Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raskausviikko 33: Saikulle

Raskausviikko 33

Ei se olo kyllä helpotu. Pahemmaksi vain menee. Torstai-iltapäivällä joudun jo lähtemään kahdelta kotiin töistä, istuminen aiheuttaa niin paljon jomotusta, kolotusta ja pinkeää särkyä että on pakko päästä kyljelleen. Alan selvittää mitä pitää tehdä, menenkö työterveyslääkärille vai neuvolaan vai mihin? Olen ihan pihalla enkä edes tiedä onko mulla mitään syytä valittaa. Tämä on varmaan vain ihan pientä tukaluutta.

Paitsi ei se kyllä ole. Perjantaina olen suosiolla aamun kotona ja pötköttelyasento pitää tilanteen aika rauhallisena. Sitten lähden Kamppiin yhdelle työlounaalle ja teen aivan emämunauksen. Otan muutaman juoksua muistuttavan askeleen ehtiäkseni bussiin, virhe josta maksan koko loppuillan. En pysty kävelemään enää yhtään. Bussista metrolle pääseminen on oikeasti vaikeaa, liitoskivut ovat niin voimakkaat.

Loppupäivän laitan suosiolla saikun piikkiin omatoimisesti. Onneksi olen työssä, jossa voin niin tehdä. Raahaudun kotiin jollain ilveellä ja makaan sohvalla Ykkönen seuranani. Kivut ja tukaluus ei silti oikein helpota, joten otan lopulta särkylääkkeen. Se vie pahimman terän liitoskivuilta ja saan auton kanssa Kakkosen haettua tarhasta ja vietyä kaverin synttäreille.

Synttäreillä on myös eräs ex-kätilö joka katsoo kävelyäni vain hetkisen ja toteaa “siis onko sulla noin pahat liitoskivut? Ethän sä mitään töitä enää voi tehdä.” No, se varmaan nähdään maanantaina. Nyt pitää ensin levätä homma rauhalliseksi, joten palaan tuttuun sohvakuoppaani. Alan jo nyt vihata sohvalla makaamista, vain parin viikon jälkeen.

Illalla olen jo tosi masentunut ja tuskissani tästä kaikesta. Tunnen itseni ihan huijariksi, tämä kaikki on salettiin ihan turhaa ininää ja syy on vain se etten ole liikkunut moneen viikkoon. Silti samalla sattuu, supistaa, henki ei kulje kun vauvan pää löysi taas tiensä kylkiluiden alle. Itken. Insinööri keksii lähettää minut kylpyyn ja se onkin koko päivän paras idea. Lillun ja puoliksi nukun kylvyssä tunnin ajan keskellä yötä. Noustuani liitoskivut ovat lähteneet melkein kokonaan pois, vauva on paremmassa asennossa ja supistukset ovat taas kivuttomia.

Luojalle kiitos ammeesta.

Viikonlopun aikana jatkan liiallista märehtimistä. Tiedän että tämä on murrosvaihe, kohta totun ja hyväksyn ajatukseen että olen nyt vähän raihnainen. Siihen asti tuntuu pahalta olla huonovointinen mutta ei riittävän huonovointinen. Olen huijarisyndroomassa uiva jättivalas, joka on huonolla tuulella ja vähän epämukavassa olotilassa ja silti miettii että en saisi valittaa kun ei mulla oikeasti ole yhtään huono olo.

Maanantaina vedän vielä yhden workshopin muina valaina ja sen päätyttyä vaapun lääkäriin. Ei olo vieläkään erityisen kehno ole mutta selkeästi supistaa, hieman jomotellen. Saan saikkua melkein koko viikoksi. Ärsyttää. Kun ei mulla oikeasti mitenkään kovin vaikeaa ole, nytkö mä huijasin lääkäriäkin? Lintsaaja. Laiskuri.

Kotona vedän tukisukat jalkaan ja odotan iltaa että pääsisin nukkumaan.

Nyt se unikin on tainnut vihdoin häiriintyä tästä kummallisesta ruumiin tilasta. Nukun öisin kevyttä koiranunta, tuntuu etten vaivu kunnolla syvään uneen vaan olen valmiina “johonkin”. Tässä olisi vielä se yli seitsemän viikkoa jäljellä mihinkään vauvaan että ihan voisin olla valmistautumatta yhtään mihinkään vielä. Näillä mennään kuitenkin nyt.

Mutta: Kohta vauva on täällä ja se on ihan super, super, super ihanaa.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

JAA
10 Comments
  • Heidi Pii
    toukokuu 28, 2019

    Kuulostaa kyllä kaikella lailla samalta, kuin mun kolmas raskaus liitoskipuineen ja huijarioloineen. Jäin kokonaan saikulle pakotettuna viikolla 32. Itketti, hävetti, ahdisti, helpotti ja ties mitä yhtä aikaa. Hävetti, kun saikulla tuli parempi olo, kunnes tajusin, että sehän sen saikun pointti olikin: pysyä jotenkin voimissa ja järjissä. Jälkikäteen en todellakaan oo tajunnut kertaakaan miettiä, että oisinpa silloin vielä viikon tai pari jaksanut töissä!

