Veto pois, energiat loppu, aivan tööt loppuslut

6 Permalink

Tiedättekö sellaisen aamun kun ei millään meinaa herätä? Tänään oli sellainen, mutta ei aamu vaan koko päivä.

Yö oli ihan normaalin ok, menin nukkumaan ennen yhtätoista ja heräsin syöttämään yhdeltä ja viideltä. Kai. Saattoi olla kyllä niinkin että viime yönä eka herätys tuli peräti vasta kolmelta, en muista.

Näin painajaisia. En voinut liikkua kun pieni mytty haki unta vierelläni. Potki, möyri ja paukutteli. Yhtäkkiä huomaan että olen alkanut herätä niihin hänen möyrintöihin.

Mutta ei se huono yö ollut, nukuin kuitenkin. Aamulla ei millään silmät auenneet, jalat totelleet. Onneksi on taatusti herättävät mammatreenit ajattelin, ja raahauduin väkisin ylös. Vaan ei, kaksi tuntia ulkona enkä vieläkään herännyt. Punnersin alas enkä enää noussut ylös. Vinojen vatsalihasten aikana tuijotin pilviä.

Juuri kun ajattelin ettei tämä pimeys minuun vaikuta ja ihanaa kun ollaan saatu nukkua, on niin energinen olo vieläkin. Sitten PUM. Sellainen olo kuin olisi aivan kerta kaikkisesti polttoaine loppu. Jyrän alle jäänyt, silmät ristissä, mitä näitä nyt on. Puhe takkuaa ja muisti katkeaa. Sisäisesti tuntuu ikuiselta marraskuulta.

Matkalla treeneihin avauduin asiasta (ravitsemusterapeuttina toimivalle) naapurille. Että nyt alkaa tuntua jotenkin jännästi väsymys tuntua. Hän varovaisesti ehdotti että mites ne vitamiinit, joko aloitit ne B12 josta viimeksi puhuttiin? Ööh, en.

Eikä se ole ainoa rikkeeni sillä saralla kun tätä nyt oikein alkaa ajatella.

Siis tuota minähän en oikeastaan syö riittävästi ylipäänsä.
Ja sitten on nämä vitamiinittomuudet.
Olisi myös tämä ikuinen marraskuu. Onko vielä marraskuu?
Takana on nyt jo neljä kuukautta yöheräilyjä
…ja nyt varmaan imetyshormonien hiipuminen käynnissä.
Enpä muuten ole juonut vielä vettä tänään. Yhtään.

Että onhan tässä nyt sitten vähän kaikenlaista. Nopeammin kuin kukaan siellä nyt ehtii huutaa ferritiini menen apteekkiin hakemaan vitamiineja, palaan siihen vauvan viereen nukahtamiseen ysiltä illalla ja alan syödä enemmän vaikka väkisin. Meditoin kirkasvalolampun edessä ja venyttelen takakireää kielijännettäni. Juon oluen ja katson telkkaria. Alan syödä paljon muutakin kuin ei-todellakaan-vegaanista tomaattipastaa ja tankkaan vettä.

On se kyllä jännä. Vauvalla on kaikki vimpan päälle hyvin D-vitamiineista varpaanväleihin ja itse muistaa syödä vasta kun on pyörtyä yhtenä ohuena tomukasana. Onko muilla samaa näkyvissä?

Ja nyt kun tätä luen niin tulee ihan kylmä hiki että ei satans, pitääkö sieltä apteekista hakea vitamiinien lisäksi joku testi.

JAA
6 Permalink
6 Comments
  • Sofia
    joulukuu 5, 2019

    Mä en todellakaan ole ikinä unohtanut syödä. En ikinä. Vyötärö toivoisi, että olisin unohtanut edes joskus 😀

    • Valeäiti
      joulukuu 5, 2019

      😂😂 mä jostain syystä meen aina vauvavuosina tämmöiseksi ettei ole välttämättä nälän tunnetta tai ruokahalua. Sit kun ruokaa joutuu koko aika tekemään niin oon sen syömisessä tosi pihi 😂😂

    • pilami
      joulukuu 5, 2019

      Haha! En kyllä minäkään koskaan ikinä milloinkaan unohda syödä. Toistakymmentä vuotta kokopäiväistä työelämääkin takana ja yhden käden sormiin mahtuu ne päivät kun en ”ehtinyt” lounaalle. Itse asiassa, muistan ne kaikki kerrat edelleen. Eka tapahtui vuonna 2008. 😂
      Mutta tsemppiä, ehkä se on tää vuodenaikakin mikä vie mehut.

      • Valeäiti
        joulukuu 8, 2019

        Todella koomista että muistat nämä kerrat 😀

  • Liisa Rautiainen
    joulukuu 8, 2019

    Olen harkitsemassa blogikirjoittamisen aloittamista. Innolla lähdin kokeilemaan sivujen avaamista. Yritykseni tyssäsi alkuunsa kun Ipadin nettisivut alkoivat jumittaa. Ohjauduin sitten ja lukemaan sinun 10 ohjettasi aloittelijalle. Hyvä ku kävin, sain monta hyvää vinkkiä ja otin ”aikalisän” pohtiakseni rauhassa otsikon nimeä ym. Terv. ”Vastaelkäköitynyt”

    • Valeäiti
      joulukuu 8, 2019

      Mahtavaa!!! Tämä on hauska harrastus, ehdoton suositus jatkaa!