Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Toiveohje: Hanna G:n fancy tomaattipasta + paahdetut munakoisot

Olen tehnyt viimeisen kahden viikon sisällä neljä kertaa samaa ruokaa, koska lapset ovat pyytäneet sitä. Milloin tahansa ennen se ruoka olisi ollut joku lasagne tai burgeri, mutta olemme päätyneet tilanteeseen että vuonna 2019 se ruoka on kasvisruoka, vegaaninenkin muutamalla modauksella. Eikä edes mikään lihankorvike-vegaaninen vaan ihan oikea, kasvisten makuun perustuva ruoka. Ja siitä tykkää koko perhe, en pääse tästä yli!

Tämä munakoisopasta on kasvisruoka, josta tuli tosi hyvää ja jonka koen osaavani tehdä hyvin. Kummatkin mulle iso saavutus. Suurin kiitos tästä uudesta herkusta kuuluu tietenkin Hannalle, joka minut laittoi tämän ruoan pohjan silloin kaksi viikkoa sitten kotonaan tekemään, ja munakoison paahtamisen idea tulee osittain myös Koiviston Satun Gastronaatti II -kirjasta, tsekatkaa Satun tontti myös!

Hehkutin ruokaa niin paljon Instagramissa että pyysitte tietysti ohjetta. Siihen liittyy vain pieni ongelma; mulla ei ole tähän ihan suoraa reseptiä. Joudutte itse maistelemaan matkan varrella ja selvittää puuttuuko jotain tai pitääkö jotain lisätä. En ota mitään vastuuta mutta kannustan kokeilemaan!

Sanot vain itsellesi että JOS VALEÄITI PYSTYI TÄHÄN MINÄKIN PYSTYN! No niin, sitten se ohje:

Hanna G:n ”fancy tomaattipasta” paahdetulla munakoisolla

  • Varsiselleriä
  • Salotti- tai punasipulia
  • Pari porkkanaa
  • Loraus punaviiniä
  • Tomaattimurskaa (1-2 prk)
  • Tomaattipyreetä
  • Suolaa, pippuria, hunajaa (tai sokeria), limettiä
  • Munakoiso
  • Pastaa
  • halutessasi Parmesania, basilikaa

1. Pilko munakoiso kuutioiksi ja laita se siivilään. Päälle paljon suolaa, jätä itkemään.

2. Pilko sipuli ja noin yksi varsisellerin varsi niin ohueksi kuin suinkin osaat, mandoliini käyttöön jos on. Raasta porkkanat. Kuullota kaikki kasvikset pannulla oliiviöljyn kanssa. Kaada sekaan purkki tai kaksi tomaattimurskaa ja loraus punaviiniä, muutama ruokalusikallinen meibi. Anna kiehahtaa (alkoholit pois). Sekaan pari ruokalusikallista tomaattipyreetä, suolaa, pippuria ja reilu ruokalusikallinen hunajaa tai muuta sokeria. Voit puristaa myös puolikkaan limetin sekaan hapoksi. Tässä reseptin tärkein kohta: Jätä porisemaan puoleksi tunniksi. Tarkista maku välillä.

3. Puristele itkeneet munakoisot mahdollisimman kuiviksi (älä huuhtele niin saat suolat samalla!) ja laita ne runsaan öljyn kanssa uuninpellille laveasti leviteltynä. Laita uuniin (kiertoilma 160 astetta) ja paista välillä sekoittaen noin 15min tai niin kauan kunnes palaset ovat oikein kunnolla kuristuneet, melkein jo kuivuneet.

Sivuhuomio: Yllätyin itse Hannan luona, kun munakoisoja paahdettiin. Itse olen paahtanut ihan liian vähän. Niiden munakoisojen pitää olla ihan todella, todella paljon paahdetut (eikä suolassa ja öljyssä muuten säästellä). Hanna paahtoi epeleet ensin pannulla ihan tiristetyiksi ja sitten vielä uuniin. Sen pitää olla tahmeaa, suolaista, syntistä!

