Raskausviikko 10
Niin tosiaan, se väsymys. Unohdin jo ihan siitä valittaa. Se on tällä kertaa ihan hurjaa. Koskaan ennen en ole raskaana ollut näin väsynyt, eikä tämä oikeastaan tunnu väsymykseltä vaan puhtaasti voimattomuudelta.
Nukahtelen, kyllä, mutta sitäkin enemmän olen vain täysin jyrän alle jäänyt. En kerta kaikkiaan jaksa kättäni nostaa, tehdä ruokaa, kävellä, olla. Se alkaa aina viimeistään iltapäivällä kahdelta ja iskee välillä aivan väkivaltaisena, jet lagin tavoin. En vain pysy tolkuissani.
Viikon lopussa käyn ekalla neuvolakäynnillä ja syy väsymykselle selviää: hemoglobiini on 107. Leukani kirjaimellisesti loksahtaa kun kuulen luvun. Minulla ei ole koskaan, ei edes synntysten jälkeen tai raskauden lopussa, ollut tuo luku alle 130. Ei ihme että väsyttää.
Aloitan rautakuurin ja jo seuraavan viikon verikokeissa tulos näyttää 128. En tajua voiko muutamasta pilleristä tuommoista muutosta edes tapahtua vai oliko kyseessä vain mittausvirhe, mutta ainakin vointi on taas parempi ja jatkan rautaa.
Pyydän terveydenhoitajaa kuuntelemaan sydänääniä, vaikka tiedämme etteivät ne vielä varmastikaan kuulu. Heti kun hän asettaa anturin mahalleni kuuluu hetken laukkaavaa ääntä ja ruudulla näkyy 140. Heppa menee heti pois eikä enää löydy, mutta koska hoitajakin mietti että olisiko se siinä käynyt, elän tämän turvin ja päätän että hänellä on kaikki hyvin.
Pahin turvotus suostuu välillä jopa pysymään poissa, ja se parantaa oloa paljon! Välillä on keveää ja vatsa suorastaan litteä. Pääsääntöisesti toki näytän siltä kun olisin juonut kolme litraa laktoosillista maitoa.