Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Aikuinen ja älykäs nainen

Semmosta mietin että..

Mun pitäisi tehdä nyt todellakin jotain ihan muuta kuin tätä. Mutta ei aivotoiminta riitä.

Mun lapset on aivan naurettavan ihania. Toisen kanssa on ihana puhaltaa saippuakuplia ja seurata hipihiljaa mitä orava tekee. Toisen kanssa on parasta hoitaa asioita, jutella päivän tapahtumista ja kikattaa ihastuneille luokkakavereille.

Ihan tulee tippa linssiin tässä nyt! Pitäisköhän vielä mennä halaamaan vaikka ne jo nukkuu?

Äiti on vähän herkillä tänään.

Sitä kolmatta olutta siellä karaokebaarissa ei muuten todellakaan olisi tarvittu mihinkään. Ei ollenkaan.

On tosi väsynyttä mennä polttareissa karaokebaariin ja laulaa siellä porukalla ”hei me mennään naimisiin”. Sitä väsyneempää on ainoastaan laulaa Aikuista naista 40-v synttäreillä.

En muistanut että Aikuisessa naisessa on noin korkea sävellaji. Pitää muistaa ensi kerralla pyytää matalampi.

Näin ei saada (aikuista) naista: ”Mulla on neljä lausetta joilla saa kaikki naiset”. ”Kuule ei kyllä kiinnosta yhtään eikä ne toimisi, lupaan” ”Ai sä ootkin tommonen älykäs nainen, ei tää kato älykkäisiin naisiin toimikaan”.

Ei kyllä ollut älykäs olo aamulla.

Älykäs nainen menee nyt nukkumaan. Huomenna sitten taas aivan freessinä niin kuin nykynuoret sanoo.

En enää ehkä koskaan…tiistaina PING.

Kuva liittyy mutta ei liity.

Mihin leivinpaperit laitetaan ja rakentamisen muut 10 000 päätöstä

Joku sanoi meille raksaprojektin alkuvaiheessa, että raskainta on se päätösten tekeminen, sillä niitä tulee noin tuhat hankkeen aikana. Tällä hetkellä tuntuu siltä että tuo oli täyttä huijausta, kyllä niitä päätöksiä on varmaan kymmenkertainen määrä. Tähän mennessä on päätetty ainakin pistorasioiden määrä, laatu ja sijoittelu; takan sijainti (vai onko?), keittiön rakenne, kaapit ja työtasot, ikkunoiden karmien värit kolmesta eri pinnasta, seinien eristeet, talotoimittaja, tontti, huoneiden sijoittelut, vaatekaapin paikka, ilmastointiputkien kannet ja niin saakeli edelleen. Aivan järkyttävää.

Osa päätöksistä on tosi isoja ja raskaita. Tontista luopuminen, kellarikerroksen myllerrys ja talon rakenteen (puu vai kivi, CLT vai ei) päättäminen menevät tähän laariin. Ne ovat päätöksiä, joilla on suuret seuraukset ja huonot lähtökohdat. Et ehkä tiedä mikä on eri valintojen kustannusvaikutus, kuinka ne vaikuttavat talon hyvinvointiin ja varsinkaan näyttääkö valintasi lopulta sittenkään kivalta. Mutta päätös on tehtävä ja se vaikuttaa kaikkiin muihin jatkopäätöksiin.

Usein päätökset myös joutuu kuitenkin tekemään liian nopeasti, vaikka niiden tulemisesta on tiedetty jo kuukausia. Niin vain sitten yhtäkkiä oletkin siinä sunnuntaissa, jolloin vessanpöntöt on vain valittava. Anna mun kaikki kestää, vessanpöntötkin. Luulisi ettei sekään ole kovin vaikeaa, eikö? Valkoinen pönttö! Niitäkin on joku sata eri mallia ja kun alat katsoa niitä, 9o% ei enää kelpaakaan. On vääränlaista muotoa, hintaa, toimintoa tai leveyttä.

Sitten on päätöksiä, joita ei vain enää jaksa tehdä mutta joissa laiskottelu tulee ärsyttämään ihan todella paljon talon kanssa eläessä. Mihin leivinpaperit säilötään, mihin menee keittiön yleiskone? Missä telkkaria katsotaan, tuleeko se joskus yläkertaan? Missä kaapissa säilytetään urheilukamoja ja mahtuuko arkivaatteet kahden metrin vaatekaappiin? Välillä huomaan laskevani kuinka monta paria mulla on kenkiä, jotta tiedän ärsyttääkö ensi syksynä liian pieni kenkäteline.

Todennäköisesti ärsyttää joka tapauksessa.

Nämä ovat vielä pääosin niitä käytännön päätöksiä, se koko visuaalinen show on vielä ihan oma lukunsa. Minkä väristä maalia, minkälaiset hanat ja minkälaiset ovat lattiat, keittiö, portaat ja kuinka ne kaikki sopivat yhteen.