4. Laita pasta kiehumaan runsaasti suolattuun veteen (meriveden makuista, muistathan!). Soseuta sillä aikaa valmis tomaattikastike, jos haluat (uppoaa ainakin meidän lapsiin paremmin niin). Lämmitä soseutettu pasta uudestaan pannulla, voit lisätä joukkoon vielä voita jos maidottomuus / vegaanisuus ei ole must.

5. Ota keitinvettä talteen ennen kuin valutat pastan.

6. Sekoita pasta ja kastike (käytä tarvittaessa keitinvettä notkistamaan) ja laita jokaisen annoksen päälle kasa paahdettuja munakoisoja, parmesania (jätä pois jos tarpeena maidottomuus / vegaanisuus), basilikaa.

Ääntä kohti!

Kuvassa ainoa otos jonka olen ruoasta koskaan ehtinyt napata, ja sekin oli Insinöörin annoksesta ja siinä oli munakoison lisäksi paahdettua kesäkurpitsaa. Ruokabloggaajaa minusta ei edelleenkään tule.

EDIT: Tekstiä selvennetty vegaanisuuden osalta.

JAA
50 Comments
  • Papana
    marraskuu 24, 2019

    Niin tämähän ei ole vegaanista jos joukkoon laittaa parmesaania, kuten teillä ja ohjeessa näyttää olevan 😊

    • Valeäiti
      marraskuu 24, 2019

      Juu, minä en laittanut parmesania, käyn korjaamassa 🙂

      • Valeäiti
        marraskuu 24, 2019

        Siis omaan annokseeni, toi kuva oli Insinöörin annoksesta 😀

  • L
    marraskuu 24, 2019

    Minkä merkkistä vegaanijuustoa käytit? 😍

    • Valeäiti
      marraskuu 24, 2019

      Unohdin kirjoittaa auki että meidän versio oli siis ilman parmesania ja voita! En oo löytäny vielä hyvää vegaanista, mutta valion Oddlygood on ok makaronilaatikoissa yms.

  • Lotta
    marraskuu 24, 2019

    Vegaanista tämä ei ole koska parmesania.

    • Valeäiti
      marraskuu 24, 2019

      Joo unohdin kirjoittaa etten minä laittanut sitä siis, korjaan.

      • Nimetön
        marraskuu 24, 2019

        Lisäksi tässä on vielä voita ja hunajaakin eli ei ole vegaanista vaikka jättäisikin juuston pois

        • Valeäiti
          marraskuu 24, 2019

          Ne voi kaikki korvata.

          • Nimetön
            marraskuu 24, 2019

            Voi, mutta kyse on siitä, että kirjoitusasusi oli harhaanjohtava eikä noista korvaamisista ollut mitään mainintoja. Postauksesta tuli kuva, että resepti tuollaisenaan olisi vegaaninen.

          • Valeäiti
            marraskuu 24, 2019

            Ok, se oli mun mielestä ihan sivuosa tässä! Korjasin nyt tekstiä, toivottavasti kukaan ei mene harhaan enää!

  • essi
    marraskuu 24, 2019

    Miten tuo on vegaaninen jos siinä on hunajaa, voita ja parmesaania?

    • Valeäiti
      marraskuu 24, 2019

      Silloin jos niitä ei käytä, korjaan näitä nyt vielä tonne tekstiin.

  • pilami
    marraskuu 24, 2019

    Tunnustan, syömme usein pastaruokia mutta mua kiinnostaisi hirmuisesti jos joku ravintoalan osaaja ottaisi kantaa näiden tämäntyyppisten ruokien ravintoarvoihin ja täysipainoisuuteen suhteessa terveellisyys ja kasvavat lapset. Olen iloinen sekasyöjä enkä todellakaan tiedä vegaanisuudesta mitään – onko tässä esim. munakoiso se ravinnerikkain raaka-aine? Miten tällainen resepti vertautuu esim. perinteiseen perunat, lihakastike, salaatti -annokseen?

