Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vuoden 2018 kattava ennuste

0 Permalink

Asuminen & eläminen

Lopetan tonttipäiväkirjan vaikka talo ei olisi valmis. En vain voi aloittaa enää neljättä kertaa otsikolla ”syyskuu” (2015, 2016 ja 2017 täällä).

Muutamme. Muuttopäivänä joku on kipeänä, sää harmaa ja laatikoissa edelleen tavaroita, jotka vannoin laittavani kiertoon jo kaksi muuttoa sitten. Muuttopäivänä syntyy ainakin yksi kolhu talon uusiin seiniin.

Asutamme valtavaa taloamme ja olen siitä kaikin tavoin sekaisin: onnellinen, hämilläni, huolissani (varkaat, talous, home!). Tavarat löytyy vääristä kerroksista ja vähintään kerran viikossa menetän hermoni rappusten määrään. Vietän ison osan aikaani sotkuja paossa omassa kylppärissäni. Harmi, ettei siellä ole laattoja kun ei koskaan saatu niitä päätettyä.

Muita perheemme jäseniä ei talossa juurikaan enää näy, sillä insinööri puuhaa jotain pihalla / kellarissa / katolla ja lapset karkaavat Naapuriin.

Vaihdamme automme sähköauton tai hybridiin.

Olemme hullun velkaantuneita ja ostamme silti jotain tyhmää. Kuten sähköauton.

Lapset ja kasvatus

Lapset kasvaa myös vuonna 2018 silmissä ja elokuun loppuun mennessä kaikki kengät, vaatteet ja takit on pieniä.

Jo vuoden 2017 puolella 120 sentin maagisen rajan ylittänyt Kakkonen pääsee vuoristorataan.

Kaikki rahamme menevät Linnanmäelle.

Lapsilla ei pääosin ole mitää-äään tekemistä ja ennakoin että jo ensi vuonna olen myös maailman tyhmin mutsi. Samalla lapset oppivat nujakoimaan kunnolla keskenään sillä minä opin sanomaan kovempaa ”sen kun tappelette, en aio nyt puuttua tähän.”

Joku vetää eksistentiaalisen kriisin kilareita joista kukaan ei saa selvää sillä taloudessamme asuu ensi vuonna taas eskarilainen. Voimia meille.

Huudan lapsille ainakin kerran kuussa vaikka mitä vannoisin. Lisäksi kasvatan sanavarastooni useita uusia uhkailuja ja nalkutuksia, kuten: ”mä siirrän kaikki teidän tavarat suoraan pihalle jos ne ei nyt katoa noista rappusista.”

Liikutun vähintään viikoittain siitä miten ihania lapset on ja miten kivaa se on kun ne on jo noin isoja. En enää pysy perässä jokaisen uuden taidon karttuessa, ehkä Kakkonenkin oppii lukemaan kelloa ilman että huomaan.

Kasvismatkan kumppanit: Hannan Kasvis ja Satun Gastronaatti II.

Työ, vapaa-aika ja harrastukset

Varaan matkan koska sää on shokeeraavasti edelleen vääränlainen 45 viikkoa vuodesta. Vaikka rahaa siihen ei kyllä enää olisi.

Vähennän lihansyöntiä edelleen, ja kokkaan perheellenikin kaikkea kokeellista. Lapset varmistavat jokaisen ruoan kohdalla syömäkelpoisuuden ”odota mä katson ensin onko tässä oikeaa lihaa”. Väitän että on ja nauran partaani kun tyypit vetää Härkistä hyvällä ruokahalulla.

Työpaikkaa en vaihda, sillä nykyisessä firmassa siirryin vuoden 2017 lopulla omistajaksi. Pallo pysyy tiukasti jalassa seuraavat vuodet ja hyvä niin. Vuoteen tulee mahtumaan aivan mielettömiä onnistumisia, kurjia kasvukipuja ja muutama uneton yö.

Lapset aloittavat uusia harrastuksia ja lopettavat ne yhden kauden jälkeen. Insinööri muistaa joskus harrastaneensa jotain ja ostaa varmuudeksi kolmet, neljät eri välineet.

Hyvinvointi ja urheilu

Ostan kymppikortin salille ja maaliskuun paikkeilla julistan että nyt se on virallista, käyn taas salilla! Lokakuussa lasken että yhden salikerran hinnaksi muodostui lopulta 50€. Aloitan-lopetan myös uintiharrastuksen yhtä rehvakkaasti.

