Tulisko joku syliin käymään? Pikainen hali edes? Tiukka yläfemma?

Ystäväni kolmevuotiaalla on paljon haleja annettavaan. Hän ottaa ja istuu sen ihmisen syliin, joka sattuu paikalla olemaan. Näin ”isojen lasten” äitinä osaan ottaa tästä aina heillä vieraillessani kaiken ilon irti – ihanaa kun joku pieni tulee syliin! Siitä on aikaa kun joku on kömpinyt syliini muuten vain, hengailemaan.

Hetkinen. Siitä tosiaan on aikaa kun joku on istunut sylissäni ilman sen kummempaa syytä. Siinä missä sylini oli ennen paras paikka mihin vain tekemiseen, nyt se on paikka jossa liimataan laastareita tai jota käytetään korokkeena että näkisi paremmin.

Nytkö se loppui? Mihin meni se lasten loputon – joskus vähän näännyttäväkin – läheisyyden kaipuu?

Se lapsi josta ajattelin ettei se tule koskaan lopettamaan halimista onkin yhtäkkiä sellainen joka painaa menemään itsenäisesti touhuttaen, ja jota pitää erikseen pyytää syliin. Se heittää coolin yläfemman ja pakenee pusuja. Usein sanoo ettei se nyt tarvitse halia, kiitos vain.

(Minä yleensä vastaan että minä tarvitsen joten tuus tänne nyt vaan)

Sama viileä tyyppi istui pienenä sylissäni syömässä tuntikaupalla, hipelsi mietteissään kättäni ja hakeutui pitkään vielä leikki-iässä ihan kainaloon leikkimään jos vaan pystyi.

Toinen taas hyppäisi kyllä spontaanisti syliin, pitäisi kädestä ja tulisi kainaloon mutta kun ei hän ehdi! Me halimme silloin kun muistamme, olemme kotona, eikä meistä kumpikaan tee juuri silloin jotain muuta huomiota vievää omaa asiaa.

Vaikka oikeasti tämä se sitä tärkeintä olisi. Se vaan ei enää tunnu niin polttavana tarpeena kuin silloin joskus. Fyysiselle läheisyydelle ei ole enää niin akuuttia tarvetta kuin silloin joskus, se ei ole enää olennainen osa kaikkea liikkumista ja olemista. Kosketus on yhtäkkiä helppo unohtaa.

Nyt ymmärrän kun Sinkkonen pyytää lehdessä isiä painimaan poikiensa kanssa. Sehän todella on oiva tapa olla lähellä silloin kun halit eivät enää tule luonnostaan.

En ole vielä ihan painien äärellä, saan vielä halata lapsiani ilman irvistelyä. Ja kyllä ne syliinkin vielä tulevat kun vain muistamme sitä ehdottaa. Mutta huomaan että pienten lasten ”aina sylissä, aina lähellä, aina lahkeessa” ajat ovat toden totta ohi. Yhtäkkiä saatan havahtua illalla ajatukseen etten ole ehkä halannut ketään perheestäni tänään – ainakaan riittävän moneen kertaan.

Nyt meitä pitää lähes aktiivisesti muistuttaa että hei tulehan tänne, halitaan! Se pitääkin muistaa monesti, ettei paha olo ehdi iskeä. Sillä onhan meillä se tarve siellä todellakin vielä, se halipuutos vain lymyilee – ja iskee takaisin jos emme täytä sen tarpeita.

Samalla tavalla kuin sitä yrittää muistaa juoda vettä ettei tule jano on muistettava halia ettei tule illalla väsynyt itku.

Hirveän äkkiä sekin meni. Ensin lapset tuntuivat olevan aina minussa fyysisesti kiinni. Sitten henkisesti. Äiti kato, äiti miksi, äiti että, äitiii! Sitten alkoi koulu ja tuntuu että ulkopuolinen maailma sai meidät kiinni. Ei tässä minkään lopun äärellä vielä olla mutta näen nyt sen polun, jota pitkin lapseni itsenäistyvät, muuttuvat päivä kerrallaan omalla tavallaan etäisemmiksi. Muun maailman omaksi, minun heijastuksekseni.

Halit, pusut, kutitukset, kainalointi ja pään silittäminen vähenevät huomaamattamme kuukausi ja vuosi kerrallaan, vaikka kuinka yritän pitää niistä kiinni.