    • Valeäiti
      marraskuu 24, 2019

      Ei hajuakaan! Me syödään kotona tosi paljon pastaa kun sitä osataan hyvin tehdä. Välillä kalalla, välillä lihalla, välillä kasvikiksilla. Perunaa tehdään kyllä häpeällisen vähän. Tänään olisin itse asiassa tehnyt mutta perunat oli loppu 😂

    • Katri
      marraskuu 25, 2019

      Äkkiseltään vilaistuna tuollaiseen esimerkkiin verrattuna tästä puuttuu lähinnä proteiini, mikä usein onkin kasvisruuissa haasteena. Tämän olen huomannut itse vegaanisuuteen pyrkivänä kasvissyöjänä ravintoloissa ja näissä somen kasvisruokahiteissa. Tähänkin sitä saa helposti lisää käyttämällä täysjyväpastaa ja lisäämällä kastikkeeseen tofua, linssejä tai papuja (en osaa sanoa, mikä sopisi maun puolesta parhaiten).

      Ravintoaineiden puolesta kasvisruokaa ei yleensä voi jaotella ”hiilareihin, proteiineihin ja vitamiineihin”, kuten sekaruuan kanssa usein ajatellaan, vaan kaikista ruuan osista saa usein kaikkea. Lautasmalli vegaaniruuissa on myös vähän eri kuin sekasyöjillä: 1/3 ”hiilaria” (vaikka sitä täysjyväpastaa tai perunaa), 1/3 ”proteiinia” (lisuketta, jossa toivottavasti oikeesti on proteiinia, eli ei ole vain vihanneksia) ja 1/3 ”vitamiineja” (salaattia, jota on hyvä terästää öljyllä ja vaikka siemenillä). Sekasyöjillähän malli on 1/4 ”hiilaria”, 1/4 ”proteiinia” (lihaa) ja 1/2 ”vitamiineja” (salaatti). Vähän yksinkertaistettuna 🙂

      Eli kuten sekaruoka, kasvis-/vegaaniruokakin voi olla terveellistä ja tasapainoista tai yksipuolista ja energiasisällöltään heikkoa.

      • Valeäiti
        marraskuu 25, 2019

        Kiitos Katri, kattava vastaus! Nämä ”vegaanisäännöt” oli mulle ihan uusia ja tosi hyödyllisiä! Oletan ettei tämä ketju nyt ylipäänsä kommentoinut meidän perheen ruokatottumuksia mutta analysoinpa niitä tässä nyt asiasta innostuneena! 😀

        Meillä ei varmasti muutenkaan syödä kotona riittävän monipuolisesti kun emme ole kovin hyviä keittiössä – vaikka parhaamme toki tehdään – mutta just nyt on menossa hankala murrosvaihe kun piti jättää yhtäaikaa lihat ja maidot pois. Vegaanejahan emme ole muuten. Mulle erityisesti haastava lisätä yhtäkkiä proteiinia paljon kun yleensä se tulee maidosta, nyt oonkin sitten syönyt enemmän lihaa. Ykkösen ruokavalio on vielä ihan remontin alla, pitää jotenkin varmistaa että hän syö riittävästi kaikkea nyt kun lihat jäi pois.

        Pitäisi ehkä mennä johonkin köksäntunneille vaan uudestaan, lasten kanssa 😀

        • M
          marraskuu 25, 2019

          Suomessa lapset saavat pääsääntöisesti enemmän proteiinia ruuasta kuin mitä tarvitsisivat. Niinpä sekaan mahtuu vallan mainiosti päiviä, jolloin toisella pääaterialla ei ole erikseen lainkaan proteiinia.

          • Valeäiti
            marraskuu 25, 2019

            Erinomainen pointti muuten! Tosin tämä meidän likka tuli juuri koulusta kotiin ja on syönyt siellä kaksi minimaalista kasvispullaa ja ehkä desin perunamuusia…pitää alkaa kyllä nyt kotona sit tsempata. Siis hän, saa tehdä itse ruokansa 😀 😀

        • Tuulis
          marraskuu 26, 2019

          Vinkiksi köksäntuntikaipuuseen: Tsekkaa Työväenopiston ruokakurssit! Osalle voi mennä lapsen kanssa. Kevään ilmoittautumiset on ensi viikolla ☺️

          • Valeäiti
            marraskuu 27, 2019

            NONNI siellä siis!

