Jos kirjoitan juuri sitä mitä nyt ajattelen, onko se julkaisukelpoista?

Tämä on ensimmäinen perjantai viikkoihin kun ei ole kova kiire. Se on ihanaa. On mulla kaikenlaista tähänkin päivään ja mieli meinaa karata sellaiseen ai niin sekin pitäisi tehdä -ajatukseen, mutta ekaa kertaa aikoihin tajusin että tänään mulla on myös mahis tehdä mitä haluan.

Ajattelin että ok nyt kirjoitan sitten siitä auton valinnasta, mutta en mä halua siitä kirjoittaa. Ajattelen vain että siitä olisi hyvä kirjoittaa, se kiinnostaisi ihmisiä. No se ei ehkä enää kiinnostua mua.

Ajattelin myös että tänään kirin puuttuvat raskausviikot kiinni, ne on kirjoittamatta. Ei sekään nyt kiinnosta mua. Vaikka toivon että alkaa kiinnostaa, koska haluan ne muistot talteen.

Lopulta ajattelin että haluan kirjoittaa. En tiedä mitä, mutta sellaista mitä ei ole kukaan minulta pyytänyt, en edes itse. Vaikka tätä!

Voisin kertoa vaikka miten ihana saunailta meillä oli eilen. Itsellekin yllätyksenä mentiin koko porukka saunaan ja se oli rentoa, kivaa, hauskaa ja rauhallista. Kukaan ei sekoillut, kaikki oli turvassa ja löylyt täydelliset.

Näissä hetkissä huomaan että mun ajatus on kääntynyt muotoon onpa mahtavaa että meitä tulee vielä yksi, eikä siihen että voi vitsi miten vaikeaa tämä sitten taas on kun onkin vauva. Sekin vaihe on ollut ja tulee varmaan vielä olemaan mutta juuri nyt ajatus kuudennesta tuntuu tosi oikealta.

Meidän porukka on tällä viikolla selvinnyt yhdessä taas kaikenlaisesta. On ollut koronaepäily (joka osoittautui vaan tosi huonosti ajoittuneeksi oksennustaudiksi), huonoja yöunia ja hajonneita aikatauluja. Mutta on ollut myös joustamista, pyytämättä tuotuja villasukkia, väsymyksessä syötyjä sipsejä ja isoja lapsia jotka pyydettäessä hoitaa pienintä – ainakin jonkun aikaa.

Sitten näppäimistölle ilmestyi tämä kaikki alla oleva. Jääköön se nyt toistaiseksi, kunnes olen levollisempi.

Olen miettinyt omaa jaksamista ja mihin kaikkeen haluan venyä. Ollaan taas siinä kohtaa vuotta että blogin ja somen ylläpitäminen tuntuu välillä raskaammalta kuin mitä se antaa. Karoliina kirjoitti eilen että kivatkin kommentit turruttaa ja se oli auki kirjoitettuna hurjan näköistä – mutta tunnistin.

Mitenhän tämän lausuisi. Tuntemattomien kanssa jutteluhan on kivaa, ja kadulla on kai mukava kenen tahansa kuulla ”hei tykkään sun meiningistä!”. Blogiskenessä on upeaa kuulla syvempääkin palautetta, että on voinut vaikuttaa jonkun elämään omilla teksteillä.

Samaan aikaan ihan jokainen näistä kohtaamisista on täysin tuntematon ihminen, jonka elämä on kaukana minusta.

Kommentti tulee luokseni, antaa tunnelatauksen ja sitten haihtuu pois iholtani. Emmehän enää ehkä koskaan tapaa, tai jos tapaammekin, en heti muista että sinä sen aiemmin sanoit niin kivasti.

Minä jään jäljelle, kommentit ja ihmiset ympäriltä menevät takaisin pilveen sellaisina kuin sattuivat postilaatikkooni tulemaan. Puf vain! Ohimenevää, turruttavaa, joskus turhaa.

Olen tässä kymmenen vuoden aikana huomannut että jos antaa oman ajankäytön mennä enemmän tuntemattomien kanssa jutteluun kuin ajan viettämiseen niiden ihmisten kanssa, jotka on lähellä ja joiden luomat tunteet ovat pysyvää laatua, se alkaa kuluttaa.