Lapset tarvitsevat sitä nyt vähemmän kai. Mutta kun oikeasti me kaikki tarvitsemme sitä aina, iästä riippumatta. Nyt se vain pitää muistaa ihan eri tavalla. Täytyy aktiivisesti tiedostaa että voisimme halata tässä vaikka fyysinen siteemme ei enää tunnu polttavana tarpeena – niin kuin silloin kun yritin tehdä spagettia etkä voinut olla sitä kahta minuuttia pois sylistä.

Muistatko sen vielä rakas, ei siitä ole kauaa?

Vimmaa saa nyt Prismasta!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Prisma, Vimma, Nokian Neulomo ja Suomen Blogimedia

Jos tykkäät Vimman lastenvaatteista, Nokian Neulomosta, kohtuullisesta hintatasosta ja maapallosta, klikkaa tästä heti mitään muuta lukematta Prisman verkkokauppaan.

Lastenvaatesuosikkini Vimma teki yhteistyössä Nokian Neulomon kanssa Prismalle uniikin malliston, ja aavistukseni on että se tulee myymään aika pian loppuun. Ihanat hapsuvaatteet ainakin jo menivät, en ehtinyt nähdä niistä kuin kauniit kuvat!

Mallistosta riitti kuitenkin vielä meidän perheelle ostettavaa. Eikä ne hapsut ehkä olisi kuitenkaan olleet ihan parhaat tähän meininkiin:

Vimman vaatteet ovat olleet suosikkejani lastenvaaterintamalla koska ne ovat laadukkaita, kauniita ja kestävästi tuotettuja. Tämäkin mallisto on mitä parhainta Vimmaa: sen lisäksi että vaatteet on kivan näköisiä ja trampoliininkestäviä, ne on valmistettuja ylijäämäkankaista.

Jokaisessa tuotteessa on vähintään 50% Nanson ylijäämäkankaita, osa tuotteista on kokonaan näistä ylijäämäkankaista tehty.

Nokian Neulomon laatu on itselleni tuttu muutamasta luottovaatteestani, mm. tästä uudesta mustasta mekostani joka oli pakko saada vaatekaappiin kun siellä oli sen kokoinen aukko.

Tykkään tästä Prisman uudesta suunnasta, jossa nostetaan suomalaista muotia kaikkien saataville – Prismat on auki vuorokauden ympäri ja hintataso on kohtuullinen.

Kauneinta koko mallistossa on kuitenkin tämä ylijäämätuotannon hyödyntäminen. Tekstiilijäte on niin iso ongelma tässä nopean muodin maailmassa, että kaikki eleet sen vähentämiseksi saa minut onnelliseksi.

Rakastan sitä että Vimma ajattelee myös näin.

”Tähän maailmaan ei tarvitsisi tuottaa enää yhtään enempää tavaraa.” www.vimmacompany.com

Samasta maailmanpelastussyystä minut tekee onnelliseksi myös lastenvaatteet, jotka kestävät trampoliinia ja mustikkatahroja. Sen testin nämäkin vaatteet pääsivät jo kokemaan (ullari) ja läpäisivät sen kirkkaasti.

Vimma x Prisma X Nokian Neulomo mallisto on kirjaimellisesti uniikki, sillä Nanson vanhat pakat on käytetty tähän viimeistä metriä myöten. Jos kiinnostuit, kannattaa siis toimia heti. Kokemukseni mukaan verkkokauppa on ostoksille varmin kohde, tästä pääset suoraan mallistoon kiinni.

Lue myös:

 

Kuinka selvitä järjissään isoista projekteista lapsiperhe-elämässä?

Näittehän eilen että Mammalla oli Instassaan upea ”kysy vanhemmuudesta” nurkkaus jossa kuningatar itse vastasi kaikkiin vanhempia askarruttaviin kysymyksiin? Kuten siihen saako lasta opettaa lyömään takaisin. Ytimekäs vastaus tähän ja muihin kyssäreihin löytyvät täältä.

Yhden kysymyksen Mamma ohjasi minulle, kreisin arjen kruunaamattomalle kuningattarelle. Joku kysyi:

”Miten yhdistää jättiremontti, pienet lapset ja työ /opiskelu? Nimimerkillä tiukkaa tekee jo nyt oman pään kanssa…”

Laura ajatteli että minulla olisi varmaankin joku vastaus tähän, kun on näitä töitä ja perhettä ja tosiaan se yksi raksaprojekti kasassa ja olen ilmeisen järjissäni (vai olenko?)

No tuota, ei mulla oikeastaan mitään ratkaisua ole.