    • riikkaJV
      marraskuu 26, 2019

      Pastassa on itse asiassa varsin hyvin proteiinia, merkistä riippuen jopa 14% kuivapainosta. Kasvissyöjille täysjyväviljat ovat tärkeä proteiinin lähde 👍 Eli ei joka aterialla tarvitse olla lihan/proteiinituotteen kimpaletta että ruokavalio olisi täysipainoinen. Tomaatin vitamiinit imeytyy paremmin kypsänä kuin tuoreena, öljyjä me suomalaiset ei syödä tarpeeksi. Saa siunaukseni juustolla tai ilman!
      t.ammattikokki

      • Valeäiti
        marraskuu 27, 2019

        HALLELUJAH!

  • Valeäiti
    marraskuu 25, 2019

    PS: jos nyt joku tätä ruokaa kuitenkin tekee vaikka ei ole vegaanista ja ravintosisällöltäänkin köyhää niin ENJOY 😀 😀 Toivottavasti maistuu!

    • Liina
      marraskuu 25, 2019

      Naurattaa niin että itkettää 😀

      Mä en nyt jotenkin jaksais just tässä valtiossa olla ihan kauhean huolissaan siitä, onko joku yks ateria nyt täysipainoinen kokonaisuus kaikkien ruoka-aineiden osalta, koska … se on yks ateria. Jos vedätte seuraavat puoli vuotta yksinomaan tätä, sitten kandee ehkä jutella tovi ravitsemusneuvojan kanssa, mutta etteköhän te kyllästy ja vaihda paputortilloihin viikonlopuksi.

      • Valeäiti
        marraskuu 25, 2019

        jos vaan joku meillä suostuisi syömään edes niitä papuja! Kauhea häpeä tämä meidän ruokavalio kyllä.

      • pilami
        marraskuu 25, 2019

        Jos viittaat kommenttiini niin en tarkoittanut sitä yhtään sellaisena kuin ilmeisesti tulkitsit. Tarkoitin ihan aidosti että minä en itse osaa suoralta kädeltä kaikista kasvisruoista päätellä onko se monipuolinen annos vai ei.
        Sekaruoasta osaan, ihan ilman mitään ihmeempää pohdintaa edes.
        Meillä lapsi päättikin jatkaa lihansyöjänä kun sanoin että kasvissyöjänä pitää sitten opetella syömään papuja ja härkis ja nyhtiskin olisi syytä löytyä ruokalistalta. Sikäli olen oikein tyytyväinen koska en ihan hirveän paljon jaksa just sitä että tällaisten kasvisruokien osalta pitää pohtia sitä ravintokoostumusta.

        • Valeäiti
          marraskuu 25, 2019

          Heh, meillä muuten myös tämä kasvissyöjä Jännästi syö kuitenkin ihan mielellään jauhelihasta tehtyä bolognesea…;)

  • Savusuolaa/Janica Bee
    marraskuu 25, 2019

    Hanne hyvä, oletkohan huomannut, että reseptisi ei ole vegaaninen? Ajattelin huomauttaa asiasta, koska kukaan muu ei ole sitä varmaan tehnyt. Toivon myös, että jatkossa tarkistutat reseptisi ravitsemusterapeutilla ennen kuin jaat ohjeita tänne, haluathan sinäkin olla vastuullinen äiti? Voit toki suorittaa myös itse ravitsemusterapiaopinnot verkko-opintoina!

    Oikein hyvää jatkoa, vaikka kyllä minä tästä vähän mieleni pahoitin.

    • Valeäiti
      marraskuu 25, 2019

      Ah, hyvä kun huomasit! Kiitos!

  • Staika
    marraskuu 25, 2019

    Kiitos tästä reseptistä! Meillä yritetään vähentää lihan kulutusta ja nämä ovat hyviä vinkkejä. Täytyy kokeilla kun saa inspiraation. Puolison kanssa tykätään munakoisosta mutta jälkikasvulle uppoaa ainoastaan munakoisolasagne. Lasagneen olen siis käyttänyt jauhelihan sijaan munakoisoa. Se on hyvää kun ottaa aikaa siihen tomaattikastikkeen keittämiseen..

