Arki palaa, onni jää

Kaupallinen yhteistyö: Valio

Se oli siinä. Insinööri menee huomenna töihin ja koulutkin alkaa taas pian. En voi enää paeta todellisuutta: arki palaa. Tunnin kestävät aamiaiset ja aivan liian myöhään päättyvät illat pitää paketoida taas kunnon kansalaisten rytmiin ja huolehtia että kaapissa on puhtaatkin verkkarit, tai jopa muutakin kuin verkkarit.

En silti suostu masentumaan vaan yritän tuoda loman mukanani arkeen – vaikka tämä on edelleenkin ihanaa erikoisarkea Kolmosen kanssa. Nappaan joka päivä palasia kesästä ja lomasta mukaani, imen niitä elimistööni ja muistisoluihin aamusta iltaan.

Yritän pitää kiinni siitä riemusta kun aurinkoinen hetki sai meidät lähtemään rantaan ukkosta uhmaten (kastuimme, mutta myös nauroimme); haluan muistaa kuinka äkillinen päätös lähteä veneretkelle oli stressitön ja helppo, kuinka lapset saivat nukkua teltassa saaressa ja miten kerran lilluin paljussa yhdeltä yöllä sateessa, ihmettelemässä vastarannan ukkosta ja laiturille asettuvia lintuja.

Paljussa en voi loputtomiin arjessa hengailla, mutta voin ottaa osan kesän tuomasta asenteesta mukaani myös marraskuun pimeyteen. Haluan kantaa osan loman tunteesta arkeen, tunteen siitä että ei se ole niin justiinsa ja siivota voi huomennakin. Koska se on todella niin – mitään ei ole pakko tehdä vain siksi että on tiistai ja huomennakin koulupäivä.

Arjessa sitä vain jää niin helposti siihen ajatukseen että on tehtävä asioita nyt ja oikein jotta arki rullaa huomennakin. Oikeasti syyskuussakin voisi päättää olla mökillä vielä yhden yön; lähteä joulukuussa pimeälle metsäretkelle ja napata nopeat eväät mukaan, jättää pyykit huomiselle.

Vauvan ruoat reissussa

Valmiit puurot on täysin ok myös arjessa

Olen syöttänyt Kolmoselle kesäkuusta alkaen pelkkiä Onni-puuroja ilta- ja aamupalaksi, välipalaksi ja “hups unohdettiin taas ruoka” -palaksi. Niitä menee tölkkitolkulla, monta per viikko. Koska miksipä ei? Kolmonen rakastaa kaikkia Onni-makuja ja syö ne hyvin, minä taas rakastan sitä ettei ylimääräistä tiskiä tule (mökki) ja että aina liian myöhään alkanut ruokailu voi alkaa sekunnissa.

Tästä Instagramiin raportoidessani olen saanut teiltä yllätyksekseni viestejä siitä kuinka tekin olette nyt esimerkistäni vapautuneet syöttämään vauvalle valmiita ruokia ilman huonoa omaatuntoa. Minusta tämä on tosi pysäyttävää. Siis sekä se että olen voinut helpottaa elämäänne (ihanaa!) mutta erityisesti ajatus siitä että pitäisi potea huonoa omaatuntoa koska ei keitä itse vauvalle puuroa vaan ottaa sen suoraan purkista.

vauvan ruoat reissussa onni puuro kokemuksia

Tavallaan kyllä ymmärrän tämän, koska se sama ajatus yrittää vaania minua aina joskus. Jonkinlainen evankelis-muterilainen osa aivoissani sanoo että kaikki on sinun itse tehtävä ja puurot haudutettava, vaikka se ei oikeasti edes ole minulle tärkeää! Minulla on aika sama miten ruoka pöytään tulee, kunhan tulee ja on syötävää.

Jos lapsi tulee kylläiseksi ja on terve, valittu ruoka on ollut oikein sopivaa ja vanhemmuus riittävää. Aivan sama mistä se puuro tuli.

Siispä tämä jos jokin on asia jonka siirrän konkreettisesti arkeeni: koska vauva rakastaa Onni-puuroja ja syö ne nollahävikillä, jatkan niiden antamista myös silloin kun minulla olisi kaikki aika ja jaksaminen tehdä puuro itsekin.

Onni on hövelimpi arki

Samaa ajatusta haluan jatkaa kaikkeen muuhunkin arjessani. Annan itseni olla höveli, vaikka ei olisi loma tai viikonloppu. Muistutan itseäni että vaivannäkö ei tee asioista arvokkaampaa, kärsimys ei hio elämästä laadukkaampaa. En luisu täyteen paheellisuuteen vaikka söisin kaikki ruokani toisen tekemänä tai lopettaisin siivoamisen kokonaan (sivumennen sanottuna, palkkasimme juuri siivoojan).

