Psst! Jos et jaksa lukea yhtään turhaa riviä niin skrollaa suoraan alas jaksoon!
Huh, tämäkin päivä se vain tulla tumpsahti! Sopivasti edellisen kauden vuosipäivän aattona ilmestyi Valeäidin nauhoitusten toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso. Tätä kautta on tehty kuin Iisakin kirkkoa! Uusista jaksoista alettiin puhua heti kesän korvilla, heti ensimmäisen kauden päättyessä. Ensimmäiset jaksot purkitettiin kuumina kesäpäivinä, ja viimeisissä ihmeteltiin jo kovia lumimyrskyjä sekä pimeitä päiviä.
Sieltä ne jaksot silti valmistui ja onkin muuten hieno kausi.
Lumimyrskyjen keskeltä studioon tupsahti myös ensimmäisen jakson vieras Jani Toivola. Ihminen, joka oli minulle entuudestaan toki tuttu, mutta oikeasti ihan tuntematon. Jännitin nauhoituksia tosi paljon (turhaan). Tutustuin Janin ajatuksiin jo ennen nauhoituksia netissä ja innostuin – tässähän voisi puhua vaikka mistä! Jakson aikana jännitys hälveni ja ihastuin Janiin vielä vähän lisää. Jani on karismaattisen mahtava tyyppi, jonka kanssa voisi puhua ihan mistä vain tuntikausia. Päädyimme puhumaan 35 minuutin ajan vanhemmuudesta, joka Janin tapauksessa sisältää paljon ainutlaatuisia piirteitä.
Jani lähti kaksi päivää vanhan vauvan kanssa yksin kotiin synnytyslaitokselta ja on kasvattanut tyttöään suurella vastuulla lähivanhemman roolissa. Matka vanhemmaksi ei ollut millään tavalla itsestään selvä Janin ollessa homoseksuaali. Miettikääpä miltä tuntuu huomata samaan aikaan suuren vauvakuumeen kanssa että onkin homo? Kun unelmat muuttuvat täysi mahdottomiksi?
Eipä sitä tajunnut itse omassa keskiluokkaisessa, parisuhteellisessa heteroelämässään ymmärtää, kuinka monta estettä olimme ylittäneet jo ennen lapsen yrittämistä. Meille unelma lapsesta oli sentään mahdollinen.
Löysimme Janin kanssa paljon yhteistä, vaikka tilanteemme eroavat paljon toisistaan. Kiinnostavinta mielestäni oli oivallus siitä, kuinka ulkopuoliseksi me kumpikin itsemme paikoitellen tunnemme. Meiltä kummallakin löytyi kokemus siitä ettemme aina tunnista julkisesta keskustelusta omaa vanhemmuuttamme; etteivät leikkipuiston muut vanhemmat tunnu olevan sittenkään samassa elämäntilanteessa. Oli sisäisesti mielentilamme mikä tahansa, meitä kuitenkin ympäröi aina omat ulkoiset kuplamme, jonka suojiin voimme kääriytyä tai jotka voivat asettaa meille suuriakin vaatimuksia.
Tietysti ymmärrän, että Janin “yksinhuoltaja homoisä” – kupla on aivan eri kuin oma “normin täyttävä ydinperhe” -kuplani ja että minä nautin monesta etuoikeudesta omastani käsin. Enkä tietenkään ymmärrä minkälaista on elää aina siinä toisessa todellisuudessa, joka on muiden näkökulmasta poikkeuksellinen. Mutta kupla se on hyväkin kupla. Minulta odotetaan tiettyä tapaa olla vanhempi, Janilta jotain muuta. Odotukset voivat pahimmillaan tuntua melko rajottavilta.
Toisaalta kuten Jani itse jaksossa toteaa, usein se kupla on omassa päässämme. Me oletamme muiden suhtautuvan meihin tietyllä tavalla.
Syvälliseksi meta-analyysiksi meinaa mennä tämä pohdinta, se on Janin ansiota! Janin tapa käsitellä asioita ja puhua niistä on jollain tavalla niin runollisen syvällinen että sitä kuunnellessa alkaa omakin mieli mennä ihan uusille kierroksille. Joten: jos siellä kotona on juuri tänään pyykkiä viikattavana tai tiskejä tiskattavana, laita tästä alta jakso pyörimään ja anna omien ajatustesi lähteä omalle laukalle!
Valeäidin nauhoitukset 2, jakso 1:
Jani Toivola: Yhden isän ja tyttären tarina
35min, julkaistu 27.2.2018
Jos upotus ei toimi, pääset jaksoon tästä klikkaamalla.
Janin hienon uutuuskirjan Kirja tytölleni voi ostaa tästä (22,90€). Olen lukenut kirjan ja se on juuri niin hyvä kuin jaksoa kuunnellessa voi kuvitella! Kirjassa Jani avaa hienosti kipeitä asioita työuupumuksesta masennukseen ja vanhemmuuden vaikeisiin tunteisiin. Todellakin iso suositus.
PS. Ensi viikon jaksoa varten kannattaa varata nessut lähelle. Puhumme maailman positiivisimman Elinan kanssa heidän perhettään murtaneesta kohtukuolemasta ja siitä seuranneesta hyvästä.