Uskaltaisinko enää perustaa perhettä? Ajatuksia hoivaoletuksesta

Kirjoittelin mun englanninkielisen uutiskirjeen puolelle pitkän tekstin helposta aiheesta ”Miksi Pohjoismaissa ei ole tarpeeksi vauvoja ja mitä sille voisi tehdä.”

Teksti ei kestä minkään näköistä tieteellistä tarkastelua tai ratkaise yhtään mitään, se halusi sanoa vain tämän yhden asian, joka mun päässä kaikuu aina kun puhutaan mistä tahansa hoivaan liittyvästä:

Meidän yhteiskunta on kusessa, koska naiset ei enää suostu tekemään ilmaiseksi näkymättömiä töitä, jotka pitää meidät toiminnassa.

Tai siis totta kai me suostutaan, koska me ollaan empaattisia ihmisiä, jotka ei halua jättää toisia pulaan. Niinpä me hoidetaan vauvat, kipeät lapset, vanhentuvat vanhemmat ja usein puolisonkin vanhemmat.

Joskus tasaisesti puolison kanssa, joskus yksinhuoltajina tai ainoina lapsina koko show, joskus yksin, vaikka apua voisi olla olemassakin.

En lähde nyt luettelemaan tilastoja, me tiedetään kyllä että poikkeuksienkin kanssa naiset hoitavat valtaosan hoivatyöstä, niin (ali)palkatusta kuin palkattomasta ja näkymättömiin jäävistäkin.

Ennen tähän voitiin luottaa: naiset kyllä hoitaa, ei tarvi miettiä yhteiskunnan tasolla, miten ratkaistaan varhaiskasvatus tai vanhusten hyvä elämä.

Nyt kun naiset ovatkin yhtäkkiä halukkaita tekemään palkkatyötä ja ehkä jopa olemaan aina hoitamatta muita, tulee ongelmia. Että kukas nämä yhteiskunnan heikommat hoitaa, jos et sinä, biologisten viettiesi ohjaama kone?

Tarvitaankin ratkaisuja, rakenteita ja rahaa kun näkymätön ja palkaton työ muuttuu myös paperilla bruttokansantuotteen riviksi.

Ja tämä yksi ajatus erityisesti mulla pyörii päässä. Kun puhutaan, että miksi syntyvyys laskee, niin voisiko ehkä yksi syy olla se, että me naiset ollaan alettu ymmärtää, miten paljon kaikkea hommaa meille saattaa elämässä kasaantua?

En tiedä. Mutta myönnän, että mun voisi olla nyt vaikea miettiä ekan lapsen toivetta.

Musta tuntuu että vuonna 2009 olin luottavaisempi. Nojasin normiin: Tietysti lapsia halutaan, tietysti se jotenkin sitten hoituu.

Jos olisi nyt 26v, urani alussa ja miettisin perhettä, olisin ehkä varovaisempi.

Lukisin uutisista, että jaahas, se on sekä eläke että vanhuuden hoito vaarassa. Työttömyyskin uhkaa. Mitenhän mun käy sitten kun olen itse hoivan tarpeessa, pitäisikö vaan yrittää saada omat rahat kasaan sitä varten? Mahtaako aika riittää lapsiin ja omiin vanhempiin? Vai tuhoutuuko maapallo sitä ennen, suurvallat ja sekuntien pamahdukset tai ehkä joku peukun käyttäjä tai ilmastokriisi tekee elämästä liian kurjaa lasten kestettäväksi? Onko tuo kumppanini oikeasti moderni, tasapuolisesti hommia tekevä ihminen?

Seuraisin keskustelua vanhemmuuden ympärillä ja pelkäisin: tuleeko minustakin tommonen pupuja, jonka vanhemmuutta silti kritisoidaan vaikka annoin aivan kaikkeni?

vauva 1kkNo, onneksi uskalsin ja voin nyt kertoa kaikille kaltaisilleni, että älkää uskoko kaikkea mitä luette. Edes blogeista, lol.

Tai lukekaa mun blogia ja kirja, jossa kerrotaan neljän lapsen jälkeen valtavasta onnesta ja kaikesta selviämisestä. Valmistautuisin ihan eri tavalla arkeen puolisoni kanssa, osaisin ehkä väistellä metatyökuopat.

Toivon enemmän kuin mitään, että me uskallettaisiin yhteiskuntana nähdä lasten arvo kunnolla.

Että me alettaisiin tehdä systeemitason ratkaisuja, jotka mahdollistaa hyvän perhearjen kaikissa perhemuodoissa, että me uskallettaisiin mahdollisina vanhempina luottaa siihen, että kyllä se arki kantaa ja kannattelee, että lapsia rakastetaan kaikkialla ja jokainen vauva tuo maailmaan niin paljon iloa, ettei sitä voi uskoakaan.

Uskallettaisiin tehdä niitä veronmaksajia ja tulevaisuuden vanhusten luotettavia, osaavia hoitajia.

Mitä fiiliksiä teissä on herännyt viime aikaisessa hoivakeskustelussa? Pelottaako tulevaisuus, lasten kanssa tai ilman?

10 comments

  • Arttu

    Yhteiskunnan tasolla muutos vaatii sen, että miehet valitsevat matalapalkkatyön hoiva-aloilla palvelukodeissa, vuodeosastoilla, peruskoulussa ja päiväkodeissa. Näin naisten on mahdollista työllistyä kovapalkkaisiin ja mielenkiintoisiin työpaikkoihin. Muutos vaatii myös sen, että kodeissa miehet ja pojat ottavat päivittäin vastuun kotitöistä kuten tiskaamisesta, siivoamisesta, pyykkäämisestä ja ruokahuollosta.