Harmillisesti mulla on sellainen valuvika, etten osaa olla vastaamatta kaikkeen. Mun on kovin vaikea pysyä hiljaisena viestilaatikkona, olen puhelias. on vaikea säädellä sitä että nyt en vaan vastaa – vaikka toki tiedän ettei sitä kukaan muu vaadi. Siksi joskus väsyttää.

Toisaalta kun toimii tuntemattomien kanssa, on väistämättä asiakaspalvelumoodissa – en minä vieraalle ihmiselle heitä sarkastista läppää kun en tiedä miten hän sen ottaisi. Vastaan jokaiselle hymyllä tai ajatuksella, mietin etukäteen miten ilmaisen asiani etten loukkaisi jotakuta jonka elämäntilannetta en tunne. Olen ystävällinen, joustava ja pyydän aina anteeksi jos omat viestini oli huonosti ilmaistu. Se on yksipuolista ja kuluttavaa.

Se ei ole kuluttavaa että saa paljon viestejä, eikä ehkä edes se että osa niistä on ärsyttäviä. Se on kuluttavaa etten oikein viitsi olla ihan 100% oma itseni vastatessa. Ei siksi etten haluaisi olla aito vaan koska en oikeasti halua loukata enkä halua käyttää lisää aikaan tilanteen selvittelyyn.

Olen aito minä mutta se sliipattu puoli, jota käytetään töissä ja ravintolassa.

Tietäisittepä miten törkeää läppää heitän livenä kun kenenkään kauhistelu ei pelota! Kiroilen, kärjistän ja liioittelen, se on tärkeä puoli minussa, jota en tänne tuo koska en jaksaisi setviä (ansaittua) palautetta.

Kun olen riittävän pitkään hieman dimmattu ja korrektimpi mitä oikeasti olen, se alkaa ohentaa minua. Muutun joksikin saatanan asparobotiksi, joka elää sen kuvan mukaan mitä muut ovat itselleen minusta luoneet.

Tasaisin väliajoin mun tekisi mieli somessa räntätä kiroillen ja epäreilusti, mitään miettimättä ja kaikkia eri osapuolia loukaten. Ihan vain puhtaasta rähinöinnin ilosta, sellainenkin puoli minussa on. Aika vahvakin. Jos kerran edes vain räjäyttäisi ne omat huonot puolet tiskiin ja sitten jaksaisi taas hetken suodattaa itseään.

Ei olisi aina töissä myös siellä missä ei ennen ajatellut olevansa aina töissä mutta on kuitenkin ajautunut siihen. Ei tarvitsisi johtaa aina esimerkillä, niin kotona vanhempana, töissä kollegana kuin somessa aspana. Voisi itse olla se törppö.

Kun joku nauraa leppoisasti, kuin toveri, mun yhdelle käyttämälle sanalle että höh höh onko tää nyt coolimpi ilmaisu kun tämä tavallinen sana tekisi mieli vastata jotain ihan muuta kuin ystävä – koska emme sellaisia ole. Tekisi mieli vastata että vittuako se mua kiinnostaa, tämä on sana jota minä käytän, lähde menee jos se ärsyttää. En vastaa vaan jotakin edes vähän loivempaa. Tämä hetki on se kuluttava puoli. Että joutuu olemaan muovisen ystävällinen myös tilanteissa joissa ei jaksaisi olla. Ystävien kesken kaikki tämmöinen naljailu ja jopa väsyneenä tiuskaisu on ok. Tuntemattomien seurassa ei.

Olemme lähtökohtaisesti toisellemme tuntemattomia. Myös minä teille. Vaikka kuinka monta vuotta olisit mua seurannut, et voi tietää mikä juuri minua satuttaa tai ärsyttää. Miksi siis riskeerata? Miksi sulla ei ole aspamoodi päällä? Ellet siis pidä törppöilystä, heitäkin on mutta ne sentään laitan aina suoraan estoon.

No niin sitten, tästähän ei kannattaisi, pitäisi eikä saisi valittaa koska on niin tylsää seuraajana tälläistä lukea. Ymmärrän senkin, ainahan minä kaiken ymmärrän. Mutta koska sekin väsyttää mua, etten saa koskaan sanoa sitä niin tässä nyt tulee. Oli nyt teille tylsää, sellaista se joskus on.