On hyvin mahdollista että todella menetät järkesi tai osan siitä tuossa yhdistelmässä. Minullakin oli lähellä emmekä me edes itse heiluneet täällä vasaran kanssa tai tankanneet tietoa! Sori!

Muuuutta irtoaisi minulta silti muutama (sata) sana ruuhkaisessa elämästä selviämisestä, jos näistä vaikka jotain helpotusta olisi. Vaikka oikeastaan vain tämä virke riittäisi:

Anna itsellesi armoa ja aikaa.

Armoa tarvitaan arkeen ja vanhemmuuteen toki noin niin kuin muutenkin, mutta erityisesti silloin kun käsillä on ns. erikoistilanne – vaikkapa se että rempataan tai rakennetaan. Muista että erikoistilanteet ovat yleensä väliaikaisia, ja että niiden ajan voit hyvin joustaa jostain muusta osa-alueesta elämässä.

Ehkä et aloita rempan aikana uutta harrastusta, ehkä lapsenne eivät harrasta joka ilta, ehkä perheenne ei alakaan vielä täysvegaaniksi, ehkä ruokaa ei ole pakko edes tehdä! Mieti, tarvitseeko kodin oikeasti olla niin siisti kun normaalisti haluaisit, tarvitseeko jokaisesta hammaspesusta riidellä verisesti tai lasta opettaa juuri tässä kuussa kuivaksi jos se ei tunnu natsaavan.

 

Pyydä ja ota vastaan kaikki apu mitä vaan voit saada – myös itseltäsi! Jousta, armahda, alita rima. Sitten alita vielä vähän enemmän.

En sano että heittäydy vuodeksi aivan totaaliselle retuperälle, mutta mieti vaatimustesi tasoa. Pidä perusasioista kiinni; nuku, liiku, syökää jotain. Kaikki muu tämän ulkopuolella onkin sitten sitä kompromissialuetta, jossa voit punnita kannattaako kiristää vai ottaa rennosti.

Melkein aina kannattaa ottaa rennosti.

Niin ja se toinen vinkki, aika!

Muista, että siinä missä jokainen veemäinen uhmavaihe, niin on vain tämäkin hetki väliaikaista (ja jos ei ole, pitää jonkin muuttua tai sinun saada apua ettet oikeasti romahda). Paras vinkki jonka itse kuulin ennen rakentamista liittyi juuri tähän: ”Se on lyhyen aikaa kestävä hieman rasittava projekti. Sitten on taas tavallista.”

Ota käyttöön selviytymisstrategia, jolla pärjäätte taas sinne tavalliseen takaisin. Ajattele että perheenne etenee nyt päivä ja viikko kerrallaan, eikä tavoittele mitään kovin suuria projektin lisäksi. Terveellisenä ja jokseenkin onnellisena nukkumaan menevä perhe on ihan riittävä saavutus.

Tähän väliin muistutan: Muista nukkua!

Aikaan liittyen myös aikataulu on pohdittavan arvoinen asia. Onko kaiken oltava valmista heti?

 

Ylipäänsä haluaisin tuoda maailmaamme sellaista vähän rennompaa aikakäsitystä. Kaikkea ei voi eikä pidä saada – yhtäaikaa. Voit nousta uralla ja kehittyä ihmisenä, rakentaa taloa ja viettää laatuaikaa lasten kanssa, urheilla ja vaikka blogata. Mutta ei näitä kaikkia samoihin päiviin, viikkoihin ja vuosiinkaan ole tarkoitus tunkea.

Elämä on yhtä pitkää tasapainoilua, jossa rajattuja resursseja koitetaan käyttää niin hyvin kuin itselle mahdollista.

Mieti siis sekä normiarjessa että tiukkojen projektien keskellä: miten teen kompromissin juuri nyt itselleni parhaalla tavalla? Loput kohdat toive-/vaatimuslistallasi voi sitten hoitaa joskus myöhemmin.

Viimeiseksi: jos pelkäät sitä että lapset menevät projektin aikana aivan piloille kun tottuvat eineksen makuun, oppivat nukahtamaan autoon betonisäkkien viereen, saavat tuijottaa liikaa pädiä ja hampaiden pesukin aina silloin tällöin unohtuu niin ei ne mene. Lapset, nuo ihanat joustavat peijakkaat, kasvavat lähes väkisin normaalisti ja ne voi aina ohjelmoida uudelleen. Pääsette vielä huonoista tavoistanne pois.

Sehän tehdään sitten kun tämä muu hässäkkä on ohi.

Lue myös: