Kun olimme lähdössä reissuun, huomasin toivovani yhtä melko erikoista lopputulemaa: Kunpa suhtautumiseni meidän kotiin muuttuisi. Olen ollut sen kanssa vähän ihmeellisessä jumissa nyt viime ajat! (tai ehkä aina, kuten tämä teksti antaa ymmärtää)
Koti ja elinympäristö on aina ollut mulle tärkeää, vaikka en kyllä ihan sisustajaksi itseäni koe. Mutta jo pienestä pitäen olen ollut sellainen pesäntekijä, pyörittelin aina mielelläni oman huoneeni muutamia huonekaluja ja mietin miten siellä olisi kivointa olla. Myös siisteys tai ehkä järjestelmällisyys on kulkenut aina mukana, pienenä siivosin usein muiden (!) huoneita ja ihaninta oli jos sai tehdä extreme make over – tyyppisesti uuden järjestyksen jonkun toisen huoneeseen.
Olen ollut myös aika pihi taikka laiska uuden etsimisen suhteen, saanut ehkä jonkun kimmokkeen toisen kodista mutta useimmiten tyytynyt siirtelemään tavaroita kotona ja antanut silmän tottua vähän liiankin pitkään puolikkaisiin ratkaisuihin. En ole kummoinen visionääri, enkä ole sitä kaivannutkaan. Ollut kiva vain välillä vaihtaa tavaroiden paikkaa, enkä sen isompiin muutoksiin ole koskaan oikein arvannut ryhtyä kun tuntuu että mitä jos se menee sittenkin pieleen, parempi vain vähän tuosta tuota kukkaruukkua siirtää. Turhan kulutuksen välttely myös väijyy tässä usein mielessä.
Sitten tuli oman talon rakennus ja some.
Meidän talon rakennuttaminen oli tietysti iso ponnistus kaikin puolin, eikä vähiten rahallisesti. Kun on melkein tuplannut asuntolainansa ja tuottanut maailmaan konttikaupalla rakennusjätettä, tulee sellainen kulutusähky ja etenkin päätöstuska, ettei haluaisi koko kotia oikein enää edes ajatella. Tai minulle tuli.
Harmillisesti samaan aikaan on olemassa some, jossa ne kaikki muut tuntuu tekevän upeita sisustusratkaisuja viikossa, saavan taas yhden huoneen “vihdoin” valmiiksi (eli viikkoja muuton jälkeen) ja tekevän milloin mitäkin taulukollaaseja noin vain. Seiniä maalataan, uusia hyllyjä nikkaroidaan ja meillä se vain telkkari tönötti lattialla aika monta ekaa kuukautta.
Insinöörillä ei samaa sisustustuskaa ole koskaan ollut, mutta hänellä on toisaalta joskus ollut sellainen uuden auton syndrooma että turhien taulunreikien tekeminen on (oletukseni mukaan) ollut epätoivottua. Ei ole tehnyt mieli rikkoa vasta rakennettua upeutta. Yhdistelmänä ollaan siksi oltu aika rauhakseltaan tekemässä muutoksia kotiin.
Nyt kun ollaan asuttu talossa jo pian viisi vuotta, alan huomata itsessänikin sellaista tervettä ajatuksen muutosta, ja Insinöörikin on varmasti rentoutuneempi talon kolhujen ja naarmujen kanssa. Lapset totta vie ainakin ovat ja talohan näyttää siis paikoin jo aivan kauhealta kun on naarmua, sukkien tekemää mustaa viivaa lastenhuoneissa, kattoon kerran heitettyä ja siellä ikuisesti pysyvää glitterlimaa, tuolin reunan hinkkaamaa rantua seinässä ja Kastehelmi-kulhon jäljet ruokapöydän alla (joka oli mun tekemä jälki, hups).
Viimeinen happotesti oli lähtö Espanjaan ja oman kodin vuokralle antaminen. Ensinnäkin talon vuokrauskuntoon laittaminen ja esittely potentiaalisena kohteena oli jo kivaa: tuli nähtyä taas oma talo uusin silmin ja toisaalta laitettua monta juttua kuntoon vuokralaisia silmällä pitäen, kuten se työhuone. Sitä muisti taas paremmin kaikki ne upeat puolet meidän talossa!