    Ihan voin toisenkin vinkin antaa vielä (koska niitähän aina just kaivataan, hehe), että pahoista liitoskivuista kärsivänä tein virheen, kun tottelin synnärillä kätilön (tietenkin yleensä hyvää) vinkkiä kävellä paljon synnytyksen edistymiseksi. Ei auttanut, oikeat supistukset hiipui kokonaan, kun kroppa keskittyi vaan liitoskipuun, ja paikat olikin sitten NIIIIN kipeinä synnytyksessä, ettei tosikaan. 😬

    • Valeäiti
      toukokuu 29, 2019

      Tätä mä oon kans miettinyt tänään paljon. Että saikulla kuuluukin olla helpompi olo, saa vaikka ihan kokonaan poistua kaikki vaivat – se tavallaan olisi kai se tarkoitus 🙂

  • Heli
    toukokuu 28, 2019

    Moi! Hei itse näin lääkisopiskelijana oon seurannut näitä sun päivityksiä (siis näitä ”joutuukohan tässä saikulle”) vähän kauhulla, ja todellakin yhdyn tässä vanhemman kollegan mielipiteeseen: ehdottomasti olisin itsekin kirjoittanut sinulle saikkua!

    Tunnistan kyllä hyvin itsekin tuon tunteen ”liian vähän kipeänä” olemisesta, mutta tosiaan kuten ylempi kommentoija sanoi: saikun tarkoitus on se, ettei koko ajan tarvitse olla paha olo. Olo siis saa saikulla helpottaa, ja sen kuuluukin! Varmasti saikulle ja ylipäätään töistä pois jääminen voi tuntua pahalta, mutta nyt kuitenkin pääosassa on sinun (mielen ja kropan) terveys ja vauvan hyvinvointi, töistä viis. Tuollaisella jatkuvalla kivulla ei todellakaan tarvitse olla töissä!

    Älä siis pidä itseäsi huijarina tai lintsarina, siitä ei todellakaan varmasti ole kyse (kuten toki itsekin sanot)! Hurjasti tsemppiä loppuraskauteen, olet jo voiton puolella!

    • Valeäiti
      toukokuu 29, 2019

      Kiitos, kyllä tämä tästä vielä iloksi ja odotusnautinnoksi muuttuu! 🙂

    • Sil.
      toukokuu 29, 2019

      Harmituksella katsoin äitispäivärahan ja vanhempainrahan uudistuksia, joissa tulo määräytyy aina täsmälleen puolen vuoden tulojen ennen vapaalle jäämistä perusteella. Jos on vakityössä täysillä tunneilla, niin hyvä, mutta entäpä nollasopimuslaiset, verokorttifreelancerit tai ”väh. 15h/vko”-sopimuslaiset? Jos raskaus tuo mukanaan saikkua, niin raskaudesta rankaistaan ja tulot pienenevät, jolloin koko äitiysraha pienenee. Uudistuksen harmittava epäkohta jolla eriarvoistetaan jo altavastaavana olijoita ja rankaistaan lisääntymishalusta.

      Mutta onnellista odotusta, ihana seurata sitä ja kuumeilla itsekin 🤩

      • Valeäiti
        toukokuu 30, 2019

        No niinpä. Ja se että tällä hetkellä ylipäänsä voit saada vain yhdestä tulonlähteestä vanhempainrahaa. Mulla on kolme tulonlähdettä, mutta vain yksi lasketaan. Mulla ei mitään valitettavaa koska se yksi on kuitenkin ihan täysi päivätyö, mutta entä ne jotka raapii elantonsa kasaan muutamasta lähteestä aina? SIihen kuulemma kans tulossa onneksi muutosta.

  • PT
    toukokuu 28, 2019

    Joo, et oo yksin vaikka itsellä tuosta on jo aikaa.
    Mulla oli työ jossa olin melko paljon pystyssä ja liikeellä, enkä enää pystynyt siihen raskauden puolivälin jälkeen vaikka mikä olisi ollut.
    Huijarisyndroomalta vältyin koska olin ihan ** kipeä. Ei kertaakaan helpottanut liikkumalla, voin sanoa.
    Mutta esimerkiksi yliaikaisuuttahan tilanne ei estänyt, tietenkään.
    Jälkikäteen kuulin, että jotkut joutuvat keventämään painoa ja käyttämään liikkumisessa apuna kyynärsauvoja, mä sinnittelin tukivyöllä kun en ymmärtänyt. Jotain liitosalueen injektioitakin on joskus käytetty mutta voi olla jo muinainen hoito, johon en ota kantaa.
    Tsemppiä!

    • Valeäiti
      toukokuu 29, 2019

      Se onkin jännä miten mikään tämmöinen etukäteen tuskastelu ei kuitenkaan välttämättä sitä synnytystä edistä. Että silti saa nauttia yliaikaisuudesta 😀

  • Sup
    toukokuu 30, 2019

    Ah mä olen ollut noissa olotiloissa jo maaliskuusta lähtien. Varsinaiselta saikulta olen jotenkin mystisesti välttynyt kun on ilmestynyt muista syistä lepopäiviä. Ja koville ottaa kun on tottunut treenaamaan 4 kertaa viikossa ja pyöräilemään kaikki matkat. Töitä on jäljellä enää 8 päivää ja sitten koittava vapaus on kuin valo tunnelin päässä.

    • Valeäiti
      toukokuu 30, 2019

      Kohti vapautta toveri!! <3