Juoksen edelleen asuinalueemme ympäri kauniita polkuja ihastellen. Vuonna 2018 vihdoinkin myös pidempiä lenkkejä ja hyvällä vauhdillakin, koska joulupukki toi vuonna 2017 lahjakortin juoksukouluun.

Uhoan puolet vuodesta meneväni Method Putkisto kurssille, jotta saan selän kuntoon. Valitan kipeää selkää noin joka toinen päivä ja käyn ensimmäisen kehonhuoltotunnin joulukuun viimeisellä viikolla.

Ahdistun ja stressaan. Valitan kiireestä ainakin neljä kertaa blogiin (arvaus: viikkoa ennen juhannusta, juuri ennen joulua, noin maaliskuussa ja syyskuussa)

Harrastan seksiä ainakin 12 kertaa (keskimäärin lauantaisin), ja noin kolme kertaa panikoin olevani sittenkin raskaana. Vuonna 2018 en ole raskaana.

Mietin blogin lopettamista ja teen kuitenkin vielä ensi vuonna tämä saman kirjoituksen, yhden podcast-tuotantokauden, pressimatkan ja monta angstitekstiä ruuhkavuosista.

*

Se on tekemistä vaille valmis, onnea minä ja yhtä mahtavaa uutta vuotta kaikille!

0 Permalink

Kymmenen syyllisyyttä jota en nyt aio kantaa

Tämä viikko, ehkä vielä seuraavakin on sitä kuuluisaa joulunalusta. Konsultointibisneksessä tämä tunnetaan myös nimellä kaikki duunit kasaan jotta tammikuussa voidaan olla nälkäkuoleman partaalla.

Nyt painetaan. On konseptia, työpajaa, tarjousta ja ohjelmaa. Se on kaikki ihan ihanaa. Samalla taloprojektissa tapahtuu ihan yhtä paljon kuin ennenkin ja menetettiin juuri automme eräälle huonosti sijoitetulle ojalle ja siinä töröttävälle tolpalle (onneksi kenellekään ei käynyt mitään pahemmin).

Illat menevät siis niin että minä teen blogia ja töitä ja Insinööri taloa ja töitä. Siitä seuraa useampi tekemättä jäävä asia, jolla ei juuri nyt voi mitään. Ne painavat silti mieltä, joten ajattelin tehdä pienen puhdistavan harjoituksen: kirjoitan ne tähän ja sovin että näin on hyvä.

valeäiti työt

Liikkuu liikkuu mutta eteneekö?

1. En ehdi leikkiä lasten kanssa hirveän paljon. Ehdin kuitenkin. Vartin siellä, toisen täällä. Keskitymme ruokailuun ja kävellään rauhassa kotiin. Se saa nyt riittää, tämä on kuitenkin oikeasti ohimenevä hetki. Joululomasta alkaen sitten taas nähdään (ja kinastellaan) ihan riittävästi.

2. En ehdi enkä jaksa tehdä ruokaa. Paitsi että tänään kyllä tein. Se todellakin saa riittää. Valmiit ruoat on nyt oikein hyvät.

3. En ehdi urheilla. Ei täysin totta, mutta menköön. Siis ehtisin jos haluaisin. Merkkasin urheilukerrat jo kalenteriinkin mutta tämä sää nyt ihan aidosti kyllä vähän hankaloittaa lenkkeilyä.

4. En ehdi olla jouluihminen. Ei yllätä, eikä ole uutta. Meidän perhe ei ole koskaan lähettänyt postikortteja, kuunnellut joulumusaa tai koristellut kotia ennen kuin ehkä ihan päivää pari ennen joulua. Leivottiin pipareita kerran, hyvä! Ei vaivaa pätkän vertaa, mutta pyydän anteeksi jos haittaa muita.

5. En ehdi valmistella joulupukkijuttuja. Tämä harmittaa vähän, koska turhat lahjat on pahinta. Joko ajatuksella mietittyä (mieluiten aineetonta) tai ei mitään. Tänä vuonna meidän perhe taitaa harrastaa aika paljon yleispäteviä lahjakortteja. Aion hoitaa tämän kaiken aikaisintaan 22. päivä joulukuuta.

