Mä haluan kirjoittaa itselleni muistiin tämän hetken elämässä, nämä muutamat päivät mitä meillä on nyt ollut. Ihan tavallista arkea, mutta niin suurta rauhaa ja iloa ja rakkautta jotenkin kaikissa hetkissä. Okei iloa ei ehkä täällä kaikilla ihmisillä ihan joka hetkessä ole, mutta rakkautta kyllä!
Nelonen siirtyi samaan päiväkotiin Kolmosen kanssa ja se on mennyt niiiiin hyvin. Yhtäkkiä hän on jotenkin koko ajan hyväntuulinen! Voi tämä ikäänkin liittyä, koska samaan aikaan on tapahtumassa jokin iso ohjelmistopäivitys. Vaikka puhetta ei vieläkään hirveästi tule, niin ymmärrys tuntuu laajenevan joka päivä.
Sen ihan näkee, miten hänen persoonansa sieltä pääsee ilme ja sana kerrallaan enemmän ulos. Tyyppi ilmeilee ja vitsailee ja on vaan niin kertakaikkisen ihana pusumonsteri!
Kolmosen ja Nelosen suhde tiivistyy koko ajan ja Kolmonen on maailman paras isosisko, jopa liiankin hyvä! Hän antaisi Neloselle vaikka omat vaatteet päältään, ettei toisella olisi paha mieli, en kestä pientä joustajaa. Kolmonen on myös ollut jotenkin tosi hyvällä mielellä ja ollaan tehty paljon kaikkea kivaa yhdessä arkisin.
Tässä kohtaa ymmärrän miksi kaikki on nyt niin ihanaa: valo. Elämässä on valoa vielä arki-iltaisin! Ja terveys, kun juuri nyt kukaan ei sairasta. Ja kokonaiset yöt, pienet nukkuu käytännössä heräämättä kaikki yöt AH. Okei joka toinen yö on 1-2 lasta meidän kainalossa mutta SILTI.
Isojen kanssa on ollut super kiinnostavia keskusteluja, mutta ennen kaikkea sellaista hauskaa iltasekoilua, joka sulattaa mun sydämen. Siis sekä he kahdestaan että minun kanssani. Välillä pitää ihan pysähtyä vain katsomaan ja kuuntelemaan heitä, ovat jo niin viisaita ja lempeitäkin.
Mukana keskustelussa on myös ihan uudenlaiset sosiaaliset ulottuvuudet ja tajuan, miten iso trippi tämä tulee vielä olemaan kun lapsista tulee jollekin toiselle joskus kumppani ja puoliso, ja pääsee näkemään miten he rakastavat muita ihmisiä. En malta odottaa!
Nää on tämmösiä asioita, mitä on vaikea muille kuvata tai näyttää, enkä ehkä haluaisikaan. Mutta haluan itselleni talteen nää muistot.
Muista Hanne se, miten isot teki läksyjä saarekkeen äärellä ja siivosit keittiötä heidän kanssa jutellen. Muista heidän samanlaiset mustat t-paidat, läksykirjat isossa kasassa ja vähän sekaisinkin, yhteinen mietintä mitä joku ranskan sana voisikaan olla ja naurut jostain vanhasta jutusta ala-asteelta.
Muista, miten he hakivat vaivihkaa toinen toisistaan läheisyyttä, kosketusta, yhteyttä ja miten paljon rakastit sitä hetkeä, joka näytti just siltä, mistä taloa rakentaessa haaveilit.
Muista se miten pieni nelivuotias kaappasi sinut aamulla kainaloonsa ja kuiskasi ”oot ihana” ja miten kaksivuotias taputti sohvaa merkiksi sinulle, että tähän voisit tulla katsomaan minun kanssa telkkaria kiitos. Muista miten sen silmissä tuikki kun muisti, että osaa pussata sua takaisin ja se hukutti sut ihaniin pehmeisiin suukkoihin kuraisena päiväkodin pihalla.
Muista miten se vilkutti ”eippa!” kaikille muille siinä toivossa, että juuri sinä jäisit hänen kanssa sinne päiväkodin pihalle, eikä joku muu aikuinen.
Muista, miltä tuntuu pienet sormet kun ne asettuvat kätesi sisään, kun kävelette yhdessä leikkimään.
Ja muista, ettet sinä sittenkään ollut niin väsynyt, et ainakaan kaikissa hetkissä, vaan että sinä pystyit kyllä nauttia juuri niissä hetkissä, kun sille tilaa oli.