Ehkä tämä olisi helpompaa jos kokisin olevani jotenkin vahva visuaalisen silmäni kanssa ja rakastaisin Pinterestissä pyörimistä. Uskon että monella muulla on jo aikaa sitten katsottu ihanimmat hanansa ja pönttönsä, kaakeleista puhumattakaan. Ai niiiin, kaakelit, niitä ei olla vielä yhtään edes mietitty! Aargh!

Loppuun vielä yksi ankeuttava ajatus, ennen kuin vaihdan taas vaihteen iloisen pirtsakkaan Pinterest-moodiin. Moni sanoo ”on varmaan ihana rakentaa kun saa sit just sellaisen kuin haluaa”. Ei saa. Mutta saa itse valita kompromissit, joita on pakko tehdä.

Harmi vaan että ne kompromissitkin pitää päättää.

Lue myös: Vaikeinta on päättää 

Kun lapseni kehityskeskusteluun vein

Käykö teille koskaan niin, että muutatte ihan tavallisen tilanteen vahingossa melko kiusalliseksi koska yritätte käyttäytyä niin kuin luulette olevan sopivaa? Saatatte vaikkapa valehdella olevanne ystäviä jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa?

Jälkimmäiseen tarinaan voidaan palata vähän myöhemmin, nyt keskitytään siihen kuinka vastasin Ykkösen terveydenhoitotarkastuksessa esitietolomakkeeseen. Se saattoi mennä vähän huonosti.

Lomakkeessa kysyttiin kaikki perusasiat nimestä hetuun sekä terveydentilaan ja allergioihin. Nämä melkein vielä osasin, hetua lukuunottamatta. Kuka sen nyt muistaa. Sitten meni vaikeaksi, sillä The Lappu alkoi kysellä kauheasti meidän perheestä. Ollaanko me vanhemmat naimisissa, eronneita tai uudelleen naimisiin menneitä; miten me asutaan ja miten me eletään.

Kuinka monta kertaa päivässä syödään (entä viikonloppuisin?) ja mitä parannettavaa ruokavaliossamme on. Kuinka monta tuntia lapsi nukkuu (mistä mihin), paljonko on ruutuaikaa ja valvotko käyttöä, mitä harrastatte ja kuinka monta tuntia päivässä lapsi liikkuu. Huh.

Ymmärrettävästi jo ensimmäisten kysymysten jälkeen otsalleni alkoi nousta hikikarpaloita. Ymmärsin, että edessäni on perheemme syväanalyysi. Tässä se nyt on. Meidän perhettämme lopullisesti mittaava Lappu. Tähän tulee kulminoitumaan kaikki menneet seitsemän vuotta, kykymme toimittaa hyvää vanhemmuutta. Apuva.

Aloin vastata kysymyksiin rehellisesti, mutta sillä tavalla hyvät puolet esiin nostaen, siis valikoidun rehellisesti!

Alkoholia juomme kohtuudella, ruokajuomana! Syömme hienosti aika paljon kotiruokaa, mutta herkkuja voisi tietysti syödä vähän vähemmän,  hymiö perään. Vietämme kyllä juu mielestäni riittävästi aikaa yhdessä ja teemme silloin kaikenlaista.

”Mitä teette yhdessä perheenä?”

Tässä kohtaa alkaa mennä oudoksi. Listaan kaiken hyvän, jota teemme: ulkoilemme, urheilemme ja leikimme yhdessä. Sitten kerron että harrastamme käden töitä.

Käden töitä?

Mitä?

Siis…mitä?

Ok.

Siirryn seuraavaan kysymykseen vaikken vieläkään tiedä, mitä ne käden työt ovat. Nyt Lappu kysyy minulta, mitä kaikkea hyvää lapsessani on. Helppoa, ajattelen! Hänhän on mahtava! Kerron asiallisen tiiviisti lapseni hyviä ominaisuuksia, ja sitten Lapun voima iskee minuun taas. Jotenkin käteni muotoilee paperille lauseita, joita voisi kirjata kehityskeskustelun muistiinpanoihin.

Kerron Ykkösen olevan aktiivinen osa perhettämme.

Aktiivinen osa perhettämme? Mitä se tarkoittaa? Että hän osallistuu tiimityöskentelyyn, antaa rakentavaa palautetta ja tuo kehitysehdotuksia pöytään vai?

Voi jeesuksen pöksyt sentään. Kuinka sekaisin voi yksi Lappu ihmisen laittaa.

Siinä vaiheessa kun terkkari lukee innostuneena Ykköselle minun kirjoittamiani hyviä asioita ääneen ja pysähtyy hetkeksi miettimään, leijun ulos ruumiistani. Tiedän mitä on tulossa. Siirryn katonrajaan katselemaan huonoa versiointia Siskonpedin sketsistä, ja näen kuinka terkkari pelastaa tilanteen sanomalla Ykköselle että ”sitten sun äitisi kirjoitti tänne että olet…aktiivinen”.

Joo no se sun äitisi kirjoitti sinne kaikkea muutakin skeidaa, jota terkkari ei nyt vain ystävällisesti lue ääneen.

Huh huh. On se hyvä että tyttäreni on aktiivinen osa perhettämme, koska luulen että mun kannattaa nyt vähän passivoitua.

Kuvat Sanni Riihimäki