6. En ehdi pyykätä, tiskata tai siivota. Aivan sama. Saammepahan hienon joulukuusen ja ne valmisruoat yleensä tarvitsee aika vähän astioita.

7. En ehdi kirjoittaa blogia, valmistella podcastia, muistaa Instaa. Paitsi että oikeasti teen näitä kaikkia kuitenkin, joten aivan turha syyllisyys.

8. En ehdi soitella ystävien kanssa. Tässä ei ole mitään uutta, eikä mitään erikoista – ei ehdi kukaan muukaan. Next!

9. En ehdi ylianalysoida elämääni. Tämä on vain ihanaa.

10. En ehdi katsoa The Crownin uusimpia jaksoja. Tämä on kyllä paha. Pitää korjata ensi tilassa!

Näiden sijaan aion edelleen ehtiä:

  1. Nukkua.
  2. Pussata ja halata lapsia joka ilta, ja kertoa että rakastan hirmuisesti.
  3. Soitella Insinöörille ja muulle perheelle FaceTime puheluita siirtymistä, jolloin saadaan edes vähän juteltua.
  4. Tehdä nämä viimeiset metrit kunnialla maaliin.

Viikko 44

6 Permalink

Maanantai

Herään väsyneenä TBAF:n jälkeiseen viikkoon. Liskot ovat vierailleet ja viikonlopun märehtimiset meinaa vieläkin painaa väsyneeksi, Ykkösellä on lisäksi normaalista poiketen kasin aamu. Saadaan pienellä riidalla kaikki ajoissa paikalle. Töissä fiilis nousee kuitenkin, koska olin kerrankin valmistellut päivän to do:t valmiiksi jo sunnuntaina ja jakanut hommat riittävän pieniin tehtäviin. Saan pari hommaa heti aamusta ruksittua yli ja juuri ennen viikkopalaveria tulee yllättävä uutinen: asiakas taitaa hyväksyä tarjouksen! Porukan valuessa toimistolle syntyy sisäpiirin läppä jolle nauramme vedet silmissä. Onpa mahtavaa että on tämä tiimi vierellä, mietin, kun muistan Päivin kirjoituksen yksinyrittämisen yksinäisyydestä.

Lounastauon vietän Kampissa, jotta saan samalla käynnillä haettua Kakkosen talvihaalarin Stadiumista. Tilasin sen sinne jo viikko sitten verkkokaupasta ja nyt se on vihdoin siellä. Vien yhden sormuksen huoltoon, siinä on timantti menossa rikki tai tippumassa. Yllätän itseni tekemällä illalla ruokaa (Mamman lehtikaalipasta, ikuinen suosikki) JA vääntäytymällä illalla salille. Oo äm ja gee, niin kuin nuoret eivät enää koskaan sanoisi.

Sivumennen sanottuna, huomaan suihkun jälkeen että koivet pitäisi epiloida. Päätän tehdä sen myöhemmin.

Illalla Insinööri kuvailee tontilla edellispäivän saavutuksia ja minä kirjoitan viikonloppuna syntyneen ajatuksen puhtaaksi ja se tuntuu heti hyvältä. Muhjuinen, väsynyt päivä onkin kääntynyt älyhyväksi!

Tiistai

“Kirjastokirjat pitää palauttaa tänään”, muistuttaa Insinööri. Argh. Työpäivää (palaveria, organisoitumista, pitkä lounas ja monta monta jutteluhetkeä fiksujen ihmisten kanssa) pystyy tänään ongelmitta lyhentämään loppupäästä, joten juoksen Kakkosen ajoissa kotiin, nappaamme kotoa jo sinne yksinään tulleen Ykkösen ja kirjaston kirjat ja…ei. Ei muuten napatakaan. Toinen kirjoista on hävinnyt. Lopullisesti. Käännän ympäri kaikki laatikot, matot, patjat ja lipastot eikä se saatanan Supermarsu silti löydy mistään.

Kuinkahan paljon kirjaston kirjat keskimäärin maksaa?

Palautetaan toinen kirja. Kirjastosta tullaan neljän uuden kirjan kanssa kotiin ja tyypit sulkeutuu heti sohvalle lukemaan. Taustalla soi Karri Koira ja kaikki on ihanaa, niin idyllistä!