Samaan syssyyn inisen nyt siitä että vaikuttajana on muutama eri vaihtoehto miten elää:

  1. Täydellisesti
  2. Epätäydellisesti, mutta piilottaen ei-suositusten–mukaiset toimet ettei kukaan pääse sanomaan siitä mitään
  3. Epätäydellisesti ja epäpiilottaen, käyttäen omasta ajasta aika tuhdin osan vastaamiseen, puolustamiseen tai pahoitteluun. Perustella vaikkapa kahdeksalle tai sadalle tuntemattomalle miksi me nyt kuitenkin hankittiin jotakin uutena vaikka itse asiassa en ole koskaan sanonut että aion kaiken hankkia käytettynä vaan sinä vain oletit niin.
  4. Epätäydellisesti ja disclaimeroiden. Vaihtoehto joka kuulemma myös ärsyttää seuraajana. Voi harmi.

Jos ei vielä käynyt selväksi, tämä on sitä sellaista turhaa valittamista, jossa ei ehdoteta mitään parannettavaa tai osoiteta mikä varsinaisesti on ongelma vaan sanotaan vain että nyt vähän kyrsii. Tämä on mun storyn vihreä pallura, joka näytetään vain läheisille kavereille. Nyt tulee sullekin, se sopinee jutun laatuun.

Tämän tekstin ulos tuleminen ja turtuminen on lähinnä mulle merkki siitä että pitää tajuta tehdä vähemmän niitä asioita mitä ei oikeastaan halua. Laittaa viestit hetkeksi pois jne. Ottaa vähän lomaa hei niin kuin joku varmasti jo besserwisserinä ja vähän vittumaisesti kommentoisi tähän jos en itse sanoisi sitä ääneen.

En tiedä julkaisenko tätä, ei se ole ehkä sen väärti. Kukaan muu ei varmaan saa tästä mitään. Minä saan sen että edes hetken kirjoitin vain, suodattamatta ja miettimättä että lähteekö nyt sitten jossain joku tuntematon porukka läyskyttämään jotain. Olin hetken epäreilun kärkäs ja itsekkään märisevä.

Vapauttakoon se minut olemaan tänään sokka irti, tekemään vain sellaista mitä haluan tehdä. Just nyt haluan juoda kahvia.

22 Kommentit

  • IR

    Heti alkuun: sun ei tarvitse vastata tähän kommenttiin 🙂 Ja vaikka tässä justiinsa oli kyse kommentoinnin rasittavuudesta niin kommentoinpa kuitenkin (sori!), että tämä oli tosi mielenkiintoinen juttu! Aidot tunteet ja ajatukset kiinnostaa, ja on erittäinkin sivistävää kuulla vaikuttajatyön tästäkin puolesta. Hieman ironista kun tässä nyt kommentoin, mutta en yleensä koskaan kommentoi kellekään mitään vaikka aktiivisesti seuraankin – kivaa validointia tämä, että voin jatkaa samalla passiivisella tykkäilylinjalla (kun kuitenkin haluan bisnestä engagementillä tukea ihan tietoisesti). Tsempit sinne ja kiitokset kun jaksat työn tätäkin puolta!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tänne saa AINA kommentoida! Oikein suotavaa! Täällä sen hyvän kommentin ja ajatuksen näkee muutkin kuin minä eikä keskustelun ylläpito ole minusta kiinni! Passiiviset on aivan yhtä ihania kuin aktiiviset, isoin ongelma olen minä joka aspaan menemään päivästä toiseen haha

  • mervileisson

    Tähänkään kommenttiin ei tarvitse vastata 😄
    Virkistävää luettavaa, livestä puhumattakaan! Molemmissa näkyy aito Hanne (tai se millaiseksi aidon Hannen kuvittelen) ja se on ihanaa.

    Some asettaa yleensä valtavasti paineita ja tällaiset julkaisut taas antavat armoa: minäkin saan ja voin olla oma itseni, aina ei tarvitse suorittaa täydellistä elämää.

    Aspa-minä on yksi iso syy tähän vuosien saatossa kertyneeseen uupumukseeni. Sanoitit hienosti monia, niin tuttuja asioita.

    Punainen lanka puuttuu mutta mitäs sitten. Kiitoa tämän aamun livestä ja tekstistä, oot super!