Tärkeintä oli se hetki kun mietittiin, mitä viedään autotalliin säilöön vuokrasuhteen ajaksi. Tietysti meidän henkilökohtaiset tavarat vietiin pois vuokraavan perheen tieltä mutta mietittiin myös onko jotakin sellaista jonka rikki meneminen harmittaisi kauheasti, että on parempi laittaa säilöön. Ei keksitty oikein mitään.
Autotalliin vietiin se iso vihreä lasipullo (ettei satuta lapsia jos jotakin käy) ja samalla sinne taisi mennä minun aivoistani se ajatus että tämä koti on jotenkin pyhä ja sen muuttamista tulee varoa (ettei vain mene väärin!). Ei täällä ole mitään sen ihmeellisempää kuin paljon tilaa ja isoja ikkunoita, huonekaluja jotka tekevät arjesta toimivan ja tunnelmasta mukavan. Sen kaiken annan ilolla myös vuokralaisten käyttöön ja kulutettavaksi.
Tajuisin samassa rytäkässä että meillä on ehkä jopa liian vähän sellaisia asioita, joihin olisi tunneside. Toisin sanoen henkilökohtaisia, erityisiä muistoja sisältäviä asioita. Olemme – tai minä olen – rakentanut sellaista kotia, jossa on minusta kaunista mutta myös aina vähän miettinyt mitä muut siitä ajattelee vaikka kuinka haluaisin väittää toisin. En sano että meillä mitenkään persoonatonta olisi mutta ehdottomasti enemmänkin voisi meidän perheen meininki näkyä pelkäämättä onko lopputulos “harmoninen” tai muodot oikeita.
Täällä Espanjassa kodit ovat paikkoja, joihin mennään yöksi nukkumaan ja elämä tapahtuu ulkona. Se näkyy monessa asiassa ja asunnossa myös siinä että asiat ovat vähän sinne päin. On ruostetta, tahraa ja rikki menneitä nurkkia, niin kuin meidän ekassa asunnossa. Minun skandinaavisen vaativa ja minimalistinen silmä tarttuu niihin kaikkiin, kunnes tajuaa että toimiihan tämä näinkin mainiosti, mitä turhaan korjaamaan.
Tietysti väliaikainen asuminen tuo armollisuutta, mutta silti on ollut super virkistävää olla aivan hurlumhei näiden juttujen suhteen ainaisen estetiikan vaalimisen sijaan.
Toivon että kotiin tullessani näen meidän talon ihan uusin silmin. Sellaisena muuntuvan arjen pyörittäjänä, joissa on myös kivannäköisiä juttuja. Toivon myös että huonekasveista vanhin on hengissä, se lienee ainoa semirakas asia mulle siellä!
On kiva huomata että jo näin lyhyessä ajassa syntyy uusia ajatuksia päähän, jännä nähdä missä asennossa aivot on sitten toukokuussa. Nyt jo voin listata muutaman toiveen tulevaan, kun pyörin taas siellä omassa kodissa ison osan päivästä:
- Lisää väriä, vaikka menisi väärin! Aina kun olemme uskaltaneet tehdä värikkäitä ratkaisuja, niistä on tullut minun suosikkikohtia kotona.
- Haluan olla sisustamatta. Haluan vain lisätä asioita, joista saan iloa ja muuttaa niitä mitkä harmittaa (jos niitä on)
- Nopeammin irti ei-toimivista ratkaisuista, rohkeampaa päätöksentekoa
- Olisi kiva toteuttaa joku yksi isompi muutos, missä näkyy meidän kädenjälki – DIY projekteja lisää?
- Mutta rohkeutta muuttaa myös aiempia DIY projekteja, joista ensimmäisenä tulee mieleen eteinen. Penkki on kaunis, mutta ei se toimi, kerää vain saastaa päälleen. (Tästä tulee oma blogijuttu vielä!)
- Haluan tehdä meidän kodista elävän ja eloisan organismin, päästää irti sellaisesta pyhyydestä jossa nyt vellon
- Tavoitteena ei nyt eikä koskaan ole ollut Suomen kaunein koti vaan meidän rakkain koti
- Ja toisaalta, haluan ajatella niin kuin ajattelen nyt täällä Espanjassa: koti on elämistä varten, se ei ole elämä itsessään
Toisiksi viimeinen kuva: Blau