Kaupallinen yhteistyö: Plan Suomi ja Suomen Blogimedia
Huhhuh. Nyt on takki melko tyhjä enkä oikein tiedä mistä aloittaa. Istun lentokoneessa Lauran ja Satun välissä, takanamme lähes viisi vuorokautta yhteistä matkaa Ugandassa. Planin sponsoroima yhteistyötekstini pitäisi tulla ulos noin viikon päästä, enkä tiedä mistä narusta aloittaisin. Aloitan siis kirjoittamalla, jotain. Suoraan päästä.
Kulunut viikko oli niin…paljon. Kaikkea. Aurinkoa, sadetta, lapsia, lehmiä, samosas-piiraita, käsidesiä, kameroita, ötököitä, lyhyitä yöunia, räkäisiä nauruja, tuloksellisia töitä ja hyviä ihmisiä. Pieni pääni on täynnä tietoa, ajatuksia ja näkökulmia ja erilaisista kameroista löytyy satoja kuvia, joista jokainen olisi oman tekstinsä arvoinen. Mistä ihmeestä kirjottaisin?
Pitäisi kai kertoa, minkälainen Uganda oli, mutta en minä tiedä oikeasti. Näin vain vähän ja omasta näkökulmastani. En tiedä onko näkemämme elämä tyypillistä tai miltä se ihmisistä itsestään tuntuu. Sen osaan sanoa että viihdyin valtavan hyvin ja haluaisin matkustaa sinne uudestaan, koko perheen kanssa!
Jossain vaiheessa minun täytyy tietysti kirjoittaa Planin työstä Ugandassa, jonka nyt vihdoin todella ymmärrän ja jota arvostan suuresti. Tiedän, mihin lahjoitusvarat käytetään ja miksi (pääasiassa kenttätyöhön, jossa jalkaudutaan kyliin ja yhteisöihin kouluttamaan, huolehtimaan ja auttamaan; konkreettisiin koulurakennuksiin, vessoihin, kirjoihin, pukuihin ja ravintoapuun sekä valtiotason vaikuttamiseen, jossa tuodaan vaikka varhaiskasvatus osaksi pakollista koulutusjärjestelmää). Ihaninta on se, että Instagramissa saamamme palautteen perusteella tekin tunnutte ymmärtävän sitä nyt paremmin.
Olisi ihanaa myös kuvailla tarkasti lahjoitustenne matka euroista kirjoiksi. Kuinka Plan Ugandan Lucky ja Jessica valitsivat nide kerrallaan yli tuhat oppikirjaa oppilaille jaettavaksi, joiden lisäksi noukimme vielä kaupasta satoja vihkoja, kyniä, teroittimia ja puuvärejä.
Haluan heti kertoa, että tämä lahjoitusprojekti oli matkan liikuttavin osa. Sateen keskellä suoritettu luovutusseremonian ajatteleminen saa vieläkin kylmikset aikaan. Opettajien uskomaton kiitollisuus ja rakkaus työtään kohtaan meni suoraan tunteisiin. Mutta toisaalta joka päivä koimme jotakin, mitä ei pysty kirjoittamaan auki kuulostamatta ihan todella pateettiselta.
Mutta jossain olisi pakko kertoa siitä koulusta, jossa kävimme hieman yllättäen ja näimme mikä ero on muutaman vuoden työllä. Siinä ajassa luodaan koulu, jossa kaikilla on siisti koulupuku, hyvä kielitaito, paljon kirjoja sekä terveyskerho, jossa tytöt ja pojat ompelevat kestokuukautissuojia tytöille.
Haluaisin myös upottaa teidät dataan, jota kuulimme matkan aikana: 35 000 varhaiskasvatuksen pariin saatua lasta, viiden euron koulumaksu, 1900 puuttuvaa kummia, 600 uutta oppilasta Planin koulussa… Luvut auttavat osittain ymmärtämään Planin työtä, jota aion varmasti teille vielä avata lisää kun kerran sen lopulta itsekin ymmärrän.
Aaargh mutta sitten en ehtisi kirjoittaa varhaiskasvatuksesta, opettajien koulutuksesta ja palkkauksesta tai erityislasten asemasta luokissa!
Ainakin aluksi on kuitenkin pakko kirjoittaa kummiudesta, sillä matkan ehdottomasti pitkäikäisin muisto tulee olemaan kohtaamisemme kummilapseni Kampin ja hänen perheensä kanssa. Niissä muutamassa tunnissa tiivistyi Planin työn tärkeys, kummiuden hienous ja maailmaa syleilevä kiitollisuus puolin ja toisin. Sinä päivänä hymyilin niin että naamaan sattui, nyt meinaan itkeä joka kerta kun näen Kampin kuvan.
Sitä ennen haluan vielä sanoa kiitokseni teille.
Kiitos siitä että lahjoititte ihan mielettömän määrän rahaa, jolla teimme yhdessä suuren vaikutuksen tuhansiin lapsiin. Kohdekoulun arvostus nousi vierailumme ja kirjojen ansiosta niin paljon että se tulee saamaan lisää oppilaita, mikä tarkoittaa uusia mahdollisuuksia koko yhteisölle. Kiitos myös siitä, kuinka myötäelitte meidän matkaa ja osallistuitte aktiivisesti esittämällä kysymyksiä Planin työstä. Kiitos siitä että matkan aikana tekemiemme äänestysten perusteella jopa 75% teistä olisi valmis ottamaan kummilapsen!
Kun kerran kiitosten makuun päästiin ja tässä alkaa väsymys vähän heittää tunteita kehiin, haluan myös kiittää vieressä nuokkuvia matkakumppaneita Lauraa ja Satua rautaisesta ammattitaidosta, tekemisen meiningistä ja superhauskasta matkasta. Opetelkaa vain hankkiutumaan niistä ötököistä itsekin eroon ennen seuraavaa reissua! Mikko ja Jani saavat isot virtuaalihalit sekä kiitokset kannoillamme juoksemisesta ja matkan dokumentoimisesta upein kuvin ja videoin, sekä tietysti meidän juttujen kestämisestä. Hanna ja Kalle kiitos todella hyvin järjestetystä matkasta ja kovista biisivalinnoista! The best!
Planille ja Suomen Blogimedialle kiitos siitä että luotitte meille tässä ainutlaatuisen tärkeässä tehtävässä. Ymmärrän hyvin kuinka etuoikeutettu olin että pääsin tälle matkalle ja toivon tekeväni oman osuuteni niin hyvin että matkaan laitettu panostus toisi valtavasti uusia tukijoita Planille.
Ja nyt alan kirjoittaa tarinaa siitä, kuinka punamultaisella pihalla kerran käytiin keskustelua parisuhteiden eroista Suomen ja Ugandan välillä.