    Ei muuta kuin hyvää viikonloppua!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiitos ihana <3

  • Julia

    Hyvä teksti ja pisti ajattelemaan. Näitä juttuja pitäisi vielä saada lisää, jotta me vieraat someseuraajat ymmärretään teitä tätä työkseen tekeviä paremmin, kiitos siis tästä! Kaikki me ollaan varmasti joskus ärsyttäviä somessa ja ehkä kirjoitetaan typeriä kommenttejakin, mutta nämä suorat ja avaavat palautteet vie keskustelua toivottavasti oikeaan suuntaan. 😊 Toki aina on ihmisiä jotka kieltäytyvät tätä ymmärtämästä tai siis lähinnä haluavat ajatella vain itseään, mutta hei on meitäkin jotka on valmiita peilaamaan omaa käytöstä ja oppimaan paremmiksi seuraajiksi.

    Vitun kivaa viikonloppua! ❤️

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo ja ei mun viesti nyt ehkä kuitenkaan ole se että seuraajien pitäisi mennä itseensä vaan se että minä olen nyt ymmärtänyt paremmin mistä väsyn! Kirjoitin toisen tekstin jossa oivallan tän hahah 🙂 mut tietysti sellaisen pahimman törppöilyn voi jokainen itsestään kitkeä pois, muistuttaa ettei olla tässä oikeasti läheisiä ystäviä jotka voi laukoa mitä vain.

      Kiitos vitusti tästä!

  • pilami

    Minusta on sääli että blogit ovat vähän kai siirtyneet instaan. Sehän ei ensinkään ole mielestäni kovin toimiva alusta keskustelulle ja jos olen ymmärtänyt oikein niin kommentointi elää yksityisviesteinä. Olen itse tykännyt seurata blogeja ja parhaimmillaan antoisinta ovat olleet lopulta ne kommenteissa käydyt keskustelut muiden seuraajien kanssa, ei välttämättä edes varsinaisen bloggaajan. En itse seuraa ketään instassa, enkä pidä esim. stooreista yhtään. Tiedostan olevani vähemmistöä. Mutta samaan aikaan kun blogit ovat siirtyneet instaan, on yleistynyt myös somehenkilöiden ulostulot siitä miten se väsyttää. Mietin, että onko se valittu alusta lopulta vain väärä?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Siis kyllä todellakin tämä on pitkälti Instaongelma! Juuri ne yksityisviestit. Mutta en sanoisi että ”valittu alusta on väärä” koska rehellisesti tässä ei paljon voi valita jos haluaa myös elantoa tehdä. Pelkkä blogi tai Fb ei missään nimessä enää tavoita yleisöä, IG on pakollinen.

      Ja kuten sanottu, ei se ne viestit niinkään ole vaan ihan se oma tapa olla ”ammattimaisesti” läsnä, se on se mikä kuormittaa.

      No okei, tyhmät viestit kans. Mutta niitä nyt ei voi maailmasta täysin pois sulkea 🙂 Mut just se ettei seuraajat pääse keskenään juttelemaan on valtava menetys ja samalla kuormitus. En keksi siihen muuta ratkaisua kuin laittaa instasta viestit pois päältä.

      • Riikka

        Minä myös tykkään kyllä seurata instassa, mutta harmittaa se keskustelujen yksityisyys ja tuntuu ihan kohtuuttomalta ajatuksen tasollakin, että kaikkien ventovieraiden kanssa pitäisi keskustella. Hyvä, kun itse jaksaa omien kaverien viesteihin vastata. 😀 Seuraajana en oikein edes tiedä, pitäisikö stooreihin reagoida vai ei. Tavallaan kiva jättää jälki, kun joku kovasti naurattaa tai herättää ajatuksia, mutta en tosiaan kerjää vastausta. Kerran jopa vähän hämmennyin, kun eräs bloggari vastasi usean viestin verran sellaiseen ihan triviaaliin nopeasti heittämääni tuotevinkkiin. Ei tarvii! <3

      • pilami

        Ymmärrän toki instan ”pakollisuuden”. Ehkä toivo kannattaa heittää tulevaisuuteen, ei se instakaan montaa vuotta elä. Joku uusi alustahan sieltä kuitenkin tulee.

