Raskausviikko 26
Viikko alkaa todella rankalla päivällä. Olen koko päivän aivan pois pelistä, vauva on jotenkin niin hankalassa asennossa ja potkii niin kovaa etten tunnu löytävän asentoa jossa levätä. Olen tosi väsynyt, kiukkuinen ja jopa pahoinvoiva pitkästä aikaa. Ei tee mieli syödä kun vatsassa on käynnissä kaikki viime vuosilta järjestämättä jääneet Coachellat.
Seuraavana päivänä olo kuitenkin helpottaa, onneksi. Yksi syyllinen löytyy tukisukkahousuista, jotka ovat kiristäneet mahaa vähän liiankin kanssa. Ilmankaan niitä en voi olla, koska jalassa on nyt muhimassa jopa yksi kokonaan uusi suonikohju ja sukattomat päivät ovat kipeitä. Onneksi mulla on monta eri mallia, joten päivä kerrallaan pärjään kyllä.
Eka oikea harjoitussupistus iskee eräänä iltana kun olen touhunnut vähän liikaa ja puoliksi istun, puoliksi makaan sohvalla jalka ojossa – olen ollut päivän ilman tukisukkiksia ja jalkani kosto on suloinen. Nyt sitten lisäksi vatsassa kiristää ja on tukalaa.
Toisaalta näistä on tosi vaikea tietää. Ei ehkä uskoisi että neljännen kanssa enää on mutta tämä bebe on jotenkin niin iso, poikittain ja pinnassa että kun se venyttää raajansa (oletan) suoriksi ja puskee selällään kohti minun napaani, tunne on käytännössä tismalleen sama kuin supistaessa: kiristää, on tukala ja maha tuntuu kovalta.
Viikon lopulla alan kuitenkin tuntea selkeämmin supistuksia työpöydän ääressä. Eivät kipeitä vieläkään mutta selvästi sellainen tasainen ”polte” lisääntyy ja säteilee tuttuun tapaan. Mulla on aina alkaneet harjoitussupistukset näillä viikoilla joten mitään huolta tästä ei tule – muuta kuin pieni pohde siitä pääsenkö tällä kertaa ihan äitiyslomaan asti vai pitääkö taas jäädä sairaslomalle jo hetki ennen.
Kohokohta tällä viikolla on ylimääräinen ultra, jonka keksin varata kun tässä ”viimeistä kertaa” ollaan (en uskalla enää sanoa että tämä on totta, katsotaan). Menemme siis 4D ultraan katsomaan jos näkisimme tyypin naamaa. Emme hirveästi näe mutta tärkeimmät kuitenkin: hän on hyvinvoiva ja aivan ihana.
Jos jotakin pitäisi sanoa niin minun ja veljensä näköinen. Samanlainen pieni mies tulossa ehkä, miten siistiä!
Ultrassa vauva haukottelee, avaa silmänsä (!) ja liikkuu, aivan todella paljon. Emme pysy hänen perässään! Ultra vahvistaakin sen mitä olen ajatellut: vauva on tosi pinnassa, tosi alhaalla ja liikkuu niin all over the place että tukaluus on taattua. Emme melkein saa naamaakaan kuvaan koska se on jatkuvasti painautuneena aivan kohtua vasten. Tyyppi on tulossa ulos nahan läpi.
Mutta tärkeintä: hänellä on kaikki hyvin, hän on jo iso ja vahva (1100g arvio, ihan hurjaa miten iso jo!) ja minulta mitataan ekaa kertaa ikinä kohdunkaula ja sekin vielä hyvä ja pitkä.
Nyt vain kasvamaan, minä sekä hän.