    Tsemppiä kommenttien lukemiseen 🤣 Kiitos kun jaat näitä ja muuta arkea.

    • Valeäiti
      marraskuu 25, 2019

      Kiitos tästä ensimmäisestä varsinaista aihetta koskevasta kommentista 😂❤️

  • Eino / TKHP
    marraskuu 25, 2019

    Ihanaa, kun jossain sentään saa käyttää juustoa ja voita, vaikka tekisikin kasvisruokaa! Ja ihanaa, että ruoka on hurmannut lapsetkin, olen joskus kuullut, etteivät lapset aina syö ihan kaikkea.

    Mulla on myös oma, itekehitetty killeri munakoisopasta, koitan muistaa (=viitsiä) postata siitä joskus. Tämä menee kyllä myös ehdottomasti testiin!

    • Valeäiti
      marraskuu 27, 2019

      JUST NIIN!!! Haluan sun reseptin!!

  • Kettu
    marraskuu 25, 2019

    Ai kauhee. Huomaa ihan jo tämän yhden ainoan reseptin jakamisesta, että ruokabloggaajaksi ei todellakaan kannata alkaa! 😀

    Resepti vaikuttaa tosi kivalta. Voikohan ton punaviinin korvata jollain, vai onko se oleellinen osa reseptiä? Mä en juo viinejä, niin pelkään että loppu pullo (eli enemmän kuin suurin osa :D) menis ihan haaskuuseen meillä. Sääliksihän sitä parkaa kävis, joten välttelisin sellaista mielelläni.

    • Nimetön
      marraskuu 26, 2019

      Voithan ostaa sellaisen ihan pienen punkkupullon ja laittaa loput pienissä minigrip-pusseissa pakkaseen ja käyttää kun teet tätä ruokaa tai jotain muuta ruokaa mihin voisi laittaa punkkua. Esim. lihapataa tai VEGAANISTA pataa. huom! huom! Varmista, että punaviini on vegaanista! Huom!

      • Valeäiti
        marraskuu 27, 2019

        Hahha 😀

        Punaviinin voi pakastaa myös jääpalaukuutioina!

    • Valeäiti
      marraskuu 27, 2019

      En voi suositella minkään sortin bloggaamista jos ei kestä pientä ”rakentavaa kritiikkiä” ja ajoittaisia mölyjä 😉

  • Sus
    marraskuu 25, 2019

    Tämähän on vähän kuin italialainen caponata. Siihen tulee vielä valkosipulia, kapriksia tai oliiveja, voi laittaa vähän myös sardellia. Meillä syödään kans tosi usein tällaisia tomaattipastoja mihin tulee sitten mitä lie vihanneksia löytyy 🙂 Proteiinia voi lisätä oransseilla linsseillä kun ne ovat tosi mietoja ja keitettäessä häviävät siihen tomaattikastikkeeseen. Tai sitten syö sen protskun ihan erikseen jollain muulla ruualla ja nauttii hyvästä pastasta 😀

    • Valeäiti
      marraskuu 27, 2019

      Linssit erinomainen idea!

  • Sus
    marraskuu 25, 2019

    Punkun voi korvata viinietikalla tai sitruunamehulla. Tarkoitus on varmaankin yleensäkin saada vähän happamuutta siihen mukaan.

    • Valeäiti
      marraskuu 27, 2019

      Juuri näin! Mä korvaan usein viinietikalla puuttuvan valkoviinin esim risotossa. Ei sama mutta jotain kuitenkin.