Joku sanoi joskus että sinun arkesi on lastesi lapsuus. Käännän tämän lievästi tuomitsevan lauseen sellaiseksi ajatukseksi että lapsilleni oleellisinta on se mitä me teimme yhdessä, eikä se miten sen teimme. Heitä ei kiinnosta pätkääkään keitinkö itse sen heidän lempipuuronsa vai en, tai siivosimmeko itse jokaisen vessanpöntön. Heitä kiinnostaa se ehdittiinkö illalla vielä pelata Afrikan tähteä vai halusiko äiti mieluummin tiskata puurokattilaa ettei se kato jämähdä kiinni ja nyt on jo melkein nukkumaanmenoaikakin. Katsotaan sitten huomenna.

mitä puuroa koululaiselle eväät retkelle vauva onni puuro eväs onni puuro kokemuksia

Samaan höveliin meininkiin kannustan teitäkin. Heittäkää kassiin vielä tälläkin viikolla retkikamat, pari Onni-puuroa taittamaan pahimmat nälät kaiken ikäisiltä, pullo vettä ja joku hyvä peli. Täytä astianpesukone ihan tyhmästi ja pyöräytä pyykkikone puolillaan. Laita maitotökki suoraan kartonkiin litistämättä. Mene meikit naamassa nukkumaan tai ole yöppäreissä koko päivän, kunhan muistat relata.

Arki ehkä palaa, mutta kesän onni voi jäädä.

Mitä harrastuksia alakouluikäiselle ja tarvitaanko niitä ollenkaan?

Kakkosen futistreenit alkavat taas, pitkän Korona-tauon jälkeen. Mulla on ristiriitaiset fiilikset. On aivan mahtavaa että tyyppi pääsee taas purkamaan energiaa vähän muuhunkin kuin meihin, näkee kavereitaan ja löytää takaisin uinahtaneen innostuksen.

Samaan aikaan en haluaisi luopua tästä täysin aikatauluttomasta arjesta ja kurkkuani kuristaa vähän kun mietin arkea ennen Koronaa.

Miten tähän arkeen enää mahtuu harrastukset?

Vaikka me emme harrasta paljon, eikä perheessä ole ”vakavia” harrastuksia kenellekään, olemme silti onnistuneet luomaan arjen jossa lähdetään kolmena arkipäivänä viidestä kiireellä treeneihin vielä koulujen ja töiden jälkeen, ja kahtena päivänä treenejä olisi päällekkäinkin, yhdellä tai kahdella lapsella.

Arkisin ollaan kroonisesti joka paikasta myöhässä ja kiukutellaan niitä futissukkia ja huonoja eväitä, keskustellaan siitä miten kotiin päästään treenien jälkeen ja mietitään että miksi ihmeessä ei taaskaan ole mitään ruokaa valmiina. Todella raskasta ja stressaavaa, mutta toisaalta asia jonka unohdan joka kerta kun haen lapsen treeneistä. Treenin jälkeinen koululainen on paras:  punaposkinen, iloinen ja mieleltään levollinen.

Joka treenin jälkeen mietin että onpa hyvä että lähdettiin ja valmistelen jo seuraavan päivän pakkauslistaa mielessäni.heureka alekoodi

Onko lasten pakko harrastaa?

Meillä on ollut alusta asti selvää ettei harrastukset ole mikään pakko (eivätkä toisaalta etuoikeus tai oletus). Muistan kuinka tarhakaverit alkoivat kolme-, neljävuotiaina harrastamaan jotain koska nää pitää kato aloittaa nuorena ja meillä ei vieläkään oltu edes ajateltu koko asiaa. Siitä pitääkö todella aloittaa hyvin nuorena on montaa ristiriitaista näkemystä ja uskon että elimme tuohon aikaan oudossa paikallisessa kuplassa, jossa tavoitteellisuus ja suorittava elämäntapa korostuivat.

Minä olen edelleen sitä mieltä ettei mitään pidä aloittaa vielä niin nuorena ja että tarhassa ja tavallisessa arjessa riittää kyllä harrastusta (näin puhutaan myös tässä artikkelissa), mutta toisille lapsille se toki sopii hirveän hyvin. Harrastuksia siis todellakin saa olla, mutta paineita ei tarvitse minusta siitä ottaa jos oma lapsi ei vielä ennen alakoulua harrasta mitään. Tai koskaan koko elämässään, mutta se on jo toisen jutun aihe se.