Minuuttia myöhemmin kaikki huutaa ja minä revin lasten jäseniä toisistaan irti. Mitä helvettiä oikeasti, välillä tuntuu että lapset syö salaa jotain demonipillereitä päivisin kun en näe.

Illasta en muista mitään, mutta oletan Insinöörin olleen tontilla ja minun nukahtaneen sohvalle. Muistan myös tehneeni yhteistyössä Insinöörin kanssa uunilohta, se saattoi hyvinkin olla tämä päivä.

Keskiviikko

“Nyt me oikeasti ollaan jo myöhässä, sä et varmaan pääse edes sisään enää!” Joo, no. Oltiinhan me myöhässä, minuutti. Ei se homma mitenkään nopeammin mennyt vaikka kaikki nalkutti toisilleen (etunenässä minä muille) ja yksi (minä) uhkaili typerästi. Yhdeksään mennessä anteeksipyyntöviestejä on viuhunut ainakin kolmeen numeroon. Juoksen töihin pää märkänä, hiusten kuivaaminen on lähes yhtä yliarvostettua kuin jalkojen epilointi. Ai saaaaamari, ne jalat!

Menen taas Stadiumiin, koska lapsille tilatuista hanskoista toiset on ihan hirvittävän pientä kokoa. Nappaan itselleni merinovillaisen juoksupaidan mukaan samalla, hups.

”Äiti meillä oli tänään se metsäretki, eikä me oltu pakattu mulle reppua. Mutta kaverit antoi mulle eväitään, ei hätää”.

Äitipisteet check!

Kotona löydän eteisen lattialta koulukuvat. Ai hemmetti. Siis nämähän on ne koulukuvat, joiden oletustilausta piti muuttaa kolme viikkoa sitten jotta sai haluamansa kuvat. Ihme juttu että meille päätyi väärät. Kirjaan päähäni yhden metatyön lisää: Palauta koulukuvat ja tilaa uudet. Rekisteröin tämän “etsi kirjaston kirja tai osta uusi ja naamioi se kirjaston kirjaksi kopiomalla EAN koodi jostain toisesta teoksesta” – metatehtävän viereen.

Keskiviikkoisin on harrastuskaaos, jonka joku hölmö (minä) on keksinyt. Kuudelta alkaa Kakkosen jalkapallo ja samalla kellonlyömällä ihan eri paikassa Ykkösen uimakoulu. Insinööri tulee viisi minuuttia myöhässä kotiin, joten me juostaan Ykkösen kanssa tukat heiluen autolla samalla kun nalkutan loittonevalle kotiovelle että tajuatko, meillä kestää ajaakin sinne melkein 20min! Myöhästymme minuutin. Kannattiko taaskaan valittaa? Uin tunnin aikana puoli kilsaa (wohoo!) ja Ykkönen hyppii niin monta kertaa juuri oppimaansa delfiinihyppyä että lopulta nenästä tulee vähän verta.

Illalla oletettavasti tonttia ja tietokonetta, vaikka tämä pää ei sitä enää muistakaan.

Torstai

Hetkinen, mullahan on vasta kymmeneltä töitä! Kipitän hetken mielijohteesta neljän kilsan lenkin (jäätävällä sykkeellä, nää aamut!) kauniissa aamussa ja käyn samalla ihailemassa taloa. Voi vitsi se alkaa jo näyttää hyvältä, ainakin oikeasta kuvakulmasta katsottuna.

Päivän vietän vastapestyissä (lue: aivan liian tiukoissa) farkuissa edustustehtävissä. Olemme järjestäneet ison startup-ohjelman, jonka toinen bootcamp, yhteinen työstäminen, on tänään. Pörrään päivän 5 asiakasyrityksen ja 17 startupin välimaastossa,  harrastaen sparrausta, nettwerkia ja kaikkia muita hypesanoja jotka väsyttää muakin. Innostava, kiinnostava ja todella energiaa vievä päivä. En istu jos ei ole pakko ja huomaan illalla vetskari olleen koko päivän auki. Nonni.