    • Valeäiti (author)

      Kyllä, nimenomaan rakenteissa pitää tapahtua muutoksia.

  • Anna

    Kuvitellaan tilanne että Pentillä ja Erjalla on 2 lasta, Mikko ja Tiina. Lapset ovat molemmat noin 40-vuotiaita ja asuvat perheidensä kanssa 300 km päässä. Tiina on myyjä vaatekaupassa, Mikko automyyjä.

    Erja kaatuu kotona, aivoverenkiertohäiriö. Pitkä kuntoutus mutta oireita jää ja Penttikin alkaa sairastella. Tulee muistisairaus ja hän alkaa piilottaa ruokaa sängyn alle ja suihku unohtuu valumaan.

    Erja soittaa hädissään Tiinalle ja pyytää tulemaan apuun.

    Jos Tiina ei lähde ajamaan marraskuun pimeydessä, lähteekö Mikko? Miksi ei lähde? Kuinka kauan Mikko odottaa, kunnes lähtee? Kuinka paljon herkemmin Tiina lähtee?

    Tämä on minusta se kiinnostavin kysymys. Että mitä tapahtuu jos naiset eivät enää lähde ekana auttamaan. Kuinka kauan miehet ja pojat pidättäytyvät toimimasta, verrattuna naisiin. Olisi tosi tosi hurjaa jos he eivät auttaisi ollenkaan, mutta olisiko miesten hoivassa kynnys auttaa korkeampi ja hyväksyttäisiin sen myötä hoivan tason lasku.

    • Valeäiti (author)

      Niin nämä on just niitä sukupuoliroolien vaikutuksia ja juuri tästä se hoivaoletus syntyy. Mä uskon että tottakai Mikko lähtisi, mutta a) Sille ei soitettaisi ekana (hoivaoletus ohjaa kysymään naiselta) ja b) jos soitettaisiin ja se olisi hänelle hankalaa, hän enkä kokeilisi eka Tiinaa. Tiina taas lähtisi varmaan edes miettimättä, sopiiko se nyt vai ei ja nää on tosi syviä normeja. Naisiin on iskostettu tosi tosi syvään pyyteetön auttaminen ja epäitsekkyys, jopa epterveelliseen asti, miehille on ollut enemmän mahdollista kysyä, voisiko joku muu tai miksi minä. Näitä on hankala yhdessä keskustelussa kärjistää mutta kyllä kaiken kaikkiaan tässä on sukupuolieroa ja hoivaoletus on ihan oikea, vaikuttava voima. Mutta just tätä on minusta nyt tapahtumassa: Naiset ei aina heti lähdekään apuun.

  • Räps

    Minulla on toinen hypoteesi: naisten lisäksi myös pienten lasten isät ovat ymmärtäneet, kuinka paljon hoivaa pieni lapsi vaatii. Siispä myös osa isistä ei halua lisää lapsia siksi, että heille tulee enemmän sitä hoivavastuuta. Eli väitän, että sama pätee myös miehiin ja etenkin tällä hetkellä lisääntymisikäisiin.

    Ja ei pidä ymmärtää väärin: perinteisestikin isillä on paljon vastuuta lapsistaan, eikä vähiten heidän elatuksestaan. Ja siinä on myös paljon hommaa. Mutta nyt nimenomaan tulee sitä perushoivaa enemmän kuin ennen. Ja se on eri tavalla sitovaa ja raskasta (ja palkatonta) ja saa monet varmaan pohtimaan, että haluaako siihen ryhtyä ollenkaan tai uudelleen.

    • Valeäiti (author)

      Ihan ehdottamasti tämä vanhempien uupuminen koskettaa kumpiakin ja se alkaa varmasti iskeä tajuntaan niin miehille kuin naisille! Myös miehille kohdistuu nykyään yhä enemmän sitä tuplavaatimusta että pitäisi olla hyvä töissä ja hyvä kotona. Mutta joo, just tää yhteiskuormitus monia mietityttää.

  • Maria

    Ei yhteiskunta voi yhtäaikaa uskottavasti viestiä sitä että lapset ovat tervetulleita ja arvokkaita ja heitä halutaan ja samaan aikaan löyhentää aborttilainsäädäntöä. Esimerkkinä tästä on Ranskan tilanne. Ranska on kirjannut aborttioikeuden perustuslakiinsa ja samaan aikaan käyttänyt rahaa prosentuaalisesti eniten OECD-maista taloudellisiin kannustimiin syntyvyyden nostamiseksi. Siinä onnistumatta.

    • Valeäiti (author)

      Millä ihmeen tavalla abortti ja syntyvyys liittyy yhteen?

  • Maria

    Miten voi syntyä, jos jo sitä ennen surmataan kohtuun? Suomessa on abortoitu viimeisten noin 50 vuoden aikana noin 600 000 lasta. Ja hekin olisivat jo ennättäneet saada lapsia. Vuosittain maassamme abortoidaan noin 9000 lasta. Se on suuri lovi syntyvyyteemme.

    • Valeäiti (author)

      Ei-toivottu raskaus on aivan eri asia, eikö naisten pakottamisen synnyttämiseen ole minkään näköinen ratkaisu tähän. Naisilla on vapaus valita.

Comments are closed for this post.