Omat lapsemme ovat mallia ”saanko lukea tänään koko päivän”, eikä meillä ole koskaan ollut sellaista pakollista puistoilurumbaa jota paukkuvat energiat saisivat aikaan. Lapset eivät itse juurikaan harrastuksia ole kaivannut, joten on helppo olla sitä mieltä ettei harrastuksia välttämättä tarvita.

Olen toki nähnyt myös niitä perheitä joissa harrastukset ovat aivan ehdoton juttu, ihan lapsen itsensä toiveesta ja eduksi. Silloinhan se on mitä mahtavinta! Jos kaikki haluavat sen harrastuksen perheen elämään – ja siihen on taloudellisesti mahdollisuus, mikä ei ole lainkaan selvää ainakaan PK-seudulla – niin antakaa palaa!Redi Gymi

Mitä lasten harrastukset maksaa ja kannattaako se?

Meillä on onneksi nyt aika kepeä harrastussetti kustannusten suhteen; ei ole lätkää tai ratsastusta. Harrastuksissa oli ennen Koronaa Kakkoselle futis (n.400€/v), brasilialainen jiujitsu (n. 300€/v) ja Ykköselle kokkikerho (50€/v). Näitä ennen olemme käyneet läpi sirkuskoulut, tanssit, toiset futikset, muskarit, uimakoulut, koripallot ja gymit. Panostaneet aina sen pari sataa per lapsi todetaksemme ettei tämäkään innostanut ja lopettaneet tyytyväisinä.

Harrastukset ovat kalliita ja aikaa vieviä, ja vaativat ajoittain tylsää maanittelua ja patistelua. Marraskuisessa räntäsateessa ei ole helppo lähteä ulos futikseen. Mutta kääntöpuolella harrastukset voivat antaa aivan hirveän paljon lapselle, koko perheellekin. Erityisesti vähän isompien lasten harrastaminen on avannut silmäni ihan uusille mahdollisuuksille.

Harrastus voi olla ensimmäinen paikka josta lapsi saa kavereita jotka eivät kiusaa ja harrastuksen tuoma uusi porukka voi olla juuri se erottava tekijä joka kertoo lapselle että hän voi saada myös kivoja kavereita. Toiset vanhemmat kentän laidalla voivat olla se puuttuva linkki uuden asuinalueen ja sinne juuri muuttaneen perheen välillä.

Joskus taas harrastuksen vetäjä tai valmentaja voi olla sellainen aikuinen, joka ensi kertaa haastaa lapsen positiivisella tavalla ja kannustaa yrittämään enemmän. Valmentaja voi pyytää lapselta suorituksia, joista sen äiti meinasi jo sanoa ääneen että ei se varmaan tota osaa.

Urheilullinen harrastus voi olla se paikka jossa lapsi oppii kuinka mahtava, ainutlaatuinen, tärkeä ja kykenevä hänen kehonsa on. Se voi olla polttoaine parempaan itsetuntoon, kohentuneeseen vointiin ja jopa keskittymiseen koulussa. Taideaineet taas voivat olla se liekki, joka lapsen sisällä paloi mutta kukaan ei sitä tajunnut silloin kun se päällysti tuolin talouspaperilla.

Harrastaminen voi myös kasvattaa: Huithapeleinkin lapsi saattaa yllättää vastuullisuudessaan kun alkaa ensin muistaa treenipäivän, sitten kellonajat ja lopulta jo valittaa vanhemmilleen että muistakaa nyt pliis ne mun eväät tänään.

Itse saatan olla äiti lapselle, joka elämänsä ensimmäistä kertaa sieti kunnolla turhautumista ja epäonnistumista ja muuttui painisalilla kapinoivasta esiteinistä yhtäkkiä luonnonlahjakkaaksi treenaajaksi. Sen kokemisesta maksan mielelläni.

Kuinka saataisiin kaikki halukkaat lapset harrastamaan?

Päädyn aina siihen, että harrastukset omien voimien rajoissa ovat tosi jees ja haluaisin kaikkien pääsevän harrastamaan!

Haluaisin että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus halutessaan harrastaa laajasti, monipuolisesti ja matalalla kynnyksellä. Kokeilla montaa asiaa ja löytää se oma juttu. Harrastaminen tapahtuisi mieluiten pitkien iltapäivien aikana jolloin aikaa on, haaveissani ilmaiseksi.

Pyörittelen päässäni voisiko lasten harrastuksille tehdä Timmat, luoda palvelun jonka kautta voi etsiä yksittäisiä treenikertoja eri harrastuksiin. Mahdollistaa matalan kynnyksen kertaosallistuminen, josta ehkä löytyisi joku koko elämän kattava intohimo. Usein raha estää sekä kokeilun että oikean harrastamisen. Kaupungit onneksi tarjoavat aika paljon edullista harrastamista ja moni seura tukee maksuissa jos perheen oma varallisuus ei riitä.