Töistä pitää ehtiä Kakkosen tarhan ja nopean safkan kautta Ykkösen koululle Halloween-juhlaan. Kotona vietetyn vartin aikana ehdimme syödä, vaihtaa vaatteet ja löytää kadonneen Supermarsun lasten kirjahyllyn takaa. Juoksemme kirjaston kautta koululle. En valehtele jos sanon että koululla on satoja hulluja ihastuttavia lapsia. Ympärijuoksemista, popcornia ja kiljuvia vekaroita on enemmän kuin kenenkään pitäisi koskaan kerralla kohdata. Yhden lapsen lähetän kotiin kun todistan hänen saavan melkein aivotärähdyksen. Apua.

Liekö se sammakkoasuun pukeutunut mieheni, mokkapalojen yliannostus vai seuraavan päivän stressi mutta päätän siivota vielä bileiden jälkeen. Seuraavaan Freska-käyntiin on vielä kaksi viikkoa joten en kestä enää. Imuroin, pyyhin, harjaan, tiskaan.

Samalla selitin lapsille, että työkaverillani on hieno systeemi kotona. Jokaiselle lapselle on annettu joku vastuu. Yksi hakee pienemmän eskarista, eskarilainen vastaa siitä että eteisen penkki on tyhjä rojuista.

Kakkonen tuijotti typertyneesti ja kuittasi: ”Onpa typerä elämä!”. Että ei sitten meidän kuppi teetä tämä vissiin.

Illalla tilaan pitkästä aikaa Kauppakassin ruoat huomiseksi kotiin ja nakutan neljä blogiin ja podiin liittyvää meiliä sekä yhden keittiöön liittyvän meilin. Yritän samalla kohteliaasti kuunnella kun Insinööri puhisee omia työjuttujaan (tai ehkä se puhui talosta?), mutta lähinnä mietin että huomenna pitää tulla Alkon kautta kotiin ja että jalkani alkavat jo tuntua vähän villapaidalta. Mmm. Lämmittää.

Insinööri karkaa hyvän seuran ääreltä tontille, minä menen kympiltä nukkumaan komennettuani ensin pimeässä salaa lukevan Kakkosen samoihin puuhiin.

Perjantai

Hurraa! Olen ajoissa! Tulen tasan kasiksi aamiaispalaveriin. Puhumme jo ensimmäisen vartin aikana parisuhteista ja nonviolent communicationista. Kiinnostava ja ajatuksia herättävä tunti. Juoksen ysiltä takaisin startup-ohjelman tapahtumapaikalle, jossa on tänään mun vuoro vetää koko päivä hostina.

Päiväni pitchausten hostina (anteeksi näitä finglismejä, ei ole oikein parempia sanoja nyt) menee tosi hyvin. Vedän pääosin lonkalta ja mokailen vain vähän, nekin saan käännettyä vitsiksi. Yleisö nauraa ja moni tulee kiittämään jälkikäteen. Mahtava fiilis!

Sähköpostiin kilahtaa tilausvahvistus Freskalta. Siivous ensi keskiviikkona. Häh, nyt jo? Aivan turhaa oli sekin panostus! En enää ikinä siivoa vapaaehtoisesti!

Illalla ovikello soi tiuhaan, kaikki naapurin lapset ovat täällä taas. Olkoon. Laitan leffan pyörimään, siirryn itse koneelle ja keittelen samalla avokadorisottoa kasaan. Viini maistuu jotenkin erityisen hyvältä tänään.

Alan kirjoittaa tätä tekstiä ja huomaan heti etten muista maanantaista mitään, torstai on muuttunut keskiviikoksi ja iltaharrasteet ovat aivan hämärän peitossa. Turvaudun kalenteriin, Instaan ja kännykän kuviin muistaakseni mitä olen tällä viikolla tehnyt. Ruuhkavuodet sulattaa aivot.

Ruoan syötyämme (En tykkää tästä! Nyt syötte kaikki saakeli, minä tein! Saanko lisää?) jälkeen äänestämme mikä olisi paras päivä karkkipäiväksi. Minä ja Ykkönen äänestämme perjantaita, Insinööri lauantaita, Kakkonen keskiviikkoa (?) ja päädymme siihen että ainakin tänään, jollei joka päivä. Katsotaan yhdessä kaksi jaksoa Idolsia, juon pari lasia viiniä ja menen keskiyöllä vähän pöhnäisenä nukkumaan.

Ai niin, ne jalat. Ehtiihän sitä, vaikka huomenna sitten.

Muistatteko te mitä teitte viime viikolla? Oliko hyvä boogie?

6 Permalink