  • Ella
    marraskuu 26, 2019

    Tein tätä ohjetta soveltaen eilen bussilakon pakottaman etäpäivän lounaan, kun löytyi ainekset kaapista eikä tarvinnut lähteä kauppaan: tomaattikastikkeen resepti suoraan tästä, rinnalle keitin punaisia linssejä ja jonkun jämäpastapussin kaapista ja kaikki sekaisin, lisäksi sotkin sekaan paketin Apetinan snackia (aurinkokuivattua tomaattia ja ”fetaa”). Toimi todella hyvin ja kun keitti tupla-annoksen tomaattikastiketta ja laittoi sen pakkaseen on sai tästä helposti pohjan jonkun toisenkin päivän ruualle!

    • Valeäiti
      marraskuu 27, 2019

      Uuuh aivan mahtava jatkojalostus!!

  • Shoegal
    marraskuu 26, 2019

    Kiitos tästä reseptistä, ehdottomasti kokeiluun. Munakoiso ja tomaattikastike ovat niin hyvä yhdistelmä. Selleri on mulla ollut hieman ongelma, syön, jos sitä jossain on, mutta en itse laita. Täytyisi muuten testata selleriä ihan tuoreenakin, mutta oon ymmärtänyt, että maku muuttuu hauduttaessa tms joka tapauksessa.

    Silmäilin tämän jutun kyllä jo tuoreeltaan, nyt kiinnostaisi kovasti, mitä tässä oli ennen muokkausta sellaista, että sait nämä vegaanikommentit 😂 Jos joku nyt noudattaa vegaanista ruokavaliota, eikö hänen omalla vastuullaan ole tajuta, jos blogissa vinkattu summittainen resepti sisältää jotain eläinperäistä? Vaiko oliko tää näpäytys teille ( =sulle), että ettepäs syö vegaanisesti, vaikka näin annoit ymmärtää 🙄😯

    • Valeäiti
      marraskuu 27, 2019

      Heh, olin vaan kirjoittanut liian löyhästi ja jäi epäselväksi että me tehtiin tästä vegaaninen versio, ettei resepti itsessään ole vegaaninen 🙂 Kiva jos laitat testiin! Mä kans vihaan selleriä mut nyt se on löytänyt tiensä meidän keittiöön!

  • Miisa
    marraskuu 27, 2019

    Siis tiäks mä luin tän sillain tuoreeltaan, lisäsin tarvittavat systeemit ostoslistalle (kokeilen vielä tällä viikolla!) ja jatkoin elämääni. Nyt kun palasin aiheeseen ja huomasin kommenttien määrän (+sun muokkauksen) niin osasin varustautua muutamalla palalla suklaata (ei vegaanista!!!) ja lukaista kentän läpi, en pettynyt!

    Mulla on tapana tehdä vähämaitoisia ja -lihaisia kokkailuja. Käytetään oikeastaan pelkästään riistalihaa, mutta sitäkin olen vähentänyt ujuttamalla tosiaan joko soijarouhetta, papuja, kasviksia tms. jatkeeksi tai tekemällä esimerkiksi sienikastikkeen osittain tai kokonaan kaurakermaan (rainbow on minusta best). Toistaiseksi on uponnut kaikille sekä nämä semit että sitten kokonaan veget, muttei vegaanit, vaihtoehdot.

    • Valeäiti
      marraskuu 28, 2019

      😀 😀 😀 onneksi on suklaata!!!

  • vaaleanvihreää
    marraskuu 30, 2019

    Kiitos ohjeesta! Esikoinen on kasvissyöjä ja minulle on haastavaa ollut keksiä sellaisia kasvisruokia, joihin ei ole pakko tunkea lihankorvikkeita (mifut, tofut ym). Tätä tein tänään ja tilattiin uudestaan.

    Ylitin myös varsisellerikammoni. Vain yhdessä suullisessa tuli miedosti sellerin maku läpi. En ehkä saanut selleriä tarpeeksi pieneksi silpuksi.

    Yhden lapsen kasvissyönti on saanut koko perheen vähentämään reilusti lihansyöntiä.

    • Valeäiti
      joulukuu 1, 2019

      Ihana kuulla!! Meillä kans koko perheen lihan kulutus aivan merkittävästi tippunut kun ykkönen on kasvissyöjä, en vaan jaksa tehdä erillisiä ruokia ja hänenkin pitää syödä 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.