Aika on tietysti toinen puute, eikä lapsia vaan ehdi kuskata kaikkeen mukavaan vaikka olisi kuinka halpaa. Islannin malli, jossa lapset viedään koulusta iltapäivinä treeneihin seuran puolesta, olisi myös tervetullut tänne.

Mitä ajatuksia teillä on harrastamisesta, onko se enemmän iloa ja energiaa tuova asia vie viekö rahat ja stressaa arjessa?

Kun etupenkille kävely kestää minuutin ja muita lapsiperheen pieniä lomia

18 , Permalink

Täytän tiskikonetta päivän toista kertaa, sanon lattialle möyrivälle vauvalle että tulen kohta ja yritän samalla arvuutella mikä Kakkosen minecraft-kissan nimeksi tuli (Miau). Mietin, että tekisipä pieni breikki hyvää.

Ehkä vuorokaudeksi spa-kylpylään huljuttelemaan, tai kavereiden kanssa keikalle nyrkki pystyssä bailamaan, tai romanttiselle kaupunkilomalle tai vaikka vain yksin kahville, tai ehkä urheilemaan viideksi tunniksi putkeen.

Loma, ainahan se on mielessä.

Onneksi olen jo kolmatta kertaa liikkellä, joten tiedän ensinnäkin että nuo oikeat lomat on ihan kohta taas mahdollisia ja osaan niitä odotellessa ottaa mikrolomia! Mikrolomat ovat pieniä varastettuja hetkiä lapsiarjen keskellä. Sekunteja, joiden aikana voi hengittää ja ajatella olevansa ihan yksin.

Koska lapset, nuo ihanat pienet rikkaruohot, eivät mitään lomia pyytämällä anna, pitää keksiä luovia tapoja hengähtää arjen keskellä. Omia suosikkejani on “laitoin juuri kaikki lapset takapenkille ja suljin oven perässä” -loma, jolloin odottelen pienen hetken ennen kuin avaan itselleni oven ja palaan ruotuun.

Tämä loma maistuu erityisen makealta kun kyseessä ovat noin 2-4-vuotiaat lapset, jotka tappelevat keskenään.

Kysyin teiltä näistä Instagramissa ja lista oli hämmentävän yhdemukainen. Ensimmäistä kolmea vaihtoehtoa ehdotti vähintään joka toinen vastaus.

Parhaat mikrolomat lapsiperhearjen keskellä

Vessassa käynti kännykän kanssa – myös ilman vessahätää

Roskien vienti. Ihan hyvin voi kestää vartin kun vie roskia. Tarvittaessa voit laittaa lapset seuraamaan ikkunasta tätä jännitysnäytelmää!

Autoilijan hitaat hetket:
Lapset takapenkillä ja etupenkille kävely kestää kauan.
Saavuin juuri kotipihaan mutta en ihan vielä nouse.
Nyt voin lähteä Prismasta ajamaan kotiin mutta jos nyt vielä tämän biisin odotan.
(Pro-vinkki: Jos ikkunat menevät huuruun, olet ollut autossa liian pitkään.)

Kaupassa käynti yksin. Kuulin miehestä, joka osti K-raudasta nauloja kolmen tunnin ajan. Nostan hattua.

Pyykkien lajittelu ja pesu, mieluiten niin että tilasta löytyy myös karkkikätkö. ”Ai sori en kuullut sua kun tämä kone linkosi tässä!”

Aktiivinen nukuttaminen vielä puoli tuntia lapsen nukahtamisen jälkeen. Muista huokailla tilannetta puolisolle “Joo siis oli kyllä tosi tiukassa tänään toi nukahtaminen, huh huh”

Suihkussa tai saunassa käynti

Pikku Kakkonen, pädi.

Lapsi pihalle / alakertaan / vessaan ja: “tuun ihan kohta perässä

Anna vauvalle jotain kiellettyä. Pro-vinkki: meikkipussilla ostaa ainakin vartin.

 

Siitä sitten kokeilemaan itselle parhaiten sopivaa! Voin vahvistaa näistä jokaisen jo yhdeksän vuoden kokemuksella. Ja ihanaa hei että just sä luet tätäkin kakalla istuessasi, hyvin sopii mun jutut sinne pöntölle!

 

Lista koottu osin Valeäiti Instaseuraajien vastausten avulla, kiitos kaikille!

18 , Permalink