    • Mia

      En osannut yhtään odottaa tätä tekstiä, en siis mitenkään pidä huonona, yllätyin vain koska jotenkin kuvittelin että olisit instassa täysin oma itsesi. Varmaan todella raskasta olla noin iso aika päivästä se kiiltokuvaversio omasta itsestään. Mä olen ihan aidosti sellainen ei kiroileva, ei anaaliseksiläppä-ihminen ja ajatus että mun pitäisi suodattaa pois osa mun persoonallisuutta somessa tuntuu tosi rasittavalta ekä tiedä olisiko se sen arvoista. Eikä sulla ole mitään velvollisuutta vastata jokaiseen kommenttiin tai mitenkään selittää ja puolustaa omia päätöksiä tuntemattomille. Jos tuntuu vaikealta olla vastaamatta niin mieti vain että tuskin Jennifer Aniston vastaa instaviesteihin ja tee niin kuin hän 🙂

    • Mervi

      Mä komppaan tätä kommenttia. En jaksa seurata Instaa, varmaankin sen yltäkylläisyyden ja valtavan määrän takia, vaan keskitys mieluummin yksittäisiin, aktiivisiin blogeihin missä seuraan myös keskustelua. Ne keskustelut usein vie itse aihetta vielä eteenpäin ja antaa uutta näkökulmaa, mikä on mukavaa.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Mä olen täysin oma itseni siellä, mutta en yhtä paljon jokaista puolta mitä olen kotona. Aito mutta en kokonainen tietenkään, voikaan olla ihan jo käytännössä kun kaikkea ei ehdikään jakaa. Mutta paljon myös jää ihan aiheita käsittelemättä tän kaiken takia!

  • Paluuviite: Perheenäiti tarvitsee joskus oman vittuliven - Valeäiti

  • Tiina H

    Kiitos tästä ja livestä ❤️ Ihanan virkistävää avautumista. Kaikille meille voisi lähtökohtaisesti tehdä hyvää pitää oma vittulive silloin tällöin 👍🏻

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      <3

  • Paula

    Tuossa lopussa luin automaattisesti, että ”Just nyt haluan juoda kaljaa.”… eiku mitä helevettiä. Sitten palasin sinun asianhaarojen äärelle ja mietin, että koska sinun ruokavalioosi huurteinen ei juuri näissä asianhaaroissa kuulu, on suorastaan tehtäväni korkata yksi. Siispä, kippis!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      HALUAISIN.

  • Päkä

    Olipas ihanan vapauttava teksti, olet ihminen, inhimillinen ja sinä annoit mennä siloittelematta. Vittulivejä saa olla enemmänkin, antaa palaa 👍🏻. Itse harvakseltaan kommentoin, joskus kun aika on itselle otollinen ja kokee asian samaistuttavaksi tulee kommentoitua. Se että ehdit ja jaksat vastata on aina ihana yllätys, vaikka tosiaan olemme toisillemme tuntemattomia. Kumpikaan ei tiedä toisesta muuta kun sen hetken mitä keskustelemme, varmasti raskastakin vastailla.

    Lapsiperheen arki, teot ja yhdessäolo. Niitä on ihana seurata, luulisin jokaisen kommentoijankin ymmärtävän että elämää on siellä kotona 24/7 somen ulkopuolellakin. Somessa näkyy se hetki jonka haluat jakaa. Jokainen joutuu elämässään varmasti jonkin verran siloittelemaan, koska aikuisena ei voi aina sanoa mitä sylki suuhun tuo vaikka mieli tekisi. Itsekkin hoitoalalla on pakko siloitella, sen takia hoitajien ”kahvihuonekeskustelut” ovat vain hoitajille, jossain pitää päästä purkamaan, että jaksaa taas seuraavalle hymyillä ja antaa läsnäolon 100%. On se sinulla vittulive tai muu mutta anna mennä, jotta jaksat. Olet ihana kaikkinesi. 💕

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiitos, onopa ihana kommentti! <3

  • Mervi

    Asian vierestä – mikä on tuo tuoli, millä istut kuvassa? Se on ihana (niinkuin sinun blogi myös) ja voisi olla meidänkin uusi ruokapäydän tuoli.

    Tämä on nyt sellainen kommentti, mihin pitää vastata 😉 (hah hah)

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hahaha 😀 Sori että kesti! Aspa oli ruunkautunut! Se on joku kirppari /vintage ostos, vanha koulutuoli! On kyllä ollut mielettömän hyvä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.