jäätävää väsymystä henkisesti ja fyysisesti. Et välttämättä ole parantumattomasti masentunut ja ahdistunut, vaikka oletkin läpikotaisin uupunut. Mutta levättävä on, ja se kestää paljon pidempään kuin uskoisi, tai haluaisi.

Jostain kuulin että uupumuksesta palautuminen saattaa kestää 1,5-kertaisesti tai jopa tuplasti sen aikaa mitä uupumusta kertyi. Lyhyellä laskukaavalla tämä selittäisi miksi 3-vuotiaiden vanhemmat ovat edelleen väsyneitä, ja miksi se viikonloppu ei riitä.

Mutta ei hätää! Me ollaan kaikki aivan yhtä rikki!

Hommaan on kaksi lääkettä:

1. Lepää. Levolla tarkoitetaan lepoa. Eikä pelkkää urheilua “koska se piristää aina” vaan myös ihan aitoa lepoa. Sohvalle pötks! Nukkumaan mars! Aivot ja kroppa tarvitsee nolla-aikaa, jossa niiltä ei odoteta mitään.

2. Tee vähemmän. Jos ykköskohta on oireiden hoitoa, tämä on juurisyyn taklaamista. Älä mieti, mitä kaikkea sinun pitäisi jaksaa tehdä koska muutkin tekee, vaan laske innoissasi mitä kaikkea sinun ei toden totta tarvitse tehdä. Ikkunoiden pesu, joulukorttien askartelu ja vanhempainyhdistys menee sitten tähän kategoriaan.

Aikuisen elämä on ihan sellaisenaan jo aika vaativaa. Sinne kannattaa jättää tyhjää, jotta kroppa ja pää latautuu ja jaksaa taas pyöriä. Että eiköhän mennä tästä nyt kaikki yksissä tuumin päikkäreille.

Kirjoittaja ei aio tehdä tänään enää yhtään mitään.